Tänään treeneihin saapuikin Maiju kouluttamaan Juhan sijasta. Maiju on taitava ja hyvä kouluttaja! Mutta jotenkin siinä vaan omat fiilarit laskee, kun taaskaan ei asiasta mitään etukäteistietoa tullut.
Rata oli haastava estesijoittelunsa suhteen. Paljon ansoja jne...
Alotus ei ollut mitenkään kummonen, mutta jostain kumman syystä Into ohitteli useamman kerran ekaa hyppyä?! Meillä oli ihan suora näköyhteys toisiimme keskeltä esteitä joita välissämme oli kaksi. =O Kiinnitin pian huomiota, että Into "roikotti" oudosti oikeata korvaansa ja tutkailinkin sen, mutta mitään en siellä nähnyt. Tämä sama juttu on ainakin kerran käynyt kisoissakin... Tuo ohittelu on Intolta todella outoa!! Hyppyytin sitten yhden hypyn siinä erikseen ja sitten päästiin kunnolla hommiin. Alkua otettiin omasta toiveestani esteelle 7 saakka kahdella eri tapaa. Ekaksi vaihtis jonka olisin valinnut kisoihin, eli 4 5 päälljuoksu ja kutoselle pakkovalssi-jaakotus. Toimi älyttömän hyvin ja itelle helppo!
Sitten vaikeempi...5 pakkovalssi ja välistäveto 5-6 väliin. Oli "hiukan" vaikeuksia saada välistä. Jouduttiin pulaamaan useampaan otteeseen.
Toinen minkä halusin tehdä vaikeemman kautta, oli kepeille vienti. Koska tiesin sen olevan meille haastava!Ja olikin niin kauan TAAS kun muistin pitää turpani kiinni keppien käskytyksen osalta ja keskittyä vaan Inton haltuunottoon! =)
Ja keppien jälkeisessä ohjauksessa jouduin antamaan periksi ja muuttamaan suunnitelmaa, kun Into sitkeesti haki kppien lopussa olevan hypyn eikä kääntynyt millään mun suuntaani. Oli pakko mennä ns. hakemaan se sieltä kepeiltä! =)
Sitten yhdessä takaakierrossa tuli esiin taas jotain Intolle epätyypillistä. Jatko humputtelemaan johonkin lähetettyäni se takaakiertoon. Yleensä ei tee tällaista!! Teki sen nyt siinä vain kerran, mutta silti. Maiju sanoi mun olevan koiran tiellä laskeutumispaikassa, mutta mielestäni vido tosditsaa toista. Sen allekirjoitan, että pitkälle kiertoon lähetyksessä TAAS saatoin. =)
Loppurata suht jees!
Pitkästä aikaa tuli tehtyä kunnolla osissa ja treenattua, eikä vaan juostua rataa lävitse. =) Tosin tossa kepeillä homma ois tyssännyt anyway, jos ei monasti muuallakin. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti