sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Intipintiäisen kepakkotreenit 31.10

Keppitreenit siis tänään ohjelmassa. Ekax pelkkää kujaa ja tänään koiruus oli aika kohelolla tuulella. Sisäänmenot oli hiukan malttamattomuuden vuoksi hakusessa. Kokeili oikomista, mutta kun palkkaa ei tullu teki oikein seuraavalla.
Pikku huilitauon jälkeen kepiteltiin lisää ja nyt niin, että kujaa oli kavennettu ja siihen lisätty verkot. Ne ei Intoa häirinny ja veti ihan jees! Se on vaan jännä vaikka kujaa nyt kavenettiin Into yrittää pujotella kepit niinkuin maksikoirat konsanaan, saa nähä tulevaisuudessa. Minusta tuo ei ole mahdollinen! Tein myös tiukkoja leikkauksia kepeille sekä niin, että tulin Intoa täysin vastaan sen pujotellessa. Ei tuntunut haittaavan kun palkka oli siellä päässä valmiina oottelemassa.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Niinun koulutus omalla hallilla 30.10

Jotenki tuntu, että pitkästä aikaa muka Leevin kanssa koulutuksessa, mutta onhan noita ollu. Ei Niinun tosin. Leevi oli innokkaalla tuulella, ihanaa. Se on kyllä nyt oikeesti muuttunut! Harjoitus ei ollut mitenkään suunnattoman haastava, vaikka ratapiirrosta katellessa sain monia mörkökohtia aikaiseksi. Moni ihan perusjuttukin meni vähän penkin alle koulutuksessa, mutta oli siellä hyvääkin. Mutta siis jotenki silti on hyvä mieli koulutuksesta, koira kulkee! =)
Niistoissa suoritus vaihtelee välillä kovin. On sika hyviä ohjauksia ja sit niitä paskoista paskimpia.
Leikkausia en osaa kyllä ohjata kunnolla, kun harvoin tulee ees käytettyä.
Rata oli 31 esteinen ja ei päästy loppuun ees osissa. Niinu totesi eka 10 min jälkeen et meijän on parempi tehä homma 2 erässä, kun Leevi alkoi selkeesti väsymään. Tekee nykyään niin kympillä töitä ja etenee reippaasti et ei jaksa tällä hetkellä tolla draivilla koko 20 minuuttista näköjään pötköön.
Koiran suurin heikkous oli tänään avokulmaan kepille meno. Ei löytänyt keppejä hallista ollenkaan... =) pituus vaan kovin väärinpäin siinä oli houkuttava.
Koulutus oli meidän pienen seuran pienimuotoinen SM-ryhmän valintatilaisuus, valinnat teki Niinu. Päästiin ryhmään mukaan. Leevillä treenailen ryhmässä niin kauan kunnes Into on sen tasoinen ja ikäinen, että on järkevää siirtyä treenaamaan sillä.

Läksyperjantai 29.10

Taas ennen oman vakiryhmän treenejä treenasin Intolla keskiviikolta juttuja.
Ihmisnuolta...parennettavaa!
Ennakoivaa valssia, koiran tarttis sisäistää mun tekotapa. =)
Puomi-putki erottelua ja hyvin haki puomia ja ihan jees kontaktit. =)
Sit vähän pakkovalssia putkelle sekä leijeröintiä....palkalla ihan okei.

torstai 28. lokakuuta 2010

Inton treenit Juvanmalmilla 27.11

Meille olikin pitämässä treenejä natsi Teemu. =) Tapansa mukaan Teemu puhui aika paljon ja siksi treenisessio koiran kanssa jäi lyhyeksi, vähän liiankin...
Mutta tehtiin ihan sairaan magee päällejuoksu yhes kohtaa. Vedätin koiraa aika paljon ja silti haki upeesti hypyn. Alussa treenattiin sivuirtoomista, mikä ei sinäänsä ole ongelma vaan siinä kääntyminen ja ennakon ajotus. Vähän itellä luottamuspula ennakon tekemiseen, mut vahvistettiin palkalla, niin mäkin pääsin suorittamaan oikea-aikaisemmin.
Sit ennakoivassa valssissa Teemu pääsi taas luennoimaan mulle mun tavasta tehdä sitä. Mutta se nyt vaan on niin, että taitaa olla jo niin selkäytimessä, että kovasti muuttamaan on turha lähteä. Toki otan neuvosta vaarin ja pyrin tarkentamaan tekemistäni, että ei vaikuttaisi pisaraakaan poispäinkäännöksen kaltaiselta.
Sit tehtiin vähän puomi putki erottelua, missä en miettinyt (nyt näin jälkeenpäin ajateltuna) tarpeeksi omaa käskyttämistäni. Erottelun opetuksessa käskyn täytyy olla juuri se mitä tulet käyttämään ja se ei ehkä ole se kiipee, kun kontaktikäsky olisi sitten taas eri. Pitäsi muistaa se "ota"..."mene ottamaan"...

Harjoitus oli äärimmäisen kiehtova ja oli tehtu Kabain radan pohjaan. Paljon olis ollu paikkoja mitkä haluan treenata! Saakutti ku toi meijän halli on niiiiin pieni!
Teemulla oli tosi mielenkiintosia näkemyksiä kohtiin, mitkä oli kai pitkälti Kabain koulutuksesta peräisin. Vekkailua ja luonnollisia linjoja koiralle....
Ainiin ja puolivalssin Teemu vähän niinkuin tyrmäsi ohjauksena. =)

maanantai 25. lokakuuta 2010

Leevi kisasi Hyvinkäällä 24.10

Jau:n kisoissa ja kolme starttia. Kaikissa tuomarina Anne Savioja...
Kisoihin lähtö oli niin vaakalaudalla kuin vain voi olla vielä tunti ennen kuin piti lähteä. Päikkäreitten (sohvalla) jälkeen tää ns. asentohuimaus paheni äkillisesti niin pahaksi, että laatta lensi kolme kertaa ja ei kärsiny pisaraakaan laittautua kumaraan tai kallistaa päätä taaksepäin jne. Mutta sain hallintaan uusien lyhykäisten päikkäreiden ansiosta (sängyssä) ja hyvä niin! Pienen pahanolon kera lähdettiin matkaa ja sairaan nättinä...naama valkosena ja liimalettinä. =)
Kaikki radat oli sairaan kivoja, mutta ekalla radalla mokasin homman taas kattomalla tulevaan suuntaan ja koira luki homman persjätöski. Oltiin siis kepeiltä menossa 90 astetta oikealla A.n alla olevaan putkeen, kauimmaiseen päähän, mutta Leevipä suikkasi A.lle. HYL! Loppu ihan ok, mutta puomin alastulos todella roiskasten. Vauhtia oli ihan jees.

Tokalle radalle sain itelleni kauheen agren päälle, mitä näköjään tarviin kun mua ei toi kisaaminen enään jännitä. Puristelin taas itteäni korvasta kun ooteltiin vuoroa! =) Asenetta oli vaikka muille jakaa ja se kuului kyllä käskytyksessä, mutta ei haitannu Leeviä!!! Tehtiin nolla ja nopein etenemämme kisoissa ikinä!! Puomi oli kolmas este radalla ja sinne oli mahdollisuus mennä varmistamaan puomin alastulo ja sen tein. Kepeille vedin koiran ekaan väliin ja näin varmasti säästyi aikaa. Tehtiin ihan ok viskileikkaus yhteen kohtaan. A.n jälkeinen elämä oli vähän kiikka kaakka, sain takaakiertoon kyllä, mutta aikaa palo varmaan koska ei sinne suorinta tietä tullut. Lopussa renkaan jälkeen oli tyrkyllä ansa, minne Leevi meinas irrota mut sain kiljuttua takas. Sit se oli jo tokavikalta esteeltä pahasti poissa linjalta, mut haki sen silti. Hienoa Leevi!! Mä jopa tuuletin kun tultiin maaliin, toka kerta kahden kisavuoden aikana! =)

Kolmannelle radalle, hyppärille, sain saman fiiliksen kasaan vaikka epäilin. Leevi oli jo hiukka "tahmeempi" (ainakin alun) kuin aiemmilla radoilla, mutta veti hyvin. Livahti vaan yhdessä kohdassa päällejuoksusta pituudelle mun seläntakaa väärään päähän putkea. En tiiä tekikö omiaan vai oliko rytmitys hukassa itellä...Katse ainakin videon perusteella oli HYVIN koirassa, koska kerkeen jopa reagoimaan sen sinne hakuun, mutta myöhästä se oli jo siinä vaiheessa. Ihana kun se hakee esteitä, vaikkakin välillä tuntuu et omavaltaisesti. Ei haittaa, nyt vaan opetellaan taas yhteistyötä. Vauhti on pääasia!!

Inton aamutreeni 24.10.

Intolle kepakko ja puomitreeniä aamulla. Kepakoihin viritin ohjurit jotta päästäs kaventamaan kujaa, mutta eihän siitä tullu mitään. Ohjureita ei ole koskaan ennen ollut (ja tuskin on enään tän jälkeenkään) ja kun nyt oli koiralla ei ollut hajuakaan mikä on homman nimi. Se ei kyennyt menemään kujaa millään lailla, hyppeli vaan niitä ohjureita ristiin rastiin. Siis eikun pois vaan ja johan rupes pelittämään. Hyvää settiä veti "pentu", aivan loistavia sisäänmenoja ja keppien hakua!!! =) Happy!!

Puomi myös ja taaksejättäytymistä mm., hiukan oli kyselyä matkassa, mutta ei mitään toivonmenetys treeniä ollut. Kun sivuirtoon tai pingon eteen hyvin vetää!

lauantai 23. lokakuuta 2010

Läksyjen tekoa ja Timon valkkua 22.10

Alotin Intolla tehden läksyksi saamiamme asioita, ennen Leeviä ja vuorossa olevaa Timon valkkua.
Into oli ihan sairaan hyvä tänään. Tosin läksyhommeli tökki ensin, mutta saatiin paremmalle mallille, kun palkka oli parikertaa valmiina. Sit iski ahneus ja tuli tehtyä kaikenmoista kuviossa. Suorasta putkesta vauhti ja ennakoivia valsseja, välistävetoa hyvin ennakoiden 90 kulmassa olevilla hypyillä. Ja Into veti ihna sika hyvin!! Sit jonkinmoisen breikin jälkeen kahdella vierekkäisellä suoralla putkella missä välissä kepit, tyty kokeilla sanko koiran putkesta toiseen olemalla putkien alapäässä ja toimi ihan sikahyvin.
Sit kerkesin jopa pakkovalssilla ottamaan koiraa toiseen putkeen, jes meni ihna sika mageesti toi setti kokoaja. Putkijarrutustakin rupes kestämään sitten lopussa kun kokeiltiin. Jes ! Mahtifiilis! Toivottavasti saan saman siirtymään Niinun koulutuksiinkin, ettei Niinun tarvii kattoo sellasta koheltamista ja toisaalta varovasita ohjaamista. Pitää luottaa itseensä ja koiraansa! =)


Leevin valkku meni ihan jees, kai. Sanoin jo ennen hommiin lähtöä et nyt tuntuu et paketti ei pysy kasassa...tuntu et lanttu oli sekaisin. Tää saatanan tasapainovamma häiritsee nyt tätä temistä todella. Ja oikeesti vituttaa!! Hyvä ettei itku välillä tuu, niin ottaa päähän! Tsori kielenkäyttöni, mutta totta joka sana!
Timon rata oli taas LOISTAVA!!! Mä en käsitä mistä se mies taikoo tollasia treenejä ton persreijän kokoseen halliin!?! =) Ja siis oikeesti pitkiäkin estevälejä, eikä pelkkiä takaakiertoja kokoajan. Mii like!!Kakkoselle lähin tekemään pakkovallssia ja ikinä ei oo noin persiilleen varmaan menny, koirankin sain hävitettyä näkökentästä. Haloo!! =( Tahkoamisen jälkeen sain onnistumaan...Tästä kympille saakka ihan jees, mutta kaveri unohti sit radan. Suoritin tokavikana ja katoin muitten suorituksia jotka meni kohtaa viskyleikkauksella ja mun oli tark. tehä persjättö, mutta siinä kohdilla kun oli tuli blackout ja mielessä vain visky... =( Uudestaan ja sit etittiin ajotusta persjätölle...11 niistossa taas kroppa asettuneena väärin, vittu! Nyt kun niistossa liike suuntautuu oikein on rintamasuunta päin persettä...ettei vaan olis liian helppoa! =) Sit hinkattii esteeltä 15 joka oli suora putki hypylle 16 menoa japanilaisella, tässä ei taas koordinaatio pelannu laisinkaan. Pakko pistää tän tasapainohomman piikkiin jotain, kun tuossa ei pysty hommaa hahmottamaan?!! Suoraan eteenpäin mentäessä, hyvä etten ollu putkenpainossa turvalleni..
Keppeille meno oli taas haastava, tultiin usean hypyn suoran kautta about 120asteen?? avokulmaan. Leikkauksella ei mitään mahdollisuutta, kolmoseen meni....paras oli tulla hyppyjen ulkopuolta ja pp-käännöksellä kepeille, ihan loistava! Keppien jälkeinen setti oli kans haastava...keppien jälk persjättö ja vippasu 23:lle, ei lähteny vippasuun ollenkaan...No, sit toinen vaihtis, sikani irti kepeiltä ja niisto 23:lle...katse pois koirasta kun hoppu, jätti pujottelua kesken kun tuli itellä ahtaasta kohdasta vahva eteen ja siivuun irtoominen. Paras kun leijeröi koiran olessa keipellä putken, niin ei tullu niin vahva sivuirtoominen lopussa ja sit onnas niistokin 23:lle... Videolta katottuna ihan ok pätkää matkassa, mutta päälimmäisenä mielessä treenin jälkeen oli tunne, että on paremminkin Timpan treeneissä joskun mennyt! =) Mä oli jotenkin koko treenin ihan kuutamolla.... =( =)

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Inton viikkotreenit vol2 20.10

Sporttikoirahallilla siis taas oltiin, sessio nro 2 kyseessä.
Harjoitus oli ihan sairaan kiva, taas. Kyl noi pro:t osaa.... =)
Alotus oli ykköseltä suoralle putkelle ja jatkon kannalta oli pakko mennä vastaanottamaan koiraa sinne putken loppupäähän. Matkalla oli sivussa tyrkyllä hyppy jonka Into ilokseni haki ekalla kerralla kun en ollut sijoittunut ottaamaan sitä putkelle oikein. Jes, hakee esteitä. =)Putkesta lähettiin jyrkästi vasemalle toiselle suoralle putkelle ja ohitettavana oli kepit jotka sitten myös itse leijeröin. Into haki putkeen ihan hullun lailla enkä saanu sitä sit enään kääntymään valssilla sen jälkeisellä hypyllä. Tässä hinkattiin valssin ajotusta kuntoon ja itelle rauhallista suorittamista. Tuli ainakin yx ihan mallikas suoritus. Sit kepit ohitettiin ja kohtaan esteestä nro 6-> joka muodostui hankalaksi. Ihan perusirrotus hypylle "viistosti" ja koiran oli tarkotus jatkaa matkaa oikeelle, mutta Intopa käänty vasemalle. Liekkö luki vippasuksi tai poispäinkäännökseksi. Ranteen kanssa oltava varovainen. =) Siitä seuraavalle hypylle takaakiertoon vaisusti, ehkä hiukan haihatellen ja siitä valssin kautta putkeen. Valssasin huonosti ja en tehny kunnon irrotusta putkelle mikä harmittaa nyt, vaan saatoin koiraa liikaa. Sieltä suikittiin taas suoriin putkiin jne., johon toiselle mentii pesjätöstä ja olis pitäny tehdä putkijarrutus ja saada käääntymään koira vasuriin. Into ei kestäny putkijarrutusta vaan tuli putkesta pois ja sit oli onkhelmia kääntymisessä vasuriin. Mut kaikkea opetellaan aikanaan...näihin pureudutaan vielä joskus...Läksyksi saatiin tuo 6 hypylle ohjaaminen ja kunnon panostusta rintamasuuntien ajatteluun Inton kanssa touhutessa.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Into ja 8 minuutin treenit 18.10

Duunin jälkeen hallille pika pikaa ennen hammaslääkäriin menoa....
Laitoin Intolle kolme putkea halliin joista 2 U:n mallisena ja 1 suorana. Näissä sitten luukutettiin ja kurvailtiin tovi. =) Tehden pitkältä irrotuksia putkeen , putkijarrutuksia (ei osaa vielä), putkeen vetoja. Siis koira sai vaan pitää hauskaa ja luukutella menemään, sen kummemin mihkään juttuihin pureutumatta. Musta U:n mallinen putki tökki välillä, sitä vahvistettiin ja samaiseen putkeen veto ei heti toiminu kybälllä, mut rupes kyl sujumaan sekin. Koiral oli kivaa!
Nyt tajusin et kaikki lähetykset tuli "myötä"puolelta, äh, olis pitäny muistaa tehdä toisinkin.... No, ens kerral sit.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Aamutreenit 17.10, Into

Hallilla Inton kanssa ja ohjelmassa keinu sekä kepit. Alotin keinulla ja edelleen samalla mennään, että keinu laskee minipöydälle jossa pehmike ja palkka keinun päässä. Ihan ok menoa, alkuun vallan hienoja ja vauhdikkaita suorituksia. Mihin oli jopa tyytyväinen! =) Sit lähin kokeilemaan hiukan sivuirtoomista ja taaksejättäytymistä, hyvin veti keinun päähän saakka, mutta tuli sivusta alas. Ei hyvä! No, yksin kun treenaat oli keksittävä jotain muuta kun apupalkkaajaa ei ollut. Laitoin toisen lelun keinun päässä olevan lisäksi eteen ja homma ok! =) Sit rupesin ahnehtimaan...kokeilemaan, että mitäpä jos lelua ei olekkaan keinun päässä vaan vasta kun on laskeutunut. Ei toiminut. Kerran tuli, mut seuraavilla tökkäsi matkanteko. Palasimme heti vanhaan ja kaksi toistoa enään niin, että keinun päässä taas palkkaa ja hyvin tuli.

Kepeille (kuja) alotin hetsaamalla, että missä kepit ja helvetin hyvin tietää mikä on silloin homman nimi! JES! Haki aivan loistavasti avokulman (90 ja jopa vaikeempi) olin kummalla puolella koiraa tahansa ja nyt alkaa selkeesti käyttämään omaa päätään ja kehoaan, malttaa siis hidastaa sisäänmenossa jotta pystyy kunnolla kääntymään suorittamaan kujaa suoraan ja kokonaan. Sis. menoa avittamassa mulla on verkko, ei muualla. Palkkaus on vaan huonoa tälleen, kun treenaan itekseen, joudun menemään heittopalkalla ja se näkyy koiran keppien loppusuorituksessa. Odottaa selkeesti lentävää lelua. =)
Sit toistoja vielä umpikulmaan, mikä on ollut selkeesti vähemmällä treenillä, noloa myöntää. Mutta, niinhän nää koko kepakot on on ollu vähäsellä treenillä.
Hyvin sinnekin, mutta alotin paljon paljon loivemmasta ja päästiin kyllä lopuksi jyrkentämäänkin. =) JES!

Sit pari toistoa vielä loppuun yhen tolpan kierron kautta umpikulmaan, eli ei suoraan aina vaan kepit. Ihan sairaan hyvin haki. =) Jes! Kyl tää tästä!

lauantai 16. lokakuuta 2010

Hugon kera Kirkkonummella 16.10

Hugon kanssa kisaamassa KKK:lla kaksi starttia.
Olen jo aikaa sitten päättänyt, että se ei kisais enään ja itseasiassa viime Purinan kisat piti taas olla ne "vikat".
No, se oli siellä niin iloinen ja onnellinen, että pätin ilmottaa sen Leevin sijasta KKK.lle, myös siksi, että Minna saisi kisoihin kaverin. Leeville olis tullu muuten liikaa kisoja tässä kuussa. Aamulla, kun kello soi ei ois kiinnostanut nousta ollenkaan ja lähteä mihinkään. =) Toivoinkin, et lunta tulis niin, et ei voiskaan lähteä kun autossa alla kesäkumit. =)
No, lähtettiinhän sitä kumminkin ja osallistuttiin siis B- ja C-kisoihin, tuomarina Ritva Herrala. Ihan kivat radat. Ekalla radalla oli pyöritystä kakkoselle, josta puomille, missä tyrkkynä alla putki, Hugo haki puomin tosi nätisti ja teki sairaan hienon kontaktin, mutta haukku mennessään. Siitä hypyn kautta putkelle....putkesta suoran viennin kautta kepit...Ja Hugopa päätti pysähtyä sisäänmenon kohdalle ja alkoi taas hakkua räkyttämään. Katto mua, heilutti häntää ja louskutti leukojaan. Sain (videolta katsottuna 3,3s jälkeen) houkuteltua sen oikeeseen väliin sisään ja herra pujotteli loppuun ok. Mutta tosta paikallaan töllöttelystä napsahti 5. Keppien jälkeen oli hankala kohta meille kun A.tyrkkynä ja koiraa piti kuljettaa, kun en pääse kepeillä irti yhtään. Mutta siitä selvittiin, A:lle jälleen upea kontakti ja loppuun asti ihan ok menoa. Koira tuntu ripeeltä. Yliaikaa radalta tuli 1,13s. Eli ilman tota keppidilemmaa Paksu olis pinkonu ihanneaikaan, mutta eipä sen väliä. Nää kisat otettiin ihan mamman treenin kannalta.
Tokaradalle (hyppäri) vuoroa ootellessa Hugo räkytti taas ja se ei oikeesti tiiä hyvää. Ei keskity! No, koko rata meni ihan persiilleen, alussa jo haihatteli ja kaiken kaikkiaan hyllytettiin rata 3 kertaa. =) Teki saman haukku-tökin kepeillä, no lähti taas kuitenkin pujottelemaan, mut pujotteli väärin. En korjannu = hyl. Sit suikki yhes kohtaa väärään putken päähän, ei reagoinu puolivalssiin oleenkaan.... Ja lopussa ohitti kolmanneksi vikan esteen... =) Mulla oli jo tossa vaiheessa ihan hoh hoijaa fiilarit, eli en ees ohjannu koiraa sinne kunnolla.
Mut nyt Hugo ei tosiaan ihan heti enään kisaa.
A -mä en jaksa treenata kolmella koiralla ja panostaa / kehittää Hugoa. Sillä on kyllä ihana tekemisen draivi, silloin kun se haluaa...mutta... =)
B -noi kepit ja keinu on sille sellanen murheenkryyni, et ei vaan jaksa alkaa panostamaan niihin niin kybällä 8 v. koiran kanssa.
Hugossa on ihanaa noi sen kontaktit!! Päheetä tehdä perjättöä ym. kontaktiesteillä, kun tietää et sinne alas se tulee nakottamaan. =) Ja putkiin se irtoaa ihan kympillä.

torstai 14. lokakuuta 2010

Inton ekat viikkotreenit Niinun opissa 13.10

Tänään alkoi kauan odotetut viikotreenit Niinun opissa ja upouudessa Sporttikoirahallissa Juvanmalmilla. Mä olin ite koko päivän ihan intopinkeenä tästä hommasta. Ihanaa!! Ja oon edelleen, ei malttas oottaa keskiviikosta toiseen!!
Harjoituksena rata, niinkuin aina tulee olemaan, mutta me menemme osissa, sellaisia esteitä "väistellen" mitä ei vielä mennä. Into oli yllättävän hyvin hommassa mukana vaikka on noin nuori ja oli uusi paikka. Ite vaan olin taas niin hössö. =( Mä tuppaan hössöttämään ton Inton kanssa, mutta kaitpa siitäkin eroon päästään joskus. Sit Niinulta tuli vielä kommenttia, että ohjaan "kauheen" matalana..kyyryssä. Elikkä samaa mitä oli joskus aikoinaan Leevin ja Hugokin kanssa, kun ne oli osaamattomia. Hmm, sitä näköjään taantuu, kun tulee uusi koira kuvioihin, kaitpa tolla paikkaa jotain koiran osaamattomuutta olevinaan.
Rata alko 2:lle takaakierto-päällejuoksulla ja siitä U-putken ekapäähän, josta taas kiertoon 4:lle ja puomin alla olevaan putkeen. Toi setti koiralta ihan jees, ellen olis ite mokannu sitä esim. kakkosen päällejuoksussa hosumalla. =) Niistoon ennen puomia lähti hyvin, kun tein oikein. Sama kohta pyörittämällä ja tosi hyvin käänty, sekä pysy ohjauksessa vaikka oli putken suu lähellä tyrkyllä. Puomia otettiin 2 kertaa (hetsaamalla) ja ne olivat siis 2 ja 3 kerta isolla puomilla Intolla ikinä. Oli aika varovaista menoa. Sit jatkettiinkin esteeltä 9 jonka jälkeen seurasi hypyn leijeröintiä. Oli siis 4 hyppyä vieretysten, joista mentiin eka, kolmas ja neljäs. Ja Into veti sairaan hyvin, ton leijeröinnin, ei kattonu pisaraakaan välissä olevaa hyppyä. Ongelmaksi muodostui rytmitys/ajotus, eli mä en saanut koiraa enään ohjattua kunnolla tolle vikalle hypylle eli 11 ja työntämällä. Ei onnannu sit millään, ehkä kerran ja sekin apupalkalla. =)Koira kesti älyhyvin kyllä toistoja tossakohden! Sit sama kohta niin et valssasin hyppyjen yläpuolella siinä 9-10 välissä ja päällejuoksulla sit 11:sta 12.sta, tää meni laakista hyvin. Tosin AINA mun valsseissa on parantamisen varaa! Ens viikkoa odotellessa....

maanantai 11. lokakuuta 2010

Into, keppejä ja keinua 11.10

Hallilla pikaseen heti töiden jälkeen ja Intolla ohjelmassa kepit sekä keinu. Alotettiin kujalla ja palattiin ns. vanhaan leveyteen. Sairaan hyvällä draivilla teki hemmo töitä, räyhäsi ja pommpi ja näykki. =) Sisään menossa oli verkko apuna, kun avosta mentiin sisään. Ihan sika hyvin veti vaikkakin tuli niitä sisään ja kurvit suorix ja kirmataan kujan ulkopuolella loppun. Mutta palkkaa kun ei tullut rupesi löytymään malttia tehdä asia oikein.
Seuraavaksi keinua ja se laskee nyt siis siihen minipöydän päälle missä pehmike. Ihan hyvin tulee, tosin ei sen mun vision mukasesti ihan, VIELÄ! =)

Sit yhdistettiin lopux ns. ympyräksi...kepit ja keinu jonka jälkeen palkka. Hyvin kahteenkin kertaan! =)

Ihan loppuun putkea ja pimeetä putkikulmaa, putkeen vetoa. Tökki samalla lailla kuin sillon pe treeneissä. Mutta nyt hinkattiin maltilla asia paremmalle tolalle. Loppuun muutama hyvä toisto. Tosi hyvä setti tänään kokonaisuudessaan! =)

