maanantai 31. joulukuuta 2012

Aina jotain pätee edelleen 30.12

Vuokkosilla kisaamassa pari starttia. Edellisistä kisoista jo puolitoista kuukautta ja treeneistäkin tasan kaksi viikkoa. Ei näillä paljon kehity. =D Pikemminkin vieraantuu lajista!

Tehtiin tänään kaikesta huolimatta tuplanolla, MUTTA....

Ongelmia riittää! Ton kanssa kaikki on niin vaikeeta! Kotiolot, kääntyminen/hyppääminen, A.n kontakti jne jne...

Ekalla radalla (hyppäri) Into kolisteli valehtelematta puolia rimoista, ponnisteli ihan sairaan kaukaa hypyille ja ei lähtenyt ennakointeihin tai ohjauksiin muutenkaan kovin hyvin. Sinkosi vaan hypyt suoraan ja käänty vasta sitten! Antaa pikkusen liian paljon tolla tasotusta muille. Toki minunkin ohjaus olisi monin paikoin voinut olla molemmilla radoilla paljonkin parempaa ja koiraan luottavaa!

Tällä hyppärillä jäätiin kärjestä 5 sekuntia! Ei siinä nolla paljon kilpailuviettistä ihmistä lämmitä, kun rata ei muutenkaan noiden kolistelujen ja läpi mentyjen ohjausten ja vammasten hyppyjen jälkeen mieltä ylennä! Yhen takaakierron hyppäsi niin vammasesti että!

Tota koiraa saa edes valioksi vaikka koluisi kaikki tuppukylien kisat, sen verran osanottajia alkaa olla jo joka kisassa!

Tokalle radalle missiona vain A.n kunnolla teko ja ei kyl ois tehny totakaan vertaa sitä, jollen olis lämppäesteillä käyny A.ta ottamassa ja kovistelemassa/palkkaamassa.
Lähdössä joutu jättääs pitkälle ja eihän toi pysyny! Vammaset hyppelöt ym. edellisen radan hörhöilyt jatku. Me ei saada ikinä sellasia hyvän mielen onnistuneita kokonaisuuksia vaikka nollia nyt tätänykyä onnistutaan tekemäänkin...

Itellä kisosen suhteen EI ollut MITÄÄ odotuksia/sen kummosenpia TULOStavoitteita ja jotenkin nyt jälkikäteen sen vasta tajuaakin. Lähettiin vaan radalle aksailemaan. =)Hyvä juttu!

Nyt kysellään motivaatiota ja ennenkaikkea uskoa lähteä työstämäään isoja asioita (mm. hyppytekniikan korjaaminen, kääntyminen) ton koiran kanssa jos siitä meinaa KUNNON aksakoiraa itelleen vielä tulevaisuuteen tehdä! Mutta jo ei yritä ei voi tietää tuleeko siitä! Kaitpa mahdollisuus on koiralle annettava! =)

Tovi pitäisi keskittyä:

Oikean ponnistupaikan löytämiseen.
Hyppäämiseen ylipäätään.
Kääntymiseen, johonka voima varmasti tulee jahka hyppäminen paranee.
A.n kontaktiin.
Ja vielä keppiosaamiseen...
LISÄYS: lähdössä pysyminen!!

(vahvistella se oikea hyppäminen kaikkiin ohjauksiin!)

Piira meillä on reilu viikon päästä, sieltä kulee taas sitteen onko koira ihan morjens tällä hetkellä eikä edes kykenisi parempaan hyppämiseen / tekemiseen.

Video kisoista.


Tässä koira viis veisasi ohjaajan rintamasuunnista vaan loiskautti suoraan kun olisi pitänyt laskeutua pisteen suuntaan. Kuvat ovat epäselviä kun on videon still-kuvia ja tässä koira on siivekkeen takan nuolen osoittamalla pikalla.


Tässä koira lähti hyppyyn hyvin ja näytti että kääntyy, mutta paskat. Ruksin kohdalle olisi pitänyt tulla. Näillä sitä tasotusta annetaan!!


Sama tässä, nuolen osittamalle paikalle olis tarttenu laskeutua ja pystyy kyllä mielestäni halutessaan!


Tässä näkyy (huonosti kylläkin) kuinka kaukaa ponnistaa suoraan hypyille tultaessa! =(

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Rauhaisaa joulun aikaa!


"Mutkalla" 21.12

Into Riinan käsittelyssä. Jotenkin olin aavistellut, että koiruli saattaisi olla lantiostaan vino tms ja kyllä sitä näköjään eluukkansa tuntee. Olihan siellä pientä vinoutta ja joustamattomuutta jotka saatiin onneksi hoidettua. Into on ollut tässä vähän turhan rasavilli ulkoilessa kun on lunta ja tuullutkin innostavasti, niin on sattunut ja tapahtunut. Pahin tais olla kun hyppäsi autoon ja liukastu samalla ja ei päässytkään autoon vaan lumpsahti kylelleen mukavalla kierteellä maahaan, sitä todennäköisesti jumitkin johtuu... Onneksi näitä hoitoaikoja on liki kolmen viikon välein! Riinalle tuossa myös puhuin, että on se Piira-aika tammikuussa ja vallan hirvittää kuulla sieltä tuomoita. =)Riina tokaisi, että hoidattaisit itteäs yhtä paljon/hyvin, kun koiraasi niin en olis aina niin jumissa... =)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Into 3 vee 19.12


Piupali paupali täytti tänään jo kolme vee!

tiistai 18. joulukuuta 2012

2 päivää treeniä!

2 päivää treeniä Univetilla Niinun "koukeroissa". Siksi sitaateissa koukerot, kun Niinun radat ei varsinaisesti ole koukeroita, niiden haaste tulee muualta kuin että pitäisi pystyä tekemään 25 eri kaikenmaailman ohjaustekniikka yhdellä radalla!
Niinun harjoituksissa selviää perusohjauksilla, mutta radat vaatii tarkkaa rytmitystä. Viikonloppuna hän tarjoili meille 6 eri lyhyempää harjoitusta 13-19 esteisiä, kaikki radat ilman kontakteja. La aamu oli mulla erittäin huono, pää kipiä ja huono olo -eikä johtunut mistään krapulasta! Koko viikon tuntu että pukkaa flunssaa, mutta eipä kummosta ole tullut. Lauantain treenit alko ihan hyvin! Kaksi ekaa rataa meni ihan ok, mutta sitten sillä kolmannella alko tökkimään. En tiiä laskiko lataus kun kaksi rataa jo mennyt hyvin?!
Kolmannella tökki kaikki, mulla meni niiin kuppi nurin itteeni, että hoh hoijaa. Pallonkin viskasin seinään (ei kyl oikeesti osunu,huono heittäjä!) niin, että Niinu katto huuli pyöreenä! =D Mutta lauantaina ei mikään ollut koiran taidoista kiinni! Ilo huomata! Ainut että rimoja kolisteli ja tiputteli ja niihin puututtiin ja puututtiin sunnutainakin ja jatkossakin. Sunnuntaina oli muutamat rimat jopa 40 cm jotta hiukan kattois hyppyjä ja käyttäs takapäätään kunnolla.
Niin ja takaakiertojen ohjaukset ei taas multa sujunu alkuun. Valssista jos mennään seuraavalle hypylle takaakiertoon on mun haettava koira kunnolla sieltä edelliseltä esteeltä. Toi irtoo niin hyvin esteille, että näissä kohden pääsen liikaa irti ja rytmitys kusee tyystin!

Sunnuntai puolestaan alkoi loistavasti! Kun lähettiin ekaa harjoitusta tekemään koira istui kuin tatti lähdössä mun vielä käydessä muutaman esteen takana rataa mielessä läpi. =O Mutta sit kun pyysin sen hommiin tuli eka rima alas, sanoin murr ja peli seis. Takas alkuun ja uusiksi -nyt tämä eka harjoitus nollilla läpi! Sen jälkeen kokeiltiin muutamaan kohtaan erilaisia ohjauksia. Läksyksi tuli keppien päällejuoksuissa palkkausta tiukoista päällejuoksuista. Videolta myös huomasin että Intolla en ota vastasta käyttöön LÄHESKÄÄN yhtä aikasin kun Leevillä ja en näköjään uskalla tehdä sillä yhtä jyrkkiä päällejuoksuja kun Leevillä. Treeniin ja testiin!
Toka rata alko haastavasti, sivuirrotuksella jollaisia ei olla tehty piiiitkään aikaan. Tosin uskoin tuossa Inton hypyn ottavan, mutta noup. Joutu vahvistaa kerran, ni sit taas pelitti! Valssit oli kökköjä tänään ja ennakoinnit ylipäätään, varsinkin muurilla kun koira ponnistaa mistä sattuu. Noi ennakoinnit ja valssihommelit/kääntyminen pitää saada treenattua kuntoon!!

Ilo oli viikonlopusta huomata kuinka estehakuinen koira mulla on! Monessa kohdin se oli vasta menossa esteelle kun mä olin jo menossa eri suuntaan, koiraan voi luottaa että esteet ottaa kunhan on lukinnu...

Su toisen radan keppikulma tuotti onkhelmia. Ei kolli oikeen keskittynyt vaikka umpikulma on sille ollut helpompi.

Sunnuntaina kerettiinkin tehdä vain kaksi rataa, mutta hyvä niin koska koira oli jo aivan naatti! Harmitti vaan kun se vika setti jäi tekemättä sen puolesta kun siinä olis ollu yksi kohta mihin en löytänyt kunnon ratkasua. En tiennyt mihin kerkiin ja miten Into toimisi...

Koostetta treeneistä videon muodossa taas (aika pitkä pätkä)

Vahva käskytys ärsyttää itteä tällä hetkellä, siinä olis proggista enemmän kuin yllinkyllin, kun yrittäs päästä siitä eroon. Mykkä aksaa likimain, käskyttäs vaan putket (ehkä), kepit ja takaakierrot? =)Niin ja kontaktit tietty!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Jaakon koukeroilla 9.12

Onpas taas Jaakko suoltanut radan, oli ensiajatus kun ratapiirrosta rupesin kattomaan! =)
En ois ehkä ratkasuja alkuun, ainakaan toimivia sellaisia keksinyt, jollen olisi edellisen ryhmän nähnyt harjoitusta tekevän.

Teema kuitenkin oli takaa ohjaus, joka Jaakon mielestä on kovin unohtunut tänä päivänä. Totta!
Moni perustaa ohajustaan vahvaan vedättämiseen, allekirjoittanut varsinkin! =D

On kuitenkin tuiki tarpeellinen taito koirilla osata työskennellä itsenäisesti kaukaakin takaa ohjattuna, varsinkin kun nykypäivän rataprofiilit tarjoaa kovin kerkeemishaasteita. Tän päivän reeni oli kyllä hieno muistutus noista taidoista!
Ja ennen kaikkea siitä kuinka paljon helpompaa kaikki on kun on useempi työkalu pakissa mitä voi käyttää!

Intolla toimi poispäinkäännökset tänään hyvin ja ansaputkeenkaan ei menty esteellä 4, mitä pidin kyllä kovinkin uhkana. Alku suju muuten heti kättelyssä meiltä yllättävän hyvin! 8:lta 9:lle vientiä jouduttiin sitten jossain vaiheessa hinkuttamaan kun kerran lumpsahti putkeen niin sit alko sikailemaan. Ei lähteny flippiin enään.

Vippasua vai liekkö leikkauvalssi ei olla tehty herra ties millon viimeksi ja kyllähän tuon sen muisti, joskaan ei se täydellinen ekalla kerralla ollut. Hyvä muistutus kyllä siitä, että tulisi pitää yllä kaikkia opittuja taitoja, ihan varmuuden vuoksi, vaikka niitä ei jatkuvasti olisikaan ajatus käyttää! Vaikka kokisi ne ei niin omakseen. Saattaa tulla se päivä vaikka SM-kisoissa kun on kohta johon olisi kertakaikkiaan viisainta tehdä ko. ohjaus, mutta ei uskalla kun ei ole ihan varma toimivuudesta...

Mieluummin hyvä leikkaus kun kun just just hikiseen keretty tekemän myöhänen valssi jossa se rima tulee alas ja kokoajan mieltä kaivava ajatus siitä että kerkeenköhän mä. Kerkeemisen tuoma paine..

Sit Jaakolta tuli mulle kommentti tietyssä kohden pakittamisesta. Oon omia treeni- ja kisavideoita katsellessani jo aikaa sitten kiinnittänyt huomiota tekemiseeni, mutta nyt Jaakolta tuli siihen hyvä pointti ja muistutus, että kaikella tekemisellä tulee olla syynsä (niinkuin ei tiedossa olisi!). Mutta siis aina kun pakittaa vastaavanlaisesti jo rataantutustumisessa pitää päässä kuulua TRÖÖT! =) Peli poikki, jotain fiksumpaa tilalle, persjättö vaikka ja liikettä eteenpäin...

Sitten oli äärettömän haastava kepeille meno jossa tuli hyvä muistutus siitä, että radalla tulee olla kolmenlaisia käskyjä: estekäskyjä, huomiokäsky ja haltuunottokäsky.
Huomiokäsky = "Into" sana ennen jotain hyppyä esim. jonka jälkeen saa edelleen jatkaa esteiden suorittamista (mun sanoin radanlukua "omatoimisesti") ja haltuunottokäsky "tähän" tai "tässä" joka tarkoittaa että tullaan tähän ns. menemättä mihinkään - tullana käteen. Jees, hyvä pointti jälleen!

Ns. löyhistä persjätöistä tuli muistutusta myös (Jaakko otti puheeksi viitaten tohon 8-9 väliin vaikka se ei meijän ongelma ko. kohdassa ollutkaan), ne alotetaan vasta kun koira on lukinnut esteen. Jos tulee liian ajoissa ja koira silti ottaa vaikka hypyn ko. kohdassa on se sama kuin lupa suikkia selän takaa esteille. En tiiä ymmärtääkö tässä kohden asiasta mitään (tuskin!), mutta sou, pääasia et mä ite tiiän mitä tarkoittaa. Jos joku haluaa tarkempaa selvennystä saa soittaa! =)

Hyvällä takaaohjauksella, että siis koira osaa sen kunnolla, on suuriakin etuja. Takaaleikkauksesta saattaa hyvinkin keretä seuraavaan paikkaa ohjaaman paremmin kuin jostain muusta, niin hullulta kun se kuullostaakin. Miksi tavallaa ravata edestakaisin... täytyy yrittää laittaa tästä jokin kuvallinen esimerkki niin saa paremmin kupletin juonesta kiinni.

Mutta paljon taas opin tänään ja hyvin, äärettömän hyvin tuli muistutuksia itelle monista vähän unholaankin jääneistä asioista!

Kiitos Marika ja kiitos Hannele & AST mahdollisuudesta!

Jaakolta tuli myös koiralle kehuja ja ohjaajallekin =O.

Seuraavan kerran treenitään ens viikonloppuna jolloin on Niinun kaksipäiväinen koulutus.

(edellyttää tietty että koira pysyy terveenä tai ohjaaja... kaiken maailman pöpöjä kun on liikkeellä kokoajan..)


Pätkä reeneistä..
Aikamoiselta rehaamiselta toi oma ohjaus näyttää! Kauheeta käskytystä ja silleen "agressiivisesti" vietyä - ohjaus on "räyhäävää". En tiiä mitä on, mutta vois olla sulavampaa ja seesteisempää! Kauniimman näköstä! =) Mutta tuskin musta sitä löytyy, Jaakko yhdessä kohdin sano, että rauhallisemmin, kun olin jo tekemässä.. matkalla siis, niin musta tuli silmänräpäyksessä löysä. Jaakkokin sano ei sentää tota tarkottanu! =D

perjantai 7. joulukuuta 2012

Ot:t Niinulassa 5.12

Kävin omatoimireenailemassa Univetilla. Niinulla oli siellä yhdessä ratapohjassa kolme lyhyttä eri harjotusta, 11 - 15 esteiset radat. Hyppärimuodossa kaikki. Toisaalta meni hyvin, mutta toisaalta ois kait voinu mennä paremminkin. =D En tiedä mistä tunne kumpuaa, ei se nyt mitään rävellystä ollut missään tapauksessa! Koira kyllä väsyi, vikka yritin huilauttaa sitä kunnolla välillä. Mutta se on tuo kun yksin treenaa ja vain yhdellä koiralla. Sain mä 45 minuuttia turhrattua...

Oheessa video taasen niin ei tarvii sepostella. Tosin eihän noissa kaikkea ikinä ole ja tällä kertaa oli mutsi kuvaajana (tehtiin hautausmaakeikka samalla), joten kuvaamisen tasokin on mitä on! =)

Koira oli loppumetreillä jo äärettömän väsy, mikä näkyy kyllä vauhdisa -valitettavasti!


Kauheet ajatukset taas puskee päähän...piru nostaa sarviaan...riittääkö ton koiran vauhti tulevaisuudessa "mihinkään"? Varsinkin kun on vielä kohtuullisen huono kääntyjä...paitsi niistot ja sylivekit pelittää! =)

tiistai 4. joulukuuta 2012

3.12 Hugo jo 10 vee!

Mamun paksu puksu täytti jo 10 vee! Apua, mihin nää vuodet on menny?! Vasta se oli sellainen pallero mikä Hattulasta bemarilla haetttiin. Muistan päivän kuin eilisen... Toivottavasti on vielä monta yhteistä vuotta jäljellä ja onhan niitä, me ollaan se Hugon kanssa sovittu! =)






tiistai 27. marraskuuta 2012

Hoitopäivät

Kaikki pojat eilen eläinlääkärillä, kaikille kennelyskänenäsumutteet ja Leeville lisäksi kainalo "patin" tsekkausta. Siitä otettiin ohutneulanäyte joka ei osoittanut sen olevan pelkkää rasvaa. =( Patti tulisi tulevaisuudessa poistaa, mutta tiiä häntä mihin asti menee, kun tosiaan kainalossa on. Nyt talvella pitää koiraa pukea -> hankaa ja toisekseen jos on paskakelit sinne menisi likaa. Leevistä otettiin myös verikokeet. Kaikki muut ok, paitsi kilppari oli vähän kiikka kaakka, tarvii tarkistella jossain vaiheessa. Leevi on kyllä ollut mielestäni väsynyt, mutta sanotaan myös että ihmisen olemus heijastuu koiraan =) varsinkin koiraan joka on muutenkin ko. ihmisen perään. Ja Leevi on älyttömästi mun perään. =)

Anto sen neulanäytteenkin ottaa ihan tosta noin vaan rimpuilematta pätkääkään ja samaten verikokeet. Kaksi eri kertaa vielä otettiin! Jotenkin epänormaalin cooli oli!
Tosin rauhallisuus loppu sumutteen laitossa! =D Merjakin sano, että huomaa hyvin että on ennenkin laitettu..

Tänään kaikki pojat oli puolestaan Riinan käsittelyssä. "Isoilla" oli kireyttä takapäässä ja Intolla puolestaan taas siellä etupäässä ja niskassa.

Nyt huilitaan aksasta reilun viikon verran Inton kanssa ja otetaan muutenkin rauhallisemmin kaikkien kanssa. Saa "rokote asettua" rauhassa ja kunnon hyöty irti Riinan käsittelystä! =)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Niinun yksärillä 24.11

Oli tosi mukava rata treeninä Niinulla ja meillä meni ihan mukavasti. Valssien käännöksiä teen tällä hetkellä liikaa, kun Into ei niihin oikeen lähe kunnolla. Treeniä vaatis! Ja tänään vähän noita vahvisteltiinkin.
Leikkaukset toimi jees vaikkakaan ei olla aikoihin niitä vahvistettu. Jäi ihan hyvä mieli. Into kyllä väsähti loppuun ja olisin sinne kaivannut lisää vauhtia(käskytyksestäkin se kuulee! Ohjaaja hengästyy suullisesta kannaustamisesa enemmän kuin juoksemisesta!). Videoltakin näyttää koko reeni jotenkin vauhdittomalta, mutta ei se kyllä sitä ollut alussa. Koirasta pääsee vaan niin hyvin irti, että kiiru ei ole mihinkään.

Oli hyvä päivä!

VIDEO!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Täällä ollaan taas... 18.11

jalat vakaasti maanpinnalla! =) En tiiä, olin tainnut jo itse ajatuksissani luoda tämän homman. Olin meinaan ihan varma, että tänään se hyvä putki katkeaa ja niinhän siinä kävi. Niinkuin kävi ekalla radalla sekin, kun aattelin että ihan varmaan tulee eka rima alas ja tulihan se. Oli hyppy-kepit.. jätin ehkä liian lähelle ja toi esteyhdistelmä alotuksessa ei vaan toimi meillä. Mun oma sijainti oli myös liian pitkällä aloituksessa. Sit ohjaaja on hosunut eikä katsonut koiraa, koska hylly oli tullu jo kepeillä, jonka jälkeen tein valssin enkä siis ole huomannut koiran jättävän vissiinkin vikaa väliä pujottelematta. Jotenkin vaan toikin kutina mulla on ollut jo tovin että luotan liikaa, eli se aiheuttaa epätarkkuutta omaan tekemiseen. Hyllyt olis tullu myös moneen otteeseen kontakteilla, kun tuli hintsusti läpi ja palautti sievästi oman toisen takajalkansa kurkkottaen aina kontaktille. Mutta kontaktit siis tehtiiin kunnolla = kisojen tavoite!

Ainiin ja lähdöissä oli taas ihan mulkku! Seppo jo viheltelikin meille.. jos noi lähdöt on tollasia, menee usein noi radatkin päin peetä! Tokalla radalla, alku ihan suht fine, mutta kepeille oikein sisään ja ei taittunu kakkoseen. Jyrkkä avokulma johon menin törkkäämään, nää ei toimi meillä (edelleenkään). Niin ja A:n tuli läpi ja pysähty maahan sen jälkeen, käännyttiin niillä sijoillamme ympäri ja tehtiin A uusiksi ja suorinta tietä pihalle ja autoon. Tyhmähän sitä on jos kuvittelee, että hommat korjaantuu itteksiin ja varsinkin kun on muutaman kisan hyvä putki. =)

Vika rata hyppäri jonka lähtö vähän parempi, mutta huomasin heti esteen 6 jälkeen koiran olevan aivan naatti. Kolisteli rimoja useempaan otteeseen. Sit about 6 vikalla esteellä se rima tuli alas ja videolta näkee, että Seppokin sen tuomitsee, mutta voi helvetti!! kisakirjaan on merkattu nolla. Mä vihaan tällaisa armopala-juttuja. Sihteerin moka siis, koska arvostelulapussa oli nolla. Huoh! No ei voi mitään ja onneksi ei ns. vaikuta mihinkään, kun ei sijoituttu ja nollat arvokisoihinkin on jo kasassa.

Kotimatkalla olis pitäny käydä faijan haudalla, mutta ei vaan jaksanu. Anteeksi Isä! Oli taas vähän turhan pitkä kisapäivä... kisapaikalla klo 7.15 ja kotiin lähtö vähän ennen yhtä. Vois oikeesti olla fiksua itsen ja varsinkin koiran kannalta kisata vaan kaksi startti päivässä.

(tänään on muutenkin ollut faija kovasti mielessä-päivä, tullu rytinällä aina hetkittäin. Aamulla tuhersin itkut kun kisoihin ajaessa radiosta alkoi soimaan Arttu Viskarin? mökkitie ja äsken "isot" pojat lenkittäessäni meni ihan vierestä ambulanssi vilkut ja sireenit päällä, tuli paha flashback, mutta kuuluu elämään. Ikävä vain on! Ja kyyneleet valuu... =( )

Lyhykäinen videokooste!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Rääppiäistreenit 17.11

Eilen oli Mantereen Ninan treenit johon olin ilmoittautunut mukaan, mutta tulikin suunnitelmiin muutos ja kauppasin paikkani. Pyysin kuitenkin treenin halliin jättämään ja kävin aamulla rääppimässä harjoitusta itsekseni. Numerot harjoituksesta oli poistettu...

Harjoitus ei vastannut ollenkaan ratapiirrosta mm. esteen 15 sijoittelussa. Oli huomattavasti helpompi!!

Treenasin taas pallo kädessä ja se on Intolle kyllä sellanen vireen nostattaja että huh huh. Vapautettuani sen esteen 1 takaa ja ohjattuani 3 estettä onnistuneesti alkoi se suikkia kaikkia mahdollisia näkyvillä olleita esteitä räykyttäen. =)
Sama trendi jatkui liki läpi harjoittelun. =D Muurinpalikatkin sai kyytiä...

Osissa tein rataa ja eipä tuossa ollut muuta ongelmaa kuin koiran irtoilevuus. Hassun hauska tyyppi. =)

Pituudelta ihan peruskäännöksellä/liikkellä rytmittämisellä Into ei oikeen tahtonut kääntyä. Sain kuitenkin onnistumaan. Oletin ratapiirroksen mukaan kohdan olevan huomattavasti tiukempi ja olin aatellut kohtaan vastakäännöstä, mutta turha tuo kait olisi ollut...

No, nyt on taas pahimpia höyryjä päästelty pois useemman lepopäivän jäljiltä. =)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Caritan käsittelyssä 12.11

Into oli Caritan käsittelyssä. Selässä sekä lavoissa ja niskassa oli kireyttä. Tuli siis taas tarpeeseen käsittely! Sai kuitenkin hyvin paikkoja auki!

Mä kyllä arvasin tän kun on reenitty nyt ihan kiitettävästi ja tehty tota aatakin enemmän. Kuormittaa etuosaa sikana kun tiputtautuu niin korkeelta! =(

Lääkettä ongelmaan ei ole vielä löytynyt...

maanantai 12. marraskuuta 2012

Silmät "ristissä" 11.11

Ilmosin Inton Purinalle yhteen starttiin, agiradalle kun mulla oli 1 lahjakortti ATD:lle. Tämän agiradan missiona oli vain tehdä kontaktit kunnolla. Oli aika mikä hyvänsä tms...

Tuomarina oli Minna Räsänen ja kisat myöhässä liki tunnin! Mulla oli mutsi mukana ja käytiin mennessä viemässä isänpäivä kukkaset ja kynttilä haudalle. Onneksi mentiin ensin sinne vaikka suunnitelma oli alkujaan hiukan toinen.

Rata oli aikasta kinkkinen (tai 1 kohta) ja otti tutustumisessa aikansa. =)

Purinan pohjan oli myös kokenut muutosta vielä sitten syysskabojen. Punainen hiekka oli saanut kaverikseen vaaleanvihreetä paperi/huopasilppua. Aattelin että tämäpä kiva, on vähän pehmeempi koiralle ja Porvoon maneesin tapainen. rataantutustuessa kaikki oli vielä ihan hyvin, mutta kun radalle päästiin ja A:lta mikä oli oli kolmas este matkaa jatkettiin kun tartti kunnolla lakaa alaspäin koiraa tihrustamaan ja ittekin ravaamaan niin sisso!! Mulla vaan silmissä vilisi, en tienny missä mennään ja missä esteet ja hyvä kun ne erottu pohjasta. Aivan järkyttävää mun silmille. Mä joudun kokoajan kiljumaan koiraa jostain, kun en saanut ohjattua kunnolla, pohja "välkehtiminen" vei kaikki huomion ja Into ihanainen pelasteli kaikki kohdat matkalla perkeleesti haukkuen. Palautetta sato kokoajan paskasta ohjauksesta! =) Kontaktit kuitenkin tehtiin! Se oli pääasia tänään! Lähdössä oli muuten taas ihan sika! Räsänen vihelsi jo kerran mulle pilliinkin kun jouduin taistella. =(

No, joka tauksessa radasta selvittiin kuin ihmeen kaupalla vielä nollalla maaliin, nippa nappa alle ihanneajan. =D

On tää ihmeellistä! On kausi kun mikään ei suju ja tuuria on matkassa nolla. Ei tule nollia ei, ei sitten millään. Nyt taas on ollut niin huima putki kisoissa notta! Ihan kauheella rävellykselläkin tehdään nolla sillä päivän ainokaisella kisaradalla mikä tehdään. Wau! En valita. Pelottaa vaan et koska tää loppuu?! =)

Purinalla en uskalla kisata niin kauan kunnes paperisilppu on kunnolla paskaantunut / värjääntynyt. Oli mun näkökyvylle kyllä niin kauhia juttu. En tiiä onko verrattavissa tai vaikuttaako kun kärsin mm. kauheasta lumisokeudesta. Valkonen tie tai vielä lumisade lisänä, niin mä en nää mitään. Tie hukkuu tai siis sen raunat kokonaan...

Into oli kyllä tänään niin pelastava enkeli että! *sydän*
Niin ja hitto kun malttais kisatakin vaan yhtä starttia ni pääsis sairaan nopeesti kisoista kotiinin! Edellyttää tietty että kisat on aikataulussa. Nyt tänään tolla tunnin myöhästymisellä yhden kisan pv venyi vissiin reilu 2,5 tunnin mittaiseksi.

Mäntsälästä lähettiin mustin kanssa 13.45, tankkaus, haudalle, kisapaikalle, kisat ja sit heitin mutsin Orimattilaan niin kotona olin 19.10.

lauantai 10. marraskuuta 2012

MUKAVAA!! 10.11.

OT-reenilöissä Univet-areenalla...

Video puhukoon puolestaan, niin ei tarvinne sepostella. =D Hyvä mieli jäi!! (sydän!)

tiistai 6. marraskuuta 2012

Hyödytöntä sohellusta (taas!) 6.11

Kävin hallilla tarkotuksena tehdä vekkausta, A:ta ja kepakoitsii. Vekin ja kepit yhdistin ja niihin putkiansankin.

Mutta ihan alkuun, kun päästin Inton irti halliin se alko hillua hulluna ja mulla oli hyppy valmiina liki toisessa päässä hallia. Käskytin vaan huvikseni hop, hop kun riisuin takkia ja Intopa kävi nappaamassa hypyn, kehuin! Mua sieltä kohden tullessaan suikkasi vielä A.n kautta, jonka tuli ronskisti läpi. Mä en kerrenyt sanoa tai tehdäkään mitään kun hän jo itse meni sinne iloisena takaisin ja ota-asentoon. =D Huvittava pakkaus! Sit kyllä kehuin!! =) Sit hää suikki vielä kepit ja putkeakin. Putkesta kun tuli ulos käskytin taas hop hop hop ja hänpä lähti musta poispäin sinne hypylle. Huippu tyyppi! =) Todellista kauko-ohjausta! =)

Mutta itse treenin alotin ihmisnuolen jarrusta. Palkkasin pysähdykseen, ok.
Vekki ei alkuun pelittänyt ollenkaan ja paineli kepeille johku kakkoseen tai ylemmäs. Putkiansa ei haitannut! Vekkiä palkkailin lelulla.

Avokulma kepeillä tökki hermojen menetykseen saakka. Oli taas niin höösänä kun sai palkkaa kepeistä, että pinko jopa puoleenväliin sisään. Sain kuitenkin apukeinoilla onnistumaan. Tosin apukeinot on yök! =)

A:lla testailin yhtä uutta konstia jonka totesin et ei varmaankaan tuu pelittää meillä, tai ei ainakaan poista korkeelta ota-asentoon tiputtautumisen ongelmaa. Uusia keinoja mietintään...

Nyt nää yksintreenit ei kyl oo ollu kauheen kehittäviä.. =D

Paree varmaan tulevaisuudessa keskittyä tohon pelkkään A.han.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kontaktikouluun... 3.11

Kolme rataa vuokkosilla (jossa muuten tykkään tosissaan kisata!) tuomarina Anne S. joka tarjoili meille mukavat radat sopivalla määrällä haastetta! =)

Eka radan alku mietitytti hiukan, mutta päädyin alotuksessa kakkoselle pakkovalssi-valssiin (oikea ratkasu meille!), joka sitten kuitenkin loppujen lopuksi aiheutti sen, että olin esteellä 4 (suora putki) liian pitkällä, jonne mun piti koira lähettää ja vaihtaa puoli sitten siellä ulostulon päässä. "Mukava" tunne, kun tajuat olevasi liian pitkällä tehdäksesi lähetyksen putkeen, jotta siis kerkeisit turvallisesti vielä vaihtaa puolen siellä ulostulopäässä koiran edellä.. mielessä kerkesi pyöriä monta asiaa...APUA! en voi enään lähettää, koska en sit kerkee enään sinne ulostuloon...APUA! en voi leikata, koska on ihan pöllö ohjaus ja koira tulisi ulos väärään suuntaan, APUA! mun tarvii tehdä pakkovalssi (jota siis rataantutustuessa mallailinkin) ja silloin koira oli jo aika pitkällä ohi putken suun tehdäkseni optimaalisen pakkovalssin. No, tein sen valssin sinne kumminkin likimain nauraa rätkyttäen. =) Koira meni kuiteski oikein ja tuomarin käsi ei ohituksen merkiksi noussut, eikä kyllä olisi kuulunutkaan. Matka jatkui sut mallikkaasti loppuradan. Kontaktit kiikkakaakka. Nollalla maaliin kuitenkin! Yhdessä kohdin ennen A.ta mietin valintaani myös...valssi, jonka huomasin suuntautuvan kunnolla tehtynä jo rataantutustuessa liikaa A.ta kohden, siis oma liike. Näin todellakin kävi myös radalla ja koira meni A.lle liki 40 cm "raosta"! Pisteet koiralle estehakuisuudesta ja itselle siitä kuinka tiesin tuossa käyvän. Mutta enpä usko, että se päällejuoksukaan edeltävälle esteelle olis ollu sen kummosempi ohjaus!

Tuntu taas hyvältä meno, tehtiin yhdessä aksaa! Tokihan noi omat kommellukset on mulle kova paikka!!=)

Toka rata taas ihan sujuvaa menoa. "Vain" kontaktivirhe A.lta, joka aiheutti sen että toteutin sitten loppuradalla ja vikallakin radalla sen mitä alunperin pitikin, mitä tultiin näihin kisoihin ns. tekemään eli kontaktit kunnolla!
Jouduin kyllä omalla himmaavalla liikkeellä otattamaan koiralla kontaktit ja todella vahvalla käskytyksellä, mutta sou tässä vaiheessa. Tästä pikkuhiljaa edeten ja vaatimustasoa lisäten kisa kisalta..

Vika rata myös aika sujuvalla menolla (nolla), kontaktit kunnolla tehden! =) Yhdessä kohden koira meinas livetä selän taa putkeen, mutta kerkesin reakoida ja korjata. Iloinen olen myös siitä kuinka tälläkin radalla tunsin koirani elkeet. Kolmanneksi vikalla esteellä arvasin sen laskeutuvan juurikin niille sijoilleen mille laskeutukin, mutta en halunnut siinäkin kohden mitään vastakäännöksiä kikkailla kääntääkseni koiraa tiukemmin ja en halunnut sylkkärilläkään sitä ottaa. =)

Mutta ainahan tätä tekemistä vois analysoida loputtomiin ja listailla korjauksen kohteita, mutta mä oon tällä hetkellä tähän kaikkeen enemmän kuin tyytyväinen (PAITSI kontaktit!!!). Tehdään sentäs yhdessä aksaa ja samaa rataa! Meillä on hyvä ja iloinen fiilis ja kisan jälkeenkin on hyvä mieli. Se ei ole viimeaikoina ollut mikään itsestäänselvyys!! =) Toivotaan, että saadaan jatkaa tällä iloisella mielellä kisaamista!! Omasta korvienvälistä kii....

(Nyt on oikeesti kaikki arvokisanollat kasassa, mutta vain SM:en osalta tärkeintä...)

Annen kivat radat alla mun tekeleinä, eli sinne päin piirrokset.. =)

Kolmas rata

Eka rata

Toka rata, jossa muuten näköjään on tullu mulle virhe. rata sislsi sarjaesteen ja suoran putken nro 13 jälkeen oli vielä hyppy 3 samalta puolelta ennen A:lle menoa.

torstai 1. marraskuuta 2012

Hallilla hillumassa 1.11

Olin niin suunnitellut mitä treenaan ja tehnyt kunnon treenin ratapiirroksineen, MUTTA tuli taas sohellettua kaikkea muuta melkein. =) Okei, no mentiin me se harjoituskin, mutta se kepeillevienti mikä ton treenin pointtina oli vei alkuun vähän hermoja, kun se oli niin saatanan vaikea. Tai Intolle ainakin =D, mä en kertakaikkiaan saanut sitä pois ansahypyltä ja nyt täytyy laittaa mietintämyssyyn kuinka noita juttuja lähtee vahvistamaan! Nyt tein sit loppujen lopuksi helpotettuna, eli lähetin hypyn takaa kepeille suorassa linjassa. Saattoi silti käydä nappaamassa ansan. Pistin ansahypyn niille sijoilleen kasaan niin, että siivekkeiden väliin jäin 20 cm rako, no Intopa sujautti sitten edelleen sen kautta kepeille... =o



Piirroksen mukaisten kuvioiden lisäksi tehtiin välistävetoja molempiin suuntiin 3:lla hypyllä.

A:n alastuloa niin, että siltä lähettiin VAIN "mennään"-käskyllä. Huijailin käskyttämällä putkeen ja kaikkea muuta..kiusasin liikkeellä. Yllättän hyvin veti, alun muutaman stiplun jälkeen.

Pari vahvistusta myös ihmisnuoleen pysäyttämällä ja palkkaamalla ennen hyppyä.

Topps:n oppien mukaisia käännöksen palkkauksia tehtiin myös pariin otteeseen.

Sit innostuin lähettelemään (lue: leikkimään!) Intoa kepeille "kilsan" päästä, kun olin kaikki muut esteen laittanut pois. Haki joka kerta avokulman (saman suunnan mitä oltiin treenattu), sai siis itse päättää ja veti aika kaarroksenkin kautta, mutta meni joka kerta sairaan hyvin ja OIKEIN sisään!! Pujotteli UPEESTI mun seistessä paikallaan toisessa päässä hallia! Super!!

Loppuun vielä jokunen toisto keinulla.

Paljon ehkä tehtiin tänään ja lopppuun jäi hyvä mielikin (uskon että molemmille) alun keppihermostuksen jälkeen. =)

Ens kerralla ehkä pysytään toivonmukaan paremmin suunnitelmassa. =o

Jatkamma teemalla kääntyminen (valssit ja vekit), kontaktit (vapautuminen ja putkierottelu), kepit (sis.menot ja ansat).




lauantai 27. lokakuuta 2012

Marcus Topps:n opein 26.10

Marcus Topps on MM kultamitalisti -08 sekä MM hopeamitalisti -09 USA:sta.
Käyttää pitkälti samaa ohjaustapaa kuin koko eurooppa ja jenkit kait yleensäkin. Opettaa koiralle oikean ja vasemman käskyt, jotka siis tarkoittaa tiukkoja käännöksiä, sama hommahan oli Zelkolla. Sanoin Marcukselle (Anun avustuksella!=) ), että ei ne varmaan vaikeita ole koiralle opettaa, mutta se että mä osaisin radalla oikean ja vasemman onkin toinen juttu! =D Musta eivät niinkään perusta rintamasuuntiin tms. Mutta heillä koirat älyttömän hyvin ratoja lukevatkin...
Sanoi Marcus kyllä, että tekevät valsseja silloin tällöin, mutta harvoin ne ovat oikea-aikaisia tai suuntaisia.. käyttävät paljon leikkauksia ja ohjaavat koiraa suht kaukaakin niillä kääntymiskäskyillä. Välistävedoissakin... Kaikkea tätä siis teistailimme mekin tänään!
Tosin mä en käskyttänyt mitään oikeeta ja vasempaa. Intoa sanana käytin ennen tiukkoja käännöksiä ja kun tarvittiin hallintaa. Niinu sanoi Marcuksen sanoneen hänelle edellisenä päivänä, että tekee aivan liikaa ja juoksee likaa, pelkäsin saavani samaa kommenttia, mutta ei. =O Marcus sanoi myös, että suomalaiset "handicäppää" koiriaan, menee tekemään käännökset joka paikaan, kun sen sijaan voisi opettaa koiria kääntymään hyvin ja itsenäisesti. Totta!

Homma alkoi sillä, että jokainen suoritti radan ensin niin, että hän vain katsoi, meidän omilla valinnoilla siis. Mä valitsin alkuun jo meille haastavan jutun, koska halusin ehdottomasti kokeilla sitä, no reisille meni. Pariin kertaa kokeilin ei taittunut kakkoshypyltä vekillä kepielle avokulmaan, meni kolmoseen tms. jatkoin sit suoraan kepeiltä. Kisoissa olisin valinnut ihmisnuolen! Päästiin sitten yhtä rimaa kolistellen ja en tiiä tuliko alaskin esteelle 20 joka oli taas kepit, avokulma, loiva mutta kovasta vauhdista. Oikein sisään ja sit jotain... Sit lopetin esteelle 27, jonne en saanu koiraa vaan valitsi väärän esteen...puomin.

Tämän jälkeen tehtiin rata kahdessa osassa Marcuksen tyylillä. Eka esteet 1-12 ja sitten loppu 10-28.
Voin sanoa, että oli välistävedot vaikeita vetämättä..puolivalssaamatta, mutta kyllä se koira sitten palkan avulla ja pikku kyyristelyillä siltä tuli! =)
Suorasta putkesta ampuili pitkälle josta häneltä tuli kommenttia, sain kutsua koiraa hulluna ja palkattiinkin.
Leikkauksia tehtiin outoihin paikkoihin =)ja yllättävän hyvin koira käänty tietyissä paikoissa ihan perusjutuilla, ei mitään kikkailuja!

Edelleenkään ei musta ton sortin aksaajaa saa, mutta toi koiran kääntymishomma ja muutama muukin juttu ei olisi ollenkaan huonoa ottaa treenilistalle. Sopivassa suhteessa tulisi treenata kaikkiea!! Meillä ehkä liikaa keskitytään kaikenmaailman tekniikkaan...


Illalla Into pääsi vielä osteopaatti Caritan hellään käsittelyyn. Lavoissa ja niskassa oli jumia. Vähän samaa kuin Piiralla viimeksi. Toi niska on nyt vaan vähän uus juttu... =o

Video koulutuksesta.. huvittava!!
Puuttu alun nollayritys ennen varsinaista opetusvaihetta, eli pätkä jonka Marcus vaan katsoi/halusi nähdä kuinka viemme/teemme.

Vikat Juhan treenit 23.10

Ja olipas taas hankalata! Oli meille pahoja paikkoja taas ja siksipä on kurja lopettaa nuo treenit kun siellä on niin usein ollut meille niitä haasteita tarjolla jotka pitäisi selättää. Tänään tuohon rataan jäi ennenkokematon "nälkä" se pitäisi selättää, mutta eipä ole paikkaa johon sitä rakentaa...

Mutta joo, alussa ihmisnuoli kakkoselle josta kolmoselle takaakiertoon. Tämä onneksi ok vaikka ihminuoleen Into olis voinu lähteä paremmin. Tarvii taas palkkailla pysäyttämällä esteen eteen.

Sit tuli A.n jälkeen moka mitkä niiiin syö mua, käännyin liian aikasin ohjaamaan oikeelle eli unohtu 1 hyppy välistä. =O Vittu mikä tollo! Kuin tallasia voi tulla?! Tajusin sen kyl siinä heti ja lopetin! Sit takas alkuun ja Into alotti lähtökikkailun, sanoin Juhalle että ärsyttää ja kun kisoissakin tekee.. No, hänpä sanoi että voidaan kokeilla yhtä juttua... =D Koira remmiin ja koira lähtöön, remminpää Juhalle ja mä lähden paikoilleni. Intopa oli heti nousemassa ja Juha nappasi remmistä samalla koiraa toruen. Into katto ihan hoomoilasena Juhaa. =) Samaa hommaa toisteltiin niinkin, että provosoin koiraa, lähin juoksemaan täysiä ihan suoraan sen vierestä istumaan jätön jälkeen. Jos liikautti evääkään Juha nappasi remmistä ja komensi, mun tuli komentaa myös. Ei tarvinnu montaa kertaa tehdä kuin istui kuin täi tervassa siellä lähdössä ja siis ISTUI! Pystyi tehdä sit niinkin et koira oli irti siinä istumassa ja mä lähin juoksemaan siitä sen vierestä. Wow! Tottakai koira sai aina palkkaa hyvistä suorituksista! Remmissä ollessaan tai irti ollessaan.

Tovi vierähti tuossa paikallaanolotreenissä joka ei ollut turhaa!! jonka jälkeen jatkettiin harjoitusta. Tökki monessa kohdin ja onneksi en ollut ainut, kaikilla ryhmän koirakoilla liki samat kohdat. Yks persjättökohta jossa putkiansa, yks käännös keinun jälkeen ja sit kepeille vienti. Me ei päästy keppejä (este 15) pidemmälle kun loppu aika. Ja se keppikohtakin jäi vähän kesken. Se treenataan varmana kuntoon ja Juhan teoria on siinä kohden pakko testailla. =)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Valoa tunnelin päässä 21.10

näkyi ainakin hetken, päivän verran. =) Tänään oli selkeesti hyvä päivä!! Into oli intona ja jaksoi hyvin eilisestä treenistä huolimatta. Kisattiin siis kolme rataa Vuokkosilla, tuomarina Sari Mikkilä ja äly kivat radat! =)

Ekalle radalle lähtiessä muistin Janitan sanat "tee kuin olisit yksin treenamassa", tällä tunnelmalla lähdin radalle ja jo tutustumisessa mentiin mitään varmistelematta fiiliksellä / valinnat sen mukaiset. Rata lähtikin ihan sairaan hyvällä sykkeellä ja tekemiselläkin liikkeelle, ei mitään flow:ta kumminkaan. =) Lähdössä sai muuten taas taistella joka radalla! =( Mutta eka rata siis kuitenkin hyllytettiin esteelle 15, kun mä olin hätänen ja luotin ihan liikaa siihen, että Into valitsee helposti putken A:n alla, eipä valinnut! A:lle meni ja mun ohjauskin oli huiskaseva. Mutta hyvä fiilis jäi radasta!! Vaikka toki tuommoinen harmittaa, kun on niin pienestä kii. Mutta tuntu kertakaikkisen hyvältä, kun tehtiin hyvässä rytmissä yhdessä rataa.

Tokalle radalle lähdin ilman mitään aiempien kisojen tapaista hylly-/mokaratojen tuomaa ketutusta. =)Samalla treenifiiliksellä! Aattelimpa tekeväni vielä kontaktitkin kunnolla, mutta hups. Kisavietti vei koiran ja ohjaajankin. Koiran ehkä pahemmin! Puomi oli luvattoman huono! Ihan kiikkakaakka ottiko? Ja mä oikeesti vielä aattelin, että kyllä se sinne pysähtyy (koska treeneissä tekee sairaan hyvin!!) ja voin huoletta kirmailla puomin jälkeiselle pituudelle valssailemaan. Onneksi virhettä ei puomista tullut ja nollalla maaliin. Ihan sujuvantuntuisella radalla!

Vikaa rataa ennen hiipi mieliin ajatus tuplanollasta, jonka luulin olevan se viimeinen juttu joka meiltä karsintoja ajatellen olisi puuttunut. (1 aginolla vielä puuttuu!) Mutta sitten ihan järjellä ajattelin, että en halua puuttuvia tuloksia kasaan, koska en halua tässä tilanteessa, tällä tekemisen tasolla, ajatellakaan mitään karsintoja. Sinne emme kuulu, ainakaan nyt, tuskin koskaan! Mutta treenin kannalta ja sagin kukkaroa lihavoittaaksemme/muiden kisamatkoja sponssataksemme sitten joskus ehkä. Ja jotenkin koko homma pyyhkiytyikin mielestä. Omaa tekemistä ehkä paineisti myös sekin, että en halunnut vikasta radasta sitä päivän paskaa rataa ja taas näin olisi päällimäiseksi jäänyt mieliin paska fiilis. Halusin vain tämän hyvän tunteen ja tekemisen säilyvän. Puhaltelin lähdössä syvään rauhoitellen itseäni ajatellen, että treeneissä ollaan.... voitteko kuvitella nainen joka ennen puristeli itseään korvista? =) Videoita kun katsoo niin kyllä tuota asennetta tuntuu olevan vaikka ei korvia puristeltukaan. =D

Vikan radan yksi kohta tuotti päänvaivaa valinnan suhteen ja valitsin sitten loppujen lopuksi itselleni helpommalta tuntuvan vaihtoehdon joka oli varmasti koiralle hitaampi ja mulla pidempi matka keretä seuraavalle esteelle valssiin. Mutta kohta meni ok ja koko ratakin taas ihan kivasti ja hyvä tekeminen siis säilyi tämänkin radan ajan. Ihana tunne kun pitkästä aikaa tuntee tyytyväisyyttä ja iloa. =) Toki ratoihin parannettavaa jäi, mutta mitä siitä. Koira veti parhaimmilla etenemillään ikinä. Agiradankin 4,35m/s etenemällä, mikä on Intolle hyvä. Okei voittajaan nähden aika surkea (sheltti Neon) joka veti 4,92 mutta sou!

Hyppärin kirmasi 4,42 etenemällä, okei edelleen todella surkea voittajaan nähden joka oli jälleen sheltti Neon mikä kirmasi etenemällä 5,32! Mutta mitä väliä tässä vaiheessa!!! Pääasia, että saadaan hyvää mieltä ja onnistumisia!! Menköön muut nyt kuin kovaa menee, meille riittää hyvät/nollaradat tässä vaiheessa. Saataisiin edes vakiinnutettua tekemistä niin, että niitä nollia tulisi ja ennen kaikkea sitä hyvää ja iloista mieltä!

Ainiin ja nyt oon muuten toteuttanut sitä kepeille VIENTIÄ! Liikun ite sinne mukana tosi reippaasti!

Tänään Inton sijat taisi olla 8 ja 10 sekä tuplanolla siis.

KISAVIDEO

lauantai 20. lokakuuta 2012

Alamäkeä lasketaan vaikka ei ole luntakaan 20.10

Ei auttanu muistisäännöt tai muutkaan taaskaan/tänäänkään...
On kyllä mielestäni aika surkeeta mun tekeminen tällä hetkellä. Ei oikeen perusjututkaan suju. Alamäkeä luisutaan verkkaiseen tahtii kokoajan.
Tänään taas tekeminen töksähti jo esteelle kaksi, takaakierto, jonka sain koiran ottamaan editse. Huoh! Näin jälkikäteen, kun tän tässä ääneen sanoo, niin hyvä ettei kyynel tuu..... =( Ja niin Niinulle uhosin alun olevan mietitty, reisille valu!

Mä nään omassa tekemisessäni vaan puutteita ja virheitä, muiden suorituksissa upeita kadehdittavia onnistumisia. I know, ei ole tervettä. Mutta näin se vaan on. Meijän pitäs Inton kanssa tehdä todella helppoja juttuja, jotta saatais onnistuneita ratoja ja hyvää mieltä. Ja siis koiraa en syytä!! Se tekee niinkuin mä pyydän, mä se paska tässä olen. Koira vetää vielä hyvällä vauhdillakin nykyään!!

Okei, olihan Niinun tän pv:n treeni haastava, mutta silti jotenkin nään, että paremmin olis kuulunut mennä. Jännä tää, että pääkoppa puskee sanoja kuuluis mennä... MUTTA KUN EI MENE, se on fakta ja vain se "puhuu"! Pitäs pystyä parempaan niinkuin Janitakin sanoi! Mutta fakta on et ei pysty. Musta tuntuu, et jossain sumussa vedän, en edes ajattele mitä siellä radalla teen tai ainakaan en muista mitään. Hyvä vaiko huono? Kyllähän ne ohjaukset sieltä tulee joo, mutta en tiiä. Tänään taas tuntui, että esteet tupsahteli nenän eteen siellä täällä, vaikka rataantutustumisessa tuntu hyvältä. Niinun kanssa käytiin rataa hiukan läpi ennen tekemistämme ja tein nyt sitten "hänen mallin mukaisesti" kohdat ja hiukan harmittaa, kun jäi omat versiot millä olin ajatellut vieväni, niin kokeilematta. Nyt en saanut todistusaineistoa sille tunnenko koirani vaiko en, olisiko toiminut ajattelemillani vaihtiksilla?

Radalle mahtui vain yksi hyvä pätkä, jossa mentiin liki suoraan - 1 niistopersjättö ja 2 persjättöä...

Nää mun ajatukset on nyt varmaan suurin kehityksen este/alamäen syy.
Tälle treenaamisellekin pitäs tehdä jotain, mutta mitä? Maksullisissa viikkotreeneissä käynti on aika mahdotonta, kaikki on niin kaukana! Oman seura treeneissä en käy ja mikä olisi sieltä anti? Hallivuoroa en ottanut, jotenka ei ole treenipaikkaakaan. No, tästä ei auta syyttää kuin itseään, mutta enpä tiiä palvelisko toi Mänts:n halli meitä edes tällä hetkellä? Jotenkin on jossakin ajatusten suossa tän aksan kanssa, halua olis kuitenkin, mutta tarve olisi ehkä henk.koht valmentajalle tai jotain vastaavaa...tai ainakin laadukkaille treeneille viikoittain! En tiiä!! Vai laittasko oikeesti pillit pussiin hetkeksi, tai jos antas jonkun kokeilla Intoa... Tai jos ottas sen bc:n ni saiko taas uutta pontta? (hetkeksi kunnes senkin kanssa oltaisiin tässä samassa tilanteessa?)

Pintis täyttää joulukuussa kyllä vasta kolme, jotenka ehkä mun tarttis antaa meille aikaa sekä armoa (mun luonteella itselle armoa?) ja uskoa tulevaan, nää paskat kun ollaan käyty läpi ollaan parempia ja kovempia?


Marraskuun treenit olis: vika Orenius 23.10 ja sit EHKÄ omatoimitreeniä Niinulassa 3 ja 10.11 sekä Timo (jos mukaan päästään) 16.11 ja Niinu 24.11. Ei huisisti, mutta toivotaan että laatu korvaa määrän!

Huomenna kisaamaan....

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

4:n M:n muistisääntö kehitetty! 16.10

Toisaalta harmittaa kun noi Oreniuksen koulutukset mun osalta loppuu ens viikkoon, oon todella tykännyt radoista, mutta toisaalta oon tullu niin mukavuudenhaluiseksi, että kylmässä ja hiekkapohjaisessa hallissa treenaaminen on vähän niin ja näin. =)
Ja toisekseen siellä ei kyllä tuu vahvistettua mitään, tehdään vaan. Jos koira ei johku valssiin esim. taivu kunnolla niin ei haittaa, ei mitään vahvistuksia palkalla tms.. missio vaan suorittaa rataa, toki mahdollisimman oikeaoppisesti kyllä!

Tänäänkin tehtii ja tehtiin vaan, ei Juha montaa sanaa höpissy (tosin ehkä kyl eniten kuin koskaan =D ) ni Into oli ihan piipussa jo aika alku metreillä. Teki muuten lentokeinunkin tänään! Ihmettelin ja hokasin kun radan kohtaa uudestaan otettiin, että käskytin "kiipee kipee", IDIOOTTI ohjaaja! Keinu on meillä AINA keinu ja siinä koiralle se ero. Tuli vielä kiipeetä seuraavallakin kerralla... =O Onneksi koira jo tiesi lennon jälkeen esteen ja suoritti oikein!

Rata oli tänäänkin mukava! ja suoritettavissa ja jälleen siinä oli niitä meidän tarvitsemia treenikohtia...takaakiertoa ja valssia! Kaksi kohtaa oli missä arvelin homman kosahtavan ja ne oli piirroksen kohdat 5-7 ja 10-12. No, ensimmäisessä kosahti, kun kiiruhdin jatkoon ja sain koiran ohi 6 hypystä. Ihan silkan malttamattomuuden ja hutiloinnin tulos! Jälkimmäinen kohta meni sairaan hyvin! Tein 10 valssin ja 11 takaakiertoon (maltillinen ja oikeaan aikaan tapahtunut taaksetyöntö, olin ihan varma, että tässä saan koiran hypäämään esteen editse) johon päällejuoksu ja sit persjättö. Sain liiankin hyvän etumatkan jatkoon! Ja kun kierrätin vielä pitemmään kautta jouduin oottelemaan koiraa ja rytmitys taakselähetykseen vaikeutu, just niin näitä meijän ongelmia.



Otettiin kohtaa uusiksi niin, että tein 11 ihan selkeenä takaakierto-persjättönä. Onnistuhan toi, mutta vasta jälkikäteen treenejä miettiessäni tajusin, että en kyllä koiraa ole hyppäämässä nähnyt ko. hypyllä, saatikka edes ajatellut asiaa silloin kun persjättöä oon tehnyt = myöhässä. Liikaa varmistellut taakselähetystä! Sit tein pituudelle valssin ja 13 hypylle niiston. Juha sano et olis meille nopeempi, kun koiran liike sujuvaa kokoajan kun mä teen jotain kokoajan. =) Kellottikin...

Tuolta jää kyllä aina ihan hyvä mieli, kun pilkkua ei viilata! Siitä poinstit!! Mutta olis kyllä hyvä vähän vahvistellakin asioita eikä vaan höökätä tehdä, onhan kerran treeneistä kyse. =)

Rataan tutustuessa en ole taaskaan meittinyt asioita vaadittavalla tavalla (en ainakaan muista näin tehneeni) eli miettiä kunnolla niitä ajotuksia, katseita ym... Siksipä tuossa aamutuimaan koiria klo 6.00 ulkoiluttaessani kehitin itselleni 4:n M:n muistisäännön.

MITÄ = mikä ohjaukstekniikka mihinkin.
MIKSI = perustelut miksi ko. tekniikka on valittu, onko varmasti oikea valinta.
MITEN = miten ko. tekniikat mihinkin kohtaan suoritetaan oikeaoppisesti.
MILLOIN = ohjauksien ajoitus, rytmitys.

Josko tuo alkaisi auttaa asiaa?!! =) Tulisi pohdittua asiat joka kantilta. Varsinkin nuo 2 viimeistä on ne tärkeimmät tai oikeestaan toi viimenen. Tekniikat, ainakin suurin osa, tulee jo aika hyvin selkäytimestä. Joissakin on sitä hienosäätöä tosin, niinkuin noi persjätöt, vekit yms... =D

Ainiin, nollillakin rataa yritettiin, mutta koira oli oikeesti jo ihan naatti siinä vaiheessa. Hetsailin sitä kyllä ennen suoritusta, mutta kepeillä este nro 7 tuli virhe kun Into vaan paino suoraan kakkosväliin ja väärältä puoleltakin vielä. Kysyin sit siinä Juhalta, että jatketaanko? Vastaus oli että, "joo" ja siitä sit loppu nollilla maaliin, 24 esteinen rata. Into oli estellä 22 jo ihan perässä vedettävä. =o Motivoivaa koiralle?
Juha sanokin, että koira on väsy ja siksi varmaan tuli keppivirhekin, kun ei kuulemma katsonut mua ollenkaan tms. meni vaan kuin juna eteenpäin...

Voi toista, on rääkätty.... no otetaan kunnonkasvatuksen kannalta. =)

La olis taas aksaatia tiedossa, kun päästään Niinun oppiin! Kivaa!!
Ja sunnuntaina kisat, toivottavasti toi koira vaan jaksaa ja etten mä rasita sitä liikaa. Poikkeus toi kisoihin ilmoominen olikin, mutta kun oli hyvän olosuhteiden kisat tarjolla, lähellä ja mukavan seurankin järkkäämät ja vielä kivat tuomaritkin. Liian monta hyvää asiaa, että ei voinu olla ilmoomatta. =)




Sama pää kesät talvet..

Unohtu taas laittaa, että tuolloin viime to kun käytiin siellä Janitalla, Inton kävi samalla Piiralla. Ei mitään huolestuttavaa ollut, mutta kyllähän se Leena taas puhu tuon rakenteen kuormittavuudesta ja että olsi hyvä etsiä sellainen kultainen keskitie tuon treenaamisen ja kunnossa pysymisen suhteen. Etuosassa oli kireyttä ja vasen puoli oli "jännittyneempi", mutta saattoi kuulemma johtua kun oli juuri 2h sitten treenattu. Paikat aukesi tosin hyvin käsittelyssä! Saatiin myös uusi "jumppajuttu", ravaaminen ympyrällä oikeelle (muistaakseni!) =D, ja olikohan jotain muuta?

perjantai 12. lokakuuta 2012

VVV 11.10

Voihan vekkaamisen vaikeus! =)
Miten niin joku olis mulle joskus sanonut, että seisoskelen ihmistolppana, MITEN NIIN!??! No voi v***u joka ikinen kouluttaja viimesen 2? vuoden aikana! =)
Koskakohan mä tajuisin? No nyt?!! Vinkit oli ainakin hyvät!! Kädet toimii, kun ropellit (näkee videolta hyvin!) vekkauksessa vaikka pitäs pitää ns. puntissa kii, mutta nyt ton kommentin jälkeen mä muistan ton.. puntista kii!! Ja käsi alhaalla! =) Ja voi muutes lähtee läheltä estettä liikkeelle vekaten ns. paikaltaan, ohjaaja siis -ei vaikuttanut tippaakaan Inton 2 esteen lähestymisvauhtiin ts. mun luo tuloon.

Valitsin taas tänään ohjaukset mitkä on meille (lue: mulle!) vaikeita vekit ja vedot.

Vetoihin Into ei myöskään tullut tänään, ei auttanut vaikka kuinka olis huutanut. Tohonkin tuli hyvät vinkit -> käsi alhana liki puntista kii meininki ja älä ohjaa esteelle minne haluat koiran, liikaa ajatusta siellä -> haluat ensin ohi! =)

Puomin kontaktit hätäset... =( En ollu määrätietoinen ja skarppi!

Kepitteli alun hössötyksen jälkeen hyvin, Janita kehu!
Haastavat sis.menot sekä kepit loppu LÄHELLE seinää.


Janita myös sanoi, että kyllä tällä tekemisellä pitäs nollia tulla ja sitähän mä oon sanonut itekkin ja ton kuuleminen ei nyt ehkä ollut se paras juttu tässä tilanteessa! Kun niitä nollia EI TUU! Sano myös, että molemmilla menee varmaan kisoissa liian kovaa!

Puhuttiin sit myös et kun yksin treenatessa on rauhallisin ja parhaimillaan, niin kisoihin täytyy saada siirrettyä se -jatkossa kokeilen ajatella radalle mennessäni, että oon yksin treenamassa. =)

Sit Janita vahvisti myös mun ajatuksia siitä (en muista oonko jossain kirjotuksessani siitä jo maininnutkin), että teen ton koiran kanssa tietyissä paikoissa liikaa, vähemmälläkin pääsee ja ne kohdat täytyy oppia tunnistamaan! Esim: allaolevan kuvan kohdassa koiran saa puomin jälkeiselle hypylle ilman mitään puolivalsseja tai pakkovalssin tapaisia ohjauksia vaan voi ohjata ns. etuperin vastasta käyttäen, koska puomilta (kontakteilta) koira katsoo AINA ohjaaja ja on näinollen jo tulossa kohden sitä!


KOOSTE

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Ei mitään pilkunviilausta! =) 9.10

Juu ei todella! Juhan treeneissä ei niin pilkun päälle tartte jonkun ohjauksen mennä! =) Huomasin meinaan itekkin sijoittuneeni joissakin ohjauksissa rataa tehdessä huonosti ja koira kyseli, mutta ei Juha niistä mitään sano. =) Oli taas ihan hyvä treeni mielellisesti, joskaan ei tekemiseltään täydellinen. =) Noissa treeneissä ei paljon löpinöihin aikaa käytetä vaan oikeesti tehdään koko rahan edestä. Koira oli piipussa ja mulla henkitorvi huusi hoosiannaa. =) Ennen keppejä olevassa kohdassa valitsin taas pöllön ohjauksen, syö jotenkin miestä kun tekee tollaisa virheitä...en jotenkin niitä itseltä ollenkaan hyväksy! Oli samantapainen kohta kuin Ninan viime treenissä se valssi ennen keppejä, mutta nyt lähin tekemään sitä pakkovalssin omaisesti siis tokaa hyppyä. Paskat koira tolleen mitään infoa saa kun yks vaan merkkailee edelliseltä hypyltä tullessa ja jäi räykyttämään kun vois ihan normisti kääntyä valssiin...huoh! Tyhmä mikä tyhmä! Yök..ällö! No, toivottavasti nyt meni lanttuun tollaset kohdat!

Koira kepitteli taas hyvin!

Puomia rupes paukuttaa läpi kun väsy, oli oikeesti naatti, en viittinyt puuttua vaikka ois pitäny..teki siis sellasia hämypysähdyksiä, otti kyllä siis puomin alastulon, mutta aika liukkaasti sieltä poistuen.

Pariin kohtaan radassa oon erityisen tyytyväinen... kts. kuva.



Eli puomin jälkeinen kohta jossa irrotin koiran puomin jälkeiselle hypylle, jonne irtos muuten hyvin! ja siitä itse irtoominen suoraan pakkovalssiin seuraavan hypyn taa (kuvassa missä ukkeli on). Toimi! Sama kohta otettiin backlapillä (hidas) ja saksalaisella. Saksalaisesta irtos kyllä putkeenkin, mutta tässä avainasemassa oma liikkuminen takaakiertoon ohjaukseen ja sijainti. Muuten jees ohjaus kohtaan!

Sitten piirroksen numeroidut kohdat: olin aatellut tehdä pussin jälkeen persjätön, mutta Intopa tuppasi irtoamaan putken jälkeiseltä hypyltä sivusuunnassa puomin päässä olevalle hypylle, jotenka sitä mukaantuloa joutu hiukan jäädä "varmistelemaan" jatkossa ja näin persjättö oli unohdettava. Mutta kohtapa toimi älyttömän hyvin leikkauksella pussin jälkeiselle hypylle josta kerkesin vielä muitta mutkitta tekemään persjätön renkaan jälkeen. =O Oli aika sujuvan ja nopeen oloista, koira toimi leikkauksessa täydellisesti (käänty, haki seuraavan hypyn ja eteni lujaa! =)) ja ei irronnut muurillekkaan!

Loppuun kerettiin vielä kokeilla nollarataa, noup ei onnistunut. Juuri tuohon saksalaiskohtaan kosahti -putkeen suhahti. =) Otettiin se kohta puomilta asti uusiksi ja jatkettiin loppuun... 27 estettä kahdessa pätkässä -koira oli naatti. =)

lauantai 6. lokakuuta 2012

Nina M. 5.10

Nina Manner kävi vetäsemässä täällä Mänttilässä meille mukavat reenilöt. Siis seuran järkkäämä juttu... Ninan radat on aina kivoja! Meillä tais Inton kanssa mennä ihan mukavasti. Tehtiin osissa ja valitsin sellaiset ohjaukset mihin tarvittiin juurikin treeniä...valssit! Noottia Ninalta tuli lähdöistä -niissä pysymisestä. Mähän oon nyt ollut äärettömän häpi kun edes siellä pysyy enkä oo puuttunut jos sanon "istu" ja "odota" ja koira käykin maaten. Ninan mielestä ei ole ok. No, oonhan mäkin sitä mieltä, mutta pääasia että pysyy siellä! =D Vaatimustasoa siis näissäkin nostettava, ainakin treeneissä! =)Laitan jossain vaiheessa videota treenistä niin ei tarvii selostella... =) Mutta hyvä mieli jäi. Vähän "löysin rantein" tein hommia eli asenne ns. puuttui, mutta nyt on pääasia että saadaan hyvän mielen aksaatia tehtyä. Turha nipottaminen pois. =) (ja voin sanoa että EI ole helppoa mulle!!!)

VIDEO

Josta ei ole karsittu pois kun lähtöjen istu-maahan leikit. =)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Vantaalla 2.10

2 kerta Orenius treenejä, tosin tänään ei Juha ollut treenejä vetämässä mikä oli täysin oletettavaa kun on MM-kisat. Mitään ennakkoilmoitusta vaan hänen poissaolostaan ei tullut ja tuuraajakin selvisi vasta kun ovesta asteli sisään. Tuuraajana oli Maiju Korhonen, kisaa mini kolmosissa sheltillä. Ja yksi asia minkä olen hänestä hänen kisasuorituksiaan katsellessani painanut mieleeni, on älyttömän hyvät valssit ja liikkuminen sulavaa. =) Tykkäsin ihan kyllä, mutta ehkä fiilis oli enemmänkin sellainen kun olisi kaveri ollut kommentoimassa mun tekemisiä (ruutia ei keksitty uudestaan) =), vaikkakaan en siis Maijua mitenkään tunne. Välillä vaikutti myös, että hän ei olisi kauheesti tykännyt kun aika hätäseen kommentoin itekkin omaa menoani. =)
Kyllä hän ihan kunnolla pisti asiat suorittamaan eikä päästänyt ns. sormien välistä mitään.

Harjoitus oli taas meille niin passeli!! Päästiin mm. hinkuttamaan takaakiertoja (ja valsseja)!! Niitä Maiju ohjeistikin. Rytmitykset kusee ja yksi takaakierto-persjättö oli haastava mulle! Sain kuin sainkin senkin tehtyä kunnolla, jopa niin, että oikeesti näin koiran suorittavan hypyn kun oli persjättö niin ajoissa ready! =)

Yhdes kohdin Into sit hyyty tyystin. =o Veti kyllä taas älyttömän hyvällä draivilla setin alusta asti. Meitä oli vain kolme koirakkoa jotenka treeniaikaakin taisi olla ruhtinaallisesti, tosin en yhtään tiiä kuinka kauan tehtiin.

Pikku leluhetsauksella Into sytty taasen, mutta paras puhti oli poissa. Ulkona lämmintä +15 ja ei siellä hallissakaan kylmä ollut. =) Mä painelin niin hiki päässä, että kakkulatkin meni huuruun.

Mukavia treeniratoja tuolla...

Pe olis Nina Mannerta tiedossa Mänts:n hallilla. Enpä muista koska olisin siellä treenimässä ollut...viime talvena? Joo-o.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Unohtunut päivitys

Kaikki pojat oli perjantaina Riinan käsittelyssä. Hugo oli etuosastaan juntukassa ja Leevi puolestaan takapäästään. =) Into oli kuulemma ihan ok. Alkuun yritti vänkäillä, mutta hähää tuollapa voi huoletta huomauttaa koiralle ja johan muuttu ääni kellossa pojalla! =) Pötkötteli niin nätisti, notta. =) Piira olis Intolla vajaan parin viikon päästä, saas nähä mikä siellä on tuomio. Meinaan kyllä kysyä voiko jostain fysiikkahommasta johtua noin nykyiset ja hurjasti lisääntyneet kepittelyvirheet...

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tekis mieli luovuttaa 30.9

ja ei nyt mitenkään pikkulapsimaisesti niskoja nakellen, kiukutellen vaan ihan oikeesti. On jotensakin takki tyhjä olo, ei jaksa välittää. Tuntuu, että lapaset naulaan toviksi... Pääsis helpomalla ja pysyis mieli terveenpänä, kun sitä toivottua mielihyvää ei harrastaminen tuota. Varmaan nyt kyllä luovuttaisinkin ja tulis totaali agilitypaussi, mutta kun on noita treenejä tässä lokakuussa niin paljon. Paras olis antaa Into mutsille ja antaa olla hetken..

Ja siis tän päivän kisat ei menny niin huonosti, et olis "ranteet auki-fiilis"!! Tosin ei niistä toivottua hyvää mieltäkään herunut!!! Väsytti aamulla vietävästi, mutta kaikesta huolimatta Purinan kisajärjestelyt oli ok. Radat pysy mielessä vaikka tartti kaksi rataa muistaa yhtäaikaa jne...

Ekalla radalla (Johanna N. hypäri) koira pysy hyvin lähdössä, valssi renkaalle ei ollut suunnitelmien mukainen tai ainakaan koiran reaktio (radoista ei ole videota!). Sit tovi ihan ok, kepeille hyvin sisään ja pujottelikin hyvin, tein valssin vielä keppien päässä -ok. Sit taas tovi ok, kunnes kolmanneksi vika rima alas. Tein päällejuoksu-persjätön....

Toka rata sisällä likimain heti ekan jälkeen, tämä Esan agirata. Alku taas ihan hyvin ja hei siinä oli takaakierto heti. =) A.n kontakti vähän rivakka... sit tuli pussi josta lähettiin ns. alaspäin, menin suoraan seuraavan hypyn taa vastaanottamaan valssilla...ja mitä tapahtuu?! Koira ajautuu liian pitkälle pussista ja liekkö mun valssi valu taaksepäin?, niin koira kiertää hypyn mun luo -ohituskielto!!! Perkele! Eka tämänsorttinen meille kisoissa ikinä! Muuten taas loppuun hyvällä menolla!! Kepitkin loistavasti vaikka avokulmaan vauhdilla ja mä oikeesti vein loppuun asti.

Aina jotain-teoria mun kohdalla vaan on ja pysyy! =(

Vika rata olikin sit totaali paska. Tyhmää lopettaa kisapäivä näin... Kepeillä rytmirikko lopussa. Arghhhhhhhhhhhhhhhh!!! Jätti välejä välistä! mentiin keppien alkuu ja alko räykyttämään, karjasin EI! Pujotteli nyt ok! Siitä oli "hassu" vienti putkeen puomin alla ja Intopa kiersi koko putken puomin alta mennen ja meni väärään päähän putkea. Korjasin ja sit pari takaakiertoa HYVIN! A:n kontakti hyvä! Niistossa sen jälkeen räkytti. Siitä pussiin ja sama kohta uusiksi mikä edellisellä radalla sössittiin, nyt tein putkijarrua ja nyt onnistu kohta hyvin! Sit tulikin yksi pitkän välin välistäveto, huomasin koiran putkesta ulos tulleesa olevani jo liikaa pakittamassa ja luovutin samoin tein kun jalat vaan vei mua takaperin... eka hypyn tuli oikein mutta tokan otti ns. takaa - käskytin sit vaan koiraa mene, mene väliähän ei enään ollut =) siitä puomille ja edellisen radan tapaan HYVÄ puomin kontakti! Otin etäisyyttä vikan esteen taakse saakka ennen kuin vapautin...

Toisaalta tällaiseen tuntuisi pahalta ottaa kisatauko, kun edes osa oli sinnepäin. Eihän toi ala toimimaan kuin kisamaalla, eli täytyy nyt kattoa tää lokakuu kun treenitään kumminkin... En tiiä! Mutta kun sit tosta kisaamisesta tai niitten ratojen lopputulemasta tulee vaan paha mieli!

Ainiin, sit hidasta meijän meno on ollu vaikkakaan ei siltä tunnu. =o Kieltoradalla tuli yliaikaa 0,70s. =( Etenemä oli kait 3.6 tai 3.7, voittaja oli pinkonu 4,49m/s.
Hyppäristä en tiiä ja empä taida halutakkaan. =)

Tää ei oo mitään sitä mitä Inton meille tullessa toivoin tai mistä haaveilin ja mihin vielä reilu vuosi sitten uskoinkin... mun The Aksakoira.... Jep!

Kotimatkalla poikkesin taas faijan haudalla itkemässä. Surua (ja kisavitutusta?.


LISÄYS 4.10

Kävinpäs sitten kumminkin kattomassa hyppärin tulokset ja hoh hoijaa ei ois kannattanut! Mieltä ylentävää!! Okei, Into oli edennyt 4,22 m/s mikä on sille hyvä, mutta voittaja liki 5m/s ja Intoa kovempaa oli mennyt mm. bichon frisee!!! Okei tiedän olevan hyvä!! rotunsa edeustaja mutta silti! Me tehtii kuitenkin ihan sujuvaa rataa. 1 käännös meni pitkäksi. Voi kuinka motivoivaa jälleen!!!


LISÄYS 7.10

Ihqu Kati oli salaa kuvannut meidän radat jotenka kaitpa nuo voi esillekin laittaa....

Hyppäri


Agilityrata

torstai 27. syyskuuta 2012

Todellisuus iski taas! 26.9

Niinun treenissä Univetilla ja ihan hyvillä mielin menin, toista oli pois lähtö. =)
Rata oli haastava ja sanoinkin Niinulle siinä ekan esteen takana, että mitä sä oot näin paljon takaakiertoja laittanu... =D ja että niitähän meijän kyllä täytyy juuri treeniä ja sen toden totta todisti treenikin! Hinkattiin sitten valtaosa ajasta 4 ekaa estettä!! Enpä muista koska.....


Alku oli kuvion mukainen ja neloselle koiran takaakiertoon saaminen OIKEIN ja KUNNOLLA, OIKEAOPPISESTI oli ihan vitun vaikeeta!!! Positiivista tässä on se että aukesi hiukan itelle tuo rytmityshomma noissa... =) Mä tuppaan vaan tällä hetkellä juoksemaan ja juoksemaan ja juoksemaan ton koiran edellä sitä hullusti vedättäen ajattelematta sen kummemmin RYTMITYSTÄ, niin esim: ko. kohdassa olen sijoittunut ohjauksen tullessa aivan LIIAN PITKÄLLE. Sainhan mä sen toki suorittamaan esteen oikein mutta kun se ei ole oikein kuitenkaan! Persjättöä en olis sillä ohjauksella kerennyt 4 jälkeen tekemään. Sit kun lähettiin sitä yrittämään tuli hosu hosu hosu ja koira suoritti 4 väärältä puolelta ja MULLA MENI VATI TOTAALISESTI NURIN!! Eikä tietenkää koiralle!! vaan omalle paskalle tekemiselle! Siis mulla niin meni hermo itteeni! No sit jyystettiin ja jyystettiin kohtaa.... paranihan se mutta joo nyt tolla kerralla...seuraavan kerran kun on edessä joku tuollainen kohta niin kosahtaa taas. Mutta josko tota rytmitystä nyt alkais tajuumaan ja miettimään!????

Jatkettiin tosta vielä esteelle 9 saakka joka oli kepit ja siinä taas paskaa ohjausta -pysähdyn päästämään koiraa kepeille. Niin pinttynyt tapa! Tehtiin vielä kunnolla keppejä kohti liikkuen homma ja parempi. Koskakohan noita alkais sisäistämään??

Sit armosta Niinu varmaan anto vielä kokeilla yhtä kohtaa radasta. =) esteet 21 - 25.
24 halusin ehdottomasti tehdä peruskäännöksen ja se toimi ihan hiton hyvin mistä oon äärettömän yllättynyt ja häpi! Putkella 21 oma tekeminen olikin taas ihan kökköä...seisoin paikallaan rintamasuunta hutisuuntiin ja kaikkea muuta fuulaa.. oli kyllä taas niin maanpinnalle pudottavat treenit notta! =)

Mutta painotettakoon, että KOIRA VETI ÄÄRETTÖMÄN HYVIN ja SIKA HYVÄLLÄ VAUHDILLA, vikisten jopa meni. =) Ohjaajan syytä oli niiiin kaikki (yleensäkin joo), mutta tänään ennenkaikkea!

Toi rytmitys mun täytyy nyt todella Inton kanssa sisäistää!! Miettin kunnolla ja opetella tuntemaan että missä mä oon radoilla versus koiraan ja missä mun on hyvä = kuuluu olla... Koira kun on teknisesti taitava siihen on helpo ottaa etumatkaa ja kun eihän tuo mikään tykki ole niin etumatkasta voi olla haittaakin -> väärin ajotetut ohjaukset / väärä sijointi itellä... Pitää toki liikkua, mutta pitää osata rytmittääkin!!

Su kisoihin hyvillä? mielin... =D Olispa paljon takaakiertoja radoissa! Ja kepeille mä niin VIEN tota koiraa. =D

tiistai 25. syyskuuta 2012

Vallan mukavata! 25.9

Oreniuksen opissa oltiin. =) Eka kerta viidestä. Oikeen mukavaa oli ja harjoitus tarjosi haastetta jo tutustumisesta alkaen. Huomaan erilaisuuden siihen mihin on viimeaikoina tottunut, mutta ehdottomasti positiivisessa mielessä. Suoritettiin vikana neljästä... Muut ryhmäläiset meille aivan uusia tuttavuuksia.=) Into oli ihan ok menossaan ja eka yrittämällä päästiin esteelle 21 saakka joka oli kepit. Tosin muurin palikat tais tulla alas esteellä 18. Oli A.n jälkeinen este ja siitä tuli heti samat kommentit kuin Jaakolta, että olis liikkeen mukana lähteny etenemään, nyt ite pari metriä koiran edellä pysähdyin. Ja sit homma tuntukin töksähtelevältä. Juhalta sain tosi hyvän neuvon: päästä koira edelle A.lla ja näin ootte yhtäaikaa alastulolla ja siitä sujuvasti yhdessä liikkeelle (katkoitta) ja seuraavalle esteelle ohjaus. Tuntu älyttömän hyvältä ja sujuvalta!!!!! Ei tarvinnu kökkiä ja ootella koiraa liikkeelle sieltä A.lta ja vartoa koska ite lähtee jatko-ohjaukseen, nyt kaikki solju hyvässä rytmissä. Mä niin kaipaan just tätä!!!! Kepeillä hiukan samaa ongelmaa.

Rata olikin sen sorttinen, että keppien jälkeinen elämä tuotti meille hankaluuksia, sitä sit loppuaika väännettiinkin. Ainiin ja Juha ei muuten oo mikään pilkunviilaja, suoritustamme radan muilta osin ei hinkattu millään muotoa. Hän kommentoi menon olevan vallan mallikasta, mitä nyt pituuden leikkauksen olisin voinut kuulemma ottaa tiukemmin. No totta tosiaan, se valu! =)


Kepeiltä tartti saada koira puomin toiselle puolelle loppuSUORALLE. Into paineli mun seläntakaa vaan puomille, kun pääsen kepeillä irti ja kun ite olin ohittanut jo puomin ja koira vasta sen kohdalla, mulla kaikki kropassa alko kääntymään ns. puomia alaspäin, koira luki sen persjätöksi juuri siinä puomin kohdalla ollessaan. Sit jouduttiin jo rupee palkkailemaan ohituksesta, kun ei enään tullut mukaan mun ohjaukseen vaikka mentiin yhtä matkaa puomin kohdalla. Tällä systeemillä ei ollut mitään jakoa keretä ohjamaan loppusuoraa. Sanoinkin Juhalle, että enpä ole tässä tilanteessa montaa kertaa Inton kanssa ollut! =) Saatiin kuitenkin sitten loppujen lopuksi onnistunut suoritus kun lähin vähän aiemmin liikkeelle kepeiltä ja uskoin koiran puomin ohittavan ja ohittikin, johan olis ollu kumma jos tolla hinkkaamisella (ja palkkaamisella) olis vielä puomille mennyt. =)

Hyvää oppia tuli rytmityksestä tänään! We need that! =) Ens viikolla taas...

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Ihan positiivinen ensikohtaaminen 22.9

Turussa, Jaakon opissa ja ensikertaa. Oli vallan positiivinen kokemus. Jaakko oli huumorintajuisen oloinen mm. sain kuittia pituudestanikin, joskin kova puhumaan johon paloi paljon itse suorittamisesta aikaa. Ihan mukavasti saimme kuitenkin tehdä, mutta yhdet valssikohdat jäi tekemättä ja se harmittaa. Jaakko paasasi lähinnä kontakteista mulle (ja Intolle). Periaatteessa osaa ne hyvin ja todella tietää paikan, mutta vapautus on mulla liian "epäselvällä" kantimilla. Vapautuu liikkeestä pääasiassa, ei odota käskyä. Näitä pitää treeniä, että sieltä lähetään vain ja ainoastaan "mennään"-käskyllä vaikka mä juoksisin mihin ja ohjaisin seuraavia esteitä. Ensin vapautus "mennään"-käskyllä ja sitten ohjaus seuraavalle esteelle -periaatteella. Ei vapautuskäsky ja ohjaus samanaikaisesti jolloin on = liikkeellä vapautus. Helposti jatko-ohjaa ja koira tulee jo, ja sä sanot "mennään" vasta sitten.

Tehtiin testi: Inton ohjaus A.lle ja mä juoksen jonkun verran ohi / pysähdyn, koira jää kontaktiasentoon ja mä sanon mitenkään jatkoa ohjaamatta "mennään", lähti liikkelle mun luo, hyvä! Jaakko epäili lähtemistä eli = koira ei tietäisi vapautuskäskyä.

Toinen testi: muuten sama homma, mutta en sano mitään vapautuskäskyä ja en pysähdy vaan ohjaan koiraa suoraan seuraavalle esteelle, ja niinpä lähti koira mukaan ohjauskseen vaikka ei saanut vapautuskäskyä. =)

Näitä pitää treeniä, että sieltä lähetään vasta kun tulee lupa, vaikka heittäisin kärrynpyöriä!!!! Huomioitavaa myös, että vapautuskäsky on AINA SAMA!! Ei mitään "tule" tai "jes" tms. vaan aina "mennään".

Kepitteli hyvin ns. seinään päin mun jättäytyessä taakse ja leijeröidessä yhden hypyn!

Sit taas takaakierto tökki yhdeskohdin, onneksi vain sen kerran, mut ne on kyllä nyt ollu jo pitkään mulla niin paskaa tekemistä että sisso. En osaa rytmittää niitä oikein tällähetkellä ollenkaan. Huiskasen kaukaa ja korkeelta ja rintamasuunta näyttää hevon v**tuun. =D Nyt tuli yksi hyvä juttu taas niihinkin... =D

Sit tuli yksi kielto niin taviskohdassa, että se laittaa v****tamaan, että tollaisia mokia tulee edes tehtyä! Argh! Perkele!

Inton koostevideo...

Treenasin Troylla myös ja kommentti oli, että ohjaan sitä kuin ampuisin hyttysiä haulikolla. On vähän räiskintää. =o Ei oikeen sovi toi agre/liikkumistaso sille koiralle.. Jaakon sanojen mukaan koiralle jolla on jo kaasu hirttänyt kiinni. =)
Jouduin ohjaamaan ilman käsiä ja luulin et en pysty edes liikkumaan niin, mutta ihmeen muuntautumiskykyinen sitä olinkin. =)

Tästä jutusta- / tavasta ohjata täytyy kyllä pyrkiä jotain siirtämään omaan tekemiseen (ihan Jaakon tapaista agilityohjauksen balettitanssijaa musta ei saa) mm. takaakiertoihin...

Troyn koostevideo...

Yhteensattuminen summa... hallilla toisessa päässä oli treenimässä Mila, Marianne & co Saunajaakko bortsujen kera, mutta ei valitettavasti keretty sanaakaan vaihtamaan. Moit tuli onneksi heitettyä.

Treenilistalla olis nyt vaikka mitä juttuja ja lista varmaan kasvanee tässä lokakuun aikana kun tulee käytyä 2 kerta viikko maksullisissa treeneissä. (poikkeuksellinen kuukausi!! on tuurauskeikkoja ja "sain" 5 kertaa Oreniukselle ja sit on viikonloppuvalkkuja ja voin sanoa, että käypi lompakolle)
Ainuat treenit mitä meillä tulee tässä olemaankaan, en ottanut halli / ryhmä paikkaa seuralta ollenkaan, kun petyin viime vuonna mm. hallin pohjaan (tippu vettä katosta ja jääty kököiksi) ja eipä tuota tullut varmastikkaan koko maksamani rahan edestä edes käytettyä.
Marraskuussa meillä ei sitten olekaan kuin kokonaiset 2 valkkua (jos Timoon mukaan pääsen), jotenka en tiiä miten treenaamisen muuten käy... Mennään hetki kerrallaan... kai sitä jotain keksii ja tulee eteen. Täytyy ainakin Univetin sivuja seurailla ja ostella myyntiin tulleita treenipaikkoja. Suurta kehityskaarta ei kannata toivoa siis tämän talven aikana varmaankaan. =(

torstai 20. syyskuuta 2012

Leppoisaa aksaatia 19.9

Tuurauskeikalla Niinulassa. Oli jo hyvä fiilis pitkälti ennen treeneihin lähtöä ja treenit suju vallan mukavasti, ainakin fiilistasolla. =) Ja kyl muutenkin. Oli oikeen mukavaa ja hyvän mielen aksaatia! Jotenkin rento ja vapautunut olo! Rata oli aikasta iisipiisi, mutta toki tarjosi paikkapaikoin haastettakin. =) Kepakot tuotti taas onkhelmia.. Avokulma kovasta vauhdista, kaarteesta. Oikein sisään ja sit kolmoseen... Tässä sitten testailtiin, mun tekemiseen eri juttuja ja vaikutusta Inton pujotteluun. Kontaktit suht ok, tuli läpi kun niin kovaa veti (piti selasta vikinää mennessään paikkapaikon kun mun perässä kirmasi), mutta viattomasti pakitti jalat takaisin puomille. Koominen! =D Oli juoksupainotteinen rata ja saakutti että tuli hiki!
Laitan videota vaikka jossain vaiheessa, ei jaksa eritellä juttuja. =)

Toivotaan että nämä fiilarit säilyy nyt taas aksaillessa!

Video...

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Omaa tasoa 16.9

Tänään kisatuksissa Ojangossa. Into kisasi kaksi starttia ja oli siis koko edeltävän viikon äitylillä, kun me olimme siellä Lapissa. Aksaatia Into oli tehnyt viimeksi Niinulla toissaviikolla, kait?

No anyway, omalla tasollamme mentiin! Eka rata hyl loppujen lopuksi siksi, kun kepeiltä sisäänmenovirhe, rytmirikko ja lopulta 1 väli jäi kokonaan välistä. En korjannut. Otin lämppäesteitäkin tänään ja sielläkin alkuun rytmirikkoja, en tajua mistä johtuu!? Onko koiralla fysiikassa kaikki ok? Vaiko koheltaako? Mitä?! Taitoa luulisi olevan? Tuli myös puomin pahasti läpi ja mulle todella yllätyksenä, en korjannut. A ok, Keinun tuli läpi kun tein persjätön ja siitä sitten käveltiin radalta pois, ei palkkaa koiralle ollenkaan ja autoon. Normihommaa nykyään noi keppivirheet...huoh!

Toka rata, kolmas rima alas, putosi suoraan sen päälle! Loiva "pakkovalssi" tilanne, en tiiä käännyinkö liian myöhään. Ei oo videota!
Lopurata ihan ok menolla, kontaktit tehtiin kunnolla ja hvyin tehtiinkin! Meno tuntu tänään kokonaisuudessa hyvältä oman tekemisen osalta, mutta tulokset puhuu taas puolestaan! = meidän tämänhetkinen taso! Rähinä omasta tekemisestä puuttuu tai en edes etsinyt sitä, aattelin et vedetään rauhassa/tarkasti este kerrallaan koiraan luottaen.
Tavallaan olin pettynyt ekan radan jälkeen, mutta en läheskään niin paljon kuin joskus tuossa aiemmin, olen tasomme hyväksynyt. Näillä mennään nyt ja yritetään petrata. Kisataukoa suunnittelen.. alotus?? Ehkä Purinalla vielä käydään kuun vaihteessa, koska kivat tuomarit ja sit treenaillaan.

Lähdöissä pysy tänään yllättävän hyvin!! Mahtu ratoihin hyvääkin siis oikeesti mm. niistot ja 1 pyöritys!, mutta valitettavasti noi mokat jää päällimmäisenä mieleen kun on ns. pienestä kii ja aina noi samat hommat! =) Tarttis treeniä keppejä paljon radanomaisesti keskellä rataa sis.menot kovasta vauhdista!

KISAKOOSTETTA!


28 KISAA Kesäkuu - syyskuu (4KK)

NOLLAA 7 (1 nollista SM:en hypärin nolla)
TUPLANOLLA 1
NOLLAPROSENTTI 25% (liekkö laskettu oikein?)

HYLLYÄ 11 (joista 1 on startista poistumisen vuoksi)
HYLLYPROSENTTI 39,29%

5 TULOKSIA 7
10 TULOKSIA 2


KEPPIVIRHEITÄ 8 (ainakin! Laskettu hyllyratojenkin virheet)
RIMOJA 4
KONTAKTIVIRHEET 3 +++? =) (ainakin! Laskettu hyllyratojenkin virheet)
KIELLOT 2
YLIAIKANOLLA 1
(Saariselältä, kaahotti sairaanloisia mutkia ja meinasi mennä monta kertaa vääriin putkiin)

Kotimatkalla poikkesin faija haudalla viemässä kynttilän ja fiksailemassa kukkasia kun siinä vieressä kerran oltiin kisaamassa.




torstai 6. syyskuuta 2012

Juoksusia tyttöjä... 5.9

Univetilla Niinun treenissä ja voi pojat, että oli Inton nuppi sekaisin alussa, kun oli juuri juoksuinen villistyttö mennyt ennen meitä. Lähdössä pysyi kuin täi tervassa ja nokka maassa. Kyseltiin hermoja.. no päästiin hommiin ja ensimmäiset neljä hyppyä hyppäsi aivan vammasesti! Kerkesin meijän mennessä höpistäkin, että hyppää ihan vammasesti... Taisi olla hajuista ajatus niin sekaisin ja koira täysin keksittymätön että siinä syy. Koska kun uusiksi otettiin, meni paljon paremmin, onneksi! Harjoitukseen mahtu hyviä pätkiä ja huonompiakin kun oma tekemiseni oli löysää ja huonoa. Sitten oli yksi toella haastava kohta meille jossa koiran olis tarvinnut tulla kunnolla vetoon ja käteen kiinni ja sitähän Into ei tee.



Ollut kyllä treenilistalla lähinnä väärän putkenpäiden ohitusten vuoksi, mutta onpa jäänyt treenimättä. =o

Ei tullu tossa kohden vetoon ollenkaan ei ees namiin (A oli kuvaa pahemmin ansana!), mieluummin sit painu tonne puomille, mutta ennen sitä siis A:lle sitkeesti. Tossa ei ees mahtunut kunnolla vetämään kun muuri oli tiellä, tuntu että muuri olis ollu paras leijeröidä mutta se ei jatkon kannalta ollut jäärkevää. Koitin puomia edeltävälle hypylle alukuun normi takaakiertona, ei tullu vetoon. Sit vastakäännöksellä ei tullut vetoon ja sit itte jää vaan jumittamaan. Sit vahvistettiin palkalla vähän huonoin tuloksin. Loppuksi niisto-persjättö jolla onnistu ja oli paras ja itestäkin sujuvin. Pysty liikkumaan kun tavallaan luotti, että tossa ohjauksessa kuuluu "perään lähteä". =)

Loppurata sit suht ok, yhtä valssia piti korjailla joka oli samanlainen kuin Zelkon treenissä ja samalla laillahan siinä kävi... alko hyvin mut sit tuli poing poing poing. =)

Valsseihin tuloja pitäs vahvistella lelun kanssa ja onhan tuo treenilistalapussakin lukenut jo pitkää, mutta... =) Nyt tuppaa valumaan liikaa selän taa valsseissa ja itte korjaa sit liikkumalla taaksepäin ja "antamalla tilaa koiralle tulla siihen eteen"...

Keppikulma oli tokan kerran niitä suorittaessa vähän samanlainen kuin piirimestiksissä keinulta. Ekalla kerralla oikein mut sit rupes mokailemaan..kakkoseen, tai oikein sisään ja sit kolmoseen...

Oli kiva olla valvovan silmän alla. Tarttis vaan säännöllisesti, jotta saatas meittin tekeminen noususuhdanteeseen.

Mikään wohoo fiilis treeneistä ei jäänyt, mutta se johtuu tuolta mun korvien välistä. Ei se paskasti mennyt, mutta on vaikea olla tyytyväinen mihinkään tätänykyä... ja siis tarkoitan mihinkään, ei vain agilityyn. Liekkö kesän tapahtumilla osuutta asiaan, tiiä häntä, mutta pitäs saada positiivisemmat tuulet puhaltelemaan tonne yläkertaan. Vakavissani harkinnut jotain nuppijumppaa tai positiivisemman ajattelutavan valmennusta. =) Ei jaksa kun kaikki ahistaa.

No jospa nuo huonot ajatukset kaikkoaisi edes tuon reissun ajaksi... Lapland here we come! Love! Eli ensi viikolla ei aksailla ja Into jää kaikenkukkuraksi äitille hoitoon, vain "isot" pääsee reissuun.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Videosaastetta

Siivoilen tota mac:a ja poistelen sieltä noita videoita (kuormittamasta ja viemästä tilaa). Ei jaksa dvd:lle poltella, kun niitä ei tuu kuitenkaan kateltua, niin laitellaa talteen juutuubbiin. =)

Piirimestaruuksien "parhaat" palat

Leiriaksaa kera Leevin
Lauantain aksailut vielä niin, että faija oli hengissä. Sunnuntai menikin sitten hiukan sumussa...

Kesäkuun alun Saariselän reissun kisatuksista koostetta. Paskaa tekemistä ja menoa, mutta siinäpähän nyt on kooste esillä. =)
Reissuun lähdettin kaikesta huolimatta 5.6 (faija kuoli 2.6), kun kaikki hautajais- ym. järjestelyt oli saatu sille mallille, että lähteä saattoi. Mutta kyllä oli jotenkin syyllinen olo...

