Tänään Maarelle pääsi niin Into kuin Leevikin. Leeville tämä oli ensimmäinen kerta ja löytyhän sieltä kremppaa vaikka ollaan fyssarilla käyty säännöllisesti. Koiralla on mm. toisen takajan lihakset paljon voimakkaamaat kuin toisen ja samoin etupäässä juuri vastakkaisen puolen etujalka kehittyneempi ja rasittuneempi (siksipä se toisen etujalan rannekin oli Riinan käsittelyssä hellä). Leevi selkeesti reagoi hoidon aikana, mutta Maare sanoi sen vastanneen siinä jo todella hyvin hoitoon ja kuntoon se saadaan. Rankakin rupesi joustamaan hyvin! Uusi aika varattiin samalla, mutta meni valitettavasti reilun kuukauden päähän. Hän sanoi myös, että Leeville pitää ruveta syöttämään runsaasti öljyjä, sen nivelet on liian kuivat, narisee kuin vanhat saranat. Samoin sen ailahtelevuuteen kokeillaan yhtä homeopaattista ainetta. =) Pitäs tuulella käypyys vähetä... Toki nuo krempatkin ovat voineet asiaan vaikutta. Nyt illan Leevi on ollu ihan väsy. Niin ja näillä hoidoilla pitäsi olla vaikutusta Leevin turhaan stressaamiseenkin.
Into puolestaan on kokoajan menossa aina vaan parempaan suuntaan ja Maare kehu sitä taas. "Ole maltillinen tämän koiran kanssa, siitä tulee vielä hieno! Se on ihan kakara vielä!" Sanoi myös, että sillä on vielä etu- ja takapää ns. eriparia. Ei vielä hahmota takapään toimintaa kunnolla. Into katotaan vielä siinä samalla kun on se Leevin aika.
Into anto nyt suht hyvin käsitellä, ekaa kertaa laitettiin kyljelleenkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti