maanantai 30. joulukuuta 2013

Hippandeeros käsittelyssä 30.12

Himo tänään Caritan käsittelyssä. Jumia löyty lapojen seudulta ja lantiosta, mutta kaikki saatiin auki. Carita höpäsi taas, että tuolla luonteella on iso merkitys tähän "jumitteluun". Mutta ei siis ollu missään nimeessä pahassa kondiksessa koiruli. Oli silloin taannoin paljon pahemassa.

Vapaapäivien "tokottelua"

Ollaan tässä muutamina päivinä harrastettu "tokoilua". =) Siksi sitaateissa, kun ei niin vakavasti voi tässä vaiheessa hommaa ottaa!
Toki Himo on pennusta saakka tehnyt juttuja k o t o n a, mutta nyt siis ollaan treenitty oikeen hallilla.
Katja (serkku) on ollut valvomassa ja opastamassa. Hänellä tosin on vankka kokemus pk-tottiksesta ja suojelusta, ei niinkään tokosta. Mutta sou! Äärettömän hyviä apuja ollaan saatu ja sitä myöden oma motivaatio tekemiseen on ihan toista luokkaa! Ja mä tykkään, kun joku valvoo ja sanoo mitä tehdään! Ei tuu jyystettyä liikaa ja palkkailukin on parempaa!

Tässähän voisi asettaa jotain tavoitteita jotta tulisi sitten treenattua kanssa! Porvoossa olis tokokisoja kivasti keväällä... =D

Seuraaminen ja sen kontakti on mm. ollut työn alla. Oikeestaan seuraamistahan meillä ei vielä voi sanoa olevan, vain sen alkeet! Seuraamisen palkkailuun saatiin TODELLA hyviä neuvoja!! Tosin ensin sai ite nauraa kipparalla tätä puuhaa. =)

Kaukoja tehty myös (tosin ei alokasluokan juttuja edes), Himolle opetettiin takapalkka tässä hommassa jotta "perse pysyis paikoillaan" ja varsinkaan ylösnousuissa ei liikkuisi eteen.

Paikkamaakuuta otettiin tänään ja ihan kaverikoiran kera. Älyttömän hyvin pysy paikoillaan (minuutteja) suhteessa siihen, että pelkäsi tätä ihanaista, kiltteyden perikuva maliurosta ulkona ihan hullun lailla. =)

Seuruusta/liikkeestä maahanmenossa en usko olevan ongelmaa, "käy" sanalla tippuu maihin varmasti!
Seuruusta/liikkeestä "seis" on vielä vähän hakusessa - ei pysähdy terävästi. Se on ollut himassakin yllättävän vaikeeta saada pienelle bordercollielle opetettua. Tosin toistojen määrätkin on aika vähäisiä!

Hypyn opettelu on vasta edessä...

Noudon alkeita ollaan kanssa vähän tehty. Kapulan pitoa jne..

Luoksepäästävyys ei ongelma, mutta saako siinä hypätä tuomaria vasten tai alkaa kellimään sen jaloissa? =D

Alo:ssa ei sitten kait kauheesti muuta ookkaan?

Alokasluokka

1. Luoksepäästävyys

2. Paikalla makaaminen

3. Seuraaminen kytkettynä

4. Seuraaminen taluttimetta

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä

6. Luoksetulo

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä

8. Estehyppy

9. Kokonaisvaikutus

Mut siis hei, elkää kuvitelko, että suhtaudun noihin juttuihin kevytkenkäisesti!
A: ensinnäkin oon pilkunviilaaja / täydellisyyden tavoittelija
B: se on ihan eri asian et koira osaa ne omassa hallilla tai kotipihalla kuin jossain kokeessa!
C: ohjaajankin tarttis tietää kokeen kulustakin jotain - en ole koskaan ollut edes katsomassa! =)

Eli ei ihan heti olla kokeeseen menossa! =D Josko musta on siihen ikinä?! =)
Mutta ainakin on löydetty jostain motivaatiota tällaisten asoiden tekemiseen edes!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Into fyssarilla 27.12

Into käväsi Riinan käsittelyssä Porvoossa. Oikeelta niskasta (kallonpohjasta) löyty jumia, sekä lapojen kohdalta rintarangasta. Normihommaa siis taas. Ei ollu paha! =) Toi niska nyt on ollut tässä uutena "ongelmana" jo tovin, mutta sekin nyt kait menossa parempaan suuntaan. Herra jatkaa aksalomaa vielä ensi viikon torstaihin tai lauantaihin. Kahtotaan...

torstai 26. joulukuuta 2013

Valvotusti hyppelehtimässä 26.12.2013

Hippiksen kanssa ajeltiin Espooseen Sporttikselle Vapun hyppelötunnille... Videossa ei ihan kaikki mitä tehtiin, alusta puuttuu osa. (ei vaan kuvattu)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

perjantai 20. joulukuuta 2013

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! 19.12

Himo tänään vielä tuuramassa Intoa viikkotreeneissä ja alkaa näkymään tämä enemmän aksan tekeminen ja tekeminen tietyissä paikoissa - missä muita tekemässä aksaa ja aakeeta laakeeta hallia.

Jannulla meinaan alkaa vauhti entisestään vielä kiihtymään (jos mahd.) =D ja jos syttymistä lajiin voi vielä lisää tulla niin sekin vaan lisääntyy. =)

Tänään tehtii treenin alun 5 estettä. Jäätiin junnamaan alkuun 3-4 väliin, koska koiruli suikkasi 4 esteestä aina ohi putkeen 5. Lähin apusiivekkeellä asiaa jonkun virhetoiston jälkeen korjaamaan, kun verkkoa ei ollut käytössä. Koira näki poikittain olevan siivekkeen liian myöhään ja suuntasi itsensä kuitenkin hypylle, koska ohikaan ei päässyt enään. Eipä taittunut enään tarpeeksi vaan hyppäsi suoraan hypyn oikista siivekkä päin - ryminä oli kauhia. Ei haitannut menoa, en muista suikkasiko tästä vielä putkeenkin. =o

Toki kohdan ois voinut otta varman päälle ts. helpomman kautta eli tehden 3 takaakiertovalssin ja 4 taas taakiertona, mutta noup. Tuli treenattua vaikeessa kulmassa esteen hakua, jesh! Ja kovassa vauhdissa.

Kävi myös innostuksissaan aina välillä näykkimässä mua, kerran latasi fleecetakin hihaan ihan huolella kiinni. Lelupalkkaa ei ollut tänään käytössä vain namia, haltuunottokohdassa kädestä ja muuten kupista.
Haltuunottoa jouduttiin nääs palkkailla välissä 2-3, kun kaveri lähti välillä kuuta kiertävälle radalle. =)


Hyödyllinen treeni kaikkine kommelluksineen!! =)

Taas tuli uusia ajatuksia mitä työstää ja miten työstää!

On se hassun haastava peli!

Synttärisankareita 19.12

Into täytti tänään mahtavat 4 vuotta! Alkaa olla koiruli parhaassa iässä!
Mä en vaan tajuu mihin nää vuodet "vierii", koska vastahan se oli sellainen pienen pieni pallero pullero!







Himo The Pikakiituri hippandeeroksellekin tuli tänään jo 9 kk täyteen. =o

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Huikeat 4 estettä! 15.12

päästiin tänään Elinan koulutuksessa Turussa! Joo totta! Kaverilla alkaa tuo meno vähän kiihtyä kun ollaan tehty ns. enempi tässä muutamina kertoina. Meillehän ei ole aiemmin juurikaan tullut tilanteita, että mentäisiin vauhdilla ja mun liikettä olisi kauheesti mukana. Toi edellinen Juhan treeni oli silkkaa kaahotusta ja olis ollut tää Elinankin rata jos oltas pidemmälle päästy. Alussa tuli jo luukutusta! Ja toinen juttu on sitten muitten tekemisen näkeminen... Vähänkö alkaa keulimaan! =(

Tehtiin kahessa osassa ja ekaksi Elina halus kattoa esteen tarjoomisen. Ei olla ennen tehty tälleen, mutta suuria ongelmia tämä ei tuottanut.

Tokassa setissä lähettiin tekemään itse harjoitusta, joka tyssäsi jo esteelle kolme. Tyyppi kaahotti ihan miljoonaa putkesta ohi mua jahdaten. Tätä jahtaamista oli jo pentuna ja siihen puututtiinkin jo silloin (Elinan kanssa jutusteltuani olen vielä tehnyt asiat ihan oikeinkin), mutta niinkuin sanottu näitä tilanteita ei ole tullut treenitapamme vuoksi eteen juurikaan. Nyt kun lisätään esteitä ja vauhtia niin sisso - soppa on valmis!

Koira on myös äärettömän häslä! No älä - huomattu on! =)

4 hypylle oli suoran putken jälkeen leikkaus, tyyppi veti sen takaakiertona ekan siivekkeen takaa kiertäen vähän niinkuin vippasun tapaan. =O Sit se juoski joka paikassa miljoonaa ees taas jne jne... Ei kauheen voittaja fiilis! =)

Mutta läksyksi saatiin tuota esteen tarjoomishommaa joka auttaa keskittymiseen ja sit lelupalkka kokonaan pois. Namilla mennään! Ja nyt palkka tulee aina joltain muulta kuin multa ja SILLE PITÄÄ JÄÄDÄ!! MUA EI JAHDATA! Hmm...palkka tulee joltain muulta -> mä *****le treenaan aina yksin! =( Okei, voinhan mä kupin laittaa valmiiksi, tuleehan samalla treenattua että toiminnon/ohjauksen kautta palkalle... haastavaa!

Mutta olipas HYVÄ että menin tuonne Himon kanssa tänään ja olipa HYVÄ, että tuo -lähti lapasesta- tapahtui juuri tuolla ja tänään!!! Tulee puututtua ajoissa ongelmaan ja saatiin Elinalta hyvät neuvot sekä päästään vielä todennäköisesti joulunaikaan yksärille hakemaan täsmäneuvot ongelman korjaamiseen! Kaikella on tarkotuksensa! Elina sano, että hyvä siitä tulee! =)

Huvittavaa tässä on se, että sitä kuvittelee tekevänsä asioita "oikein" ja ennenkaikkea rauhassa etenemällä - yksittäisillä asioilla, niin luokin siinä huomaamattaan jotain toista ongelmaa samalla. Kaikki pitäs olla kokoajan niin tasapainossa ton treenin suhteen. Kaikkea kokoajan sopivassa suhteessa! Mutta kyllähän tuolla hyvällä peruspohjalla on tulevaisuudessa kuitenkin iso merkitys! Tää nyt on vaan pikku kuoppa matkalla.

Ainiin ja Elina oli sitä mieltä että pennun kanssa paljon apuja käyttöön verkkoja ynnä muita hypyilläkin jotta tulee pelkkää oikeeta suorittamista. Alussa oli sivuirrotus kohta missä mä olin skeptinen kun siihen laitettiin heti verkko (nro1). Uskoin ja uskon vieläkin, että Himo olisi hypyn ottanut ilman verkkoa nyt paineli sivuirrotuksessa sen takaakiertoon. Okei, mun tapaani ohjata hiukan "pienennettiin" ja koira haki silti taakse. Sit Elina joutu laittaa toisenkin verkon (nro2) estämään takaakiertoon menon. Sanoinkin, että kun sen kerran teki tarjoo sitä sitten kokoajan, vaikkakaan ei saanut palkka...

Niin ja saatiin päällejuoksut myös läksyksi (onkin ollut ongelma - 1+1=2) =) ja niihin heti nyt se verkko avuksi ja mun liikettä vahvasti mukaan ja palkalle on nyt jäätävä!

Taas tuli treeni-into roppakaupalla, mutta aikaa taikka sopivaa hetkeä ei taida olla näköpiirissä.
Juhalle mennään kaahottamaan vielä ens to, mutta täytyy siellä jo puuttua tähän ongelmaan!

perjantai 13. joulukuuta 2013

On se RIPEE! =) 12.12

Himon kanssa Juhan treenilöissä ja taas saakutti rata missä piti keretä! Ja eihän ton kanssa kerkee! =) Se mänöö niin kovaa! JEEE!! =) Mutta hyvin meillä meni! Päällejuoksut vähän tökki, mutta tuttu juttu.. ja sitäpaitsi meillähän on koko loppuelämä aikaa treenata ne hyviksi!

Juha kehui jälleen koiraa ja tekemäämme perustyötä. Hän sanoi, että koirasta näkee että perustyö on tehty hyvin ja koira oli radalla monessa kohden taidokkaampi kuin moni kolmosluokan koira! =o *sydän*
Ja oikeesti kuin vähän aksaa toi koira on tehnyt!! *sydän*


She's born for this! =)

VIDEO treeneistä.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Toimitusta odotellessa!

Mä tilasin Intolle perjantain kisoista uuden pannan Koirapalvelu Taidogasta. Tänään sain jo kuvan valmiista pannasta jonka posti sitten tuo varmaankin ensi viikolla kotio.

Tämmönen..IHANA!! =) Ja eikä kuulkaas maksanut kuin 15 euroa!!


Oon myös tilannu Intolle uuden BOT:n, koska luulenpa että noista vanhoista on tehot karisseet. On oikeesti jo sen verran vanhoja! Toivottavasti sekin saapuu pian!

Nyt tauolle! 8.12

Päätös tehty - Inton pieni tauko alkaa näistä kisoista. =) About reilu kolmisen viikkoa varmaankin saapi Into olla aksatonna. Keskitytään kunnon kohotteluun metsälenkeillä irti kirmaillen!

Tän päivän kisohin on ihan hyvä päättääkin ja aloittaa tauko. Vikan radan 4 vikasta esteestä jäi käsittämättömän hyvä mieli. Harmi, että tän päivän radoista ei ole videota! Olis ollut kiva nähdä näyttikö samalta kuin tuntui?! =)

Kohta ei ollut edes vaikee, mutta ohjausvalinta ja kaikki vaan osui niin nappiin. Tänään oli taas Esa tuomarina ja tuttuun tapaan ratoihin sai tutustua tovin jos toisenkin ja radat oli jälleen kivoja!! Tähän vikan radan loppuun meninkin vielä tutustumaan pariinkin kertaan uudestaan ja sillä vikalla kerralla tuli toi homma mieleen ja se loksahti heti kohdilleen. =) Näki, että jengi yritti pukaa siihen juttua jos toista, kun pelkäsivät sitä yhtä väärää hyppyä minkä koira saattoi putkesta ulostullessaan jo lukita.

Mutta siis alotetaanpa kuitenkin päivän ekasta radasta:
Koira tuntui ihan vauhdikkaalta ja suikkikin ihan näyttävään tyyliin kontakti läpi - suorastaan lentäen. Olis pitäny jo sen A.n jälkeen viheltää peli poikki, mutta ei ku mä jatkoin vaan... Puomi oli kolmanneksi vika este (millä vaan korotin ääntäni!), josta piti vielä U-putken kautta mennä suoraan puomin edessä olevalle vikalle hypylle. Hyppy ei mielestäni ollut edes lähellä tai että olisin sitä pitänyt minään uhkana! =) Mutta jätkä veti sellaisella bazai-loikalla puomin kontaktipinnasta yli ja suoraan vikalle hypylle! HYL!! Hmm... =)

Toka rata hyppäri.
Valinnat muotoutui taas helposti. Väkerrettiin radalla muutamasta keppien jälkeisestä takaakiertopulauksesta huolimatta ihan hyvä nolla. Kepit koira haki LOISTAVASTI! Kehuin treenien tapaan koiraa siinä normi kiljahduksillani! =) Intoksi ihan hyvä etenemäkin, tais olla 4,22m/s, mutta eihän se noissa karkeloissa mihinkään riitä. Sijoitus jotain 10 luokkaa.

Keppejä edeltävä hyppy ei vastaa todellisuutta -> sille jaakotin..
Vikalle radalle sitä lähti jo vähän takki tyhjänä. Ajattelin, että nyt tehdään vaan hyvät kontaktit ja kävin ottamassakin pelkkää A.n alastuloa ja asentoa lämppäesteillä ennen radalle menoa. Koira teki tässä tosi hyvin ja mielellään!

Puomi oli jo radan 3 este. Jonka teki HYVIN! Kepeillä sivuirtosin koirasta ja kuulin vaan renkalla kauheeta kolinaa.. ajatus että se hajos = 5. En siis tätä nähnyt, mikä kertoo sen, että JÄTIN KOIRAN IHAN YKSIN ENKÄ OLE KATSONUT SITÄ OLLENKAAN! =o Hyi, hyi, hyi!! =D Ja kohdassa ei ollut edes kiire mihinkään!! No, keinun ja putken kautta A.lle jossa taas HIENO SUORITUS!! Pysähtyi kuin nakutettu sinne alas! Kehut siinä sen mukaiset - riemunkiljahduksia! =) Ja arvatkaapas mitä?! Niin lämppäesteillä kuin puomilla ja A.llakin käskytin vain "kipee". Voisko olla, että toimii sillä? Yleensähän vedän "kipeemään, kiipeemään" ja lopussa "ota".
Vaikka sitä "ota" rääkyy välillä kuinka ja kovaa niin ei auta. =)

Radan lopusta saittekin jo lukea tuolla alussa. Se oli helmi! Tuloksia en käynyt kattomassa! Hypäriltä tiesin tulleen nollan ja tää vika rata 5 sekä yliaikaa varmasti.

Kotona sitten otin kisakirjan välistä tuloslappuset pois ja katoin että täh, 8.12 Vantaa oli kaksi merkintää. Mitä?! Se rengas ei hajonnutkaan ja taas oltiin ihan niukin naukin alle ihanneajan. Meillä vaan ei oikeesti oo varaa tollaisiin pysäytyskontakteihin!
Mutta jälleen kerran, nolla mikä nolla. Tänäänkin siis tuplanolla.

Kyllä se nyt vahvasti näyttää siltä, että toi koira on vahvimmillaan hallikisoissa! Tulostaso on ihan eri luokkaa kun kesällä/ulkona. Vaikka eihän toi nollaprossa vieläkään mikään huima ole!!


perjantai 6. joulukuuta 2013

Vauhti ainakin palannut! 6.12

Inton kanssa tänään Vuokkosilla kolme starttia. Tuomarina Johanna Würtrich (meniköhän oikein?). =)
Pitkästä aikaa jokaisella radalla oli kohtia mitkä todella tuotti päänvaivaa kuinka vien ja en kerennyt tutustumisessa lopullista päätöstä edes tekemään. Tuntu, että tutustumiset meni ihan heittämällä! =o

Muutoksia tulikin tehtyä niin ennen radalle menoa kuin vielä radallakin. Ei hyvä! Onneksi nämä nyt ei kuitenkaan aiheuttanut ratojen ns. pilalle menoa.

Eka rata hyllytettiin esteellä 4, kun Into ei tullut ollenkaan vetoon ja suikkasi huti päähän putkea. Koira ei tajunnut millään muotoa tehneensä virhettä vaan jatkettiin tästä rata loppuun sujuvasti. Muistikuvani mukaan ihan mallikkaastikin vielä. Kontaktit tehtiin huolella!! A:lle palautti itse itsensä tultuaan hyvin hyvin niukasti läpi. Pysähty siis siinä maassa vasta!

Koira tuntui etenevän ihan normi malliin! HYVÄ!

Toka rata hyppäri ja alku mietitytti ihan sikana. Vaihdoinkin suunnitelmani juuri ennen radalle menoa. =) Jouduttiin tovi oottamaankin vuoroamme ennen kuin päästiin starttaamaan. Kiinnitin huomiota edellisen koiran radalle lähtiessä, että nainen joutui useampaan kertaan kutsumaan koiraansa ennen kuin lähti liikkelle. Mä kävelin sen vielä ollessa radalla, loppu päässä, oottamaan meijän vuuoroa lähtöön ja näin siinä kauheen lätäkön. Se koira ei siis lähtenyt sen takia liikkeelle kun pissasi siihen lähtöön! Vaikka piisat siivottiin, Into oli ihan kauhuisan näköinen jouduttuaan sinne lähelle. Jouduinkin jättämään sen ekaa estettä aikomaani lähemmäs niiden pissojen takia.

Alku tuntu ehkä hiukan "tahmeelta" mutta kylle se sitten siitä.. Loppujen lopuksi aika taisteltu rata - ei mitään nättiä menoa, kait. =) Mutta nolla kuitenkin! Sijoitus jotain miljoona! Etenemä lähellä neljää. Vois olla enempikin!!!
Mutta radasta jäi ihan jees mieli ja se on pääasia se!!!

Vika rata taas aksarata, joka alko hyvin, mutta muurilta käänty väärään suuntaan - ihan peruskäännöksessä jotka on meidän ONGELMA! Ei kuitenkaan virhettä, koiran vaan pidemmän kautta seuraavalle esteelle takaakiertoon, mutta tässä sitten katos rytmi koko hommaan. Tuntu että mennään todella eri rytmissä! Jossain kohden rataa vuorossa A jossa TÖYSIN YLLÄTTÄEN koira tekee elämänsä hienoiman ja parhaimman suorituksen ever!! Pysähtyy ku nakutettu sinne alas ja mä oon juoksemassa seuraavalle esteelle pakkovalssiin ajatuksena että Into tulee sukkana A:n läpi. =) Tässä jos missä katos rytmi lopullisesti! Meinas hakee hypyn jo väärältä puoleta kun meikä on jo kääntymässä kun koira vielä nököttää alastulolla! =o

Lopulta oikein kumminkin ja loppurata haparoiden. Olin ihan varma että yliajalle meni, kävin kysymässä tuloslaskennasta ja sanoivat ajaksi 42.50 - tokaisin että en tiedä ihanneaikaa. =) Sanoivat olevan nolla ja ihanneaika 43. Eli 0,50 alle ihanneajan. Okei, nolla mikä nolla, mutta SYÖ NAISTA!! Tulossaldo tänään tuplanolla. Onhan sekin jo jotain ainaisten femmatulosten rinnalla. Mutta ikävä todeta että mieli halajaa enemmän..sitä fiilistä! Hypäri oli jo lähellä sitä!

No, sunnuntaina pistetään verkot vesille uudestaan. Sen jälkeen Into jää varmaan tauolle ja Himo saa tuurata kaikissa treeneissä mitä on. Onneksi noita ei ole paljon!! Parit Juhat ennen joulua ja yhet Elinan treenit. Kaitpa tuo "pentu" ne "kestää" = voi tehdä ikänsä puolesta.

Videot kahdelta viimeseltä radalta!

Saatiin kehuja! 5.12

Himo oli tuuraamassa Intoa Juhan treeneissä. Tämä oli nyt toinen kerta kun koiruli pääsi ns. kunnon aksatreeneihin. =)
Juha tokaiskin meidän ensimmäisen esteen taa astellessa, että on odottanutkin koska tulen pennun kanssa. =)

Radan alku oli haastava! Kun näin sen toivon mulla olevan Into matkassa. =)

No, heti joutu luotto ja kerkeeminen koetukselle... 2 takaakiertoon viistolle hypylle nassikka irtosi loistavasti, mutta päällejuoksuun ei ihan yhtä mallikaasti tullutkaan! =) Vahvistettiin palkalla ja Juhakin seisoskeli siellä esteen kupeessa tolppana, jotta Himo otti hypyn eikä kaahottanut ohi. Pussin veti mallikkaasti! KOvaa ja sukkana läpi - pitkälle! =)

Ekaksi tehtiin siis esteet 1-3. Tämän jälkeen olikin vuorossa välistävetokohta 4-5 ja välistävetoja en ole koskaan koiralla tehnyt. Toimi kyllä todella hyvin! Laakista oikein eikä suhannut tokasta esteestä ohi, niinkuin helposti kokemattomalla koiralla käy! On niin paljon herkempi kaikelle ohjaukselle kuin Into!

Sitten esteet 6-10. 6:lle sylkkäri joka meni hyvin! 8 poispäinkäännöksesä oli ohjaaja hukassa. Ajotus oli vaikeeta ja vedin koiraa liikaa - Into ei tule vetoihin!! Kun oma tekeminen osui kohdilleen ja tässä löyty se Himon sävel, veti koira pp.käännöksen todella hienosti! No, sitten suikittiin vähän muurista ohi yms mukavaa, MUTTA MÄ NIIN NAUTUN JOKA SEKUNNISTA kun tehtiin!! *sydän* vauhti! *sydän* koko paketti! *sydän* =D Himo! *sydän*

Siitä tulee niin magee menijä jos vaan terveenä pysyy! Sanoinkin settimme loputtua, että Himon kanssa tekemiseen tulee HIMO! =D Tänään jopa leijeröitiin esteitä! =) Saavutus sekin. =)

Myös Juhan sanat treenin jälkeen lämmitti mieltä! Hän sanoi, että on ilo kouluttaa potentiaalista koirakkoa! KIITOS!
Jos hän näkee meissä jotain potentiaalia, ehkäpä kaikki on mahdollista! =D

Vasta-argumenttina letkautin Juhalle, että hänen tulee sitten tehdä meistä hyvejä! Pystytään sitten joskus tulevaisuudessa laittamaan heillekin kisaradoilla kampoihin! =D


Hugo 11 vuotta! 3.12


*sydän*


Toivotaan vielä monia monia yhteisiä ja terveitä elinvuosia pojalle!!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Niska jumissa! 3.12

Into siis tänään Caritan käsittelyssä ja sillä oli niska todella jumissa. Ei oo koskaan ennen ollut tossa kunnossa!
Syy? Jäi arvoitukseksi!
Nyt kuitenkin käyttöön leveämpi panta jos vetää ulkoillessa - mitä mutsi ei ainakaan myönnä.

Myös selässä oli muutma pinenmpi ns. normi jumikohta.

Niskajumi on saattanut hyvinkin olla syynä kisojen tapahtumiin.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Täsmennettäköön vielä,

niille jotka ajattelevat minun haluavan agilitylta vain voittoja yms kun aina ruikutan, niin näin asia ei ole!

Toki, kun puhutaan KILPAILEMISESTA ja kun kyseessä on kilpailuviettinen ihminen niin kärkipää kisoissa on se mitä tavoitellaan, mutta omalla kohdallani olen "luopunut" ajatuksesta/toivosta jo kauan aikaa sitten. Mä en osaa kaivata asioita mitä ei ole päässyt kokemaan! Mä kaipaan agilitylta ja radoilta vaan tietynlaista fiilistä!! Joka sekään ei täyty tätänykyä! Usein voittaneet ei saa kiksejä kuin voitoista!

Ja kommenttini, että en osaa kaivata sitä mitä ei ole juurikaan päässyt kokemaan ja fiilistelemään tarkoittaa tätä:

Into on kilpaillut kolmosluokassa syyskuusta 2011 ja on päässyt palkintopallille 7 kertaa! Kyllä VAIN 7 kertaa!!
ON VOITTANUT VAIN KERRAN!

Nuo 7 sijoittumista palkintopallillekin on tulleet kisoissa joissa on ollut vähän osanottajia! Ainut on viimeisin sijoittuisemme Ojangon kisoissa 26.10, jossa oli kisassa 43 koirakkoa! Tämä on ns. paras saavutuksemme jos katsotaan koirakkomäärää.

Alla Inton kisat joissa on oltu palkintopallilla:

20.05.12 Janakkala 3/25
09.06.12 Saariselkä 2/16
28.07.12 Janakkala 1/28 SERT-A

14.04.13 Riihimäki 3/31 SERT-A
07.06.13 Saariselkä 3/19
13.07.13 Mikkeli 2/21
26.10.13 Ojanko 3/43 SERT-A

KIITOLLINEN OLI TOKI NÄISTÄKIN!!!

Yksikään näistä radoista ei taida olla parhaimpiamme saatikka sitä The Fiilistä tuottanutta! =)
The Fiilistä oli mm. tän vuoden karsitojen hyppärillä! video
Vaikka tuokaan ei videolla näytä vauhdin hurmalta! =D


Ja arvostan koiraani kaikesta huolimatta, se on taitava ja tekee aksaa täydestä sydämestään!
Ehkä me joku päivä olemme sen kanssa samalla aaltopituudella ja pääsemme seuraavalle tasolle tekemisessämme...

Myös näissä on sitä The Fiilistä!! Tulee liki kyynel silmään kun näitä katsoo! =) Siis siitä tunteesta! Kisat on vuoden 2011 tammikuulta ja tuli eka tuplanolla ever ja vieläpä Laamasen Mia radoilta! =) Katsokaa tokalla radalla Mian käsiä, kun Leevi menee kepeille sisään! =) Ei tainnut tuomarikaan uskoa että menee oikein. Muistan vielä palkintojen jaossa hänen kehuneen minikoiria ylipäätään, että taitotaso on tällaisissa kasvanut! Unohtakaa sen sijaan ohjaajan katsominen koko videolla - järkyttävää menoa! =D Mutta silti tuolloin oli sitä tunnetta! Taisteluhenkeä, äärirajoilla menoa! ISO SYDÄN!! Ja itku! Mä niin kaipaan tota!




Sanat eivät riitä kertomaan... 30.11

kuinka hämilläni, ymmälläni ja pettynyt taas olen. Tiedä mitä ajatella... En edes keksinyt otsikkoa tälle blokkaukselle.

Kait mä vaan ansaitsen tän kaiken agilitypaskan ja kait mä sit joskus tajuan mikä tarkotus tällä kaikella on, niinkuin aiemminkin olen sanonut. Mutta kyllä tässä on tää motivaatio koetuksella aina vaan ja uudestaan. Kait sitä pitäs vaan keskittyä pelkästään treenaamiseen, mutta kun sitävartenhan sitä treenataan, että päästään kisoihin koittamaan taitoja... Kierre on valmis...

Iloisin ja luottavaisin mielin lähdin tänäänkin Vuokkosille kisamaan vailla jännitystä tai muutakaan, oikeesti! Olin vihdoin löytänyt tämän moodin ja saanut nyt pidettyä sitä kisaamaan mennessä tässä muutamat mennet kerrat. Ajatuksissa vain, että tänään vedetään hyvillä mielin ja riskillä. =) Kivaa vielä, kun oli pitkästä aikaa seuraakin mukana! Minna lähti nimittäin vähän sosiaalistamaan Hiroa.

Viikon treenitkin meni ihan "mallikkaasti" ja koira on ollut aksaa tehdessä ihan liekeissä ja onnellinen. Ja kyllä se tänääkin siltä tuntui halliin mentäessä. Repi remmiä ja riekkui.

Heti ekalla radalla iski nyrkki päin näköä! Koira ei liikkunut mihinkään, tuntu saakutin tahmaselta ja sain kannustaa sitä liikkumaan. =( Heti maaliin päästyä oli katottava video (onneksi oli kuvaaja matkassa!) mitä en yleensä harrasta, että miltä se meno oikeen näytti - kuinka koira hyppää jne.. Onko sillä kaikki kunnossa?!? Videolta en erottanut mitään normaalista poikeavaa. Mutta mieli oli maassa - TAAS kerran se kaikki ilo ja usko oli repästy multa pois... =(

En tässä käynyt tuloksia kattomassa, mutta rima siellä tuli ainakin lopussa alas kun koira ei lähe valsseihin ja siitä sit mun jalkoihin ja sithän mä olin jo tiellä ja vaikka ja mitä. Kait mä oon noissa valsseissani niin myöhässä, mutta kyllä voisin vähän koiraltakin armoa näissä ottaa. Tää on ihan normihommaa tää vähintään rima / rata alas nykyään. =( Noita femmatuloksia on viimeaikoina tehty ihan urakalla. MUTTA: kaiken huippu oli kun päivän päätteeksi kävin tuloksia kattomassa - Intolle tolla radalla YLIAIKAA!! Ei saatana päästy edes 3,6 etenemään! Ihan naru kaulaan ja ranteet auki fiilis! Onneksi kävin vasta päivän päätteksi kattomassa noi tulokset!

Toka rata hyppäri joka alko yhtä tahmeissa merkeissä! Sain siinä alussa huudella koiralle että "hopi hopi nyt" - hei oikeesti höpötin sille siellä radalla tolleen! Tämä rata kuitenkin nolla, mutta nippa nappa alle ihanneajan. HUOH!

Kolmanella radalla jatkuin tahmailu ja taas lopussa 1 rima alas. Jälleen valssikohdassa.. Mutta siinä olin tyystin myöhässä! Olis vaan pitänyt tehdä se vastakäännös (koska muuten olis mennyt vetämiseksi) ja seuraavalle leikkaus, mutta hyvä jossitella.. Ja mitä tolla väliä! Taidettiin just just päästä ihanneaikaan.. Into on viimeaikoina liikkunut kokoajan lähellä tai yli 4m/s vauhtia ja tänään päästiin just 3,5 etenemiin. Haloo! Missä vika?!

Mutsi oli antanut Intolle aamulla ruokaa JOSTA SAI HIUKAN PALAUTETTA ja Into on tällä hetkellä aivan liian lihavakin (laihdutus ollut käynnissä jo tovin!), mutta kun asuu siellä mutsilla niin se tuottaa tässä suhteessa HIUKAN ongelmia, kun se saatana ei usko mitä mä sille sanon! Ja puhuu mulle paskaa. Antaa sitä evästä enemmän kuin sanon! Sai tästäkin tänään HIUKAN palautetta! Mä todella toivon, että viesti meni vihdoin ja viimein perille!!!!!!!! *pahoja sanoja!*

Intolla on ONNEKSI tiistaina osteopaatti, niin siellä kuulen sitten oliko tänään kyse jostain fyysisestä vaivasta. Löytyykö sieltä selitystä tahamaisuuteen.. Toisaalta toivoisin sitä - on helpompi hyväksyä ja ymmärtää!

Esan radat oli taas huisin mukavia!! Oikeesti! Mä tykkään ihan sikana, ei mitään kikkuraisia, mutta silti omat haasteensa.

Oheessa video meidän kisoista. Onneksi ei näytä ihan niin kamalalta kuin tuntui (vaikka häpeän puna nousee poskille katsoessani noita valsseja!) ja positiivista tässä oli se, että vaikka koira oli niinkin tahmea kuin oli, niin mä pystyin mukautumaan tähän, menin silti koiran kanssa yhdessä ja pysyin rytmissä. Paitsi valssit.. Ne on nyt oikeesti otettava työn alle! Niin omalta kuin koirankin osalta!


Niin ja kontakit oli HUONOT ja taas hiipi kaikissa lähdöissä! =(

perjantai 29. marraskuuta 2013

Ei osattukaan! Höh! =) 28.11

Juhan treenilöissä oli radassa kepeille vienti joka pyöri jo facebookissa ja auheutti ihmetystä ja kummatusta sielläkin. Jonkun venäläisen tuomarin käsialaa...
Juhan radassa se ei tosin ollut läheskään yhtä haastava eikä kyllä vastannut haastetasoltaan sitä miltä heidän pirroksessa näytti. Sanoinkin Juhalle, että eihän tää oo ollenkaan yhtä paha kuin piirroksessa.

No, mutta anyway - puhkuin itseluottamusta koiran suhteen, olihan meillä huikea keppihaaste tuossa alla suoritettuna! =) Mutta paskanlati, ei me tätä osattu. =) Tai no, voiko todellisuudessa tietää koiran osaamista, kun pakkohan sen on putkeen suikata jos ei muuta edes nää, kun ohjaaja jököttää tiellä niin että koko keppejä ei edes näy.
Seuraavalla kerralla aloin varmistella niin paljon, että sain jopa vastasta käyttämällä pituudesta ohi. (rataprofiili selviää teille videota katsomalla, linkki lopussa)
Oisko kolmannella yrittämällä onnistunut?

Ainiin ja TAAS tuli eka rima alas! V***u! Laitoin tahallaan 35cm ja joutu lähtee läheltä. Annoin heti palautetta tiputuksesta ja ensimmäistä kertaa näin, että Into paineistu! Se ei sitä hevillä tee! Meinaan seuraavalla yrityksellä ohitti ekan hypyn... =o Hyppyytin heti eri suuntaan ja huisit kehut siitä ja tilanne nollattu! Jatko mainiosti!! Koira käy tuolla hallissa tosi kuumana, vastaa varmaan oikeesti kisavirettä! Hyvä niin, ja tuntuu että kerta kerralta on vaan enemmän ja enemmän liekissä!

A oli aikasta jees tänään. Yhteen keinun suoritukseen en ollut tyytyväinen ja palautin. Ja arvatkaas mitä?! Videota himassa katsoessani tajusin, että TAAS palkkasin koiran palautuksen jälkeen. Näitä ei sais tehdä!!

Loppuun päästiin/jouduttiin vielä kokeilemaan rataa nollalla. Juha sano että nyt vedät hyvin - minuutti treeniaikaa jäljellä. No, lähtöön.. korvan puristelu ja menoksi. Nollilla rata läpi ja ei se huonoa menoa ollut! Tosin loppurata kepeille menon jälkeen ei mikään kauheen paha!

Muurille kokeiltiin treenivaiheessa leikkaustakin, mutta oli huono. Ekan yrityksen Into ennakoikin ihan sikana ja oli kääntymässä viereiseen putkeen..
Leikkauksessa muurille joutu vekkaas edellistä hyppyä ja ns. vetämään koiraan oikiseen suuntaa muuria kohden joten leikkauksesta tuli tosi kökkö. Muurin suoritussuunnasta oikeelta oli kyllä suora tie keinulle..

VIDEO

lauantai 23. marraskuuta 2013

Aamulenkillä 23.11

Ihanaa kun oli hiukan satanut lunta. Pakkasta ei tosin ollut ja metsässä siksi kohtuulisen märkää...
Päätin lähteä yksin Himon kanssa metsään, että saapi rallatella rauhassa irti. Vauhtia tuntu taas olevankin enemmän kuin laki sallii ja järki (jos sitä ylipätään on) niin oli jäänyt kotiin. Hää juoksee mettässä aropupun lailla ja näyttää kyllä siltä, että ei pisaraakaan kato mihin kirmaa tai varoisi mitään. Juoksee siis aivan päättömänä! =( Pelottaa, että hyppää jonkun kepin päälle ja that's it! Kaheli!

Juoksee myös vainukoiran lailla - nenä maassa ja ottaa muhun aivan liikaa etäisyyttä. On todella itsenäinen! Tänään teinkin sitten taas sitä, että menin aina piiloon kun lähti liian pitkälle. Pienempi kun oli, en edes kerennyt kunnolla piiloon, mutta tänään oli toisin! Jannu ei edes sen kummemmin näyttänyt hätääntyvän kun etsiskeli mua ja parhaimillaa puhuttiin minuuttien etsiskelystä. Into & co ei ees lähe pitkälle ja Into varsinkin menee suunnilleen paniikkiin jos ei heti löydä. Toisin tämä neiti! Onneksi ei kyllä lähe pitkälle kirmaamaan tai täysin sinne mistä on tultukin, niinkuin esim: Into, vaan oikeesti kuuntelee katselee ja etsiskelee. Tiedä sitten käyttääkö neneäänsä tässä? En ainakaan nähnyt maata näissä tilanteissa kovasti haistelevan - jäljestävän. Tätä samaa piiloon menoa oon tehnyt pojilla pennuista saakka ja teen edelleenkin irtiololenkeillä.

Samoin teen sitä, että kun pysähdyn, niin koirat tulee mun luo. Pojat toimii tässä hyvin (patsi ehkä Hugo) ja Into & Leevi hyppää aina mua vastenkin. Himon kanssa tänään, kun pysähtelin koiruli vaan kirmaili ympäri mettää sekopäisenä ja sille oli ihan sama kökötinkö vai mitä tein. Huoh! Aiemmat kerrat ihan sama laulu! Onkohan meidän parisuhde ihan kunnossa? =) No, tätä täytyy jatkaa ja ottaa jotku spessu namit matkaan... Koska mä haluan, että koira seuraa mitä mä siellä metsässä teen eikä vaan viipota omiaan, sen täytyy "vahtia" missä mä menen eikä mun kontrolloida ja vahtia sen menoa! Piste! Sanokaa työ mitä sanotte! =)

torstai 21. marraskuuta 2013

"Ilkikurinen" Into! =D 21.11



Oheisella radalla kirmattiin tänään. Kaikkea mahdollista sattui ja tapahtui! =D Sain jopa kiellon putkelle 4 aikaiseksi - tai no laitan kyllä koiran piikkiin, oli eka setti ja hää niin kyttäs pallotaskua ja vaan räkytti. Keskittyminen oli 0!!

Sit kääntysi kepeiltä hutisuunta kerran ja lähti pujottelemaan takas. Juha kysyi mun teoriaa asiasta, enpä osannut vastata. Kun haki kunnolla keppien päästä koiran mukaan ongelma poistu välittömästi. Juha sanoi, että kaikki ketkä on kepeillä jättäytynyt taakse, on koira kääntynyt väärään suuntaan. =o

16 takaakierrossa jätti hypyn otamatta jatko vaan suoraan. Oman tekemisen tarkentamisella korjaantu laakista! Liika kiire eteen - jäi rintamasuunta kääntymättä kunnolla.

A.n leijeröin - ok!

25 sylivekki HUONO!!!!! Haki kepit! Tyhmä ohjaaja kun valitsee tuollaisia ohjauksia! Idioottiohjaus!! Hyppy vielä tolpan kohdalla, eli koira ei nähnyt suorittetaa estettä ollenkaan!

Lopun nollayritys tyssäsi esteelle 7, kun jätkä päätti alkaa suikkaamaan putkeen tai sit kepeille mun seläntakaa. =D Sil meni ihan yli! =) Ei tullu pallon avullakaan putkelta pois! Hinkattiin tovi jos toinenkin!! Ja treenin alussa tää setti onnistu HYVIN! Kahdella persjätöllä - pituuden jälkeen ja esteen 9 jälkeen, joka oli muuten normi hyppy! 20 oli muuri ja 14 rengas.

Tohon 7 takaakiertoon tein sit loppujen lopuksi vaikka mitä! Vastakäännöstä ja flippiä mutta ei toiminu. Flipillä kait sit loppujen lopux. Paras olis ollu takaakiertovalssi ja leikkaus esteelle 10. Tätä ei kokeiltu!

Hassu koira! Sil oli iloa ja kivaa!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Virallinen pönötyskuva! =)

Posti toi valioruusukkeen viime viikolla kotiin, mikä jäi kisapaikalla saamatta. Täytyihän se virallinen pönötyskuva ruusukkeen kanssa sitten ottaa. =)
Komia mies komian ruusukkeen kanssa, ollos hyvä!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Haaste vastaanotettu ja

SUORITETTU!!

See for yourself =) ... video

Inton treenit tänään 17.11.2013 =)

LISÄTTY 18.11 Inton videota on katsottu OneMind Dogs:n ansiosta nyt ympäri maailmaa aksapiireissä, kehuttu, ihmetelty, ylistetty ja jaetty facebookissakin useita kertoja. Pikkuisesta tuli stara yhdessä illassa. =) Hassu vaan kun musta toi ei ollut Intolle mikään paha haaste! Mikä tahansa koiruli on koulutettavissa tuohon, jos moottoria löytyy. Ei kaikkeen taituruuteen tarvita bc:tä! =)

torstai 14. marraskuuta 2013

Into & Himo Piiralla 13.11

Molemmat hyvässä kuosissa! Eli Himonkin jumit alkaa aukeemaan, jes! Inton niska hyvä - mutsi hieronnat tehonneet!
Intolla oli pisin hoitoväli pitkään aikaan, 3,5 vkoa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Jaun kisat

Kolme starttia iltasella Hyvinkään hallilla Jaun järkkäämissä kisoissa. Huomaan, että mun on vaikee saada oikeeta asennetta iltakisoissa... Aamusin sitä on parhaimmillaan!

Tänäänkään ei yhtään rimaa alas, vain muurin palikat, kun tein siihen niin paskaa takaaleikkausta. Tämän johdosta myös vikasta hypystä ohi. Tämä päivän tokalla radalla. Ekalta radalta nolla sijoituksella miljoona, mutta tässä erittäin hyvä A:n kontakti.. karkailua keppien suntaan =), sekä puomilla pientä "säätöä" - aikaa näissä palaa! Vika rata meni kanssa hyllyksi, kun Into vähän irtosi. =) Harvinaisia tällaset hyllyt meille, todella!! =) Ite en enään ollut todellakaan skarpeimmilla kun kauhee päänsärky. Pieni ajatuskatko ennen okseria ja siitä likimain silmät ummessa tykitystä persjättöön - eli koira jäi ihan yksin ja päättipä suikata putkeen! Taitava koira! =)

Semmottis kisat tälläkertaa. =) Ihan hyvä mieli jäi kaikesta huolimatta!!
Seuraavat vasta loppukuussa...


video

lauantai 9. marraskuuta 2013

Tuntu pikatreeneiltä! =) 7.11

Taas koitti viikkotreeni päivä! Jes, mä niin tykkää treeniä tuolla Juhalla! Mukava rata tänään(kin), jossain määrin helpon tuntuinen. =)

Meillä Inton kanssa tuntui treenisetti menevän tosi nopeesti ja oikeestaan ei tarvinnut kauheesti mitään hinkuttaa. Ja itellä jäikin taas olo treenin jälkeen, että mitähän tälläkertaa koiran osaamisessa mahdoin edes vahvistaa? =) No A.n kontaktia ainakin!

Treeni alkoi ekan riman pudotuksella jossa heti peli poikki! Mutta tähän taas varmasti syynä se mihin sorrun niin niin niin usein - menin lähelle kakkosestettä ja jökötin paikallani! Homma parani rutkasti kun lähin lähempää ykköstä ja itellä oli liikettä mukana jo kun koira suoritti ykköstä, enkä lähe liikkeelle juuri kun koira on ykkösriman päällä. Tästä Juha ei kyllä kommentoinut mitään, tais hoksata että hoksasin ite. =D

Koira tuntui myös alotuksessa takkuiselta, mutta tuskin sitä oli. Kohdassa oli itellä vaan aikaa. =) Nyt päästiin A.lle saakka este nro 9, jossa siis tuli läpi. Palautin, eli peli poikki ja en palkannut palautuksesta. Jatkettiin A.lta jonka jälkeen oli välistävetokohta. Ei tullut vetoon! Ei mitään uutta auringon alla! Nää on niin treenaamatta ja tiedän että meidän heikkous! No, saatiin pelittämään, mutta tuskin oli nättiä. =) Sit kokeiltiin kohtaan toinen vaihtis mitä tavallaan mallailin tutustumisessakin. Tiukka valssi 10-11 väliin ja 11:sta takaakierto-persjättö. Toimi älyttömän hyvin ja itelle saakutin paljon helpompaa! Oli myös liki 3 kymppää nopeempi vaihtoehto kuin välistäveto. Sanoinkin Juhalle että eikös työntäminen ole aina nopeempaa kuin vetäminen... Itse koen että on!

Keinulla taas loistavaa työtä Intolla! Sen esteen opetus on mennyt kohdilleen! *sydän*

Loppuradalla vaihdettiin vielä yhteen kohtaa mihin olin valinnut valssin niin persjättö. Valssissa koira valuikin pahasti selän taa!

Eli osissa mentiin eka rata alusta loppuun ja musta tuntu, että hyvinkin nopeella tempolla. Sit päästiin vielä kokeilemaan nollaa. Ei onnistunut! =D Mulla alko hapottaa jo pahasti esteellä 17 ja estellä 20 tuli kämmi. Ihan pelkästään väsymyksen takia! En tehnyt niinkuin piti, eli lukitus ja puolivalssia, vaan lähin käyttämään vastasta kättä ja liikuin vain - no, koira tuli hyvin vastasen vetoon ja 20 ohi! Kuskilta loppusi kunto! =D Tästä otettiin sitten vielä rata kuitenkin loppuun onnistuneesti pienen hengenvedon jälkeen.

Rata oli vauhdikas ja toikin mieleen ajatuksia, että kuinkahan mä selviän Himon kanssa tollasista!?! =D Kuinka sitä veisi missäkin kohden... Varsinkin esteet 5 - 8. Kerkeiskö persjättöön renkaan jälkeen? Kyllä varmaan jos takaakierrot on hyvin halussa ja voi luottaa koiraan. Mut oikeesti, kuin ton kohdan voi muuten ohjata jos ei kerkeiskään?

Oheessa piirros radasta. Mun tekemä jälleen ja tällä kertaa ei kyllä ihan vastaa kulmiltaan ja etäisyyksiltään todellisuutta. =)Tosin kakkosen ja keppien takana olevat putket oli oikeesti lähellä ansana!


Video treeneistä

tiistai 5. marraskuuta 2013

Täysillä mukana tai ei ollenkaan! 3.11

Päätin, että sairastelusta huolimatta menen Niinun valkkuun, kun ei olla todella pitkään aikaan oltu! Ja kun maanantaina kerran olisi töihinkin meno (toki siis kuntoani kuunnellen!) ja työt on yhtäkuin fyysinen rasite / urheilusuoritus. =) Oikeesti en siis olisi tietenkään saanut hikiliikuntaa harrastaa! Ja valitettavasti tämä soi omassa päässäkin tehdessä... Alotus oli surkea ja hengästyinkin hetkessä. Eka setti meni omasta mielestä aika mollivoittoisesti vaikka ei videolta niin paskalta näytä, mutta semmosia tyhmiä mokia tuli tehtyä, kun ei ollut itte satkulla mukana - luovuttamisia. Tauolle kun mentiin ja siinä asioita pohtiessani taas totesin itselleni, että kun olet kerran tänne tullut ja mukaan lähtenyt on se = olet päättänyt tehdä. Tee siis kunnolla! Muutoin ei olisi pitänyt tullakaan! Tokaan settiin meno parani. Tosin juokseminen oli hankalaa, kun ekassa setissä revähti nivunen. Vaivasta toiseen... Mulle nykyään sattuu ja tapahtuu. Eipä ole juuri kohdalle revähtymiset osuneet (hyvä niin!), mutta en tiiä oliko tässä osasyynä alkuviikon tiputuksessa- ja ravinnotta olo!?!

En osaa oikein sanoa mitä minulla jäi koulutuksellisesti Niinulta käteen. Hän huomasi Inton pujottelevan rytmirikkoisesti - sitä pohdimme ja testailimme siihen syitä / haimme korjauksia. Sitten eräässä kohden valssista liikkeelle lähdöt oli huonoja ja tämän olen itsekkin tässä viimeaikojen videoita katsellessani todennut. Paljon parannettavaa! Yhtä flippikohtaa Niinu kehui... Sitten setin loppupuolella oli kohta johon olin sitkeesti aatellut kerkeeväni valssiin, mutta ei ollut mitään jakoa. =) Seuraavaksi mielessä oli pp.käännös tai sylkkärin omaisesti...

Niinu kysyikin minulta taas, että mitä eroa näen pp.käännöksessä ja leikkauksessa "eikös se poispäinkäännöskin ole leikkaus", kun hänen vaihtoehtonsa oli tähän normi leikkaus. Videolta näette kohdan ja se ei oikeen meiltä Inton kanssa leikkauksella onnistunut. Olisin tavallaan halunnut enemmän linjata sitä ko. hypylle edellä mainitsemillani ohjauksilla, jotta saan kuonon paremmin laskeutumaan kohti putkea. Leikkauksen tekeminen tuotti hankaluuksia tai siis siihen rytmitys jne.. Into ei tälläkertaa oikein kääntynyt hyvin... Tällaisia olisi hyvä harjoitella...



Vähän surkeatunnelmainen Video
vain parhaat palat.. (not so pretty)

lauantai 2. marraskuuta 2013

Pieni terveydellinen notkahdus

Jos ei ole terveyttä, ei ole oikeestaan mitään. Tätä aloin pohtimaan jouduttuani elämäni ensimmäistä kertaa aikuisiällä sairaalahoitoon. Ja hei, mä en ollut siellä kuin 3 päivää!

Terveys - asia jota ei tule arvostettua tarpeeksi ennen kuin sen menettää! Minun tapauksessani ei ollut isosta ja kauhean dramaattisesta asiasta / sairaudesta kyse, mutta kyllä sekin laittoi miettimään asioita. Ja oikeesti sairaalassa ei ole muuta kuin aikaa... Kyseessä siis umpilisäkkeen tulehdus, jota ei leikattu nyt. Saatiin toivon mukaan antibiooteilla kuriin (kuuri jatkuu kotona), mutta jos oireet palaa, sitten ei enään mietitä vaan se leikataan! Kovasti kuulostellen tässä siksi mennään - pientä seilaavaa lämpöilyä, mutta en tiedä pukkaako flunssaa. Mä en oikeestaan pelkää itse leikkausta, se taitaa nykyään olla aika pieni juttu, mutta sairaalabakteeri on mulle isö mörkö. Faijalla se oli niin kaamee juttu sen lonkkaleikkauksen yhteydessä!

Itsellä sairaalassa ollessa oli suurin huoli koirista. =) Ihmiset pärjää, Marko pääsee vessaan ilman mua tai saa varmasti ruokaa. =)
Mutta eläimet on 100% riippuvaisia ihmisestä! Meillä koirulit on ns. mun koiruleita ja mun vastuulla ollut. Marko ei töidensäkään puolesta pysty niiden kanssa paljon touhuamaan.
Ja nythän mä olin koko ajan kykeneväinen ohjeistamaan ja kyselemään hommien hoitumisesta....Ulkoilutukset, Leevin lääkkeenannot sun muut...
Tosin ilman äitin apua olis Markonkin ollut vaikeeta saada hommat hoidettua -> työt tehtävä.
Tässä tullaankin siihen, että on ONNI, kun ei elä yksin ja on edes toinen vanhemmista elossa. Ystäväpiiri meikäläisellä on aika suppea, joten ei ole juurikaan ihmisiä joihinka turvautua hädän tullen. Mitä jos olis yksin ja koirat joutuisi vaikka ihan vieraiden hoteisiin?!!
Vanhuskoirat meillä pärjää hyvin itsekseen (ne jaksa olla yksin kotona) ja vähemmällä liikunnallakin, mutta tuo penneli onkin toinen juttu. Jos sairaalajakso olisi pidentynyt, olisi Taija varmastikin kääntynyt kasvattajan puoleen ja kysellyt sieltä hoitopakkaa Himolle. =D

Meillä myös minä hoidan laskunmaksut sun muut (huomaan olevani vastuussa aika monesta asiasta meillä =)), oon vaan aina hoitanut - luonnollista. Marko tuskin osaa verkkopankkiakaan kunnolla käyttää, mutta tämän episodin jälkeen tämäkin asia kyllä korjataan... =) Nimittäin mitä jos sitä joku kaunis pv onkin siinä tilassa, että ei pystysi edes ohjeistamaan...

Tunnollisena ihmisenä heti ajattelee hoituuko laskut, tai peruuko kukaan mun menoja jne.. ja niitähän riittää - kampaajaa, hierojaa, aksakoulutuksia, koirien eläinlääkäreitä, fyssareita jne...!
Tosin toisarvosia juttuja, kun verrataan terveyteen. Mua harmitti nimittäin jo ihan sikana, kun itse unohdin perua alkuviikkoisen hierojanikin. Jos on veemäisä yrittäjiä, näistä tulisi ihan turhia maksuja.

Näistä taas pulpahti mieleen, että suunnitteleekohan sitä elämäänsä vähän turhankin pitkälle? Uhkarohkeesti? Nykymaailma on mennyt tähän! Jumankauta koiran fyssaritkin on varattu valmiiksi vuoden 2014 syyskuulle! =o Kovasti pohdittu jo syyskuun 2014 Lapin reissua. Ensi kesää jne jne jne...
Täytyisköhän alkaa elämään enemmän hetkessä? Tietyssä tapaa kyllä! Mutta jos lopettaa kaiken suunnittelun jää varmasti nuolemaan näppejään. Ja olisko se tavallaan jo pelossa eloa? Täytyyhän sitä olla vahva usko tulevaisuuteen!!

Arvostakaa ihmiset sitä mitä teillä on! Maallinen mammona ei varmasti tuo onnellisuutta. Terveys on kaiken A ja O.
Episodi varmaan tovin vaikuttaa mieleeni...

Ennen oli jo tuskanen juttu jos tuli vaikka flunssa minkä takia ei päässyt aksakoulutukseen (miten niin aksa tärkeetä?) tai muuta sellaista. Nyt jos tulee flunssa taitaa asian suhteen ajatukset olla hiukan toiset. =) Treenejä ja kisoja, niitä tulee ja menee!

Ja sama töiden suhteen. Kukaan ei oo korvaamaton - ei sota yhtä miestä kaipaa!

Toivottavasti saa elää jatkossa suhteellisen terveenä ilman mitään vakavampia sairauksia!!! Kun kaikkea mahdollista on...

maanantai 28. lokakuuta 2013

Vika serti tupsahti! =) 26.10.

Tänään kisaamaan Vuokkosille jotenkin erilaisin fiiliksin. En osaa selittää, mutta sellanen turha jännääminen ja muu oli poissa. Olinkin kyllä päättänyt, että nyt vaan mennään eikä suoriteta / välitetä! Mua myös jotenkin huojensi ajatus, että saan lähteä ekana, mulle se sopii! Ei tarvii katella muitten suorituksia ja itseasiassa juurikaan yhtään minikoirakkoa en päivän aikana katellut. Kaikki kokoluokat kun pyöri "samaan aikaan" niin oman suorituksen jälkeen siirryin makseja pällistelemään. Hitto ne menee kovaa!

Jokisen Asko oli päräyttnyt aamuun ihan haastavan radan. Ansoja oli ja todella veemäinen vieti puomille. Tuskailin sen kanssa tovin! Mä sain ennen radalle menoa jotenki tosi hyvän pössiksen päälle. Kävelin ees taas ja puristelin korvaani. Ei kuitenkaan sellainen pakko pakko fiilis! Rata lähti hyvin käyntiin ja Into luki rataa hyvin! Puomille meni huonosti - ei näy videosta. Hyvä kontakti ja jotenkin hyväntuntuinen jatko, paitsi valssi okserille. Määä paaakiiitaan ja äääärsyyytttttääää! =D Rima kolisi. Siinä taas tuli muistutus niistä rimoista ja se katkasee radalla hyvällä fiiliksellä menoa.. A.n kontakti oli luvattoman huono!!! Mutta hyvä jossitella jälkikäteen - jos tässä olisi tarkemmin menty en uskoisi lopputuloksen olleen tuo mikä nyt oli! Ihan ok rata ja radan jälkeen hyvä fiilis!! Jäähkäsin koiran ja menin kattomaan makseja. =) Väliä omilla starteilla oli tunteja ja juuri kun olin lähdössä koiraa lämppäämään taas uutta starttia varten kuului ulos kuulutuksessa että kolmantena Taija ja Into. =) Kirmastiin siinä sadetakki koiran päällä palkintojenjakoon ja ylläri pylläri - meille tupsahti vika Sert-A ja näin Intosta tuli FI AVA!! Toki tämä nyt vielä edellyttää sen näyttelytuloksen hakua!! Mutta tulokset on kasassa! JES!! Kyllä tätä on odotettukin! Ja aika-ajoin vähän liikaakin. Oon tuskastellut, että muut ne valoituu jo alle kolmevuotiaana suunnilleen, mutta meittin Intopa täyttää jo joulukuussa 4 vee! =) Mutta näin se tulla tupsahti kuin sitä vähiten odottaa, koska en millään muotoa aatellut meidän sijoittuvan vaikka nollia tehtäisiinkin, kun niin isot luokat. Mutta tänään 3/43! Hyvä! Radan haastavauus oli meidän etu, nollia ei tullut paljoa!

Toka ratakaan ei ollut huono. Alko taas hyvin, mutta keinun jälkeen koira pienelle harhapolulle. Jatkettiin kuitenkin oikein. Sitten radan lopussa tuli joku aivopieru itelle jäädä varmistelemaan puomin kontaktia, koska oli nolla alla siihen asti ja enään muutama este maaliin ja näin se heti kostautui. Hyvä niin koska hyvä muistutus taas tästä!! Se kämmi tulee muualla jos ei siinä puomin kontaktilla! Mitäs varmistelet! Niin!! =) Seuraava rima alas, koska mun valssi aivan sairaan myöshässä! Se alkaa vasta kun koira on jo ilmassa!

Vikalle radalle lähettiin jo vähän puutunein mielin molemmat - pitkä pv takana. Intosta näki heti radan alussa, että paras puhti oli poissa. Ja rata alkoikin vähän mollivoittoisesti kun rysäytti muurin palikat totaalisesti alas, mun tehdessä siihen ihminuolta. Loppurata oikein ja virheettä! Ohjauksellisesti multa ehkä päivän paras rata! Lopun okserin annoin tarkotuksella mennä hyvin hyvin pitkäksi enkä ennakoinut ollenkaan, vaikka ehkä nyt just se ois pitänyt kokeilla, kun oli jo virhekin alla, mutta niin moni maksikoira siihen rysäytti, että päätin tehdä sen näin. Käännyn vasta kun koira on laskeutunut!

Kisavideo

perjantai 25. lokakuuta 2013

Agilitya Intolla & Himolla! 24.10

Juhalla oli tänään hyppäri! =o =) Kiva sellainen jossa erikoinen aloitus. Alotuksessa oma rytmitys OIKEASSA PAIKASSA OIKEAAN AIKAAN oli avainasemassa. =) Mä kyllä Inton kanssa alottaessa kovasti sitä "hanskasin" ja rytmitin, mutta hiukka piukka väärin ajoitetusti, niinpä koiruli paineli suoraan seuraavalle näkemälleen esteelle. =) Juhan annettua hyvät ohjeet alko homma pelittämään! Sit keppien jälkeen oli taas ansojen ohitusta johon Into lankesi useampaan otteeseenkin. Se kyllä niin mielellään nappaa lähimmän näkemänsä esteen jos oikeanlaista infoa ei tule. Alusta loppuun vedettiin siis rata ensin osissa ja tosiaan tuota alkua hieman höyläten, keppien jälkeistä tilannetta höyläten ja sitten yhden nollayrityksen jälkeen joka tyssäsi esteelle 19, kun menikin taakse (mun linja oli sellainen), niin sitten fiksattiin vielä siitä kerran se loppu kondikseen. Olin kyllä aattellut, että kevyemmin otettaisiin, mutta toisin kävi. Juhan treenit vedetään aina alusta loppuun kunnolla ja täysillä. =D VIDEO

Himokin pääsi tänään tositoimiin. Oli todella pätevä penneli!! Alkua kun lähettiin tekemään niin sekin irtosi ekan esteen jälkeen kuuta kiertävälle radalle. Ei kylläkään napannut samaa estettä kuin Into, mutta heti seuraavan ansan. =) Sit palkan avulla treenattiin käteen tuloa (ja mun rytmitystä) ja sen jälkeen palkan avulla käteentulosta irtoomista heti seuraavalle esteelle. Hyvä tilanne kouluttamisen kannalta! Sit tästä jatkoa eli persjättö hypyn jälkeen. Persjättöä en ole Himon kanssa edes yksittäisenä ohjauksena vielä harjoitellut mutta saakutin hyvin tuli. Tästäkin palkattiin! Sit utlikin seuraavalle esteelle pakkovalssi. =) Mä olen sitä treenannut yhdellä hypyllä itse esteen takana paikallaan ollen, mutta en liikkeessä. Ja kylläpäs oli itelle hankalaa! Ajotuksellisesti meinaan. Tulee niin saakutin kovaa ja kun ei sen tarvii hypätäkään. =) Tässäkin sitten taas palkkailtiin ja palkkaus autto mua itteä suorittamaan hommaa kunnolla. Sain koiran kunnolla siivekkeiden välistä. =) Tässä kohdataan ihan uusia haateita!

Sit tehtiin vielä yhtä putkikohtaa jossa tuli valssia ja putkiin irtoomista sekä peruskäännöstä. Kaikki muu meni loistavasti paitsi peruskäännös. Käänty väärään suuntaan, valmiiksi asetetulla palkalla sitten korjattiin tämäkin homma. Tässäkin täytyy sanoa, että aina sitä ohjaaja saa koiristaan samankaltaisia! =) Intollakin oli saakutin huonot peruskäännökset - nykyään jo kääntyy oikiseeen suuntaan, mutta taannoin on ollut kovastikin ongelmia. =) Himolla nyt laitetaan kyllä ihan osaamattomuuden piikkiin! Tuli taatusti tehtyä liikaa, mutta KIVAA oli! Harvakseltaan voisi aatella näitä treenejä jos ryhmäläisiltä silloin tällöin tuurauspaikkoja irtoisi.

Juha kehui koiraa kovasti! Tai siis sen estehakuisuutta!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Korva tsekattu 23.10

Piupali kävi tänään tohtorissa ja tsyynissä aiemmin mainitsemani korva...tai korvat. Mitään niissä ei näkynyt! Siinä oikeassa mitä "oireili" oli tärykalvolla pienin pieni lika, mutta Tuire ei uskonut sen häiritsevän. Hän teki Intolle vielä pieniä hermostollisia ja neurologisia testejä, jotka ok. Taivutteli myös niskan, mutta jätkä oli jäykkä kun rautakanki! =) Pelkää nimittäin ell:ssä niin pirusti tai siis Into pelkää vieraita ihnmisiä. Sain oikeesti väkisin vetää sen sinne ell odotustilaan jo ovesta sisään. Aulassa ootellessamme juttelin siinä kaikenlaista Intolle ja tulin maininneeksi, että jos olis pallo Piupali ei pelkäis ollenkaan... Samassa syttyi lamppu päässä että sisso, autossahan meillä on pallo - hain sen. Ja siitä olikin iso hyöty!! Todella! Odotustilassa oli vielä stressi aika korkeella, mutta Tuiren huoneessa ja varsinkin pienen leikkituokion jälkeen Tuiren kanssa koira oli jo ns. eri koira! =) Tää täytyy muistaa!

Lääkkeeksi korvahommaan tuli nyt se että putsitaan sitä ja kahtotaan.
Jos oireilee vielä, olis jatkotutkimusten paikka ja Tuire taisi puhua magneettikuvauksista - päässä vikaa? =) Ei vaan ei naurata! Mutta sitä hän tarkoitti jossain määrin. Neurologista...

Into sai muuten nyt samalla keikalla kennelyskä nenäsumutteen. Kysyin voiko antaa kun huomenna treenit, vastaus oli että kyllä. Jos maratoonille oltas menossa ni sit ei. On kuiteski normi treenit. Täytyy kuitenkin ottaa vähän varovaisemmin!!

Noille lopuillekin tarttis antaa toi "rokotus"... Rahaa rahaa, kiitos... =)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Vuoristoradassa!

Tortaiset Juhan treenit meni ihan ok. Pitkästä aikaa osui kohdille rata jossa jouduttiin oikeesti treenaamaan. =) Voi kuulostaa pröystäilyltä, mutta sitä EN tarkoita! Kokoajanhan treenataaan, mutta nyt siis erityisesti osui rataan meidän heikkouden kohteet. Ja muuten myös vahvuuden kohteet! =)

Eli kääntyminen ja ne saatanan takaakierrot oli ne treenikohteet. =D Ihanaa pitkästä aikaa, kun oikeen vahvistettiin palkkauksella jarrutusta ja kääntymistä! Oli meinaan paikka jossa koiran on pakko osata jarrutaa ja kääntyä! Seuraavat kolme estettä kusi ihan tyystin jos näin ei tapahtunut. Oli ihan saakutin vaikee muuten itellä rytmittää ohjaukset! Ja siis tämä kaikki yhden hypyn KUNNOLLA kääntymisestä kiinni! =)

Kepeillä irtoominen ja tänään loistavat sis. menot oli puolestaan ne meidän vahvuudet!

Ainiin ja kontaktit oli taas vähän kiikka kaakka! Heidiltä tuli treenin loputtua ihana muistutus Janitan jo antamista neuvoista / opeista...nimittäin niistä kontaktien palkkauksista, uusimisista ja niiden treenitavasta ylipäätään. Että kiitos vaan taas tästä hyvästä muistutuksesta!! =) Videopätkä.

HAUSKA TREENI!

Lauantaina (eilen) kisattiin Ojangossa. Odotukset ehkä liian korkeella kun olihan kyseessä hallikisat!?? Yksin kisoihin ajellessani toki taas keskusteltiin pääkopan kanssa kaikista jutuista... =) Ihan ok fiilareilla ekalle radalle joka oli hyppäri ja tuomarina Heidi Viitaniemi. Hänen radoillaan en ole tainnut pitkään aikaan olla ja siksi rataprofiili hiukan yllätti. Ajattelin hänen vielä tekevän ns. helpompia ratoja. Tämäkään ei missään tapauksessa ollut vaikea suoritettavaksi, mutta paljon huomioonotettavia asioita oli!! Kiva rata vaikka hyllyksi menikin!

Meillä heti jo esteellä kolme tuli virhe. Yllättävä Intoksi, mutta meillehän kaikkea sattuu ja tapahtuu ja tässä taisi kuski olettaa liikaa ja katse siirtyi koirasta liian aikaisin pois. Koira nimittäin kääntyi putkesta takasin!!?! (kielto)
Saatoin kyllä hyvin vahvasti kutsuakin koiraa jo siinä vaiheessa, kun putkesta piti tulla suht tiukasti kohden mua. Ja sitten loppujen lopuksi yksi oma ohjausvalinta koitui kohtaloksi. Mutta, kun haluaa kokeilla asioita niin haluaa! =) Viskileikkaus oli "ongelma" - koira lähti musta poispäin putkelle eikä hakenut hyppyä ollenkaan (kielto). Mutkan kautta kuitenkin oikein hypylle ja kääntykin oikein. Mutta havaitsin sen myös himmaavan reippaasti mun jättäytyessä taakse. Treenilistalle!!! Noitten sössien johdosta muutin suunnitelmaan loppuradalle lennosta, taas kokeilunhalusta, ja tulos oli ehkäpä odotusten mukainen. Into haki suoran putken jälkeen edessään näkevän esteen mun leijeröidessä keppejä... Mun ollessa lähempänä olis varmaan kääntynyt paremmin mua kohden ja oisin tehnyt ehkä sen putkijarrunkin. Jos oltas nollilla oltu, olis ohjausvaihtehtoni ollut jälkimmäinen.

Oheessa Heidin rata mun tekemänä:

Alkuun tein ihmisnuolen ja näin pääsin ihan hyvin etuperin saattelemaan koiraan putkeen. Moni otti valssilla ja valui pahasti. Kepeille vientä pohdin pitkään! Tässä luotto omaan tekemiseen valssilla 0 ja muissa tapaukissa koiraan heikkoa, ajattelin sen hakevan maltin puuttuessa kakkoseen tai kolmoseen sisään...vekillä, sylkkärillä tms. Ja olihan siellä se putkikin houkuttimena takana! Valssin sitten kuitenkin valitsin ja se meni HYVIN molemmilta!!

Siinä sitten kun kisapäivä alkoi taas tällä mallilla tartti taas pääkoppa työstöä. =D Seuraavalle radalle kuitenkin enemmän asenteella ja hiton hyvää rataa tehtiinkin KUNNES.... koira alkoi ravistelemaan puomin jälkeen, joka oli about 5 vika este, päätään ja roikotti TAAS korvaansa. Hyppäsi pituuden vielä ja sit tuli esteiden välistä kun piti mennä takaa ja plaah se oli siinä. Pysäytin koiran ja tutkailin korvaa hetken jonka jälk. mentiin putken ja keinun kautta maaliin. Kyllä taas painui oma mieli maahan... =( Heti kun sai hyvää fiilistä tekemiseen niin sitten taas jotain tällaista.... Mun on vaikee käsittää, miksi mua koetellaan tälleen!
Maalissa vielä tutkailin koiran korvaa ja kaivelin sitä. Mitään siellä ei näy. Mutta ens viikolla saa käydä eläinlääkärissä tsekattavana! Ylitoimitsija Jessi tuli radan jälk. jutskaamaan ja sanoi Inton tömpsähtäneen A.lle aika kovaa/pahasti! Mun eka kommentti tohon oli että ahaa, katse ei ole ollut koirassa, kun en tätä ole nähnyt! =D Varmistin, että turvalleen ei kuitenkaan ollut mennyt! Mutta hullun kovaahan se A.lle aina menee ja alaskin. En tiiä johtuko korvahomma tosta, tuskin. Sillon taannoin treeneissä ei oltu vielä menty estettäkään, kun piteli korvaansa. Kävi siinä tuomari Heidikin ja sanoi, että voihan kumirouhetta mennä korvaan - tuskin sekään oli syy. Niin ja nämä aksaradat tuomaroi muuten Muotkan Esa! Älyttömän kivat radat!! Reippaat estevälin sun muuta!! Jes!

Pohdin, että meenkö vikalle radalle enään.. Päätin mennä verkka-alueelle tekemään aksaa ja kattomaan miten korvansa kanssa käyttäytyy. Tehtiin vaikka ja mitä ja korva oli ok! Vielä tuonkin jälkeen sitä kaivelin ja mitään siellä ei ole! Päätin, että mennään vikalle radalle, mutta jos korva "tippuu" tai rimoja tulee alas tai jotain muuta tällaista keskeytän.

Päästiin kuin päästiinkin rata alusta loppuun, mutta ihan ÄLYTTÖMÄN varovaista oli meno. Mulla ns. "kakka housussa" kokoajan! =D Musta koirakin oli varovainen = hidas ja kolisteli varmaan jokaista rimaa. En tiiä johtuko siitä, että olisin ollut myöhässä kaikissa ohjauksissani varovaisuuden takia vai mitä? Radalta en oikeen muista mitään muuta, kun miettineeni noita rimoja että hui, pysyi... hui, pysyi... hui... ja hui... ja sit sen, että suunnitelmien mukaan se ei mennyt, siis sen suhteen, että kuinka koira irtoisi mihinkin. Aika käs'kädessä mentiin. Ja lopussa tuli vielä paskaakin paskempi ajatus mieleen... ei olis enään montaa estettä ja oltaisiin nollilla maalissa. Kipeetä!! Nollaa nollaa nollaa...saakutti kun sais edes hyvän mielen aksaa!! Ehjää kokonaisuutta! Nautittavuutta! Joku oppi näillä kaikilla kait on ja ehkäpä se joskus avautuu mullekin.

Harmittaa vaan, kun yksin kisaa nykyään niin ei oo ketään kuvaamassa ratoja (ja samaten sitä on aika yksin siellä kisapaikalla näitten kakkojen ajatustensakin kanssa). Toi vika rata olis ainakin ollut kiva nähdä videolta! Oliko niin paska kuin miltä tuntu? Useinhan se ei näin ole. Ja kun ei ole sitä suurta muistikuvaa radasta. Kepeille meno oli hyvä!!

POSITIIVISTA tässä kisapäivässä oli se, että riman rimaa ei tullut alas!! Vaikka vikalla radalla tuntuikin, että jokainen hyppy oli ihan hiinä ja hiinä.

Esan piirrokset ei ihan vastaa todellisuutta. Vikalla radalla renkaan tilalla oli hyppy ja putkesta kome takaakiertoon lähettäessä oli puomi todella tyrkyllä! Ja toisella radalla aloituksessa A oli tosi tyrkyllä!

Koiran oon ilmonnut ens viikolle KAT:n kisoihin...Hyvä vai huono asia?

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Himo Caritan käsittelyssä 16.10

Hippis Caritan käsittelyssä ja jumit olivat hiukan laantuneet. HYVÄ!! Toki siellä niitä edelleen oli ja Carita sanoi, että syvällä onkin! Mutta pikkuhiljaa hoito tuottaa tulosta. Mitään muuta koiran elossa en ole muuttanut kuin sen, että sen on pakko rauhottua kotona olessa tyystin. =)

Neljän viikon päästä on sitten Piira - kahtotaan mitä hän sanoo...

tiistai 15. lokakuuta 2013

Into fyssarilla 14.10

Lantion seudulla Intollakin vähän jumia, mutta en nyt muista kummalla puolella. =)
Ei kuitenkaan mitään järisyttävää. =) Ainahan sillä on jotain!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Maiju paikkaamassa 10.10

Tänään treeneihin saapuikin Maiju kouluttamaan Juhan sijasta. Maiju on taitava ja hyvä kouluttaja! Mutta jotenkin siinä vaan omat fiilarit laskee, kun taaskaan ei asiasta mitään etukäteistietoa tullut.

Rata oli haastava estesijoittelunsa suhteen. Paljon ansoja jne...

Alotus ei ollut mitenkään kummonen, mutta jostain kumman syystä Into ohitteli useamman kerran ekaa hyppyä?! Meillä oli ihan suora näköyhteys toisiimme keskeltä esteitä joita välissämme oli kaksi. =O Kiinnitin pian huomiota, että Into "roikotti" oudosti oikeata korvaansa ja tutkailinkin sen, mutta mitään en siellä nähnyt. Tämä sama juttu on ainakin kerran käynyt kisoissakin... Tuo ohittelu on Intolta todella outoa!! Hyppyytin sitten yhden hypyn siinä erikseen ja sitten päästiin kunnolla hommiin. Alkua otettiin omasta toiveestani esteelle 7 saakka kahdella eri tapaa. Ekaksi vaihtis jonka olisin valinnut kisoihin, eli 4 5 päälljuoksu ja kutoselle pakkovalssi-jaakotus. Toimi älyttömän hyvin ja itelle helppo!

Sitten vaikeempi...5 pakkovalssi ja välistäveto 5-6 väliin. Oli "hiukan" vaikeuksia saada välistä. Jouduttiin pulaamaan useampaan otteeseen.

Toinen minkä halusin tehdä vaikeemman kautta, oli kepeille vienti. Koska tiesin sen olevan meille haastava!Ja olikin niin kauan TAAS kun muistin pitää turpani kiinni keppien käskytyksen osalta ja keskittyä vaan Inton haltuunottoon! =)
Ja keppien jälkeisessä ohjauksessa jouduin antamaan periksi ja muuttamaan suunnitelmaa, kun Into sitkeesti haki kppien lopussa olevan hypyn eikä kääntynyt millään mun suuntaani. Oli pakko mennä ns. hakemaan se sieltä kepeiltä! =)

Sitten yhdessä takaakierrossa tuli esiin taas jotain Intolle epätyypillistä. Jatko humputtelemaan johonkin lähetettyäni se takaakiertoon. Yleensä ei tee tällaista!! Teki sen nyt siinä vain kerran, mutta silti. Maiju sanoi mun olevan koiran tiellä laskeutumispaikassa, mutta mielestäni vido tosditsaa toista. Sen allekirjoitan, että pitkälle kiertoon lähetyksessä TAAS saatoin. =)

Loppurata suht jees!

Pitkästä aikaa tuli tehtyä kunnolla osissa ja treenattua, eikä vaan juostua rataa lävitse. =) Tosin tossa kepeillä homma ois tyssännyt anyway, jos ei monasti muuallakin. =)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kruununa aurinkoinen lenkki 6.10

Hyvän päivän kruunasi ihana aurinkoinen metsälenkki!


Aah niin ihanaa... 6.10

hyvän mielen aksaa!!!

Tänään kolme starttia Jankkalassa. Tuomarina Henri Luomala. Me oltiin muuten ekaa kertaa Janakkalan hallissa kisaamassa ja täytyy sanoa että voin mennä koska vaan uusiksi!

Mua jänskätti, kun kisoihin ajelin ja siinä kävin itseni kanssa keskustelua asiasta. =)
Niemisen Katjankin kanssa kisapaikalla tämän hetkisestä tilanteesta keskusteltiin ja päätettiin, että tänään vedetään molemmat ilomielistä aksaa. Mun kohdalla näin kyllä kävikin! Sain tehtyä "rentoa" sitä normi Taija-aksaa. Siksi rento sitaateissa kun vedänkö mä koskaan sillee "rennosti" - sievästi, agrea on aina mukana! =)

Eka rata hyppäri, jota en tällä hetkellä edes muista kuinka rataprofiili meni. Mutta rimat pysy ja mentii meiksi ihan ripeesti. Eihän se varmaan mitään priima-aksaa ollu mutta sou! Tehtiin nolla ja meillä oli KIVAA!!

Keskimmäinen rata aksarata, josta nolla niinikään. A.n kontaktin otti hyvin!! Tein ulkona lämppäesteillä A.ta hiukan ennen omaa suoritustamme. Puomin veti sukkana läpi, mutta maailman parhaalla juoksukontaktilla. Veti kauheella draivilla. Putki mihin pitikin mennä kökötti kutsuvasti suoraan siellä edessä.
Ennen puomia meinasin muuten liukastua selälleen, kun kumirouheet vaan rullasi kengän alla kuulalaakereiden tapaan takaakierto-valssissa!

Tää rata kun päästiin maaliin mulla pääsi riemunkiljahdukset ja hyppelöt, vaikka en edes tiennyt oliko virheetön rata. Mieli oli vaan niin hyvä ja iloinen.

Kolmas rata aksarata myös. Selkeesti "vaikeempi" kuin aiemmat radat. Kepeille meno hieno! Siinä päätin, että valitsen riskivaihtoehdon! Meni syteen tai saveen. Kontaktien kunnolla suorittamiset oli toinen tavoite. Juuri ennen A.ta Into käänty sylivekkiohjauksestani väärin, meni niinkuin viskyleikkauksessa ja sit joutu soveltamaan jatkoa. Tästä selvittiin hyvin, mutta A.lle tuli leikkaus. Lähin kuitenkin sitkeesti tykittämään A.n jälkeiselle hypylle pakkovalssi-valssiin joka oli kerkeemisen suhteen kyllä aika tuhoon tuomittua. =) Tässä sitten tulikin rima alas. Aika lopussa puomin kontaktin veti ihan nappiin! Elikkäs tämä rata yhellä riman pudotuksella, joka siis täysin mun syy.

Kaikkien ratojen muut rimat pysy ja koira kulki rivakkaan!! JEE!!!

En tiiä nythän tää nähdään kun halleissa päästään kisamaan, että muuttuuko tää meno. Onko alustasta kiinni?! Ainakin tänään meno oli ihan toista! Hyvä mieli jäi!!!
Ei mistään tuplanolla saavutuksista tms vaan HYVÄN MIELEN AKSASTA!!

Nyt taitaa olla SM-nollat kasassa.
(Ja luvattoman paljon startteja, jotta edes nämä nollat on saatu kasaan! Mutta siitä ei sen enempää!) Katse tulevaan johon voidaan vaikuttaa!

Videota kisoista ei ole. Oma kuvaja puuttui ja ei kehtaa ketä vaan kisapaikalla vaivata!

Hyppärin ratapiirros

Eka aksarata

Toka aksarata
Ihan ei tässä 9 hypyn kulma vastaa todellisuutta!

Elinan opissa 5.10

Ekaa kertaa Elinan opissa sitten Inton pentuaksojen. Tykkäsin kovin! Hän ei halunnut muuttaa minua tyystin vaan kehittämiskohteet oli tänään ohjausvalinnat ja linjat. Sain käskyttää jne jne.. Yhdestä kohdin sanoi, että turhaan käskytin "Into". =)
Meillä meni ihan kivasti! Jäi hyvä mieli! Muutamia kohtia jouduttiin jyystämään juurikin mun linjojen osalta ja sit kokeiltiin yhen persjätön tilalle sellasta mulle erikoista tapaa valssata. En usko, että uskallan käyttää, vaikka toimi kyllä ihan sairaan hyvin. Jotenki tuntuu, että söis välistävetoja vaikkin niissä rytmitetään hommaa ihan erillä lailla!

Sit yhtä kohtaa kellotettiin. Ekaksi päällejuoksulla, sitten persjätöllä ja lopuksi valssilla. Valssilla oli selkeesti nopein vaikka ne valssit oli ihan paskoja. =D

Into kesti tänään LOISTAVASTI tiukat persjätöt kepeillä!!! Ja ainuttakaan rimaa ei tullut alas!!


Laitan videoo jahka saan tehtyä... VIDEO

Reilu puolivuotias Hippandeeros

perjantai 4. lokakuuta 2013

Turvallaan, että tumpsista vaan! 3.10

Voi voi voi ... Alkopas syntymäpäivä treenit mallikkaasti - lahja itselleni! =D Tähän on tultu...tätä se on nyt treeneissäkin. =D

Ei vaan, rataantutustuminen ym. tuntu hyvältä jne... Tykkäsin harjoituksesta TODELLA!

Vedin nimittäin sitten esteen 2 jälkeen turvalleni ihan huolella - törmäsin lähellä olevaan esteeseen ja ryminä oli kauhia! =) Juhakin kysyi "hädissään", että sattuko kun siellä maassa makasin?! Kaaduin ns. punnerrusasentoon ja siinä hiukan tuntu, että rateisiin sattu. Mulla on tosi jäykät ranteet, ne ei taivu vapaasti 90 kulmaan ylöspäin jos yritän. toki jos painan kämmentä jotain vasten. Nyt meni pakotetusti ja varmaan ylikin. Siinä maassa masennusmaaten tovin jatkoin kuitenkin treeniä normaalisti, hiukan kuitenkin uusinta aloituksessa hihitytti. =)

Rata päästiin nollilla nyt läpi, mutta mielestäni koheltaen ja koira tuntu paikkapaikoin tahmealta.
On taas ylipainoinen - kiitos mutsin! Yhteen kohtaan tuli pitkää kurvia ja mä meinasin lisätörmäillä A.n alla olevaan putkeen. Mä alan tosissani epäillä, että mulla on tuolla kuupassa vikaa, kun huomaan tällaisia asioiden ym. eteen tupsahteluja muuallakin eleämässä. Ja tää ei nyt oo vitsi tai heitto. Mä en oikeen osaa noita tilanteita kuvailla, miltä ne tuntuu. Mutta en aina oo ihan hetkessä tjs... Oho tilanteita - mites täs nyt näin kerkes tapahtua jne..

Kahteen kohtaa muutettiin ohjausta ja alusta otettiin. Taas nollilla läpi ja nyt tuntu jo paremmaltakin!
Sit vielä loppuun kokeiltiin aika alkupäähän rataa leikkausvaihtoehtoa joka tuntu ihan sika hyvältä!! Ja Juha sano, että ei varmasti ollut hitaampi kuin kahdella persjätöllä. Tuntu tosi luontevalta ja koira eteni hyvin!!


Jälkikäteen hokasin taas, että unohdin tyystin ajatella kunnolla sitä "tee koiran kanssa yhdessä". Mä niin vaan saakutti juoksen ja hörpötän mennä hullun lailla. Ihan kun mulla oli koira joka menee niiiiin miljoonaa tms. Tuo harmittaa jälkikäteen ja tuosta "koheltamisesta" jää paha mieli.

Ja tuo alun kaatuminen... Ei mua nolota se turvalleen meno, mutta mua kyrsii siinä se, että mä en tajunnut ottaa huomioon tota esteeseen törmäämisvaihtoehtoa. Tarkotus oli leijeröidä hyppy... Plaah! Torvi on torvi! Täytyis kyl taas alkaa juoksee noi tutustumiset niin olis todellisempaa!

Ja sit tällaset jää jyllää mun päähän ja hitto soikoon mä juoksin ton koiran kanssa sen radan kuitenkin kaksi kertaa "nollilla" läpi! Siksi sitaateissa koska unohdin tuolla aiemmin mainita, että sillä ekalla juoksulla tuli 1 rima alas, juuri kohdassa missä koira valu.

Mul ois niin paljon opittavaa vaikka esim: Heidin asenteesta. Sillä menee treenit välillä miten sattuu ja soveltaa ohjauksia yritys toisensa jälkeen, toki välillä erittäin hienostikin vetäen, mutta hän jaksaa vaan aina nauraa. =D Iloita! Ihana Heidi! *sydän*
Kyllä mäkin osaa itselleni nauraa, mutta tässä aksanteossa oon jotenkin ihan helkutin armoton itelleni. Ehkä nää nykyhetken sössit onkin opetusmatka uuteen suhtautumiseen - I know! Ei tää niin vakavaa oo! =D

(Loppuverkan, illan ja yön aikana vasen ranne kipeytyi entisestään (särky yöllä moiskea!) ja tänään 4.10 kävin lekurissa - ei ole murtunut eikä näkynyt jännevammaa, JEE! On vaan saanut kauheen tärskyn! Mutta kipiä se on!! Itseasiassa koko yläkroppa on!)

Eka yritys (video) Himpun vielä startissa hymyilytti se juuri heitetty "kuperkeikka".
Toka yritys (video)
Aika ok veto, olin jo unohtanut ton että pallonheiton takia tuli vika rima alas. Mutta muuten ok, tein asiat niinkuin pitikin.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Karmiwa-päivä 29.9

Karmiwa-päivä...eli pentutapaaminen! =) Lampaiden merkeissä Askolassa.
Kaikki pennut pääsivät paikalle ja oli mukava nahdä ja tutustua loppuihin (kahteen) pennunomistajaan, Katjaan ja Johannaan, joita en ollut aiemmin tavannut. Aika samanmoisia vauhtisankareita noi kaikki pennelit on.

Mä vaan taisin olla porukan ilonpilaaja, ainakin Himon mielestä, kun en antanut sen kirmata muitten joukossa irti. Täytyy yrittää noita jumeja saada kuntoon ja hulluna juoksentelu sekä muihin törmäily ei ainakaan edesauta asiaa!

Himo pääsi päivän aikana kolme kertaa moikkaamaan lampaita. 5 tai 6 sika kilttiä pässiä. Himo ei kauheesti tuntunut lampaista perustavan. Paskansyönti oli siistimpää! Vikalla kerralla olin itse ehkä enempi tilanteen kanssa sinut ja koirakin oli kyllä kiinnostuneempi lampaista. Ei tannut imuroida pipanaakaan vaan yhdessä kävelytettiin lampaita. =)
En tiiä syttyiskö koksaan vaikka pääsis useamminkin? Jotenki jäi fiilis että toikin homma tarttis tehdä noitten kanssa jo nuorempana jos haluais kunnolla sytytellä ja työskennellä lampailla. Ehdottoman kivaa oli kuitenkin nähdä toikin homma!! Voisin koska vaan mennä uudestaan!


Hannamari ja Qra, Katja ja Nes, Anna ja Devin, Johanna ja Nasti, Heidi ja Ink, Heini ja Ais sekä me.


perjantai 27. syyskuuta 2013

Rimoja ropisi 26.9

Viikkotreeneissä ja Juhalla kiva 27 esteinen rata. Haastava tietyiltä osin... Alkuun pätkissä! Oma tekeminen "kisatasolla" =D ja Intokin tiputteli rimoja. Juha ei osannut tarkempaa syytä sanoa pudotteluun tai yhtäläisyyksiä paikkojen välillä. Hän myös sanoi itse sen mitä olen jo tovin hokenut "että koiralla on tietty vastuu tässä puuhassa -> hyppääminen" ja katsoi sen olevan luontainen ominaisuus koirailla. Toiset osaa toiset ei. Hevosilla hyppykoulutus on menneen talven lumia - ei niissä piireissä panosteta hevoseen hyppytekniikan opetuksen muodossa joka ei sitä luonnostaan osaa!

Into tiputtelee herkemmin vedätyksissä, kun tulee hätä mun perään. Se kyllä todistettiin tänään! Samoin TAAS sekin, että eka rima pysyy paremmin, kun lähtee liikkeelle koiran kanssa ja nyt en tarkota lentävää lähtöä!

Alkuun tosiaan mentiin pätkissä kun laitoin itte peliä poikki rimojen takia. Juha sanoikin että noista voisi huomauella... Totta!

Loppuun nollaratayritykseen koiran kanssa yhdessä mennen...ei ainuttakaan rimaa alas!! (mentiin siis enemmän käsi kädessä tyyliin)" Hitaahkoltahan tuo meno tuntu, mutta tuskin oli sen hitaampaa. Päästiin esteelle 26 nollilla, mutta mä olin jo ihan sippi siinä vaiheessa ja pidin vikan esteen 27 suorittamista itsestäänselvyytenä, mutta niin vaan sain koiran ohi! =) Jumankauata että poltteli henkitorvea ton juoksun jälkeen! Syy?

Juhan patistin vielä menemään Intolla tunnin loputtua, kun halusin nähdä kuinka se hyppää ja liikkuu. Hitto se meni Juhan kanssa hyvin ja käänty hyvin! Toki Juhalla oli alkuun rytmitysongelmia, kun oli tommonen tappijalka ohjattavana. =) Mutta hienosti menivät! Hyvin näky kuinka miehen auktoriteetti myös puri koiraan mm. lähdössä. Jotain 10 esteen luokkaa menivät ja sitä Juha vei mageesti Intoa kepeille avokulmaan sisälle pakkovalssilla! MÄ EN OO NEVER EVER TEHNYT SILLÄ MITÄÄN TOLLASTA!!! Oli sit pakko kokeilla itekin ja onnistu! =)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kireä kuin viulun kieli 25.9

Himo käväsi Caritalla hoidettavana ja oli kireä kuin viulun kieli selästään ja lantiosta! =(
Syy?!!

"Aksaa" tai mitään muuta sellaista ei ole tehty herra ties millon viimeksi... Lapin reissu on ainut rasitus..
Mollivoittosta tää koiraelämä nyt! Mut ei voi mitään...

Rauhottumaan saamisesta se Caritakin kovasti puhu (hillu meinaan kiitettävästi siellä), se onpi työn alla tässä kokoajan. Tajuuhan sen tyhmempikin, että jos koira on niin sanotusti viritettynä kokoajan, niin ei sen kehokaan koskaan rentoudu. Samahan se on ihmisellä - stressi lisää lihaskireyksiä...

Kahteella nyt mitä tästä tuleepi. En mä tota kyllä pumpulissakaan ala pitämään! =)


Viikonloppuna olis pentutapaaminen ja mm. lampaiden tapaaminen. =)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mennyttä!

Aah, mä niin oon kehittymässä! Oli ihan pakko kirjottaa tää tänne... Eilinen on muisto vain, mulla on oikeesti hyvä mieli..uhohdettu...gone! =) Oisko illan Cheek keikalla mitään osuutta asiaan?! =D

Mutta hei, ei juhlita liikaa! Mä tiiän et seuraavissa kisoissa on taas varmaan sama laulu ja niiden jälkimainingit. Mutta ainakin toipuminen on huisisti nopeutunut. Ennen saatoin märehtiä kisoja vielä viikolla töissäkin..

lauantai 21. syyskuuta 2013

Matkalla? Mihin? 21.9

Riman kisat joita en aio ruveta ruotimaan. On osa nyt tätä pahan mielen työstöä...

2 ekaa rataa ohjaaja ihan vitun PASKA! Koira LOISTAVA!!
Vika rata - ohjaajan pääkoppa parempi, koira turvalleen A.lta (hyppäsi liian korkeelta), kepeille väärin sisään, puomin loikkasu! 3xHYL

Mun pää ei nyt kestä tätä puuhaa!! Asialle tehtävä jotain!

Ekan radan jälkeen vielä virheiden sieto ok, tokalla virheen jälkeen totaali vitutus jo radalla jonka seurauksena loppurata totaalisen päin persettä (kädet raivosta täristen autolle!), kolmannen tutustumisessa keskittyminen ihan hanurista, kun edellisen radan mokat vaan pyöri päässä. Vikalle radalla loppujen lopuksi ok mielellä, siihen A:lle saakka, jossa moodi en välitä päälle jatkettiin ok...keppivirhe..tilanteen totaali rauhotus koira seis radalla...jatkettiin.. tokavika este puomi, jonka läpi...sanoin höpö höpö ja käveltiin maaliin...

Itku pääsi kun kisapaikalta lähin - tähän on tultu! Ei tervettä ei! Lapsellista?!

Sain jo ajatuksia muualle, kunnes soitin Minnalle...hän kysyi "kuis kisat?" Sit repes taas.. Puhuttiin asioista ja kaikki faktat on tiedossa....mulla on terveys! Koiralla on terveys!!Saan edes akasata sen kanssa, riskiohjaukset ym ym jne jne nää jujut.

Miksi ei auta?! Päässä vikaa! Mulla siis! Itsekriittinen ja itselleni armoton, mihinkään tyytymätön osaan kyllä olla!

Oon mä jotain tässä kuitenkin oppinut..nyt kotona ja kisat ei enään harmita. Ne on ollutta ja mennyttä - mitään en tekemättömäksi saa. Harmitus vaan on kova tämän tilanteen vuoksi, miten tää on mennyt tällaiseksi?! Tää on mun harrastus josta pitäs se mielihyvä saada. (itku)

Onneksi on noi koirat! Ne tykkää vaikka oisin millanen.. *sydän*

Ehkä tää kytee pintaa syvemmällä?

Harmittaa myös se, kun alkaa tuntemaan ällöttäviä kateuden ajatuksia muiden onnistumisista...Kipeetä!

Kisaamista en aio lopettaa, tästä on päästävä yli! Uutta matoa koukkuun...

Niin ja tänään tuntu, että kaikki tujottaakin kispaikalla kun yx kulkee siellä naama norsun vitulla! Ja mä oon avoimesti näistä tuntemuksistani puhunut. Kukaan näitä tahallaan tunne! Ja koiraani arvostan uskokaa tai älkää!

Into on taitava!!

Kuinka tähän pisteeseen on tultu? Miksi? Mikä tarkoitus tällä kaikella on?

Ja mainittakoon näin jälikäteen, että Jalosen radat ei olleet ollenkaan pahoja! Ei vaatinut koiralta mitään ihmeellisempiä teknisiä taitoja - ohjaajalta ohjaamista kyllä ja linjojen huomioon ottamista..