Eli sitä saa mitä tilaa. Nyt alkaa toi ratojen selättely onnistua, joskus ekalla joskus pienen treenin jälkeen. Tänään pienen treenin jälkeen survottiin 29 esteen rata läpi 1 riman tiputuksella. Kouluttamassa oli Jouni ja rata mun suunnittelema. Aina saavuttaessaan tietynlaisella treenaamisella jotain menettää myös jotain. Kaiken ylläpitäminen samaan aikaan on niin saakutin haastavaa. Tehdään kyllä nyt rataa joo, mutta koira latoo kaikista jarrutuksista läpi. =( Tää kultasen keskitien löytäminen on vaikiaa. Jahka toi kiituri on kolmosissa, alkaa kisataukomme ja näin noita ratoja ei tarvii toviin tappaa, ainakaan nollarata-treeni mielessä vaan josko vaadittas ne osa-alueet kunnolla ja sit katotaan nollana..
Este nro 14 suoritettiin suoraan edestä keppien puolelta!
Tänään meno tyssäsi ekaksi esteelle 4 jonka jälkeen jatko matkaansa suoraan takana olevalle esteelle - puolivalssilla ollut mitään tehoa.. Sit vaihettiin neloselle vekki ja avot, johan pelitti, mutta sit teki sellasen lentokeinun että huh huh. Tämän jo näin rataa suunnitellessani sielujen silmin! Keinu kerennyt laskea senttiäkään, kun koira juoksi päähän ja jatkoi lentämällä. =o
Nyt en muista mistä sit jatkettiin tekemistä, mutta seuraavaksi palkkasin koiran A.lla 22. 14-15 välin valssi ei ollut kertakaan nätti - lensi. Jounikin kokeili kohtaa Himolla mun lopetettua... =) Sit 17 pussista ampu aina pitkälle ja 18 suoritus hankaloitu. Puomin veti aina ihan sukkana. On alkanut liuttaa itteään lopussa - saas nähä kauan anturat kestää!? A:lta koira meinas paskan tekemisen vuoksi useasti lähteä suoran putken kauinmaiseen päähän. 24 sylivekkiä kelloteltiin - ekalla en käynyt tarpeeksi syvällä ja käännös huono. Kun menin syvemmälle tekemään, alko kääntymään ja 2 kymppää lähti ajasta pois 3:lla esteellä! 12 saksalaisesta ei hakenu kertaakaan A.ta! Wohoo!
Ja siis loppuun vielä nollayritys, niinkuin yllä jo kerroin, onnistu yhdellä riman pudotuksella (este 16). Mulla vaan ei meinannu taas paikut riittää. Mä en tajuu mistä täää oman jaksamisen romahdus.. Kait tää tästä?!
Video
Läksylista nyt:
sivuirtoomisen vahvistaminen puomilla (ed. kisat)
kepit avokulma (jo aiemmin ilm. osaamattomuus)
toi jarruttaminen/kokoaminen hyppyyn ja kääntyminen!!
(valssit, ihmisnuoli jne... )
putki / pussijarrut
torstai 29. tammikuuta 2015
maanantai 26. tammikuuta 2015
Tihulaisia radalla? =) 25.1
Porskin kisoissa kera molempien koiruuksien. Aamusta ekana Himo sit Into. Tuomarina Anne Savioja ja KAIKKI päivän radat pohjautui liki samaan esteasetteluun.. =) Ei onneksi mennyt radat päässä sekaisin, mutta askelmerkit sen sijaan meni tai joku kävi sitä putkea rataantutustumisen jälkeen siirtämässä (se todennäköisempi vaihtoehto, eikö? =) ). Mutta siis, Himon ekalla radalla tupsahti keppien jälkeisessä valssissa se kolmanneksi vika este, suora putki, suoraan siihen kulkulinjalle ja päädyin siinä sitten sitä hiukan syleilemään. =) Tästä tuomari ei vielä kättä nostanut vaan siitä, kun koira juoksi putkesta ohi, kun ei se mahtunut mistään sinne sisäänkään menemään! =D Perkule! =D Nollahan se oli siihen asti! Ja sen jälkeenkin loput esteet puhtaasti - tulos siis 5! Syy putkihalailuun oli se, että jäin kattomaan että eihän tee sisäänmenossa virhettä, kun sinne mentiin niin kovaa ja sit tuli taas jo kiire keppien jälkeiseen valssiin.. Opetus: ton koiran kanssa ei voi uumoilla minkään asian kanssa! Se on tehtävä mitä päättää, eikä meinattava / ihmeteltävä! Epäröintiin ei ole aikaa!
Toka rata vedettiin kyllä sellasella apinanraivolla, että voi kiesus. Mutta on se vaan mun juttu, sano kuka mitä sano! Ja kyllä toi koirakin sen kestää! Pakko sen on! Oheessa radan video...Kiitos taas Soile! (jostain kumman syystä en kyllä vaan ole suoritukseen kovin tyytyväinen) kontaktit tehtiin taas huolella (sekä käskytettiin! =D ) ja asentoa korjaillenkin, kun tuli jo ekalla radalla samassa kohden sen vinoon! Tykkää en!! Tulos kuitenkin nolla ja voittosellainen. =o Yhtä vajaa ois nyt kolmosiin nousu.. Tai ois jo kolmosissa jos joku ei halailis putkia radoilla!
Sain myös kommenttia radan jälkeen "että olet ohden kylmähermoinen tyyppi kun käyt vielä tossa vaiheessa kontaktia korjailemassa". No hitto, pakkohan se on! Ne tehdään ja ne tehdään kunnolla /oikein! Ei voi antaa siimaa vääriin asioihin!!
Mun takki oli aika tyhjä Himon ratojen jälkeen ja meni vähän hihittelyksi siellä kisapaikalla jo.. =)
Inton kanssa kuitenkin radalle vähän liiankin kovalla pössiksellä - tappis kun ei pääse niin ei pääse. Eka rima jo alas ja kaikkea muutakin säätöä, lopputulema hyl. Tokalle radalla paljon enemmän leikitellen ja löytyi se yhteinen vauhtikin meille. Ihan ok rata, mutta puomin alastulon loikkasi ihan possuna! Siitä 5.
Inton kisat on nyt kyllä tässä - ei vaan oo mitään järkeä kisata sen kanssa. Hieno pieni mies se on ja on opettanut mulle paljon!! En olis tässä ilman sitä!! *kyynel!* Ja tuhat sydäntä!

Illalla oli takki kohden tyhjä myös kiiturilla!
lauantai 24. tammikuuta 2015
Videoinneista! 24.1
Monesti pitänyt aiheesta kirjoittaa..
Miksi haluan tekemiseni videoitavan?
No, en siksi että saisin niitä täällä "brassailumielessä" teille julkasta, vaan se väline on oikeastaan ollut suurin opettajani tässä matkan varrella. Alkuoppi asioihin on haettu kaiken maailman koutseilta asiassa kuin asiassa ja videoiden avulla pääsen itse analysoimaan kuinka saan oppia vietyä itseeni perille. Se on myöskin hyvin hyvin armoton opettaja muutenkin jo hyvin itsekriittiselle tekijälle. Mutta suosittelen ehdottomasti videoimaan paljon omia tekemisiä ja katsella / oppia niistä syitä ja seurauksia. Ilman videoita en varmaankaan edes muistaisi puoliakaan mitä treeneissämme on tapahtunut.
(ja btw. blogi on itselleni ns. päiväkirja treenaamisesta, koska en enään tätänykyä vihkoon tekemisiämme kirjaa, eli ei pelkästään kanava tuoda juttujani muille julki)
Ennen muinoin en kehdannut julkaista mitään videoita - häpesin niin omaa tekemistäni. Nykyään sentään uskaltaa julkaista jo vaikka harvaan suoritukseen videoillakaan olen tyytyväinen. Mutta niinkuin sanottu, aina ne opettaa ja auttaa minua tulemaan paremmaksi ohjaajaksi sekä ymmärtämään koiraa paremmin!

Isoja sanoja! 22.1
Viikkoreenilöt meni meillä taas vaihteeksi hyvin! Mun huki oli suorittaa ryhmän 4 koirakosta vikana ja sopii mulle paremmin kuin ekana meno. Mä meen aina joko ekana tai vikana, ryhmän kaikki muut koirat on medejä. Juhalla oli käytössä mun suunnittelema rata jota oli muokannut hiukan. Rata oli vauhdikas, suoritettavissa oleva kisanomainen rata.
Kysyin radasta muutamasta kohden, että kuinka vien - kohdat mitkä hiukan mietitytti. Eli keppien jälkeinen elämä. Halusin mennä vastaanottamaan muurin taa ja Juha vahvisti, että ok! =) Toinen oli, että halusin mennä valssaamaan 10-11 väliin, tämäkin ok!
Ja eiku hommiin... Hyvällä pössiksellä liikkeelle ja nollaa tehtiin esteelle 25 saakka! Wohoo! 26:lle en enää saanut koiraa takaakieroon kun seisotin keinulla aika kauan (jonka suoritus oli muuten TÄYDELLINEN!) - rytmi katos!
Noottia tuli lopun löysyydestä, muuten kehuja! =) Sit piti lähtee kokeilemaan uudestaan. =o
Päästiin vain puomin loppuu missä koira vapautti itsensä ilman lupaa *murr**
Uudestaan alkuun.. nyt päästiin muurille saakka jossa karautti täysin jarrusta läpi ja selän taa... Juha käski muuttamaan ohjauksen puolivalssin omaiseksi. Ja minähän teen työtä käskettyä ja jälleen palattiin alkuun yrittämään sitä toista nolla rataa. Tai no toista ja toista "nollaa" kun eihän se ekakaan loppuun asti kantanut!
Nyt päästiin sit tokavikalle esteelle saakka nollilla kun meitsi hyyty tyystin. =( Ei vaan jaksanut enään ja siitäkös taas sain kuulla. Mutta oikeesti ei voinu mitään - mun on ollut tän viikon ihan "tuskaa" polkee töistäkin himaan fillarilla, kun jalat on ja itseasiassa koko kroppa tuntunut todella tukkoselta! Hengästyn oudon helposti ja syke nousee pienestä... Tarttis varmaan venytellä ja heittää enemmän palauttavia kävelylenkkejä, kun onhan ton elukan kanssa kirmailu aika intervallityyppistä.Kävelyllä käydään kyllä mutta eneimmäkseen metsässä. Tarttis varmaan tasamaalenkkejä...
Toka toka rata oli kaikkea muuta kuin nätti.. Oli omaa söhellystä ja koira veti putken ulostulolla körsät ja karautti muurin palikat sen jälkeen lahjakkaasti alas.. Keinun ennakoi nyt vinoon..
Video kertoo taas muutenkin itselle karua kertomaa - lentoratoja, myöhäsiä ohjauksia jne.. Mä en voi sille mitään että oon niin kauhen kriittinen omaa tekemistä kohtaan! (ja toki koirallekin on vaateensa!)
Joo-o, olihan noi edes tohon asti nollia! Ylitti kisaradan mitat ja tehtiin yhdessä, taistelin, onnistuttiin jne... Mutta parantamisen varaa on paljon! =)
Juha kehui meitä kovasti setin jälkeen: Ihan huipputason menoa! Ei kalpene esim: yhtään perjantain valmennusryhmän menosta ja nimesi ketä siellä on... No huh huh, mitä nimiä! Kiitos vaan kauniista sanoista, mutta kyllä meillä on noiden koirakoiden suoritustasolle vielä kovasti matkaa! Ja tää ei nyt oo mitään vaatimattomuus leikkiä multa!! Mä en vaan osaa ottaa kehuja vastaan!! Mulla on itellä niin kauhian korkeet kriteerit omaan tekemiseeni ja siellä ei olla vielä likimainkaan!
Puhuttiin myös että suoritusvarmuus on toki se mitä kaivataan, nyt on niin kovin ailahtelevaa. Ja sanoin että tulokset olis varmaan ihan toista luokkaa jos olis joku aina sanomassa että tee näin ja näin. Nyt tulee "turhia" virheitä sen takia, kun en vielä tunne koiraani, en osaa tehdä radoille oikeita valintoja jolloin on tämä epävarmuus-aspekti tekemisessä. Mutta niin valitettavaa kun se on - virheistä oppii parhaiten! - =)
Sit vielä yksi juttu taas treenaamisesta. Mitä tänään opetin koiralleni tai opin itse? Mikä oli treenini tavoite? Oliko sitä?
Oikeestaan oli - löytää se hyvä pössis täälläkin ja saada niitä onnistuneita kokonaisuuksia. Rataa lähettiin "tappamaan" -> hakemaan sitä nollaa.
Jälkiviisaana voin sanoa, että olis pitänyt ottaa se keppien jälkeinen tilanne yksittäin ja vaatia jarruttamaan ja palkata siitä. Mutta toi on varmasti sitä mitä koira tekee kisoissa ja niihin on vaan totuttava. Toki sitä tulee kouluttaa kuuliaisemmaksi!! Ja pyrkiä "vähän" pienempiin liitoratoihin! =)
Usein näissä viikkokoulutuksissa jää toi koiran kouluttaminen / opettaminen ihan toisarvoiseksi - yrittää vaan suorittaa ja suorittaa itse... suoriutua radasta.. =( Onneksi multa taitaa tulle edes aika hyvin noita suullisia kehuja koiralle siinä tekemisen tiimellyksessä jos tekee hyviä käännöksiä tms..

tiistai 20. tammikuuta 2015
Ei onneksi jumissa!! 19.1
Osteopaatti-keikka ja ei ois voinu paremmassa ajankohdassa aika olla varattuna. Nimittäin se eilinen kepahomma! Se näkyi kropassa! Muuta sanomista sillä ei juurikaan ollut! Loistavaa!! 5 vko päästä uudestaan..
Rimojen räiskintää 18.1
Himon kanssa tietääkseni eka kerta kun kisattiin kaksi päivää peräkkäin. Pohdin että miten kiiiturin pää kestää.. En tiiä mistä oli kiinni, mutta ainakin rimoja ropisi kisoissa alas luvattoman paljon!
Eka rata lähti kauheella rähinällä liikkeelle ja jo kolmosen rima vastakäännöksessä alas.. este 4 oli A.n jälkeen rengas jonka veti paskaksi. Sit tuli muurista 6 ohi.. Korjasin ja loppurata meni ihan hyvällä sykkeellä (lue: silkalla apinanraivolla). Tuli Leevi-ajat mieleen.. virhe/hyl ja sit lähettiin.. =)
Kiirettä piti rataprofiilin takia muutamassa kohden. Kepeille koira paino niin kovaa sisään, että taipui kirjaimellisesti rullalle kakkoskepin ympäri, mutta jatkoi ihmeesti oikein pujottelua. Kontaktit radalla oli todella hyvät! Ei ole videota. =)
Soile kysyi radan jälkeen, että onko mun koiralla mitään itsesuojeluvaistoa? Jaa-a, en ole suuresti moista piirettä havainnut! Mä saatan sen vaikeisiin tilanteisiin ohjaamisellanikin, mutta niin saattaa koirakin itseään tuolla draivilla.. Esteen ohituksella/korjauksella = palataan tovi takasinpäin, etenemä oli silti 4,14 m/s. Tällä säädölläkin aika oli luokan 3 nopein. Tulos siis 15.
Oma pössis ekalle radalle ei ollut ehkä hyvä! Tuntu, että en edes kerennyt tutustua siihen kunnolla..
Toiselle radalle löyty parempi fiilis ja oli kiva jonkun kanssa pohtia ohjausvaihtoehtoja ja käydä keskustelemassa kohdista kesken tutustumisenkin radan reunalla. Että, kiitos vaan Soile avusta ja videoinneista!!
Hypäri meni tyylillä "päätän tehdä jotain ja toteutan ne kanssa!" Tässä tulos: video
Harmi noi muutama rima! Ohjauksien vaikutusta asiaan voi toki jossitella ja kritisoida, mutta pitäshän ne ylhänä pysyä! Radan keskiosaan olen äärimmäisen tyytyväinen! Tulos siis 10 ja aika oli nopein (vaikka lentokaaria riitti)! Ajasta revimme hyvän olon tunnetta!
Vika agirata jatkettiin hyppiksen draivilla. "päätän tehdä jotain ja toteutan ne kanssa!" Hyvä rata!! Video!
Riitti niitä lentokaaria tässäkin, mutta aika jälleen nopein. Harmittavasti siellä vaan tuli muurin palikat alas. =(
Kaitpa niitä tuloksia joskus alkaa ropista - lähellä ollaan! Mutta on mulle huikee koiruli - Himo-menijä!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Tilastojen tiirailua 18.1
Kattelin noita kisatilastojani.
Himon osalta niistä ei kannata nyt edes puhua - hyl voittoista!
Ja niin oikeestaan Intollakin, mutta sille on kertynyt 6.6.14 - 6.1.15 välisenä aikana 20 starttia kisoissa, joista 10 on hyl-tuloksia, 7 kpl:tta nollatuloksia ja 3 virhepisteellistä tulosta. Eli nollaprosentti ei ole 50% : kaan.

Janakkala 17.1
Kisawiikendin eka päivä. Tuloksilla ei kehumista! Tosin koira kyllä taas keräsi huomiota! Ventovieras ihminen jälleen kisojen jälkeen tullessaan vastaa jäähkälenkillä "On sulla magee koira! Varsinkin kontaktisuoritukset oli veret seisauttavan hienot! Me tullaan sulle kontaktikouluun. " Aah, totta, se on hieno! Mutta niinkuin sanottu - saataspa tää mun tekeminen koiran vaatimalle tasolle! =)
Eka radan alussa oli heti kepit, jonne suoraan ykköseltä 90 avokulmaan. Törkkäsin suoraan kepeillä paikallaan ollen. Toimi! Keppien jälkeen tehtävää persjättöä koira ei sitten kestänytkään, vaan sujahti sieltä ulos suorittamatta vikaa väliä. Mä oon niin luottanut näihin ja nyt kusasi. =( Ei muuta virhettä radalta - hyvää menoa! Mutta tulos hyl, kun en korjannut keppejä.
Toka rata kosahti kaaoksen puolelle esteellä 5, jonne tein sylkkärin ja koira äänty väärään suuntaan. Sain pelsteltua hommaa ihan kauheella räpiköinnillä esteelle 11 saakka. Oikeesti ihan kauheeta pelastelua kokoajan - mikään, oikessti mikään este ei mennyt niin kuin oli ajatellut se ohjata. Sit tuli esteen 12 ohi ennen A:ta ja sujahti suoraan A.lle. Sen tuli läpi ja hokasi itse sen välittömästi. Palasi salamana kontaktiasentoo A.lle. Käskin pois ja sivulle ja sit mentiin hyvin kurinalasiesti pois. Yritti livahtaa estelle matkalla, mutta kerkesin kieltää! Kamala rata!!!
Kolmas rata hypäri, joka meille kyllä saatanan haastava! Kauheesti käännöksiä...
En ala teille selostaa - Anulta pitäs olla videota tulossa jossain vaiheessa.
Mutta tein valintani - päätin että näillä mennään! Mä kerkeen ja mä kännän ja koira kääntyy! Huutoa se oli molemmilta mutta se käänty! =)
Esteellä 13 en sit vaan saanu valssia vietyä loppuun ja se meni puolivalssiksi. Koira vielä oikein putkeen 14 ja sen jälkeiselle hypyllekin jonne menin sitkeesti tekemään säätämisestä huolimatta vastakäännöstä. Tästä piti sitten vielä keretä viereiselle hypylle 16 tekemään päällejuoksu. En kerenny! Koira suoritti esteen kylllä oikein, mutta hyppäsi liki syliin ja jatko matkaa tästä väärälle esteelle suoraan.. Rauhotin sit tilanteen ja sit enään kahden viimeisen esteen (kepit ja hyppy) kautta maaliin. Se oli hyvää menoa se, niin kauan kun sitä kesti...
Hypärivideo

Samalla tyylillä jatketaan! 16.1
Eli ailahdellen!
Tänään Rannikon Timon treeni, jonne ajattelin eilisen jälkeen mennä Inton kanssa (+ se että Himo on tehnyt paljon), mutta Hippiksen kanssa mentiin kuitenkin. Ja kappas - tänään olikin sitten taas hyvä päivä! Huoh!
Ratapiirros saadaan aina ennakkoon, mutta en kerennyt siihen yhtään tutustua. Hallilakin vain aika pienen tovin.. Nykyään ei käydä yhdessä läpi!
Ratkasut löyty kohtuu hyvin. Mutta ei se juurikaan omilla valinnoilla kunnolla pelittänyt. =) Haettiin taas meille sopivia juttuja ja mä tykkäsin.. Treenaaminen tuntui hyvältä! Mä en tiiä onko tää nyt taas tätänykyä toi kotihalli etu ja Himo ei siellä lentele enään niin pahasti.
Himossa näkyi myös toi samainen uusi vaihe kuin eilen. Mä saan sen esteistä ohi! =) Yllättävää! Meitsi ennakoi liikaa! =O Koen tämän vain positiivisena asiana - se on mahdollista ohjauksella saada jostakin pois! Jopa hyvin lähellä olevista esteistä! On mennyt tuo esteiden ottaminen jo ihan oletuksen tasolle! Hyvä treeni, ei voi muuta sanoa! Videota ei valitettavasti ole! Oisin kyl itekin halunnut nähdä noiden monien ohjauksien eroja.
Tää on aina vähän kyseenalaista tää toisten ratapiirrosten julkaseminen, mutta parhaiten ymmärätte mun selitykset kun tuo on nähtävillä.
Alotettiin niin että 4:lle saksalainen ja kierrättäminen 6:lle pidemmän kautta (vas siiveke), valssi 7-8 väliin. Huono! Muutettiin pakkovalssi-jaakotus 4:lle (kerkes hyvin), valssi 5-6 väliin, kutoselle kierrätys oikean siivekkeen kautta ja taas valssi 7-8 väliin - älyttömän hyvä! Tiedostin itekin tutustuessa, että eka vaihtoehto tuo sen että 7-8 välin valssi vaikeutuu, kun koira laskeutuu kutoselta nenu suoraan estettä 12 kohden... 9:lle takaakierto-persjättö ja niiston kautta kepeille.. 8:sta tuli muutaman kerran ohi! Ja kerran tais tulla seiskastakin. =o
12-16 tein niin ekaksi, että juoksin kauheessa sladissa =D 13 ja 14 esteiden kautta tehden 14-15 väliin persjätön ja 16 vippasulla. Onnistu moitteettomasti! Mutta Timo sanoi, että ei olisi ikinä uskonut mun tekevän noin! =) Mutta sanoi myös että ei huono. =) Sit testattiin 13 irrotusta 14:sta ja itse juosten keppien puolelta hallia ohjaamaan este 16. Alkuun ei irronnut 14.sta. Sit jäin varmistelemaan irrotusta ja en todellakaan kerennyt edes putken ulostulon kohdille kun koira oli jo tie missä. Mutta kyllä se toimiaan saatiin, huolellinen rytmitys 12.sta kunnon irrotus 14.sta ja menoksi! =)
Kepit koira pujotteli hienosti loppuun mun jättäytyessä taakse ja vaikka ne oli noin seinässä kiinni! Putkijarrun tartti 20 joka ekalla jäi tekemättä! Sit taas kokeiltiin esteen 23 ohjaaminen kauemman siivekkeen kautta! Huono! Joutu oottaas jopa koira ja vaikee rytmittää! Muutettiin: 21 se niisto, 22-23 väliin valssi, 23 pyörittämällä ja vitsit miten mageesti Himo käänty! Ja sit sama 24:lle eli päällejuoksu. Oli hyvä ottaa loppuun tuollanen vääntökohta! Ja Timo sanoinkin sen olleen treenin tarkoitus... eka luukutellaan mut sit pitäs kuunnellakin!

Ailahtelevaa 15.1
Oma tekeminen on ärsyttävän ailahtelevaa! Välillä saa hyvän pössiksen päälle ja koiran kanssa sujuu - saa maistia siitä mihin pystyy. Ja toisiaan tekeminen on ihan totaalisen paskaa. Tänään oltiin kuskin osalta enemmän tuolla paska-osatolla! =) Koira oli ihan super! Teki hienoja vaikeita asioita, mutta mulla meni varsinkin noissa tiukkaa kääntämistä vaativissa kohdissa ihan pööpöilyksi. Sit alkaa kyrsii oma sohlaaminen ja tekemisestä tuu sitten sitäkään vähää mitään! Lopussa taas sitten vedettiin apinanraivolla ni johan alko omakin tekeminen pelittääs ees vähän!
Juha kellotti meillä treenissä keppi-kohtaa.. Törkkäsy / leikkaus vs. kepeille irrotus / päällejuoksu (en nyt tiedä mille esteille saakka), mutta jälkimmäinen oli kuulemma puoli sekuntia nopeempi! Puoli sekuntia!! Se on agilityssä paljon se muutamalla esteellä! Ja joo, arvatkaa vaan kumpi oli mun vaihtoehto! =o
Niin ja tänään oli hiukan uusia tuulia menossamme: sain Himon jopa kahdessa eri kohdassa omalla ennakoinnillani pois suorittettavilta esteiltä. Tämä on ihan uutta. Mutta toisaalta en pane pahakseni! Ei kantsis nimittäin olettaa vaan ohjata! =) Ja tuli todistettua, että ns. nenän edessä olevilta esteltäkin sen saa pois. =)
Summa summarum: heti kun enemmän kääntämistä vaativa rata mä oon kusessa! Osaamattomuus näkyy molemmissa...alkaa harmittaa jne.. käännöstreeniä vaatis siis... Vaatis vaikka mitä treeniä, mutta ei vaan voi niin paljon treenata! Viimeaikoina muuutenkin tehty liikaa!
Nyt listalla jo: kepit avokulma ja kääntäminen.
Ei niin hyvän treenin video. =)

tiistai 13. tammikuuta 2015
My way or the fly way 12.1
Sanoo Himo! Nyt on kuskin syytä opetella oikeanlainen viretaso koiransa ohjaamiseen! Tänään sitä haettiin ja niinkuin tässä viimeaikoina, se on onnistunut aika hyvin tuolla omalla hallilla ja liki itteksiin. =) Eli Minna mukana! Oma tekemä rata oli työnalla ->
Alkuun tuntu, että onkohan tämä hyvä rata lähteä yrittelemään nollaa (noi taaksetyönnöt.. ), mutta kaikki muu sujui kuin vettä vaan paitsi kepeille meno nro 4. Taitto alkuun pari kolmekin kertaa kakkos väliin. Mun oli pakko kirmaa sinne aika "syvälle" jota meni oikein sisään ja nämä kaksi kertaa kun oikein meni näkyy videolla. Eli lopetin tietty aina kun meni väärin sisään ja taisin korjailla helpotuksen kautta eli pussin ulostulolle istumaan. Sit palattiin aina kokeilemaan alusta saakka - olihan tarkoituksena treenata nollarataa!
Eka kunnon nollayritys tyssäsi esteen 18 jälkeen kun sujahti pussiin... Koitettiin uudestaan ja avot!
video
Huikea koira ja kun yhteistyö pelittää on se huikea tunne!!
Treenin loputtua huomasin käsissäni taas vähän verta ja sydän pomppasi kurkkuun, että mitä nyt on sattunut! =(
Onneksi ei vakavampaa!! Nenuli on ottanut osumaa johonkin... Turvalleen ei mennyt kertaakaan eli en tiedä missä sattu! Osumaa A.han? Voi voi =( Kun vaan ei tapa tule tästä sattuu ja tapahtuu hommasta!!
P.S. tää mielentila pitää saada siirettyä muihinkin treeneihin ja pikkuhiljaa sieltä myös kisoihin!!
+ keppien avokulma lähtee tehotreeniin!

maanantai 12. tammikuuta 2015
Oikeaa mielentilaa etsimässä 10.1
Tossa meni todella pitkä aika kun ei olla Janitan koulutuksiin päästy
ja nyt ollaan kuukauden sisällä jo toistamiseen piipahdettu Turussa. Ja
tähän se varmaan taas loppuukin toviksi.. =(
Mutta on se vaan ihme paikka! Sieltä ei koskaa lähe kotiin oppimatta jotain uutta!!! Janitalla on ilmiömäinen kyky tuoda asisoita esille! Ja saada oppilas ajattelemaan asioita vielä pitkä aikaa kotiuduttuaan. =)
Mulle on tärkeetä ymmärtää asioita koiran- tai omasta näkövinkkelistäni. Eikä vaan suhata tehdä! Haluan käsittää, ymmärtää, olla looginen ja tehdä oikein! =) Jne..! Mun pääkopalle on hyvä konkretisoida ja teorisoida asioita!
Tänään oli mm. kohta, keppien lopussa kun lähin kääntymään valssiin - halusin ennakoida ja koira jätti kokoajan pujottelua kesken. Janita hokee mulle, että älä käänny niin aikasin, no mä yritän toteuttaa käksyä ja mielestäni näin teinkin... =) Mutta aina vaan kääntyilin edes hitusen.. Janita siinä tokasi, että koiran reaktioaika on 0,3 kymmenystä, kun meidän on 3 kymmenystä!! Koira kerkee tekemään KYMMENEN asiaa ennen kuin me edes tajutaa mitään! Että sillälailla! =D
Mutta siis aloitetaan treenisessio ihan alusta:
Lähettiin Mäntsälästä hyvissä ajoin klo 8. Koulutus alkoi klo 11. Käytiin Tammsillan ABC:llä matkalla kuluttamassa tovi aikaa - pohdittiin syömistä, mutta ei siinä vielä ollut mitään. Lounaskin alkoi vasta klo 11.00. Kahvilla ja protskupatukalla mentiin. Purina-areenalla oltiin 20 vailla 11. Halliin ei päästy joten istuskeltiin autossa. =) Mehän oltiin listan mukaan vasta loppupään suorittajia niin ei viitsitty koiriakaan lähteä kävelyttää...
Janita tuli aikalailla tasan 11 ja rataan ei päästykään tutustumaan ja kaikkien piti olla koossa, pimeessä hallissa. Jotenkin siinä sitten humpsahti mieleen, että kysäsempä kuitenkin että olihan lista koirakot suoritusjärkässä? Juu ei - ne oli siinä miten sattuu. Alotetaan niin että kaikki vetäsee ekan rundin ja sit katsellaan vähän syvemmin. Tänään haetaan oikeaa mielentilaa agilityn tekemiseen! =o
Meijän piti Minnan kanssa lähteä syömään tutustumisen jälkeen ja lämppää koirat... Apua!
Hallin toiseen päähän kävi tie ja piti käydä selin makuulle... Miettiä jotain positiivista, ihanaa tuntemusta tuottavaa juttua. Lapsuudesta, agilitysta, ensi treffeiltä mistä vain... Mä mietin viimeaikaisia treenejä, ot-treenejä jotka on menneet hyvin. Hyvällä mielellä mentyä ja tuonut itseluottamuksen tunnetta tekemiseen.
Tämä tunne piti poimia mieleen ja kun oli valmis sai tutustua rataan. Sen mittaiseen pätkään kuin halusi. Mä tutustuin keinulle saakka - este nro 15. Radassa mua epäilytti helvetisti kohta 4-7 ja sanoinkin se ääneen ja vieläpä moneen kertaan. Viimeisenäkin kun poistuin hallista hakemaan / pikalämppäämään koiraa. Hoin sitä ulkona Minnallekin...
(liian) Äkkiä koitti meidän vuoro lähteä yrittämään rataa nollilla siihen saakka kuin oli tutustunut, sillä hyvällä mielentilalla jonka olimme äsken etsineet. No, mulla se on se apinanraivo - korvien puristelun kautta haettu agre.. Yhden kerran virheestä saimme sitten jatkaa. Meillä eka rima alas! Uudestaan alkuun... sit lähettiin sellasella huudolla ja lennoilla että oksat pois. V***u aivan kauheeta menoa ja räiskintää! Koira mäikäsi! Päästiin esteelle kahdeksan saakka sellasella räpiköinillä että... ja tästä jäi saakutin hyvä mieli... Kaikki kävi vuorollaan suorittamassa - osa napsi liki koko radan upeesti läpi, osa kolme ensimmäsitä estettä.
Tämän jälkeen koira sivuun ja taas hallin toiseen päähän piirissä keskustelemaan. Janita jututti siinä jokaista kysellen saitteko sen hyvän/oikean mielentilan ja onko se TEILLE oikea?
Oli ihmisiä joilla rata meni hyvin, tuli sitä nollaa, mutta Janita näki että mielentila ei silti ollut ihan oikea. Nollien tekemiseen ehkä joo, mutta jos haluaa oikeasti kilpailla muita vastaan pitää virettä pikkusen nostaa.. Kaikkien kohdalla oli omat juttunsa! Niin meilläkin... Vastasinkin Janitan kysymykseen jotakuinkin seuraavalla lailla: Mä saan MULLE hyvän vireen ja pystyn ns. poistumaan mielellisesti tästä tilasta puristelemalla itseäni korvasta jne. Oon tarkimmillani kun saan hyvän agren päälle = keskittyminen. Vrt. siihen mitä Janita sanoi Tuuliasta - vitutuksen kautta voittoon.. näin vertauskuvallisesti.
Manitsin myös tuon mua kalvaneen kohdan ja että se syö sitten koko tekemistä - se on kokoajan se epätietoisuus mielessä.. Ja näinhän se on! Janitakin sanoi kuulleensa minun sanoneen nuo epäuskon sanat moneen kertaan.Vielä hallista poistuessani hakemaan koiraa ..Tällöin keskittyminen on ihan muualla kuin omassa tekemisessä. TOTTA! Kun on oikein omissa tekemisen fiilareissa sitä ei edes kuule tota koiran mäikäämistä. Usein treeneissä on tullut kysyttyä treenikamuilta että huusiko koira? Liki aina se mäikää, mutta joskus sitä ei vaan kuule! Tällöin keskityt tekemiseen etkä ulkoisiin ärsykkeisiin! Janita käski opetella jonkun kikan jolla päästä kesken tekemisen/radan siihen keskittyneeseen mielentilaan jos huomaa yht'äkkiä pohtivansa radalla koiran huutoa tai käännöksäi tms.
Keskustelujen jälkeen päästiin vihdoin kunnon lämppälenkille ja jokainen suoritti sitten oman settinsä loppuun. Taas ekalla katottiin ns. mihin siivet kantaa ja piti jälleen hakea se hyvä fiilis ennen tekemään lähtöä. Mä sain todella hyvän päättäväisen mielen itselleni ja se näkyi tekemisessä! Alun 11 esteellä kunnes koira teki keppivirheen. Mä olin tosi keskittynyt ja päättäväinen ja en kuullut koiran mäikäämistä tai mitään muutakaan. Janita onnitteli ja halasi tuon pätkän jälkeen! =) Video
Sit päästiin etenemään enään pienissä pätkissä.. oli jos jotakin sohlaamista. Plaah! Ja mä niin inhoon kun oma kuuppa ei pysy kasassa ja tekee mitä sattuu.
Mutta todella paljon taas opittiin tänään!! Äärimmäisen tärkeä asia tämä mielentila ja uskon nyt tietäväni mitä sen suhteen tavoitella! Janita kehotti hakemaan mielentilaa treenaamiseen ja sanoi että treenaaminen muuttuu sitämyöden raskaammaksi mutta palkitsevammaksi.
Mitenkään ketään koultusyksikköä ylistellen tai nuollen, mutta mulle sopii tuo Janitan analyyttinen koulutustapa! Mä tykkään kun tulee teoreettisiakin juttuja kokoajan - ne auttaa niin ymmärtämään näitä asiota paremmin! Kehitys olisi varmasti huimaa kun pääsisi tuon tasoiseen oppiin säännöllisesti ja käytäsiin läpi kaikkien osa-alueiden juttuja...
Hyvä tästä vielä tulee - aikaa se varmaan vaan ottaa! =) Siksipä videonkin kommentit, joihin hiukan avausta:
Mulle tullaan todella usein sanomaan kisoissa, treeneissä jne. (tällä kertaa Tuulia L.) että "on sulla magee koira", "vitsist se menee kovaa"... jeah! I know! *sydän* Ja kiitos siitä!!!
Olis vaan kiva kun homma sujuis ja olisi itse koiransa veroinen ohjaaja! Että kommentit olisi luokkaa "ootte te magee pari".. "vitsit et vedätte mageesti". =) Joku kaunis päivä ne on totakin!!
Mä taas niin puhkun treeni-intoa!! Eilisessä loirinuotiolla ohjelmassa oli Ville H. ja Teemu S. vieraina ja ne niin keskusteli hyviä juttuja, liittyen jodeinkin asioiden saavuttamiseen ym.. Pelkkä lahjakkuus ei riitä - tarvitaan sitä paloa, intohimoa sitä kohtaa mitä teet ja jos oot valmis tekemään töitä voit saavutta paljon!! Ja kritiikkiä pitää pystyä ottamaan vastaan - se rakentaa!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Tutustuttiin flyball:iin 11.1.
Intollekin välillä jotain!! Arvatenkin jotain mistä hän todella tykkää... Pallopuuhia!
Ja ei tarvinnut hommaan koirulia sytytellä, kun kyse oli palloista! Tällaista duunailtiin siis tänään: video
Kun vaan päästäisiin hommaa jossain jatkamaankin!
Oli ihan törkeen kivaa!!!! =)

Viikkotreeneissä jälleen 8.1
Niin se vaan kolmen viikon paussi viikkotreeneistä on ohi ja arki koitti!
Juhalla oli viikkotreeneissä kiva rata! Ei pelkkää juoksua! =) Sanoinkin tämän hänelle ja hän tokaisi vain, että ei ole mukava koulutettava. Monen matkanteko tyssää jo alussa kepeille ja koulutettavat ei tykkää. Pitäs päästä juoksemaan koko rataa. Voi hyvät hyssykät sanon minä! Ei kauheen rakentavaa! Käydä nyt koulutuksissa jossa pitäisi aina olla niin helppo rata, jonka pääsee juoksemaan heti kättelyssä nollilla läpi - on hyvä mieli joo, mutta opittiinko siellä KOULUTUKSESSA mitään??!! Kehityttiinkö?! Jotta kehitystä tulee on pakko poistua mukavuusalueelta!!
Me tehtiin kanssa alussa vähän hommia! Koira oli aika kiekoilla, mutta kyllä ne kepit alko sieltä sitten löytymään. =)
Tästä jatko menikin esteelle 11 saakka mallikkaasti. Juha kehui 7:lle tekemääni valssia ja se kyllä tuntukin hyvältä! Kerkesin jarrutamaan koiraa ja tämän olin kyllä niin aivosopukoissani päättänytkin! =) Juha kyllä ylisti taas tekemisemme osalta koko tota pätkääkin. Kiva kun tulee edes sellaisia wohoo- pätkiä. Kaitpa se joku kaunis päivä muuttuu wohoo-kokonaisuudeksi! =)
Tota kohtaa ei sitteen enään otettukaan missään vaiheessa uusiksi.
A.ta lähdettäessä "suoralla" josta putkeen 14 mä halusin viedä pakkovalssilla. En putkeen vedolla, koska sillä kertoisin koiralle käännöksestä putkesta ylöspäin. Kerroin tämän toki Juhallekin ja siitä sitten juteltiin tovi. Hän sanoi että joo kääntyyhän ne ylöspäin mutta kerkeet kyllä ohjaamaan jatkon.. Joo, mutta kun kyse on loogisuudesta koiralle. Tahdon, että se voi luottaa siihen mitä siltä milloinkin pyydän! Pakkovalssilla sitten mentiin. =) Sinne kyllä kerkes hyvin, mutta koiran oli niin kovasta vauhdista vaikea kääntyä ns. normilla pakkovalssilla putkeen. Käänty oikiseen suuntaan mutta sujahti putken pään ohi. Ja tässä kun tullaan taas siihen loogisuuteen ja pohditaan asioita niin Juhalta tuli todella hyvää pointtia! Hän kyttää näissä aina vastaista kättä ohjaavana kätenä ja vastasta jalkaa. Ei siis käänny normi pakkovalsiin ja kyllähän taas toimi! Onhan se koiralle huikea ero kääntyä siivekkeen kupeessa hypylle ns. normi pakkovalssilla kun siivekkeen leveyss on se 50cm. Putken "leveys" eli sen reuna on 2 cm? Tarvitaan voimakkaammin kääntävää elementtiä! Putken suun leveys kokonaisuudessa lienee nippa nappa sama kuin siivekkeen leveys johon koira on siis tottunut ns. normi pakkovalssissa! Ei ihme että kurvaa ohi!
Oman tekemisen muuttamisella alko homma heti pelittääs. Keinulle meno oli ok, tehtiin leijeröiden.. A.n vieressä olevalle hypylle takaakierto meni hyvin.. mutta taisin saada koiran 18 väärälle puolelle persjätön mukana.. =) 19 käänös ok, puomi ok! 21 tein pakkovalssilla. Pikkusen jäin kyydistä suoralla enkö kerennyt kunnolla jarraamaan esteelle 26 ja tämän kyllä lensikin! =( Suhinajarrulla ollut mitään tehoa! Mutta eipä tuota olla treenattukaan! Treeniin vaan sekin, että vaikka mä oon kaukana pitää mun jarrailiuihin regoida!
Alun kepeille viennistä Juha sano, että juuri kukaan ei ole onnistunut samaan koiraa sinne oikein tehden kolmoselle valssin ja ohjaamalla koiran vasemmalla kädellä vetäen kepeille, ohi putken suun. Kysyin oliko tuo haaste? =) Kokeilin ja ei ollut mitään ongelmaa! Juha tokasi: niin no, se on sinne mennyt jo ja tietää homman! =D
Oheessa videota treenistä. Aika pien pätkä. Mun luotto videoija - Canon Ixus 300 HS pokkarini zoom on alkanut reistailla ja aina kun sillä zoomaa se sammuu. =( Eli kuvaajalla oli hiukan ongelmia aparaatin kanssa. Mutta jatkossa tiedän että ei saa zoomailla!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Kisatusta kera Inton 6.1.
Aikasta verkkaista menoa, mutta tuntu ihan hyvältä. Kaksi rataa kirmattiin - tuomarina Minna Räsänen. Ekalla hyl välistävedossa, en muistanu et Intolle on niissä oltava tarkka - jalat todella seis niin kauan kun on lähtenyt väliin. Nyt jatko siis taakse suoraan seuraavalle. Tuskin huomasi kämmiä, rata jatku hyvällä sykkeellä. Ihan ok rata ja meno...solju. Hypäräriltä nolla sijoitus jotain 8/30? ja sekunteja kärjestä. Vauhtia siis kaipaisimme... tääkin ihan ok rata! Videota ei vaan oo et näkis. En nyt osaa sanoa kisaammeko lisää.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Ot-turneen päätös 5.1
Piti treeniä 6.1 tiistaina, mutta kun lupasi niin kovaa pakkasta ko. päivälle, raahauduttiin hallille jo ma 5.1. Odotukset eivät olleet korkeella - jotenkin tää extemporee treenaus... loman jälk. eka työpäivä takana jne.. =)
Rata oli taas oma tekemä ja jo paperilla se herätti kutkuttelvia ajatuksia. Rata oli kiva!! Haastava omalla tavallaan ja koiralta tiettyjä teknisiä taitoja vaativa. Treenit meni HYVIN!
Alkuun treenattiin pätkissä ja sit kokeilin nollilla. Eka nollayritys tössäsi puomin läpituloon. Toka oli muuten mallikas, mutta rynnin koiran sitten vikalla esteellä, kepeillä, väärin sisään. En enään ottanut uusiksi!! =)
Oheessa video treenistä. Ei ihan kaikkia.
Tai oikeestaan siitä taitaa puuttua vaan ekasta keppien poikkarista irtoominen renkaalle. Ja ihan ekalla meni kepeille väärin sisään - kakkoväliin tms. =)
Tietynlaisia ongelmia oli jotka saatiin selätettyä! Mutta eniten yllätyin koiran keppiosaamisesta! Ei latonut kertaakaan takana näkyvään putkeen! Sekä putki-puomi erottelusta jota emme treenanneet tai vahvistaneet millään lailla! Se toimi alusta saakka 100%.sti! Iloinen ja ymmällään!
Jos näin voi sanoa, niin olen rakastunut tuohon koiraan uudelleen! =) Odotan vaan päiviä, kun nuo radat saadaan selätettyä heti kättelyssä - treenamatta niitä alle ensi. Tunne saattaapi olla sanoinkuvaamaton!
Ja selitystä otsikolle. Lomalla piti treeniä - tuli flunssa/ei päästy - loppulomasta sitten kirittiin homma kiinni kuuriluontoisesti ja on tuntunut hyvältä. Suunnittelemiini ratoihin ole äärimmäisen tyytyväinen ja treeneihinkin!! Nyt on ot-hallitreenit kuitenkin hetkeksi taaksejäänyttä elämää, kun nyt tulevana torstaina alkaa taas viikkotreenit jo. La onkin sitten Janita koulutus - vika varmaan pitkään pitkään aikaan ja ma 19.1 osteopaatti. Tästä homma taitaa jatkua sitten aikalailla vain normi viikkotreeneillä.. hallilla tuskin tulee käytyä, jos ja kun viikonloppuisin tulee kisattuakin..

A-Qility/Pete Huotari 4.1.
Piipahdettiin Heidin kanssa Lahdessa Huotarin Peten koulutuksessa. Mä en ole koskaan aiemmin ollut hänen opissaan ja täytyy sanoa, että tykkäsin kyllä! Harjoitus oli kiva, halli kiva, kouluttaja kiva... =)
Pohja oli tosin himpun verran liukas tuollasen kiiturin kanssa.
Mä sanoin heti kättelyssä Petelle, että meillä on liito-ongelma ja siksi sitten pysäyttelen koiraa paikkapaikoin. Ymmärsi yskän! =)
Treenit meni oikestaan aika kivasti. Välillä oli niitä liito-ongelmia ja siksi myös vaihdettiin ohjaustekniikoita paikka paikoin. Pete myös sanoi samaa kuin Janita - perusteltua vaihtaa tekniikkaa, jotta saadaan liikesuunta samaksi kuin mikä koiralle halutaan..
Hän myös sanoi, että kokee epäonnistuneensa radalla jos joutuu sanomaan koiralle "tässä näin" tms.. no, mähän en muuta teekkään, että kiitos vaan! =D
Oheessa video treenistä, puhukoon se taas puolestaan, niin tarvii kerroskella sanoin onkhelmia ym.. =)
Kynsitilanne
Hippiksen kynistilanne on hyvä! Luojalle kiitos siitä! Ei ontunut sitä missään vaiheessa eikä arista!!
Olemme toki treenanneet ja siksi olen jokaiseen treeniin kohdan suojannut siteellä! En halua mitään takapakkia asiaasa!
Oikean jalan terve kynsi.
Vasemman jalan "pipi" kynsi, jossa oikeesti olisi niinikään tuollainen musta kynsi.

perjantai 2. tammikuuta 2015
Vuoden ekat treenit! 1-2.1
Vuosi aloitettiin heti treenien merkeissä. =) Kun flunssa alkaa taittumaan ja saakutti tuolla ulkona voi lenkkeilläkään, kun ei pystyssä pysy!
Torstai 1.1
Päätin haastaa itseäni suunnitelemalla halliin kakki kontaktit sisältävän harjoituksen. Treenikamuiksi saatiin tyystin normista poiketen Minna K & Usva ja Laura kera Kostin&Toukon.
Treenit meni hyvin. Intokin oli mukana pitkästä aikaa ja sen kanssa tein ensin. Treenamattomuus näkyi! Koira väsyi pian ja teki kepeillä sisäänmenovirheitä sekä lopetti kesken. Intoksi todella epänormaalia. =o
Joitakin kohtia sen kanssa tahkoin mm. takaakiertoja ja lopuksi kokeilimme pienen huilin jälkeen rataa nollilla. Rata oli 28 esteinen ja kepit toiseksi viimeinen este 27 ja nepä hän sitten taasen lopetti kesken. Jätti vikan välin pujottelematta. Mur! =)
Oheessa into "nolla"kirmasu - video
On toi vaan niin erilaista.. Oon ilmonnut Inton loppiasen kisoihin, mutta luulenpa että sen kisatukset on kisattu... ellei joku sitten halua sen kanssa alkaa aksailemaan sillon tällön..
Hippiksen treeni vaan solju tai sellanen fiilis mulle jäi! =) Se oli niin pätevä! Mokat tuli mun tekemisen ontumisesta (luonnollisestikin) kuten mm. A:lle mentäessä rytmitys vähän unohtuili.. Eikä koira ees lennellyt kauheesti!
Perjantai 2.1
Nikkiskän kanssa tänään hallilla...
Radaksi suunniitelin taas kakki kontaktit sisältävän setin! Tuli aika bueno rata - haastetta ja tärkeitä treenattavia asioita.
Tänään homma ei sujunut ihan ongelmitta! Himo teki mm. keppivirheitä sisäänmenossa ja nimenomaan avokulmaan. Sit oli liito-orava asetukset taas löytyneet.
Oheessa Himon treenien kooste kahdelta pv.ltä - video
Tässä lomapäivien ja pyhien ratoksi ollaan puuhasteltu kotonakin pientä:
Hippis the avustajakoira!
Sukan poistaja!
Puhelimen noutaja!
Tämä nyt silkkaa leikkiä - ei ollenkaan hallussa! =)
Hippiksen kynsi on muuten hyvällä mallilla! Oon kyllä nytkokoajan ulkoillessa sekä aksatessa suojannut sen siteellä, jotta vaan mitään takapakkia ei tulisi.

torstai 1. tammikuuta 2015
2014 -> 2015
Vuosi vaihtui meillä rauhallisissa merkeissä! Leevi oli taasen aika ok lääkittynä ja Hugoa ei lääkitty tänä vuonna ollenkaan! Toki meillä tv pauhas ja sälekaihtimet oli kaikki kiinni. Himo ei reagoi paukkeeseen, mutta toisten koirien haukkumista se kyllä lähtee säestämään!
Äiti piipahti Inton kanssa illalla, kun sanoi sen reagoineen päivällä paukkeeseen. Ei ole siis koskaan aiemmin reagoinut (tämä on työstetty jo pienenä!) ja halusin siis heti käydä työstämään asiaa. Mentiin siinä ysin maissa illalla tohon ulos kattelemaan ja kuuntelemaan. Otin leluksi mukaan fleece remmin, jolla Into ei yllättäen suostunut leikkimään - koira jolle normisti kelpaa kaikki mitä voi repiä. Ja mutsista näki et se oli ihan kakka housussa! Hain sisältä toisen lelun - fleece lelun jossa PALLO ja avot kyllä unohtui koiralta paukkeet ja räiskeet. =D Kauhee rähinäleikki vaikka ihan vieressä jytisi ja taivas säkenöi. Toi mutsi pilaa ton koira kun se ei pysty olla sen johtaja. Mutta no can do! Se asuu siellä ja piste, kun muutakaan ei voida! =)
Vuotta en ala sen kummemmin paketti laittamaan! Paskalta on tuntunut omalta osalta - ei mikään wohoo vuosi. Piristystä tuoneet nuo reissut! Koirat on ihania - tärkeintä maailmassa ja niiden hyvinvointi! Inton osalta on huono omatunto - jäänyt hunningolle.. Hippis on antunut paljon ja sen kanssa aksaaminen on ihanaa! Aksan parissa on ylipäätään ollut ihanaa! Sitä tehdessä unohtuu huolet ja murheet!
7,5 vuotta on vierähtänyt jo lajia harrastaessa... toisaalta vois sanoa että vasta! Paljon on opittu, MUTTA liian paljon on vielä opittavaa! =D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)