Nyt on kone "tyhjätty". Muutama kisavideo jäi mitä ei julkasta! =)

perjantai 31. elokuuta 2012

4 h aksaa!! 30.8

Zelko Goran koulutuksessa Porvoossa, joka oli siis Porsk:n järkkäämä. Heppu puhui paljon, mutta asiaa kylläkin. Onhan hänellä erilainen ideologia agilityn suhteen kuin meillä suomalaisilla, mutta ei huono ollenkaan. Mä en ehkä allekirjota tota suunta/käänöskäskyjen opettamista, koska en edes itse niiden antamiseen radalla kykenisi. En mä osais siellä miettiä pitääkö käskyttää oikeelle vai vasemalle. Puolestaan hänen kanssaan olen samaa mieltä koiran itsenäisestä työskentelystä, irtoomisesta ja vaatimuksista kääntyä hyvin kaukanakin ohjaajasta. Hänen mielestään kaikki jarrutukset radalla on no no! Suullisilla käskyillä todella ajoissa ennen hyppyjä koira valmistellaan käännökseen -käsky oikea tai vasen ja tiukka käännös tulossa =) ja sen tulee siis itse käyttää aivojaan ja kuunnella ohjaajan käskyjä, valmistella hypyt oikein jotta voi kääntyä tiukasti jne... Ja Zelko vaan juoksee! =)

Koulutus kesti 4 tuntia ja meitä oli kahdeksan koirakkoa!! Homma meni samalla tavalla kuin Eva Lacknakovan koulutuksessa, mutta kertoja radalla tuli tuplaten enemmän ja harjotukset (2kpl) oli 14 - 19 esteisiä. Eka mentiin harjotus omaan tyyliin (jokainen) ja sen jälkeen käytiin yhdessä läpi ja lähettiin tekemään Zelkon mallin mukaisesti, jyystettiin tarpeen mukaan. =) Into jakso ihmeen hyvin, mutta lopetin sen kanssa kierrosta muita aiemmin koska veti musta sen meijän vikan hyvin ja vielä väsykkeessä! Vikan rundin vedin sitten Troyn kanssa! =D

Harjoitus sisälsi vain hyppyjä ja putkia. Ja onneksi ei tarvinnut ruveta oikeeta ja vasenta opettamaan! =) Mutta tykkäsin kovin koulutuksesta! Ajatuksena hänellä kova vauhti ja kovasta vauhdista tulo tilanteisiin jossa tiukat käännökset.

Radilla joutu jättämään koiraa alussa paljon ja hyvä niin, saatiin treeniä siihenkin vaikkakaan jannu ei sillä hyvin pysynyt. Lipsahteli Zelkon jo Suomessa kuulemma kovin hvyin oppimia sanojakin... perkele! =)

Tasamäärää aikaa ei varmasti koulutuksessa osallistujille tullut, koirakko oli radalla tarvitsemansa ajan, toiset pidempään ja toiset lyhyempään. Ei haitannut mua! Treenattiin ihan tarpeeksi!! Mutta kuulin, että jossain koulutuksessa hänelle oli aisasta vähän huomauteltukin. =)

Oheisessa videossa kaikki mitä Into koulutuksessa teki, eli onneksi noita treeniminuutteja ei niin kauheasti tullut, vaikka kentällä oltiin se nelisen tuntia! =)

Seuraavan kerran aksaillaan varmaankin Niinulla ensi viikolla...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Turussa 29.8

Piipahdus Janitan opissa ja antosaahan tuo oli taas. Rata ei ollut niin paha kuin siellä yleensä. =)Selvittiin ihan mukavasti eri kohdista! Alussa oli puomin alla ns toisella puolella J.nä olevaan putkeen irtoaminen ja se sujui Intolta mallikaasti! Putken jälkeen piti keretä persjättöön... Jatkossa seurasi pari takaakiertoa, ei kylläkään peräkkäin, joista jälkimmäinen oli muurille. Siellä tuli mun tyypillinen moka esiin -ootan koiran rinnalleni josta törkkään takaakiertoon. Vois kuitenkin luottaa ja ajottaa niin, että juuri ennen kuin totaalisesti katsoo minuun edelliseltä hypyltä laskeutuessaan, tulee törkkäsy ja oma sijainti jo aika lähellä muuria. Tarvii luottaa, että esteen lukitsee törkkäyksen tultua ja jos sen tekee tuskin pois tulee. Tämä oman tekemisen muuttamisen jälkeen LOISTAVA! Ja kaiken kukkuraksi tuntu äärettömän hyvältä. Kun oppis vaan toteuttamaan aina. Puomin kontaktit oli hyvät!! Sit sen jälkeisessä elämässä valssi ja irrotus hypylle. Ekalla valssi linjautu hiukan väärin ja tuli vekattua (lue: ihmistolpattua!) seuraava hyppy josta seurasi kielto kun koira ei kunnolla estettä nähnyt ja eksyi jo katsomaan likeellä olevaa muuta estettä. Heti seuraavalla yrittämällä hyvin, kun oma tekeminen oli oikeanlaista. =) Keinu hyvä ja siinä pääsen kyllä hyvin irti eteen. =) Okserille tein kaksi kertaa leikkauksen ja toisella tosi pahasti päälle puskien ja kummallakin kerralla pysy rimat ylhäällä, jes! Sit yhes kohdin Into vähän irtoili, joutu turvautumaan vastakäännökseen, mutta siis taas heti seuraavalla yrittämällä korjaantu tämäkin. Kiva kun ei tarvinnu jyystää! Paitsi yhtä kohtaa lopussa =D minkä jo niiiiin ennalta arvasin. Kepeiltä takaakiertoon muurille, pitkällä viennillä. En osaa ajottaa törkkäsyä oikein. Ootan liian kauan, koira kerkee tulla ulos linjaltakin ja kattoo vaan mua. Törkkäsy heti ja taas ite jo muurin lähellä, kun koira tulee ulos kepeiltä ja ottaa katsekontaktin minuun. Toimi kun ite teki oikein ja luotti koiraan.




Oli mukava treeni ja tuntu ehkä hiukan "liiankin helpolta" ollaksemme Janitan treenissä. Mukavaahan tuo tosin on jos jotain osataan ja onnistutaan!

Tosin mahtuhan sinne mukaan yksi ajattelemattomuusvirhekin...Yksi A.lle linjaus putkesta tullessa -tyhmä vienti iteltä!!

lauantai 25. elokuuta 2012

Piirimestaruudet 25.8

Hiukan erilainen blogipäivitys, kun ajattelin kirjata tuntemuksiani jo ennen kisoja ylös. Kuten oletten tuolta aiemmin lukeneet meittin meno on kovin ailahtelevaa ja se on laittanut ahdistamaan.

Tänäänkin jo tässä vaiheessa klo 9.36 (kisoihin lähtö vasta 11.30), ahdistaa ajatus kisaamisesta tai ei niinkään sen agilityn tekemisestä vaan se lopputulema. Mulla on ajatus, että ei siitä mitään tuu kuitenkaan ja saan vaan taas pettyä. Mä en halua kokea sitä rävellystä ja niitä pettymyksen tunteita! Enkä myöskään halua mitään osa-alue tyytyväisyysajattelua, mä haluan onnistuneita hyvältä tuntuvia ratoja-kokonaisuuksia! Ratoja missä tuntuu, että tehdään yhteistyötä!! PISTE! Mä en kestä mitään saatanan rävellystä! Molemmilla on taitoa koiralla sekä ohjaajalla, siellä ei kuulu tulla mitään esteiden ohituksia koiran keskittymättömyyden vuoksi saatikka keppivirheitä koiralta joka oikeesti osaa pujotella! On se nuori joo ja kaikki on erilaisia kehittymisen ym. suhteen, mutta silti!

En tiedä onko tuo pettymyksen tunne ratojen jälkeen jotenkin "suurempi" kun kuitenkin joka kerta kun lähtöviivalle astelemme lähden avoimin ja luottavaisin mielin tekemään rataa, OIKEESTI. Siinä nämä ajatukset kaikkoaa.. lähden "rähinällä" tekemään rataan koiraan ja itseeni uskoen, vähän niinkuin että "näytän itselleni pystyvämme tekemään hyviä ratoja" ja mikä on lopputulema?! =(

Olen myös yrittänyt käänteispsykologiaa! Oikeesti, näissä Hannu Hanhi jutuissa on ollut perää, mä olen oikeesti yrittänyt luoda uskoa itseeni. Ei ole auttanut! Olen myös yrittänyt tosissaan rinta rottingilla ajattelua, hitto tänään näytetään ja lähdetään voittamaan ja paskat, ei voi toimia kun sisimmässäsi et todellakaan tuohon usko. Mulla on ehkä todella mennyt usko tuohon koiruuteen ja meidä yhteistyöhön.

Toivotaan, että se näyttää mulle tänään olevansa se mun The Agilitykoira ja saan taas hetkeksi uskoa tähän meidän hommaan ja virtaa jatkaa työstöä. Vakavissani tässä olen jo harkinnut koirasta luopumista ja uuden kehiin ottamista = luovuttanut? Paraneeko se vaihtamalla? Itsepähän olen tuonkin kouluttanut!

Jos nyt olis radalle meno voisin sanoa asenteen olevan kohdillaan! Toivottavasti säilyy päivän ajan! Jos luette tätä ennen kisoja ja siellä törmäämme saatan olla kettuuntuneen näköinen ja haluan olla omissa oloissani, niin se on tämän työstöä... hillutaan ja nauretaan kisojen jälkeen sitten! Tsemppiä kanssakisaajille!

On tää laji, saatana! Niin koukuttavaa ja henkistä pahoinvointia aiheuttavaa! =D

Kisaraporttia seuraa jatkoksi sitten illemmalla! Pitäkää peukkuja jotta Taijakin saisi hyvää mieltä! =)


Sitten se kisarapsa.... oli ihan hyvä pössis lähteä ekalle radalle joka oli joukkuerata ja vaikkakin oltiin joukkueen ankkurikoirakko ja kaksi hyllyä + 1 nolla alla, jotenka omalla tekemisellä "ei mitään väliä". Koira ei kunnolla pysynyt taaskaan lähdössä! Esteellä 3 oli jo räpiköintiä kun koira ei tullut kunnolla valsiin joka oli kyllä videoltakin katsottuna ihan suht koht oikea-aikanen. Sit 5 valssissa valu vielä enemmän ja kalasteluksi meni, koira osu mun jalkaankin ja en osannut lennossa hjauskuvioitani muuttaa ja sitkeesti lähdin kutoselle persjättöä tekemään, mutta saanohan sen järkikin että jos koiran kanssa porukassa ko. kohdassa esetään ei voi enään persjättöä tehdä. No siinä sit kosahti, seiska hypyn jälkeen väärään päähän putkea. Taon siinä sitten juostessani päätäni ja olin aatoksissa luovuttaa ja poistua radalta, kunnes kuulin Niinun huutavan radan laidalta että jatka. Jatkettiin...kepeiltä kuitenkin vielä virhe -oikein sisään mutta ei taittunut kakkoseen. Siinä lajinverran kiristeli! Ei ku uudestaan ja sit loppuun ok. Juoksin radalta pitkälle pois ja vitutus oli sanoinkuvaamaton... Niinu ja Teemu tuli tovin päästä jututtaamaan kun siellä maassa kyyristelin (kyynel ei ollut kaukana!) ja alkoi se "olihan siellä hyväkin pätkiä"-juttu.... Ei paljo lämmitä! Kyllähän heidän sanomisissan perää on paljonkin, tiedän sen, mutta kun ei lämmitä osa-alue onnistumiset niin ei! Tuolla tarttis osata mennä koko rata, siitä agilitykisoissa on kyse. Vittu mikään kolme estettä onnistuneesti/hyvät kontaktit paljo lämmitä kisasta toiseen!!

Toisen radan rataan tutustumisessa oli niin kyrpä otassa TAAS, että jätin tutustuessa TAAS (ollu liikeellä aiemmissakin kisoissa) yhden esteen välistä, onneksi nuo kanssakisaajat on niin kultaisia, että ne huomauttaa näistä -"jäiköhän sulla Taija yksi este välistä?"
Ennen radalle menoa mieli oli "rauhallinen", aattelin taas että tää vedetään faijalle, kyynelhän siinä melkein tuli, ja että este kerrallaan. Hyvin lähti liikkeelle, kepielle oli vaikea vienti ja piti päästä leikaamaankin. Tässä varmistelin hulluna ja homma oli kauheeta sävellystä varmaan 10 sekuntia eikä tuomari edes antanut kieltoa. Loppuun jatkettiin edelleen nollilla ihan ok menolla.
Eli TAAS armopalanolla (voi kiesus, kylläpä lämmittää mieltä!), kun ihanneaikakin oli niin löysä, että päästiin tolla keppirävellyksellä vielä yli 5s alle ihanneajan! Haloo!!

Kolmannelle radalle edelleen rauhallisin mielin, ilman sitä normia "hullua" Taija-asennetta joka ei tolle koiralle itseasiassa varmaan sovikkaan, koska ottaa siitä niin kiekkoja, että keskittyminen katoaa! Ihan hyvää rataa taas tehtiin jonkun aikaa, kunnes yllättävä kielto yhdeltä putkelta. En osaa syytä sanoa miksi kielsi! Kait siksi, että ei kait nyt yhtä kokonaista onnistunutta rataa voi meille tulla! Siitä femma muuten ok:sti maaliin. Ehkä paras puhti oli koirasta poissa, mutta suht ehjä kokonaisuus kuitenkin.... Kyllä antaa onnistumiset oottaa itseään, motivoivaa! Todella... =(

Vikan radan kirmasin vielä Minnan Eikankin kanssa kun Minnan kinttu reistaili. Yliaikanolla duunailtiin. Olin koiran radalla kannustamisesta radan jälkeen enemmän hengästynyt kuin vauhdista! =D

Eli ei ollut meittin päivä tänäänKÄÄN! =(

Harrastetaan nyt loppuun kuitenkin sitä osa-aluepas***

-puomin kontaktit hyvät!
-A.n!!! kontaktit HYVÄT!!!!!
-joitakin hyviä pätkiä radoilla

Nyt ei sit kisailmoja ookkaan tehtynä.

Ens viikolla on kouluttautumisviikko. =) Janita ja Zelko.
Sit seuraavan viikon loppupuolella lähetäänkin Lappiin viikoksi ja Into jää mutsille hoitoon.

Faijakin on kovasti ollut tässä viimesenä kolmena neljänä päivänä mielessä ja itku ollu herkässä, johtunee varmaan siitä että hänellä olis ollu synttärit 24.8, 67 vee.

Ainiin, ja vaikka TopTeamiin hain päätin, että valintatilaisuuteen en mene (tänä vuonna kaikki hakeneet muka kutsuttaisiin). Sinne emme kuulu! =)

Oheessa vielä muutama treenivideo kesältä, joidenka perusteella voisi kisoissa odottaa parempaa tulosta!? 1 2

Oheessa vielä jokin ei niin kovin onnistunut treeni satulinnassa.
(koneen siivous meneillään! =D)