perjantai 1. toukokuuta 2015

AVO:n kokeessa 28.4

Purinalla Hau:lla avon kokeessa ja tuomarina Pernilla Tallberg. Nilla "varotteli" sitten jo ennen koetta olevansa tiukempi kuin Harri Laisi ja mä toki kysyinkin häneltä, onko mun edes soveliasta osallistua hänen tuomaroimaansa kokeeseen. =) Mulle on ihan sama kuka tuomaroi ja kuinka tuomaroi, kunhan linja on yhteinäinen.

Kisakirjeessä koe ilmoitettiin alkavaksi 19.30 ja että on sisällä! Meidän mennessä kisapaikalle reippaasti ennen seiskaa alo oli käynnissä ulkona ja täys aksatohina hallissa päällä. Mä kauhistuin - olin ihan varma, et Himo ei keskity sitäkään vähää, kun kulee aksahommelit! Alkuun olikin lievästi kierroksilla pihalla.. tajus mihin tultiin. Muudi kyllä muuttui siinä sitten, kun tajusi että aksahommista ei liene kyse.

Kisapaikalla ei näkynyt mitään järjestystä liikkeistä. Sitä kyselin.. selvisi, että on arvostelulapun mukainen. No enhän mä ole mihinkään arvostelulappuun perehtynyt! Onneksi laittoivat sen sitten sinne seinälle esille. =) Ei myöskään ollut tietoa paikkamakuun kulusta. Montako koiraa kerralla tms... Kun alo oli ohi, kysyin sitten Nillalta tätä ja hän pohti tovin ja sanoi, että kolmeen osaan. Jes. Himosta poikki joten oli reunimmainen koira! =) Koiria oli muistaakseni 13. Eli paikkamakuut meni 5, 4 ja 4.
Selvis myös, että koe onkin ULKONA!

Homma alkoi siis kaikkien koirien paikkamakuulla. Mehän emme olleet sitten treenanneet tätä missään koiraryhmässä aiemmin! =) Piilossa kun oltiin koiraa en nähnyt ja kukaan ei tätä kuvannut mulle, mutta 10 tuli joten äärimmäisen hyvin meni!

Sitten touhuilitiin siinä kaiken maailman tokojuttuja ootellessa omaa vuoroa (seuruuta, kaukoja noutoa jne...), mutta kyllä moni asia vei koiran huomion vähän väliä. Mä kävin itekseen koetta läpi mielessä aksaradan tavoin - mitä teen missäkin.. käskyt ym. =)
 Suoritettiin viidentenä..

1) Alotus siis seuruulla, joka oli todella huonoa! Ihan paskaa! Plaah! Tosi lyhyt pätkä mielestäni! (onneksi!)
Olin aatellut sen olevan huomattavasti pidempi!

2) Liikkeestä maahanmeno ja liikkurin käskytys oli todella rivakkaa. =) Minusta tää liike meni ihan hyvin!

3) Luoksetulo ja stoppi. No, se stoppi olis voinut olla terävämpi, mutta ihan treenien tasolla teki!

4) Likkeestä seisominen. Ok. Ainahan näissäkin tuo seuraaminen vois olla toisella tasolla!

5) Nouto! Minusta HYVÄ! Koira meni vauhdilla! Näin toki himpun tuodessa korjaavan matkalla otettaan kapulasta.

6) Kaukot ja noin 4 metrin päässä hyppyesteestä joka oli siinä koiran vierellä. Ja liikkuri koiran takana! Asioita mitä tajuan jälkikäteen että ei ollakaan treenattu, siis tuon tyyppiset häiriöt.
Liikkuri sanoi nostavansa käden ylös, kun haluaa koiran istumaan ja laskevansa alas, kun maahan.
Muistikuva kokeen kulusta oli toinen, mutta video paljasti seuraavaa! =)

Jouduin näköjään antamaan koiralle jo ekassa istumaan nousussa toisen käskyn! Tätä en muistanut lainkaan!! Sitten mulla kesti todella kauan tajuta, että liikkuri oli ekan istumaan nousun jälkeen laskenut kätensä alas ja haluaa koiran maahan. Kun hokasin ja kääskytin, niin koira kyllä napsahti välittömästi maahan.
Tokaa istumaan nousua ei sitten koskaan tapahtunut! Koira juurtui maahan. =o Liike nollaantui!

7) Vikana sitten vielä hyppy, joka oli hyvä!

Oon kuullut ihmisten höpisevän, että on saaneet ykköstuloksen vaikka jokin liike on nollaantunut. Mä niin toivoin, että olis se ykkönen saatu ja nää tokoilut ois tovix tässä. Mutta paskan lati. Nollasi yhden tärkeimmistä liikkeistä! 3 kerroin! Jäätiin VAIN 2,5 pisteen päähän ykköstuloksesta, vaikka tuo 1 liike nollaantu. Ei voi kait sanoa, että huonosti olis muut jutut mennyt? Nyt vaan täytyy treenata lisää ja kokeilla uudestaan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti