tiistai 28. lokakuuta 2014

Kepat ja tokot 27.10

Ennen tokosessiota Tuiren kanssa Hippis teki keptreenin. Ja teki muuten tismallee saman virheen ja vieläpä kahdesti kuin VAU:n kisoissa. Meillä on hallilla on tällä hetkellä kahdet kepit, joten kasasin periaatteessa ovalin, missä mentiin vauhdilla kepeille loiviin kulmiin.. lähes suoriin, mutta kuitenkin haasteetta sen verran, että esteet miltä niille mentiin syötti hiukan ekaa väliä ylemmäs. Typykkä lankesi ansoihin ja "kakkosväli kolisi" -  teki siis virheitä alkuun, joista palautetta. Se ei oikeesti osaa noita loivia kulmia!! Se on fakta! Ja mä sanon että GREAT!!  =(

Mutta ihan peiliin saa kattoa. =)  Kepatreenin oon sen kanssa tehnyt lähestulkoon pelkillä kepeillä.. huoh!

Mutta onneksi mitään ei ole menetetty! Treenillä tämän pitäisi korjaantuvan! =)

Tokossa aloin nyt pitämään oikeen vihkoa mihin kirjailen treenejä ja treenin jälkeen oli olo, että eihän me paljon mitään tehty, mutta kun kirjailin niitä ylös tuli kohtia yks jos toinen. =)

Paikallamakuussa fokusoi hyvin muhun, kun oon kaukana ja ei välitä lähellä olevasta koirasta. Mutta mitä lähemmäs menin sitä "levottomammaksi" koira alko.

Sitten sitä Himolle vaikeeta.. Mun käskyn alla mutta joku toinen antaa käskyjä vieressä. Reagoi todella herkästi toisen sanomisiin. Tässä palkkailtiin "luopumisesta".

Kaukoja tehtiin, myös jossa alkoi olemaan hiukan yliyrittelijäs. Ja istumaan nousussa oltava tarkkana että persus ei liiku!

Noutoa otettiin kanssa. kapula pituuden tolpan takana ja niin että mun ja koiran välissä. Näin toimii jees. Ote jees ja ei muklaa. Jos tekee kokonaisena noutona, dyykkaa kapulaan ottaa ihan takahampaille ja muklaa - leikkii!

Seuraamista myös - ihan meidän perustasolla! =D

Liikkeestä seis tolpan kierrosta. Ekalla todella hyvä, sit alko ennakoimaan kovasti. No sit tehtiin vaan tolpan kiertoa! =)

Hyppyä otin aksahypyllä jossa riman päällä sellanen rätti. En oo koskaan tehnyt aksahypyllä, kun aattelin et sekoo. Mutta teki todella upeesti - kyllä ne käskyt erottaa ja tossa tokohypyssä se on "hyppy".

Sellasta.. pian alkaa meillä tokon lyhytkurssi... Katotaan saadaanko mitään fiksua aikaiseksi?! =)







sunnuntai 26. lokakuuta 2014

TAAS keppivirheiTÄ! 26.10

Joo, Lahdessa VAU:n kisoissa Himon kanssa kaksi starttia..
Ekalla radalla kepit oli kolmas este jonne mentiin renkaalta. Menin sinne valmiiksi kökkimään paikoilleni antamaan koiralle todellisen rauhan mennä keppeille ja aloittaa pujottelu, MUTTA eipä hän sitten osannutkaan vaan meni SAATANA kakkosväliin! Suora sisäänmeno lähestulkoon!! Muuten rata oli äärettömän hyvä ja virheetön! Kontaktit loistavat!! Puomilla kiusasin taas koiraa laittamalla kättä alas vetääkseni sen mukaan - ei lähteny! Jes!!
Ko. radalla koira viretaso siedettävä ja kuski pysy rauhallisena. Lähdettiin jo kakkosena.

Tokalle radalle joka oli hyppäri olikin sitten lähtö ekana! Käy mulle oikeesti tosi hyvin!!
Jo kakkos esteellä huomasi koiran viretason olevan KORKEA! Huusi ja lensi ja meni sairaan kovaa!
Paikka minkä aattelin olevan meille haastava, oli! Siitä pointsit itelle! Siis haastava siinä mielessä että tiesin koiran sinkoovan omalle radalleen. Tässä kuitenkin pysyi suht hanskassa kauheella huudolla, MUTTA sittenpä koitti kepit... loivaan umpikulmaan ei todellakaan 90 asteeseen ja tää painaa hirveellä höökällä TAAS kakkosväliin sisään. Sit mä jo sanoin perkele ja pyysinkin välittömästi anteeksi... oikeeta väliä ei sitten löytynytkään kuin vasta neljännellä yrittämällä!! Kaveri oli pikkusen omissa sfääreissä!!

Sit itellä jatkon suhteen virhearviointi? Mut en tiiä mitä tossa olis voinu tehdä? JUOSTA!! =)
Nyt tein puolivalssin/rytmityksen keppien jälk. hypylle saadakseni koiran oikeelle linjalle, josta olisi ollut suora linja putkelle (vihree viiva)... Nyt lato kuitenkin suoraan renkaan jälkeen hypylle (punanen viiva) ja mä tyystin jäljessä..

Muuten kait ok rata..

Mutta nyt täytyy kyllä sanoa että vitsattaa noi kepakkovirheet! Treeniin lähtee todella!! Mutta missä mä saan viretason samaksi ja yhtä pitkiä lähestymisiä?!

Sit nythän mä oon vahvasti yrittänyt viime kisoissa rytmittää omaa liikettä koiran mennessä kepeille - EI TOIMI! Kokeiluun nyt se, että liikun ihan "hulluna" rohkeesti sinne kepeille... Kaitpa mä ton vielä kisoihin ilmoon tässä lähiaikoina jotta pääsen ton koklaamaan ja samalla toki treenataan jo tota keppihommaa, mut jos sit vielä tökkii, niin jäädään oikeesti treenaamaan! Ilman lukuisia keppevirheitä oltas jo keposaan kakkosissa. =) Mutta kaikella on edelleen tarkoituksensa!! Silti se ihmismieli halajaa eteenpäin luokissa.... vaikka oikeesti kiire EI OLE!!




Kisaradat.. heh! =D




lauantai 25. lokakuuta 2014

Hassua sinäänsä!

Edelliset postaukset ehkä hiukan ruikuttavia, mutta mä nautin oikeesti jokaisesta sekunnista mitä mä saan aksata ton koiran kanssa!! Ja varmaan nauttisin enemmän, kun lakkaisin yrittämästä olla jotain muuta kuin mitä ollaan! Mutta kun ajatusten taso on tätä luokkaa: hävettää mennä joulukuussa Janitan yksärille.... huoh! =D

Mutta tämä matka ei se määränpää.... prosessin keskellä ollaan!
Kovasti on halu kuskilla olla koiransa arvoinen/tasoinen!

Ei sen helpompaa!! 25.10

Aamusta hallille jyystämään Timon rataa! Eikä ollut sen helpompaa tänäänkään!!!! =( Toki saatiin se selätettyä loppujen lopuksi yhdellä esteen kaadolla, mutta sitä ennen tahkottiin juttuja! Kokeilin myös Himolle sitruunapantaa ja ei se sitä hiljentänyt! =) Se siitä siis! Kokeilin myös itseni hiljentämistä - ilmastointiteippiä suun eteen! Joo-o! =D Ei sekään hiljentänyt koiraa! Sen sijaan ei uskaltanut alussa lähteä liikkelle ja eikä sit irronnut samaan tapaan kuin normisti! =) Mä jouduin myös menemään sit ilman silmälasejä kun ne menee ihan huuruun nenän kautta hengitellessä ja oikeesti kyl tolleen alko multa multa happikin loppua, mutta mitäpä sitä ei tekisi / kokeilisi tullakseen paremmaksi agilityohjaajaksi! =D

Ton radan alku oli haastavin setti! Jos ajotus kusi - oli koira putkessa esteen 6 jaälkeen! Toinen oli et lens 12 jälkeen 13 väärälle puolelle - taakse... Kolmas oli väli 17 - 21. 19 linjaaminen ja itse kerkeeminen jatkoon oli paha! Himo hyppäsi 19 aina huonosti! Ja tässä se esteen kaatokin sit oli! Eikä toi loppukaan kauheen kiva ollut! Todella ahastava rata!! Paljon paljon paljon tekemista ohjaajalla!

Oheessa video koko radan suorittamisesta!

Käskytystä riittä, mutta jälleen ei kuitenkaan mielestäni näytä niin mun rehaamiselta kuin tuntuu! Toivottavasti ei oma silmä kaunista!? =)

Ainiin ja tänäänkin (niinkuin eilenkin), teki kepeille sisäänmenossa virheitä. Painelee suoraan kakkoseen, mutta oon nyt lähiaikoina pistänyt merkille, että näissä mun rytmityksellä on iso merkitys. Ei vielä kestä että mä liikun samalla kuin hän aloittaa pujottelun. Mun pitää omassa liikkeessä tehdä pieni rytmitys juuri sisäänmeno hetkellä ja jatkaa matkaa vasta kun Himo on alkanut pujottelemaan. Treeniin..



Kohellusta vol. 2! 24.10

Mulla oli torstaisten treenien jälkeen illalla fiilis, että pitäis jättää huomiset Timon treenit väliin ja tämä ei siis johtunut mistään ketutuksesta tai että olisi ollu paha mieli tms. Jostain vaan kumpusi tällainen etiäinen! =o

No, pe ilta kun koitti ja piti lähteä hallille mä oli ihan kuutamolla. Jotenki uninen ja löpsö, ehkä jo valmiiksi luovuttaneen oloinen. Timon rata tulee aina ennakkoon ja nyt en jaksanut siihenkään tutustua ennakkoon. Otin töitten jälkeen tirsat ja tuntu et siitä ei herännyt ollenkaan. Ja itseasissa töissäkin Teemu kysyi pariin otteeseen, että onko kiukku päivä - oonko pahalla päällä? =) Mielestäni en ollut! =)
Puoli kuudeksi hallille ja rataa aloin kännykästä opetella siinä klo 17.00 jälkeen. Alkuun tuntu että ei jää päähän, mutta kyllä se sinne lumpsahti! =)

Kävin tutustumisessa jossa oli yleisesti hyvin keskittymätön tunnelma kaikilla... Ja sit hetkeksi takas kotiin ottelemaan omaa vuoroa ja lähtemistä hallille lämppäämään koiraa jne...

Timon rata oli haastava! Vasta oman suorituksen jälkeen katsottuani hetken seuratoveri Minnan menoa jolla siis bc myös, tajusin kuinka hektinen Timon rata oli! Siinä ei ohjaaja saanut hetkenkään rauhaa - kokoaja joutu kauheesti tekemään.. viestimään koiralle!

Meillä setti meni odotusten mukaisesti eli päin **** ....
Koira mäikäsi ja tiputteli rimoja joista annoin tapani mukaan palautetta ja huomasin, että Timo ei tavastani pitänyt... Jäi ehkä myös sitten kalvamaan mua koko loppu treenin ajaksi... Mä kohelmsin oikein antaumuksella - lähin mukaan koiran menoon...

Harvoin luovutan, mutta tänään sitten loppujen lopuksi sen tein, kun koira toisti ja toisti värää tekmistä jo ihan harjoituksen ja radan lopussa ja mulla vaan kertakaikkiaan loppu mielenkiinto!

Päällimmäisenä treenistä jäi mieleen, että mitänhän toi Timo mahtaa ajatella! Kiva koulutettava toi Taija, vastaanotavainen ja ihanan lempeä koiralle... NOT!!  =( En tiiä, eikä pitäs aatella! Ollutta ja mennyttä - ei voi muuttaa!! Tapahtunut mikä tapahtunut! Ei voi kun ottaa opikseen! =)

Mahtu sinne rataan onnistumisiakin kait ja Timon kanssa keskuteltiin mm. hyppytekniikkatreeneistä johon sain uusia vinkkejä ja idoita. Harmi vaan kun tuolla hallissa niitä ei mahdu kokeilemaan. Mutta jos kelit pysyy lämpösenä täytyy ehkä piipahtaa kentällä!

Treenistä kun ajoin kotiin ja lähin kaikkien koirien kanssa kävelylle päätin, että huomenna meen aamusta treenaamaan vielä ko. rataa. Pakko saada paremmalle tolalle! Niinpä soitin Lauralle, että jätä treeni halliin...

Kohellusta! 23.10

Juhaa oli tänään tuuramassa Senni? Sanni?, anyway. Mulla hiukan kosketusta rataan jo ennestään - ei tosin niin, että olisin sitä jo itse aiemmin suorittanut, mutta tämä selkeesti vaikutti tekemiseen (eikä ehkä positiivisesti!). Tutustumiseni oli lyhyt ja ekana hommiin.

Meillä tökki totaalisesti kohta 5 - 6! Mä en malttanut ohjata vitosta ja käskytin "mene hop" ENKÄ "kierrä" niinkuin meidän kohdalla tarvitsi tehdä! Joo, okei käskyt ei oo aksassa ne juttu, vaan se ohjaus mutta kyllä tuo vaan vaikutti! Joko koiraan tai sitten mun tekemiseen! =D

Sitten taas toinen ärsyttävän pieni juttu! Ja näitä pieniä juttujahan meillä nykyään juuri riittää! =)
Eli 5:lta koira vastasella mukaan, jos en tätä tehnyt sujahti joka kerta sujuvasti 6 taakse! Tämmöstä en edes tutstuessani älynnyt joutuvani tekemään!!

Alkuun Himo myös hyppäsi esteen nro 5 tyystin esteen suuntaisesti! Tuula ja koutsi väitti, että oikein se meni ja mun silmä puolestaan näytti että EI ja siksi stoppasin. Väitin tovin vastaan, mutta annoin periksi. =) Koiruli meni niin ripeesti ja oudosti, että nuo katsovat silmäparitkin erehtyivät! =) Video todistaa!

Himo oli muutenkin vallan menevällä tuulella ja mäikää nykyään kokoajan. Ja sit me molemmat mäikätään! Kilvan huutoa! Siksipiä mulla varmaan jääkin "kauhea" fiilis tekemisestä - kohelluksen ja huutamien maku! =( Mutta fakta nyt vaan on se, että mä oon mä ja Himo on Himo! Ja musta ei mitään Jaakkoa saa! Ja toisaalta pitääkö edes?! Kait meijän yhteistyö joskus löytyy ja se on sit meijänlaista menoa - meijän tapa mennä aksaa! Toki yritän looginen olla koiralle, mutta täydellistä musta ei saa! Valitettavasti! =( Ja jos hirveesti yrittää lähtee muuttaa, voi olla että tää mun maallinen taivallusaikani ei siihen riitä! =D

Tää on vähän hassua, kun itsellä on tietynlainen mielikuva miten aksaatia "pitäisi" haluaisi mennä ja yrittää purkittaa itseään siihen tyyliin, mutta kun vaan taidot ei riitä ja tää homma kun nyt ei vaan mee niin! Jokainen koira on oma yksilönsä ihmisten tapaan! Silti sit potee huonouden tunnetta siitä kun ei saavuta sitä jotain "ihannekuvaa". Pitäsi hyväksyä se että me tehdään aksaa miedän tavalla ( 2 räyhäroopea! =D) ja that's it.  Tosin ei kylläkään kauheen onnistuneesti! =D Siksipä sitä pohtii että mun pitäs olla sitä ja tätä...

Saatiin kyllä taas pelittämään kohdat treenissä, mutta tiiä sitten oliko se nättiä vai ei. Mutta onneksi videolta homma ei näytä niin mun armottomalta rehaamiselta miltä se tuntuu! =) Toivottavasti ei teidänkään mielestä?!! =D  Käskytys vaan on KAUHEETA! Paikkaanko omaa tekemistä vai koiran reagoimattomuutta? Omaa tekemistä..myöhässä oloa..pelastelua? =D

Parissa kohdassa Himolla jäin niin sanotusti levy päälle... suoritti suorittamistaan ja väärää tietty. =)
Eli 9 vastakäännössä alko suikkimaan putkeen ja lopuussa esteellä 21? (niistokohdassa) suikki putkeen. Kaikki sai tässä kohden alkunsa siitä kun en ekalla yrittämällä tarjonnut sille näkyvyyttä ko. esteen taa ollenkaan!

A.n suoritti tänään hurjalla draivilla, video paljastaa tämänkin. Kepit oli ihan super tänään!!

Mutta tässä videokooste treenilöistä!

On se aika menijä!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Hassuaksaa =) 19.10

Tappiksen kanssa kisaamassa Hyvinkäällä kaksi starttia ja tuomari Anne Viitanen. Todella kivat radat!! Ois ollu kiva olla sillä ekallakin - meinaan nää oli just sitä mitä mä kaipaan! Ei mitään läpijuoksuratoja! =)
Piupali oli ihan hassulla tuulella ekalla radalla! Voi sanoa, että hän lähti kuuta kiertävälle radalle hänkin. Tai no paremminkin ihan vaan omille teilleen! =D Laitan videota myöhemmin, niin ei tarvii selitellä. (tosin mutsi taas sääti jotain kuvatessaan!)
Mutta oikasi putkelta 7 suorinta tietä vikalle hypylle, kääntyen siis tyystin musta poispäin! =o =D
Ei voinu kun nauraa!

Muuten se rata oli jatkoltaan ihan ok menoa! Kontaktit tuli läpi molemmat, mutta pysähty sitten maahan: =) Ei kuitenkaan loikannut! 1  rima (ainakin, ellei toinenkin) tuli alas, joista en ole mitenkään häpi! Kolisteli kovin ja niin teki hyppärilläkin, joka oli sitten nollarata. Etenemä meille "huono" hyppäriksi, 3.99m/s.

Seuratoveri Terhi tokaisi ekan radan jälkeen, että Into meni huikeella draivilla. Ja niin se kyl menikin! =) Sille todella sopii toi treenaamattomuus, niinkuin oon aiemminkin sanonut.

Toi kolistelu ei vaan oo taas hyvä juttu! En tiiä oisko kroppa ottanut sitten kuitenkin siitä takkiinsa, kun Himo juoksi pojan siellä Leivonmäellä kumoon - ihan mukkelis makkelis! =(

Seuraavista kisoista en vielä tiedä.... =) Satunnaisesti tässä nyt kisaillaan! Pysyy ilo yllä! Ja homma tavoitteettomana!


VIDEO

Mä vihaan omia mokia!!!!! 18.10

(Rata taas mun pirtämä)

Tänään yhden startin verran kisatusta Hyvinkäällä. En uskaltanut Himoa ilmota muulle kuin hyppärille, koska oletin siellä olevan edelleen ne puupintaiset kontaktit käytössä. Vaan eipä ollut enään. Tosin A oli saapunut kuulemma perjantaina. =) Tais olla DogAntin esteet. Ja pohdin myös Himon liikkumista alustalla - en huomannut ongelmaa...

Tuomarina oli Kaukisen Markku ja hän olikin ruukannut tehdä vallan mukavana radan!! Tosin en tiiä onko toi nyt ihan ykkösluokan tasoa, mutta sopi mulle ja tykkäsin todella. Joutu mietimmään paikkapaikoin! mm. kepeille vein puolivalssilla, joka toimi hyvin, mutta en oikeesti tajunnut jääväni niin saakutisti jälkeen. Oletus on se, että kyllähän kepeillä koiran saa kiinni, mutta niinpä se kosahti keppien jälkeen! Mun valssi niin saatanan myöhässä ja meni ihan pyllistelyksi ja huutamiseksi! YÖKYÖKYÖKYÖKYÖKYÖKYÖKYÖKYÖK, paska mä!!
Niin, niinpä Himo sitten nappasi hyvin hätäseen keppein jälkeen hypyn 15... näin et menee sinne ja pyllistin varmaan vaan vielä enemmän, plaah! Estevälit oli todella lyhkäset, noin 5 metriä ja oli Himolle ahtaat! Pussista sujahti suunnilleen suoraan putkeen! =D Hypylle 14 tein vastakäännöksen, jotta ei lähe mihinkään flänkkäämään. Jätin koiran liian yksin, en kattonu sitä ja juoksin vaan tukka tuulispäänä - niinpä 15 rima alas. Muuten todella jees rata! 10 niisto toimi, kun maltoin! Alun valssi toimi! Mutta kortilla on nolla meillä! Kaikella on tarkoituksensa... se taas selvinnee joskus...

Radasta ei ole taaskaan videota - Marko oli kyllä mukana ja kuvaamassa, mutta keppien kohdalla sössi jotain kameran kanssa ja kuvaukset loppuu siihen. Onneksi! =) En pääse kattomaan pyllistelyjä ja ruoskimaan itteäni lisää.

Turun Timppakin oli kisaamaassa, teki koirallaan ihmisnuolet hypylle 5 ja 14. Eipä tullut itellä pieneen mieleenkään ja onneksi koska, ei ois ollu meijän juttu! Näytti olevan ihan kuuliaisen oloinen hänen koirulinsa! Hyvin koulutettu?! =D

Täytyy kait ottaa joku ihan kisaturnee wiikendi ja kattoo tuottaako se tulosta?! Päästään molemmat kunnolla hommiin ja sitämyöden toivottavasti yhteiseen rytmiin...

torstai 16. lokakuuta 2014

Ilo uutisia! 16.10



Tänään saatiin tuloksia eiliseltä ell reissulta.
Meidän rakkaalla liki 12 vee herralla Hugolla kaikki veriarvot ok! Sokerit, maksa, munuaiset, leukkarit jne jne. Sydän kuullosti hyvältä ja näkökin pelasi! Jee! Hänestä mä olin eniten huolissani!

Pattejahan Hugolla on ja näyttää tupsahtelevan lissäkin kokoajan...

Leevinkin sydän sykkii kuulemma kuin teinipojalla konsanaan ja sillä oli kilppariarvot noussu 13,3 sinne kolmeenkymppiin. Hyvä! Jos nyt oikein muistan - saan kyllä tulokset papruversionakin.
Puolen tabletin lisäyksellä saatiin vihdoin tuloksia. Eli saa nyt aamulla 1 1/2 ja illal 1 tabletin.

Himon silmästä ei enään roskaa löytynyt. Tuire huuhteli senja laitettiin silmätippoja ja kotiin keinokyyneltä ym. Näyttäs olevan ihan normi! Jes!!

Himo kävi myös tänään osteopaatilla ja parempaa suuntaan ollaa menossa kokoajan! Lapojen välissä kireyttä (vain) ja tyyppi on parin viikon sisään vetänyt lipat kolmesti!

Mä olin ja käsittelyssä... not so good!
Carita myös yritti "raapia" pintaa syvemmältä. =) Kehoitti kuuntelemaan itseäni - pitämään kerran päivässä 5 min treffit itseni kanssa. Olemaan armollisempi itseäni kohtaan.... Ja hän siis siinä hoidon tiimellyksessä yht'äkkiä alkoi puhumaan näistä! Ei kysellyt ennakkoon mitään... Mitä lie kehoni viestitteli? =)
Mutta oikeassa hän oli! Olen todella armoton itseäni kohtaan! Itseni arvostaminen taikka huomioiminen?
Toki tätä nykyä on ollut halua antaa itselle aikaa, tehdä asioita mistä tulee hyvä mieli. Metsäillä, Lappeilla jne.. =) Vielä kun saisi mökkeillä!! Ois kiva vuokrata mökki missä olis palju!! Toki kaipaan myös kavereita kenen kanssa hengailla (tehdä juttuja yhdessä: leffailla, reissata tai mitä nyt yleensä tehdään..grillaillaan jne..) - ne on mun/meidän elämässä kyllä tyystin kortilla. Tuttuja on pilvin pimein mm. aksapiireissä, mutta...

Mutta iloisten uutisten päivä! Ei haittaa menetetyt 300 euroa! Hippis rapiat 70,- ja pojat rapiat 250,-.
Niin ja tänään vielä 130,- =D

Mutta jos on eläimiä ottanut on vastuunsa kannettava!!!!!!! Mun rakkaat!!

Ainiin, suut oli molemmilla pojilla huonossa kunnossa, eli ne on puolen vuoden sisällä vietävä hammaskiven poistoon! Nukutus hieman kyllä pelottaa!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Simmu pipi! 15.10

Aamulla herätessämme huomasin hetken hereillä olen jälkeen, että Himo pitää oikeata silmä kiinni! Soitto ell.lle, mutta päivä täynnä. Onneksi pojilla on juuri tänään lekuri (Leevin kilpparikontrolli ja Hugolta verikokeita: sokerit, maksa jne..) ja saan ottaa Himonkin mukaan! Tuuria, sanoisinko! Kerrankin munkin kohdalla! =)

Sunnuntaina bongattiin Leivonmäen keikalla Hippiksen silmässä roska, mutta en tohtinut lähteä sitä härkkimään ja sörkkimään pois. Marko muisti tän ja kun katoin silmää, niin siellähän se pieni musta piste vielä on... Edelleenkään en sitä sörkkimään lähde - saavat tehdä sen sillä lekurissa!

Mul on itellä ollu silmäongelmia usein ja tiedän kuin veemäisen tuntusia ne on! Kokoajan räpyttää silmää ja tuntuu vaan enempi.

Ja sen vuoksi mähän hokasin - Pippandeeros ansaitsi Jankk:n kisoista sellaiset silmälaput, jotka voi laittaa yöksi, että saa pimeetä aikaiseksi...ihmisten siis. Naurettiin muuten kisoissa katketaksemme kun nähtiin ne! =) Niin nythän niille on käyttöä!  =D



Jumaleisson!
Kännykästä löyty kuva missä roska näkyy ihan älyttömän hyvin! Eilen aamulla otettu, kun tuli könyymään sylin... =) En ees siinä huomannu!



Eka kerta? 14.10

Ei Himon kanssa päästä torstaisiin viikkotreeneihin, koska me molemmat mennään sillon aamupäivällä osteopaatille! Tosi hyvä, sillä mun yläselkä on aivan morjens ja Hippis on nyt viikon sisään vetänyt kolmet körsät.. kaks kertaa lenkillä koheltaessaan ja nyt treeneissä (näkyy videolla).

Ja siis sen vuoksi oltiin tänään Juhan yksärillä - treenaamattahan EI voi olla! =)
Setti alko mulla todella löysäillen.. ja monen moista rävellystä mahtu alku "tuntiin" - kyseessä siis 1/2 h yksäri.

-ekalla 4 editse kun tyystin oletin sen lentävän 4 taa.. huoh!
-A.n jälkeisessä setissä este nro 8 päällejuoksussa koira jaloille - haki keppejä ja mä tupeksin.
-puomin jälkeinen hyppy kerran nurin...
-koira löi korvansa muurin sivutolppaan, mutta palikkaakaan ei tippunut!
-kepit hakusessa, niin sis. meno kuin lopetuskin.
- rengas palasiksi
-vikasta hypystä ohi

Että sellasta! =)

Mutta, moni asia on kiinni niin pienestä nyanssista! Kuin mm. kepeiltä ulos tullessa vastasen käden käyttö - koira mukaan!! (oikeelle linjalle!)
Ja sama vikalle hypylle tultaessa + putkijarrua...
Keppihommaa pistän osaamattomuuden ja kohelluksen piikkiin.
Juha sano puomin jälkeisestä hypystä, että taas kerran koiran vaan niin kovaa mennessään laittaa itsensä liian vaikeisiin tilanteisiin - tarvitsee kokemusta!
Muurin jälkeiseen settiin oli hiukan hoppu! Toki saatiin pelittämään, mutta putkea edeltävän hypyn niistosta oli lähettä ihan sairaan ajoissa kirmaamaan!

Mä oon muutenkin nyt muutamissa videoissa kiinnittänyt paljon huomiota ton koira etenemiseen ja ponnistuksiin ym.. On itse hiukan vaikea olla ajoissa ja ns. askeleen edellä koiraa kokoajan, kun se menee estevälit tyyliin: laskeutuu, 1 laukka ja ponnistaa ja koirallehan pitäisi saada info tulevasta ENNEN kuin se ponnistaa... =) Elelen hektisiä aikoja! =)

Loppuun päästiin koittamaan rataa nollilla, mikä oli mun salainen toiveeni ajatellen näitä treenejä ylipäätään (ei juuri tällä radalla), koska emme ole varmaankaan ikinä Juhan radoilla nollia kokeilleet. En ainakaan muista! Ekalla yrittämällä tuli muurin jälkeen jaloille, mutta jatkettiin onnistuneesti loppuun.

Sen jälkeen otettiin se kohta erillään uusiksi ja oheessa siitä video. Niistosta ei voi enään juurikaan aiemmin liikkelle lähteä tai törmää koiraan, mutta tolleen sinne muurin jälkeiseen persjättöön kerkesi loistavasti!

Pieni huilisetti ja vielä yksi nollayritys...tästä(kään) ei kyllä asennetta puuttunut! =) Tämä oli parempi veto, vaikkakin Taijalle ominaisella tavalla löydän näistä paljon korjattavaa!

-koira ei saa infoja ajoissa (aiheuttaa mm. mäikäämistä / kääntymättömyyttä)
-mulla hurja korkeita käsiä
-kauhiaa käskytystä (rimojenkin päällä) jne jne...

Mutta älkäämme takertuko näihin vaan nauttikaamme ensimmäisestä radan selätyksestämme!! =D

Video!

Kepeillä kerettiin jossain vaiheesa kokeilla muutamia erilaisia vistejäkin ja jopa sellaista että tein keppien jälkeen tiukan persjätön, ja vieläpä onnistuneesti!

Samalla keikalla käytiin Ikeassa ja Puksulle oli pakko ostaa vähän jotain... =)




Kuin 2 marjaa! =)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Leivonmäen kansallispuisto 12.10

Piipahdettiin ulkoilemassa Leivonmäen kansallispuistossa kera Inton & Himon. Vähän hirvitti tuo metsäily tuolla...hirvikärpäset... =) Saldo VAIN 2 - mussa yksi ja Markossa 1. =) Mun oli vielä toisen reitin aika alku matkasta. Marko näki sen mun pipossa, vähän meinas paniikkia pukata, mutta selvisin! =)
Kävelyä tuli yhteensä vain 7 kilsaa. Kiva paikka, mutta mitään wau-factoria se ei tarjonnut. Keväällä vois olla magee!  Ja yllättävästi oli parkkiksilla autoja, joskaan reiteillä ei moniin ihmisiin törmätty.
Yhellä laavulla oli selvästikin metsästystä harrastava mies perheineen ja  lintukoirinensa. Rupesi turisemaan ja Inton rodun tunnisti sekä kehui fiksuksi ja rauhalliseksi jackiksi. =) Himosta kysyikin sitten että minkäs rotuinen tämä on? Kerroin ja mies oli ihmeissään ja myönsi että eipä olisi arvannut! =D Tuntui kuitenkin selvästi rodun ominaisuudet tuntevan - koiraihminen! =)

Kuvasaldo reissusta vähän heikko... mutta mukava tuolla oli käpsötellä! Into ainakin selkeesti nautti! Hippis käveli arestissa mun selän takana pääsääntöisesti teilattuaan Inton kerran varvikkoon mukkelis makkelis - mä vihaan kun se juoksee muita päin ja törmäilee!!!! Lähtee liikaa mopo keulimaan! Kaipais taas Katjan Allun käsittelyä! =)












 Russeli kuvassa ^




lauantai 11. lokakuuta 2014

Me tykätään metsäillä!! 11.10





















2 x huippistreenit!

Torstaina Juhalla normisti treenaamassa ja mulla oli joku ihme zen-fiilis päällä..päättävinen mutta rauhallinen!
Meijän treenit meni ihan superisti! Treenin jälkeen oli olo kuin ei olisi treenannut ollenkaan. Hiki toki oli, mutta taistella ei ollut tarvinnut ollenkaan. Minnakin sano alussa että hänelle jäi vaikutelma kuin Himo olisi mennyt vähän käkkä päällä - sanoin että paskan lati sillä oli aivot mukana. Juha sanoi samaa ja sanoi myös että tuollainen sen tulisi olla. Keskittynyt ja kuuliainen!
Ennen treeniä tein esteiden välissä pyöriskelyä ja tässä mäin- käskyttelyä. Namissa ja kädessä tuli pysyä - yhtään estettä ei oteta itekseen. Jonkun tosin siinä napsi ja silmissä oli palo, mutta mä annoin palautetta ja viesti meni perille. Vien ton myös aika pitkälle huijaamalla että ohjaakin johonkin ja sit kiljasen tässä näin... En tiedä oliko tällä alotukselle vaikutusta itse treeniin?!

Oheessa video...

Koira reagoi todella hyvin käännöksissä, ainut mitä hinkattiin oli keppien loppuun pujottelu. Tänään ei jostain kumman syystä kestänyt taakse jättäytymistä - ennakoi kovasti mun perään. Treeniin! Ja sit seuraava mitä työstettiin oli mun oma liikkuminen/rytmistys jotta kerkesin tönästä koiran yhdelle hypylle.

Treenin jälkeen oli oikeesti tosi outo fiilis - ihan kun ei olis ees treenannu..kaikki suju liian hyvin! =)

                            ***************************************************

Perjantaina olikin sitten vuorossa Timon treenit. Hiukan ajatuksisa pyöri, että eilinen oli hetken huumaa ja tänään taas räyhätään. Kerroinkin Timolle eilisestä fiiliksestä...
Mutta yllätys yllätys, koira jatkoi ihan samalla linjalla kuin eilenkin. Mä sitten puolestani sössäilin ihan ihme juttuja! =) Kait ton kans vaan menee niin fileissä, että ei välillä tiedosta mitä tekee! =D Se taas jarraili niin nätisti hypyille! =o  Harmi että nyt ei ole videota!! Ja tänäänkin aloitettiin samalla tapaa kuin eilen. Tässä näin esteiden ohituksilla - yhtään ei napannut tänään!

Oheessa kuitenkin rata:


Kakkoselle pakkovalssi-jaakotuksella ja  3-4 väliin valssi.... 4:lle valssi ja 5:lle jaakotus. Wohoon! Elukka toimi kun ajatus! Todella hyvät reagoinnit jarruihin ja hyvät käännökset!!  Ja nythän oon valsseissa ym ottanut tyystin käyttöön vastasen käden - muuttanut sen suhteen ohjaustani täysin ja joutunut joustamaan periaatteistani! =) Mutta toimii - ainakin toistaiseksi! 7.lle niinikään nätti käännös ja leijeröiden 9:ltä 11:sta. Tässä alko sit koirakin mäikäämään ja lato 11 pitkäksi! Sanoin Timolle että en tykkää! Ja ehdotin että jos vaihtaisin ohjauksen niin että meen tekemään 10 vastakäännöksen. Vähän tämä toi hetkeksi hosumista omaan tekemiseen ja koira irtosikin hypylle 5/27 8:lta. En malttanut rytmittää.. korjaantu maltilla! Jälkeen päin tosin tajusin että oisin voinut 10 vastakäännöksessäkin olla maltillisempi - se oli hosuvaa tekemistä. mutta toimi ja oikein meni!
Sit alko mun säätösetti... =) Tein 13 vastakäänöksen ihan täysin tajuamatta sitä ja koirahan tuli sillä luonnolisesti takaisin hypylle 12 eikä irronnut putkeen.  Tää piti ihan normisto "pyörittää". Ajotus oli tosin siinäkin tärkeä putkeen lähetyksen suhteen... Toinen säätö oli että ohjasin koiran 13 väärältä puolelta, eli otti ediste enkä tajunnut täkään itse ollenkaan. =o Kuutamolla.... =( Nukuinkohan siellä välillä?!
15-16 välissä oli ajotus tärkeetä jotta koiran sai putkesta mukaan. Ekalla ponnasi putkesta suoraan esteelle 2/10... siltä etupuolelta. 17 toimi rytmityksella, mutta tässäkin ekayrittämällä meni putkeen kun en käyttänyt vastasta vaan huispasin koiran ns. takaakiertoon. Tutustumisessakin sanoin että 18.sta ei ns. tarvii ohjata vaan sinnehän se menee suoraan ja näinhän se on! 22 irtos hyvin ja kaukaa mikä helpotti tottakai 23 työstämistä itellä ja sisso, että tähänkin koira jarrasi ja teki hyvän käännöksen! 24 putkesta sujauttikin sitten suoraan hypyn ja putken välistä kohti estettä 16. =D KOIRAN MUISTI!! Sinnehän mentiin aiemminkin!  Joutu oikeesti hakee putkelta hyppyä 25 kohden ja se toi hiukan rytmitysvaikeuksia, mutta kun tuli luotto, että se tulee sieltä oikeeseen suuntaan homma pelitti välittömästi.

Hyvä treenin tänäänkin! Älyttömän kiva rata! Koira loisti!! Todella!! Ohjaajan noi töllöilyt olis voinu jäädä tapahtumatta, mutta.. en tiiä mitä oli, mut noloo...
Toi rata toimii kyllä sellasena käännöstreeninä hyvin ja täytyykin varmaan joskus tulevaisuudessa kasailla uudestaan ja muistutella asioita!

Kyllä aksaati on mukaavaa! Kaksinverroin kun kaikki pelittää!=D

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kepareeni 7.10

Pikainen keppitreeni hallilla töiden jälkeen, tavoitteena löytää loiva avokulma jonne vauhdilla sisään ja virhe aikaiseksi. Tavoitteeseen päästiin! Ja palautetta koiralle - keskity!! Rupes kepat pelittääs.. vaihdoin kulmaakin (siis loivuusastetta) välillä jotta näkisin vieläkö tulee virhettä. Ei tullut!
Näitä malttitreenejä lisää...
Lopuksi sitten vähän kikkailtiinkin! =)


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Parempaan suuntaan! 5.10

Kaikin puolin, vaikkakin kisoissa jatkettiin pääsääntöisesti linjalla jotain pientä! =)
Tänään siis oltiin Janakkalassa Luomalan Henrin radoilla ja luukutuslinja sai jatkoa. Oheessa radat, mun pikatekeleinä:



Me startattiin Himon kanssa ekana ja järjestely sopi meille kuin nenä päähän! Ja sain ihan rauhassa haeskella koirankin autosta ja Janakkalassa on kiva kun auton saa niin lähellekin!

Nyt muuten hokasin et mua ei edes jännittänyt (taaskaan). Ekalle radalle päätin, että jätän koiraa A.lla niin että kävelen vastaanottamaan sen hypyn 10 taakse ja tämän myös tein! Puomilla pidin myös aika kauan ja käpöttelin pituuden kupeeseen rytmittämään hypyn ja se yllättäen toimi! Himo teki nätin pienen hypyn ja kaarteen seuraavalle hypylle! Sit rynni kepeille sisään ja törmäili ikävän näköisesti tokaan jne keppeihin, mutta sai rytmistä kiinni ja pujotteli puhtaasti. Tältä radalta NOLLA ja eka LUVA! =) Sijoitus oli toinen 4,06 etenemällä.

Tokalla radalla haki alussa kepit todella hienosti!! Mä rytmitin vaan pituudelle ja koiralle oli täysin selvää pässin lihaa mihin! En kerennyt edes kepakkoja käskyttää kun oli jo varmaan siellä! Kattelin hoo moilasena ja sit juolahti mieleen et ei saatana mun piti mennä persjättöön keppien jälkeen. =D Tässä ei kuitenkaan onkhelmaa - valssi esteelle 5. Puomin meni ihan saakutin kovaa ja kyllä koveni mun käskytyskin! Tais myös tulla liian nopea vapautus! =( Vastakäännös 7 ja leikkaus putken jälkeiselle hypylle. Tästä muistan vaan nähneeni koira levällään olleet takajat kun se lensi kohti A:ta siitä leikkauksesta ja niin lensi A.kin. =o
Sen tuli sitten niin kovaa, että ei pysähtynyt asentoon vaan maahan. Mielessä kerkesi käydä "nolla alla", en palauta ja toivottavasti ei palaa ite. Hätänen putkeen lähetys ja kosto heti kohta! Esteestä 14 ohi - käänty putken suuntaan, kun olin jäljessä ja lähin jo rytmittämään / kääntymään olettaen tyystin, että meneehän se edessään näkemän. Sain karjastua , että ei ottanut putkea ja sain sit vielä oikeelle hypyllekin ja jatkettiin...sit menikin suoran putken jälkeinen este vissiin koirulilla kokonaan nurin... Tältä radalta kymppi etenemällä 4,43.
Mitähän noi etenemälukemat olis kun kaikki menis nappiin?

Vikalla radalla menin aika lähelle kolmosta jo valssailemaan, jonka paukutti kivasti läpi. Itellä taas maltti puuttu - en vaatinu tarpeeksi! Sit kun rupeet kalastelemaan valssista, jäät kuin tikku paskaan jatkosta! Kerkesin jotenkin kait kertomaan 6 käännöksen ja koira käänty suht hyvin kohti keppejä, meni oikein sisään, mutta sitten kolmoseen! Vittu ja murr!! Koiralla on vastuu näissä hommissa! Okei, oisin toki voinu siinä itte rytmittää kans liikkeellä enkä ryykää, mutta...!! Meillä menee periaatteessa todella kivasti nuo radat, mutta sitten sinne mahtuu aina jokin tällainen.. Toi oli musta ihan koiran juttu ja se keskimmäisen radan suoran putken jälkeinen esteen kaato! Mä otan täyden vastuun sen yhden esteen ohituksesta! =) Mutta kaitpa kun näin äärirajoilla mennään kaikkea sattuu!
Mutta palataanpa hyppärin loppuosaan: kepeillä heti palaute koiralle ja koko kepit uusiksi, jonka jälkeen meno oli äärimmäisen mallikasta!! Siksi tuo pikku kämmi ehkä jopa harmitti hiukan. =) Ja onhan noita kepakkomokia jo tullut ihan tarpeeksi!
Tutustuin kohtaan 14-16 sekä valssaten että  rytmittämällä esteille 14 ja 15 ja leikkaus 16. Jälkimmäinen tuntu hyvältä ajatukselta, että koira ei lähde kuuta kiertävälle radalla ja se toimi kyllä oikeesti radallakin hyvin. Se oli kyllä sellanen varmisteluvaihtis... =(  Mutta mä en luota noihin valsseihin lähtöön - treenin alle!
Ko. radalla etenemä myös 4,43, keppimokalla ja rauhottelulla. 

Yhtään pelkkää rimaa ei tullut alas, se esteen kaato oli oma juttunsa.

Hyvä ja kiva päivä!! Nyt mä oon vaan taas päätösvaikeuksien edessä! Kisatako vai ei?! Siinä vasta kysymys... En haluis noita startteja ihan sikana, mutta ei me löydetä yhteistä säveltä kuin tekemällä...

Videota ei valitettavasti ole tarjolla, yksin kun olin matkassa. Olis kyl ollu kiva itekin nähdä...

Ainii, ja eilen 4.10 olitiin illalla vielä treenaamassa TOKOA! =) ja yksi kuvio Juhan radasta.


Aksat meni hyvin!! Välistävedot toimi! Tuli suoraan putkeen, eikä hypyn kautta! Tein myös hetken aikaa niin että pyörittiin esteiden välissä käskyttäen tässä näin ja yhtäkään estettä ei saanut ottaa. Käskytys oli alkuun todella kovaa ja koiralla vaikeuksia, mutta lopetettiin pyöriminen, kun käskytys keveni ja koira selkeesti alkoi luopua esteistä.

Tokossa tehtiin seuruuta, paikkamakuuta, kaukoja ja vaikkasta ja mitä! Meni todella kivasti ja sitämyöden kaikilla oli kivaa ja hubaa! =) Kapulan noutoa tehtiin uusilla saaduilla vinkeillä, eli niin että kapula oli pituuden sivutolpan vieressä kiinni, niin näin siihen ei päässyt dyykkaamaan tassuilla ja rouhasemaan kiinni. Ja myös niin,  että jätin kapulan koiran ja mun väliin, josta joutu ns. vahditta tuomaan sen mulle. Toimi!
Keskitolpan vauhdikkaasti keirrosta tein sivulletuloa, seis tai istu tai käy- käskytystä. Oli siisti ilta!!

lauantai 4. lokakuuta 2014

"TÄSSÄ NÄIN!!!!" 2.10

Olipahan torstaina sellaset "tässä näin" - aksat että, vallan hävettää itteensäkin kun kattoo videota! =D  (eikä oikeesti ihan vähääkään!) Karjuin kyllä sydämmeni kyllyydestä ja arvatkaapa mitä?! Vieläpä liki tuloksetta! =D
Kaveri meni taas niin miljuunaa, että en kerinnyt ohjailla, vain huutaa =) ja oli paikkoja mitkä vaati haltuunottoa ja hallintaa. Siis mitä ne on?!? =D

Voi venäjä! Toivottavasti meno kohenee piakkoin! Onneksi Juha on nyt laittanut vähän enemmän vääntöä noihin ratoihin, jotta päästään treenaamaan sitäkin puolta. Täytyyhän noista nyt perkele selvitä muullakin kuin huutamalla kitarisat vilkkuen "TÄSSÄ NÄIN".

Alun välistäveto yllättäen pelitti, mutta tein eri tavalla kuin ennen!

Treenissä mulla oli lähinnä koominen olo, mutta nyt kun katoin ton videon, olo on vallan toinen! =(

Oheessa video ILMAN ääniä! Vain joitakin pätkiä.. tota pussin jälkeistä kohtaa meinaan hinkattiin tovi jos toinenkin, musta tuntu et treenasin varmaan puoli tuntia!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Käytössä RedBull? 1.10

Liekkö tuo rakki ryystää jossain salaa redbullia kun sillä tuntuu tätänykyä olevan siivet selässään?!!
Oltiin tänään Porsk epiksissä ja kyllä kaveri pääsi totaaliseen kisatunnelmaan siellä!
Ekalla yrittämälllä kisaavien radalla kerkes latoo varmaan kaikki esteet kymmeneen kertaan.
Tokalla päätin jarruttaa sen jokaisen käännöksen kunnolla - piti pysähtyä. Osa onnistu osa ei!
Kontaktejakin jouduttiin uusimaan, kun tulee suomeksi suoraan sanottuna ne niin vitun kovaa, että ei pysty pysähtyä. Pysähtyy sitten maahan katselee siinä mua viattomilla silmillään.
Kolmas kerta oli sit jo off the record. Oli pakko päästä tappamaan rata! Nyt sentään päästiin suht onnistuneesti loppuun. Piti kaivaa kauhee agre päälle! Tuli vain ja ainoastaan puomin taas liian lujaa ja läpi. Huoh! Otettiin uusiksi ja palkkasin. Palkkailin kyllä aiemminkin ja olihan siellä munkin ohjausmokia noissa yrityksissä matkassa! Mutta fakta on se että toi elukka EI jarruta yhtään mihinkään tippakaan! Käännökset vetelee niiiiiin piiiiitkäksi että! =(  Vahvoja ohjauksia joutuu käyttämään ja mä en tykkää siitä yhtään! Täytyy toimia helpommalla!!

Vanhuksetkin episteli tosimölliradalla ja Leevi oli eka ja Hugo toka. Ne oli niin rakastettavan fiiliksissä hommasta että!  *sydän* Molemmat kipitti radalla niin kovaa kuin kintuistaan pääsi ja varsinkin Leevi. Sen kanssa mennessä ei voinu ku nauraa! =)

Hugon rata

Leevin rata