Tänään edettiin treeneissä rataa about 4-5 esteen pätkissä. Osaaminen ei muuhun riittänyt! Great! =)
Toki oppia tuli tulevaisuutta ajatellen sitten sitäkin enemmän! =)
Koira oli perin irtoovalla tuulella ja mulla paikkapaikoin ihan paskat ohjausvalinnat! Olen oikeen aikoinaan panostanut siihen, että luotan ensivaikutelmaan ohjausvalintojen suhteen. Toki pohdin muitakin vaihtoehtoja, mutta tänään menin kyllä aika umpinaisin silmin - liiemmin pohtimatta syy / seuraus ajatuksella. Mun valinnat ei toiminut ja Juhan versiot yhtä lukuunottamatta ei tullut edes mieleen ja sekin mikä kävi yhdessäkohdin mielessä, hylkäsin pelkofactorin vuoksi. =)
Homma alko niin, että kosahti jo kakkosen jälkeen - ensin koira sinkos putkeen, toisella otti 3.n väärältä puolelta. Kolmannella sain jo sentään putkeen 4 saakka, mutta ei irronnut keinulle vaan kirmasi puomin alta ilosaan mua kohden. Plaah, aina niin parhaita treenin alotuksia nää. =D Ja nyt siis mentiin tyyliin 2:lle pakkovalssi ja kolmoselle saksalainen (myöhänen sellanen sen kerran, kun sen pääsin tekemään).
Sit vaihdettiin Juhan tyyliin - kakkoselle takaakierto-persjättö ja kolmoselle pakkovalssi tai japanilainen. Molemmat kokeilin - jälkimmäisestä kerkes paremmin jatkoon!
6-7 väli oli Himolle haastava kuin lyhyt esteväli! 9:lle leikkaus - aika ok, siihen nähden kuin noita ollaan treenitty.
Suorasta putkesta ampu ekalla ihan hevon persiiseen. Sit Juhalle tuli puhelu ja hänen turistessa mä otin putken kerran kunnon jarrun tehden ja siitä palkka - avot, johan rupes kääntymään! Yhden muistutuksen jälkeen selkeesti huomasi, että se yksin putkijarrutreeni taisi muistua koirankin mieleen.
No, sit hinkattiin "valssia" pituudelle.. ts. puolivalssista peruuttamista pituuden taakse saakka. Kauheen tuntunen ohjaus, mutta jumalauta että koira teki hyvän käännöksen pituudelle!
Kepeiltä päästiin taas jatkamaan 3 estettä, kunnes kosahti. Suorasta putkesta mun ohjausvalinnalla ihan hevon huitsin nevadaan ja väärälle esteelle. Seuraavalla takaakierto ja vastakääntö ohjauksesta musta ulos - irtos puomin alla olevaan putkeen! Murr!!
Ns. takaakiertoon yhdistetty puolivalssi ja kiinniotto sit seraavassa yrityksessä toimi.
Mut sit taas kosahtikin 4 estettä A.n jälkeen... Mulla väärät linjat ja kun koira tänään piti "ihanasti" minuun etäisyyttä, ei se tullut puomille vaan sinkosi häneen nähden väärin päin olleelle keinulle loikaten sieltä sivusta sitten nätisti alastulolle. =o
Loppu saatiin sitten sentäs menemään kerralla, kun otin esteeltä 18 loppuun. 12 estettä - oho!
Video (jälleen kyseenalaista julkaista!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti