Jos ei ole terveyttä, ei ole oikeestaan mitään. Tätä aloin pohtimaan jouduttuani elämäni ensimmäistä kertaa aikuisiällä sairaalahoitoon. Ja hei, mä en ollut siellä kuin 3 päivää!
Terveys - asia jota ei tule arvostettua tarpeeksi ennen kuin sen menettää! Minun tapauksessani ei ollut isosta ja kauhean dramaattisesta asiasta / sairaudesta kyse, mutta kyllä sekin laittoi miettimään asioita. Ja oikeesti sairaalassa ei ole muuta kuin aikaa... Kyseessä siis umpilisäkkeen tulehdus, jota ei leikattu nyt. Saatiin toivon mukaan antibiooteilla kuriin (kuuri jatkuu kotona), mutta jos oireet palaa, sitten ei enään mietitä vaan se leikataan! Kovasti kuulostellen tässä siksi mennään - pientä seilaavaa lämpöilyä, mutta en tiedä pukkaako flunssaa. Mä en oikeestaan pelkää itse leikkausta, se taitaa nykyään olla aika pieni juttu, mutta sairaalabakteeri on mulle isö mörkö. Faijalla se oli niin kaamee juttu sen lonkkaleikkauksen yhteydessä!
Itsellä sairaalassa ollessa oli suurin huoli koirista. =) Ihmiset pärjää, Marko pääsee vessaan ilman mua tai saa varmasti ruokaa. =)
Mutta eläimet on 100% riippuvaisia ihmisestä! Meillä koirulit on ns. mun koiruleita ja mun vastuulla ollut. Marko ei töidensäkään puolesta pysty niiden kanssa paljon touhuamaan.
Ja nythän mä olin koko ajan kykeneväinen ohjeistamaan ja kyselemään hommien hoitumisesta....Ulkoilutukset, Leevin lääkkeenannot sun muut...
Tosin ilman äitin apua olis Markonkin ollut vaikeeta saada hommat hoidettua -> työt tehtävä.
Tässä tullaankin siihen, että on ONNI, kun ei elä yksin ja on edes toinen vanhemmista elossa. Ystäväpiiri meikäläisellä on aika suppea, joten ei ole juurikaan ihmisiä joihinka turvautua hädän tullen. Mitä jos olis yksin ja koirat joutuisi vaikka ihan vieraiden hoteisiin?!!
Vanhuskoirat meillä pärjää hyvin itsekseen (ne jaksa olla yksin kotona) ja vähemmällä liikunnallakin, mutta tuo penneli onkin toinen juttu. Jos sairaalajakso olisi pidentynyt, olisi Taija varmastikin kääntynyt kasvattajan puoleen ja kysellyt sieltä hoitopakkaa Himolle. =D
Meillä myös minä hoidan laskunmaksut sun muut (huomaan olevani vastuussa aika monesta asiasta meillä =)), oon vaan aina hoitanut - luonnollista. Marko tuskin osaa verkkopankkiakaan kunnolla käyttää, mutta tämän episodin jälkeen tämäkin asia kyllä korjataan... =) Nimittäin mitä jos sitä joku kaunis pv onkin siinä tilassa, että ei pystysi edes ohjeistamaan...
Tunnollisena ihmisenä heti ajattelee hoituuko laskut, tai peruuko kukaan mun menoja jne.. ja niitähän riittää - kampaajaa, hierojaa, aksakoulutuksia, koirien eläinlääkäreitä, fyssareita jne...!
Tosin toisarvosia juttuja, kun verrataan terveyteen. Mua harmitti nimittäin jo ihan sikana, kun itse unohdin perua alkuviikkoisen hierojanikin. Jos on veemäisä yrittäjiä, näistä tulisi ihan turhia maksuja.
Näistä taas pulpahti mieleen, että suunnitteleekohan sitä elämäänsä vähän turhankin pitkälle? Uhkarohkeesti? Nykymaailma on mennyt tähän! Jumankauta koiran fyssaritkin on varattu valmiiksi vuoden 2014 syyskuulle! =o Kovasti pohdittu jo syyskuun 2014 Lapin reissua. Ensi kesää jne jne jne...
Täytyisköhän alkaa elämään enemmän hetkessä? Tietyssä tapaa kyllä! Mutta jos lopettaa kaiken suunnittelun jää varmasti nuolemaan näppejään. Ja olisko se tavallaan jo pelossa eloa? Täytyyhän sitä olla vahva usko tulevaisuuteen!!
Arvostakaa ihmiset sitä mitä teillä on! Maallinen mammona ei varmasti tuo onnellisuutta. Terveys on kaiken A ja O.
Episodi varmaan tovin vaikuttaa mieleeni...
Ennen oli jo tuskanen juttu jos tuli vaikka flunssa minkä takia ei päässyt aksakoulutukseen (miten niin aksa tärkeetä?) tai muuta sellaista. Nyt jos tulee flunssa taitaa asian suhteen ajatukset olla hiukan toiset. =) Treenejä ja kisoja, niitä tulee ja menee!
Ja sama töiden suhteen. Kukaan ei oo korvaamaton - ei sota yhtä miestä kaipaa!
Toivottavasti saa elää jatkossa suhteellisen terveenä ilman mitään vakavampia sairauksia!!! Kun kaikkea mahdollista on...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti