perjantai 30. joulukuuta 2011

Espohossa.. 29.12

Treenilöt kera Niinun, Teemun ja Laitisen Jarin. Into sekä Leevi treenasi molemmat. Leevi tosin ei niin tosissaan ja aika pikaseen kaikkien jo lopetettua. Harjotus oli Jarin tekemä. Haastavia paikkoja ja taas tuli todistettua, että kun tulee kosketusta eri ihmisten tekemiin harjotuksiin niin tulee uutta eteen.

Inton kanssa energia tuhriintu yllättävään asiaan, kohta oli muutenkin sellainen joka tuotti rataantutustuessa päänvaivaa. Kokeilin sitä muutamallakin tapaa sitten loppujen lopuksi (takaakierto-persjättö sekä pakkovalssilla), mutta se ongelma....se oli se, että mä en osannu rytmittää kahta takaakiertoa peräkkäin. Ainakaan tossa kohden, kun esteet oli L:n mallissa, L ylösalaisin =D. Ekalle hypylle pussista takaakiertoon ja siitä ns. alaspäin toiselle hypylle takaakiertoon, jolle sit vielä persjättö.. =) Ekan takaakierron jälkeen Into tuli liian vahvasti mua kohden, painui välillä pahasti seläntaakin pois näkökentästä ja haki hyppyä suoraan edestä. =o Paikaltaanhan (kun si mä tökötän paikallani) irtoo takaakiertoon vaikka minkä matkan takaa, mutta liikkeessä...argh. Sit kaiken kukkuraksi mä meen nyt liian lähelle noita esteitä viemään noihin takaakiertoihin (kun kerkeen, mutta aiheuttaa tietty sen et jos tartee keretä KUNNOLLA valssata esim. alta pois niin....), nyt muutetaan mun tekemistä niin, että saan samallaisen takaakiertoon irtoomisen Intolle mun ollessa liikkeessä kuin paikaltaan lähetettynä. =) Kunnon keilaus -treeniin siis juoksua ja siinä samalla keilausta Taijalle.

Niinukin tyyppäsi Intoa ja hyvin lähti mukaan, oli ehkä varovaisempi edetessään ja sit toinenkin juttu -ihmeiden aika ei ole ohitse! Leevikin lähti Niinun matkaan! Alkaa ahneus voittamaan...se kellä pullat se vie... =)

Mulla tuli Leevin kanssa esiin kaikki jutut mitä olettaakin saattoi...Alussa puomin alla oli pitkällä putki jonne kakkoshypyltä koira piti saada, no Leevi näytti jo lähtevän putkeen, mutta kun aloin irrota omaan suuntaani hyppäsi puomille sieltä aika sivusta... =) Eikun uusiksi, ok! Toinen juttu oli kun kepit syötti suoraan A.lle jonka vieressä (lähellä!) olevaan putkeen koira piti saada, painu Leevi A:lle. No, oishan mun pitänyt tajuta, että se tarvii vähintään puolivalssin tohon, sen kun tein toimi! Leevin kanssa ei mitään ongelmaa siinä kohden mitä Inton kanssa treenittiin. Leevi tosin yhdessä toisessa kohdin kääntyili väärään suuntaan, kohta jota tuolla ohjauksella pelkäsin kuin hullu -että koira tulee jalkoihin, kun siinä ei kerennyt kunnolla muurin jälkeen työntämään koiraa seuraavalle hypylle vaan muurilla oltiin enempi yhtäaikaa. Tosta puhuttiinkin alkuun että jos ois kisoissa tullut eteen en olisi edes uskaltanut lähteä tolla systeemillä yrittämään. Hyvä nyt kun tuli treeneissä esille, niin tietää kuinka siinä voi toimia.

Harmitus on vaan se, että tuolla SatuLinnassa on niin lämmin, vie aika nopeesti puhdin pois meikän koirista! On vähän kuin kesällä treenis... =)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Sen sortin show että... =) 26.12

Kävästiin Markon kanssa hallilla vetäsemässä putkikisa. Show = me tekemässä aksaatia porukassa.. Marko kun on nääs hyvinkin osaava lajissa. =D Hugo ja Leevi hillumassa ja räkyttämässä hallissa yht'aikaa jne jne... =D

Mä vedin radan Intolla kerran ja Marko yritteli vähän useempaan otteeseen Hugon ja Leevin kanssa vuoronperään. Kaveri lähti vähän väärällä asenteella hommiin ja hermo ei meinannu kestää omaa toheltamista. Kunhan nöyrty niin sai loppujen lopuksi Leevin kanssa vedettyä radan nollilla läpi. Hikikarpalot otalla. =) Ei huono, kun kaveri ei oo aksaillut kuin pari kertaa aiemmin ja puhutaan muutamasta esteestä. Nytkin suurin ongelma oli radan muistaminen tai siis ne ohjaukset -millä puolella pitää milloinkin ohjata. =)jannu tsekkasi vielä hyvin analyyttisesti videolta menonsa kun kotiin päästin. =)

Into teki myös keppitreenin mikä oli oikeesti se alkuperäisessä suunnitelmassa oleva juttu... hyvin veti! Alkuun taas 1 verkko käytössä ja lopuksi molemmmat sis. menot ilman verkkoa.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Pikatreenilöt jatkuu 25.12

Taas pikasetti hallilla, tänään A:ta jossa länget ja ylösmenon molemmin puolin putken suut. Toinen aika pahastikin edessä, eli Into joutui kiertämään sitä päästäkseen A.:lle. Sairaan hyvä setti taas, koira hyvässä korkeessa vireessä! Hyvät kontaktit, tosin tiputtautuu edelleen.... Sit vielä suorassa putkessa rallattelua ja loppuun 1 pimeeseen putkikulmaan meno kaukaa. Hyvin veti! Tekee koiran vireelle hyvää tällaiset nopea about 10 minuutin treenit.... Huomenna saatamma vielä jatkaa kepakoilla ja ralliradalla....katsotaan....

lauantai 24. joulukuuta 2011

Tekniikkaa aattoaamun ratoksi 24.12

Hallilla taas pikainen setti (max 15 min?), hyppytekniikkaa. Alotin U-käännöksellä ristikko hypyllä. Alkuun taas niin kierroksilla, että ei malttanut käyttää itteensä, mutta muisti kyllä nopsaan harjotuksen ja alko kääntymään. Tarvii suhinan. =)

Seuraavaksi perussarjaa jonka sovelsin kyllä niin, että vika hyppy oli pituus. Tän treenin veti ihan sika hyvin. Oli maltillinen! Alkuun kaksi kertaa suoralta linjalta sisään ja seuraavaksi molemmilta puolilta lähettäen linjan ekalle hypylle takaakiertona. Hyvin!! Loppuun vielä omaa sovellusta...kahden kaarevalla linjalla olevan hypyn kautta meno tolle perussarjalle. Ekalla rysäytti liian kovaa sisään, yritti kyllä löytää rytmin mutta hyppäsi kait sit kakkosen päälle. Otettiin uusiksi ja nyt sairaan hyvin ajatteli mitä pitää tehdä. Rauhotti ennen linjaan menoa ja puhtaasti läpi. Waude! Hyvä Pintis!

perjantai 23. joulukuuta 2011

24.12.2011


Meidän poppoo toivottaa kaikille blogimme lukijoille ja ystäville, tovereille sekä maanmiehille oikein rauhallista ja tunnelmallista Joulua. Levätkää, syökää ja nauttikaa!! =D

Aatonaaton aksailut 23.12

Aksailut käsitti tosin vaan keppien jyrkkää avokulmaa jokusen toiston. (treenien kesto alle 10 min) Otin riskinkin ja palkkailin suoraan kepeistä ja vielä pallolla, vain kerran jätti kesken kun ite hätäilin pallonheiton kanssa. Jes! Sisäänmenossa oli 1 verkon pala estämässä väärän sisäänmenon.. Tosin alkuun jätkä oli niin kiekoilla, että lähti pujottelemaan keppejä verkon yläpuolelta ajattelemaani sisäänmenoa kohden =D No, saatiin homma onnistumaankin ja itseasiassa aika hyvinkin. Jokusen verkollisen toiston jälkeen siirsin verkon osittain syrjään ja oikea väli löytyi, vikalle toistolle otin palan kokonaan pois ja en kyllä uskonut, että oikein sisään menee ja kuinkas kävikään. Oikein meni ja tähän loppu treenit! =) Vielä pitäs lähipäivinä vetästä hyppytekniikkaakin... Näillä mennään -kontakteja, keppejä, tekniikkaa...

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

About 5 min 21.12

Vein hallille tänään seuralle tilatut kaksi uutta putkea ja Into teki siinä sitten samalla reissulla pikaisen A-treenin. Länget käytössä ja palkka ihan A.n juuressa. Tämä on paras metodi, tällä saan katseen alas ihan siihen A.n juureen. Oli fiilareissa! Kaksi toistoa myös keinulla. Treeni kesti about vajaat 5 min...

maanantai 19. joulukuuta 2011

SatuLinnassa jälleen ja Into 2 vee!

Into tänään huimat 2 vuotta!!



Synttäritreenit vedettiin tänään Satulinnassa, siellä siis jälleen ja tänään oli sitä tunnettakin mukana! Tekeminen oli mukavaa!! Into oli aika fiilareissa. Väsy tosin nopiaan, siellä kun on niin lämmin. Tosin meijän ryhmässä ei ollut kuin kaksi koirakkoa paikalla jotenka, saatiin ihan spessusti treeniaikaa. Kuulemma meilläkin tais puoltuntinen vierähtää -ei ihme että väsy. =) Into oli pätevä! Onneksi treenit meni niin hyvin, sillä matka oli ihan perseestä! Hitonmoinen ruuhka, niin kehä ykkösellä kuin turun motarillakin!!! Inton kanssa tartti vaan hinkata -> vahvistaa yhtä peruskäännöstä, meijän perusongelmia....kun ei kääntynyt vaan irtosi pituudelle. Jaakotuksella ei mitään ongelmaa, mutta oli kohta joka olis hyvä toimia ihan perusohjauksella. Hyvä kyllä kun irtoilee. Sit loppuun osu keppien leijeröinti ja niille sitten törkkäsy (kun halusin kohdan niin viedä). Tää ei onnannu kun Into haki vaan keppejä. Oli keppiklikki päällä, meinaan vaikka Niinu oli palkan kanssa valmiina siellä hypyn takana ja kutsukin koiraa Into meni vaan kepeille. Oli jo sen verran puhki että oli viisainta luovuttaa. Tää koklataan joskus toiste... =) Muuten mahti-setti! On se aikasta kiva peli!

SatuLinnan korkkaus 17.12

Meijän osalta on nyt Niinun ja Satun halli SatuLinna Espoossa korkattu ja testattu. Vallan mahti paikka, tosin hiukan liian lämmin. Pohja on hyvä!
Tänään oli treenissä molemmat koirat, Leevikin pitkästä aikaa ja ihan hyvinhän tuokin kulki ja se teki vielä ekana! Mulla on vaan ollu helvetin (Terhi, taas mä kiroilen=)) rankka duuuniviikko ja se näky treeneissä jonkinmoisena fiiliksien ja tekemisen meiningin puuttumisena. Väsynyt ja nuutunut olo.... Molemmat jannut teki töitä ihan hyvin, mutta silti jotain jäin kaipaamaan...The Tunnetta!
En jaksa selitellä sen kummemmin tekemisiämme, ko. videoista näkyy parhaimmat kipitykset. =)

Inton aksailuja...

Leevin aksailuja

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kontakteja ja hyppytekniikkaa 14.12

Into tekasi tänään vähän puomin alastuloa joka oli maksipöydän päällä, hetsasin ja veti ihan jees!
Seuraavaksi A.ta kokonaisuudessaan ja tosi korkeessa vireessä pidin koiraa, hetsasin hulluna. Veti aika hyvin, vikalla kerralla vallan lensi harjan yli. Oli länget käytössä, mutta silti pääsee liian korkeelta tiputtautumaan asentoon. Jäi selkeesti aina käsilläseisontaan ja etupää aika kauas A.sta, vapautin aina suoraan niin ettei perä kerennyt edes palautua aalle. Saakutti toi on hankalaa ton kanssa... Vauhti oli hyvä! Täytyy ens kerralla tehdä (kokeilla) niin, että palkka on A:n juuressa.

Huilitauon jälkeen otin vielä yhdellä hypyllä U-käännöstä sekä pituudella set point-harjotusta, kun pituuden hyppää hööpösti. Alkuun oli ihan liekeissä, todella, mutta kerkes selkeesti myös väsymään tässä setissä tai sen huomas siis tossa set point- harjotuksessa. =O Ei ilmeisesti jaksa pitkään noin korkeessa vietissä? Tai sitten se vika oli liian tylsä harjotus...=)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Osteopaatilla 9.12

Likimain henkensä kaupalla piti viedä koira osteopaatille ja samalla ittensä myös. Olihan meinaan saatanallinen ajokeli!!! No, onneksi hengissä selvittiin. Into antoi hoitaa hyvin ja oli "rentoutuneempi" kuin ikinä, puuhasi meinaan pitkin hoitotiloja mun käsittelyn ajan. Omistajan diagnoosi oli, että kroonikkojumi...hartia / lapaosasto on sellaisessa kunnossa jotta ihan yhdellä käsittelyllä ei selkene, josko ihan kahdellakaan...hermosto ja verenkierto on aikasta morjens..

Into puolestaan oli hyvällä mallilla. Kalvoissa? oli "tukkoisuutta", ja johtuu kuulemma todennäköisesti nukutuksesta...nyt pitäs poika saada juomaan enemmän et aineet poistuu kehosta.

Ja taas muuten lompakko keveni kolminumeroisen verran, tuskaa!! Taitaa jäädä lahjat jouluksi ostelematta, kenellekkään, oikeesti!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Ja lompakko kiittää 7.12

Into kävi tänään virallisissa lonkkakuvissa. Samalla kuvattiin koko selkä. Selkä oli oikein hyvä, ei sillottumia tms.!
Lonkkakuvien tuloksia saataneen ootella tovi, kun on toi joulukin tulossa.
Saas nähdä mikä on "tuomio". Veikkaili B/C:tä kun oli hiukan löysyyttä...
Lompakko keveni 192 eurolla...

tiistai 6. joulukuuta 2011

Vika toko 5.12

Vika kerta Riitan kurssia ja mä tein taas ekana kaikki pötköön pikaseen, kun piti kiirehtiä valmistautumaan billeisiin lähtöön Hesaan. Tein Inton kanssa vaan hyppyä (aikasta jees) ja luoksetuloa. Luoksetulo on paska! Se ei edelleenkään käsitä, että saako sieltä lähteä liikkeelle vaiko ei. No, sain neuvoja kuinka lähteä hommaa työstämään. Nähtäväksi jää kuin käy.... Mutta nyt pitäs olla meikällä eväät kakkien alo-liikkeiden koiralle opettamiseen (ja viissiin vähän pidemmällekin). Enään on omasta viitteliäisyydestä kiinni mitä tulevaisuudessa osataan ja tehdään... =) Kisatakko vaiko ei? =D

Pojat rokotuksilla 5.12

Pojat kävi hakemassa eläinlääkäristä vastustuskykyä kennelyskää vastaan, eli kaikille annettiin kennelyskä rokote nenäsumutteena. Samalla Hugolle ja Leeville laitettiin rabies-rokotukset, koska ne olisi mennyt tammikuussa 2012 vanhaksi. Tässä ne meni nyt kivuttomasti samalla. Kipua tosin havaitsin omassa lompakossa...104 euroa kiitos. =D

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Inton osalta se oli siinä... 4.12

Eli siis kisat tältä vuodelta ja toviksi kevään osaltakin. Yritän pysyä suunnitelmissa ja seuraavan kerran jannu kisaa maaliskuussa. Välissä treenitään huolella mietittyjä juttuja ja totaalitaukoillaan (helmikuu?). Kevään huoliksi SM-tulosten osalta jää enään tuplanollan hankkiminen (ja karsintoihin jos mielitään ni se voitto, mutta sinne osallistuminen ei ole päätavoite!)
SM:iinkin jos päästään niin kokemusta mennään keräämään! Eihän meillä siellä oikeesti mitään mahiksia mihinkään olekaan, niin kova on taso ja koiran vauhti kun ei riitä niin se ei riitä!

Leevin kanssa vois jokusen kisan tässä välissä kisailla.

Paras lopetus kisakaudelle tää päivä ei ollut, mutta eilenhän meni ihan buenosti. =) Intolle tänään ekalta radalta hyl. Koira oli innokas ja vauhdikas (meni oikeesti räkä poskella), mutta radalla olleesta toisesta putkesta käänty sisään mentyään takas =o ja sit sain sen suikkastua korjatessani väärään päähän. Kepeiltä myös sisään menossa tosi paha rytmirikko kun ampu niin vauhdilla sisään ja sit sekos pujottelu. Näytti vierestä pahalta! Keinulla jätin reilusti, toimii!! =) Puomin alastuloa ei tehnyt kunnolla, muutin lennossa suunnitelmaa ja tein persjätön...testing testing....don't work! Don't test! Stay in plan! Toka rata, heti eka rima alas...melkein tiesin noin käyvän! Linjassa hyppy-pussi-puomi, ei osaa kattoa tollassissa ponnistuspaikkaa ja ei kestä vedätystä... Puomin kontakti hyvä! Pysäytin kunnolla. Jätin taas keinulla PALJON, toimii!! =) Kepeille meni nyt oikein sisään, mutta kehuin aika reippaasti ja lopetti pujottelun kesken about 3 välissä... Loppu hyvin!

Leevi oli saakutin vauhdikkaalla tuulella! =) Vaikkakin tokan radan lähdössä taas haisteli ja haisteli ja haisteli...mä huutelin sille että "haloo, tule...tuletko?"
Mutta, kun liikkeelle lähti, ni sit mentiin! Tää toka rata oli hieno ja hyvä -puomin kontakti WAU, yhtä poispäinkäännöstä lukuunottamatta jossa valu ja tokavikalla esteellä hyllyttämistä, joka oli NIIIIIN OHJAAJAN VIKA! Huutaa nyt kun koira on jo menossa oikiseen päähän putkea ni "tänne näin" saadakseen vedettyä koiraa oikiseen päähän putkea...mitä tekee Leevi? REAGOI??!!? Vetää liinat kii ja ei mene putkeen?! =) Yritän korjata kun jälessä hiihdin -meni väärään päähän = hyl. =)
Eka rata oli kans sairaan vauhdikas Leevillä, etenemä kepeillä sössimisen jälkeen vielä 3,91m/s!! Tällä radalla tosin vielä keppivirheen lisäksi keinulta kontaktivirhe ja puomilta samanmoinen! =O

Leena radat oli kivoja, vauhdikkaita ja aika helppoja vaikka tulostaso olikin loppujen lopuksi heikohko. Mulla oli jalat väsyt poikien kanssa kirmailtuani ja vedin vaan 2 rataa / koiruus.

Mulla oli tossa aiemmin ajatuksissa ilmoa Leevi RimA:lle 10.12 tai H:käälle 11.12, mutta ne ilmot meni jo, multa unehtu... Eli Leevikään ei kyllä enään voi kisata tänä vuonna, koska 17.12 menee koulutuksen merkeissä....

Ainiin ja pakko loppuun laittaa, ennen kisoja kotona vielä mietiskelin, että eipä oo taas tullutkaan keppivirheitä saatikka ohjaajan osalta sellaisia totaalimokia tms -kuinkas tänään kävikään! =D Ei ikinä pitäs aatella mitään!

lauantai 3. joulukuuta 2011

0-HYL-0 3.12

Into kisasi tänään Porvoossa 3 starttia ja jakso mun mielestä tosi hyvin. Kisatkin meni kokonaisuudessaan hyvin!! Ekalta radalta nolla, tosin jollain paskalla sijoituksella, mutta tohonkin rupee tottumaan -me ei sinne kärkeen ylletä ja piste! Tänään Into hyppäsi mun mielestä paikkapaikoin oikeinkin hyvin = käytti itteensä, musta se alkaa kehittymään tossa kun enemmän tehdään -saa varmaan tarvittavaa voimaa. Osaa myös vähän ite ruveta hahmottelemaan etäisyyksiä jne... Lähdöissä taas hiipi, kaikissa. =( A.n kontaktitkin oli parempaan päin... Toka rata hyllytettiin keppien jälkeen, jäin tussuttelemaan liikaa ja koira ei lähteny vetoon -> putken väärään päähän sujahti. Muuten virheetön rata tämäkin. Vika rata, hyppäri, nolla! Hyvää menoa (lue Taijan kielellä, että aina on kaikessa /kaikissa radoissa parannettavaa kuitenkin!!) ja tuntu hyvältä....liikaa vaan taas jäätiin kärestä! Ainiin ja keskimmäisellä radalla tuli puomin ihan läpi, mutta nätti juoksukontakti. =D

Radat löytyypi täältä...

Kiitos Tuulalle kuvauksesta!!! Pokkari oli vain päättänyt tarkentaa aina lähempään kohteeseen siitä aika-ajoittain viedeolla oleva sumeus. BTW keskimmäisen radan renkaan jälkeisen hypyn käännökseen ja koiran hypyllä työskentelyyn olen erittäin tyytyväinen!!!

Rakas HUGO 9 vuotta!

Mamman rakkaistakin rakkain mussukka täyttää tänään 9 vuotta!

Aika on vierähtänyt niiiiin nopeasti. Vastahan se oli sellainen 2 nyrkin kokoinen pallero joka haettiin Hattulasta. =)








perjantai 2. joulukuuta 2011

Kapulan pitoa vol.2 2.12

Heti koirat töiden jälkeen pissatettuani otettiin Inton kanssa kapulan pitoa. Nyt lelupalkalla.
Oi että meni hyvin!! Muutama toisto eiliseen tapaan (alkuun meinasi pistää leikiksi) ja seuraavaksi sit pyysin koiran sivulle istumaan ja annoin kapulan suuhun, piti hienosti...oottelin ja otin kapulasta kiinni ja sanoin "irti". Oho, toimi! =) Sit lelupalkkaus. Samanlainen toisto perään ja heppu vielä piti hienosti muhun katsekontaktia. Waude! Ei voi olla näin helppoa..... Kohtahan tässä saa jo lähettää noutamaan ja pyytää tuomaan sivulle. =D

torstai 1. joulukuuta 2011

Kapulan pitoa 1.12

Sisso se on sitten joulukuu! =o
Inton kanssa tossa pikasetti kapulan pidon alkeita. Yritystä oli ja jonkinaikaista pitoakin (huom! siis oikeasti mun edessä istuen..about 2-3 sekuntia..pureskelematta kapulaa tms = hyvä saavutus!!), mutta ei helppo homma tolle koiralle. Välillä se yritti kirmailla mökkiinsäkin kapulan kanssa...oma ihana lelu. =) Välillä se istu niin terhakkaasti mun edessä suu visusti kiinni iso kysymysmerkki päänpäällä. =D Naksun sekä nyt poikkeuksellisesti namien kanssa tehtiin ja luulenpa, että herne tuon asian suhteen on saatu aivoja kiertävälle radalle. Kyllä se tästä.