Kisat HAU 10.10

Kisaamassa joo ja vaihteeksi molemmilla koirilla. Kisafiilarit ei katossa, kun lauantaina aamuyöllä alkoi asentohuimaus ja se aiheuttaa hiukka piukan tuota tasapainon menettämistä. Pitkästä aikaa jänskätti ennen kisoja ja vointini oli yksi syy. Pelkäsin, et jos on ihan vääntöä ja kääntöä radat, ni mä en pysy kartalla. Onnex ei ollu. Mut molemmilla koirilla molempien ratojen alun valssit oli myöhässä. Plaah! Nää kyl näin vasta videolta ja olikin ihan hyvät fiilikset ratojen jälkeen kisapaikalla, mutta mieli muuttui videot katsottuani. Mä tavoittelen näköjään niin harmoonista ja täydellistä menoa, mitä musta ei varmaan koskaan irtoa, että petyn aina videoita katsoessani. =) No, ei vaan... =)
Hugo meni enne Leeviä ja varasti lähdössä. 4 este oli kepit jonne mentäessä putki tyrkyllä aivan takana. Olin ihan varma et sinne menee, mut ei. Vekkasin kolmoselle ja toi. Kepit sika hitaat ja haukku. Kepeille päällejuoksu jossa koira tuli jalkoihin päin, mut ei osunu. Tästä olimme kuitenkin saaneet 5 kosketuksesta. Selvisi vasta tuloksista, että vitonen ja hiukan yliaikaa (maaliin tullessa aattelin et varmaan yliaika nolla) ja tuloslapun saatua selvis et kosketus. Haki pussin jälkeen okseria ihan kunnolla, hyvä ettei just kerenny ponnistamaan, kun sain karjastua koiran mun luo ja matka jatku. Eka Hugo kutsu pussin jälkeen ei merkannu mitään.
Leevillä sama rata ja nollilla kolmanneksi vikalle esteelle, putkelle, saakka jossa pistin koiran liian ahtaalle enkä tarjonnut näkyvyyttä putkeen ja hiuksen hienosti ohi ja 5.
Toka rata Hugolla napsahti keinupelkoon, oma moka, koira kisannu viimex elokuussa, ei treenattu sen jälkeen kuin edeltävänä perjantaina ja arvatkaa vaan otinko keinua. No, en. =)Tällä radalla hyvät välistävedot ja puomin kontakti!
Leevi tällä radalla nollilla taas kolmanneksi vikalle esteelle eli puomille saakka, josta alastulosta 5. Törkee loikka! ARGH!! Koira juoksi maaliin ihan omin nokkineen hullun lailla ja paineli remmikipolle, mitä ei ole koskaan ennentehnyt. Luuli varmaan namikipoksi. =) Että sellaset kisat... 5, 5, hyl ja 5. Onkohan hyllyputki vaihtunut 5 putkeksi jonka jälkeen tulisi 0 putki. =)

lauantai 9. lokakuuta 2010

Viikkotreenit pe 8.10



Normi pe treenit näin halliaikaan ja nyt ekalla kerralla Tuulan veto. Ja olihan meinaan Tuula tehny sairaan kivan ja HYVÄN treenin! Alotin Intolla, mutta taas sama homma kuin joskus Hugoa ja Leeviä samoissa treeneissä treenatessa, että en enään muista treenin jälkeen miten niillä meni. En muista otinko alkua Intolla pelkästään pakkovalssi-valssilla vai myös niisto-persjätöllä. Ihan kivasti muista kuitenkin sen irronneen kolmoselle ja putkelle oli tehtävä putkijarrutus jotta käänty kohti 5.sta. Tästä veti jatkon ihan älyhyvin, itseasiassa esteelle 11 saakka völistävetoja myöten. Viskyleikkaus töksäytti menoa jota hiukan palkan kanssa vahvistettiin. Päivän murheenkryyniksi muosotui putkeen veto 13.sta. Tässä hinkattii asiaa kuntoon tovi ja sit lopetettiin pituuden jälkeiseen suoraan. Jossa ekalla vissiin keskimmäisen esteen ohitus jne... =) Hieno "pentu"!!!!

Hugolla treenasin kanssa ja sen kanssa se nyt on semmosta sohlaamista. =) No, osa kohdista meni kyllä sairaan hyvin! Hugolla oli kivaa.

Tuulos 9.10 näyttely

Into osallistui tänään toiseen näyttelyynsä ja ensimmäistä kertaa junnuluokkaan.
Jannu oli aika ADHD päällä ja näyttelykäyttäytyminen ei ollut ollenkaan sitä luokkaa, kun ekassa näyttelyssä.
Jos aioitaan vielä käydä, olisi syytä kyllä treenata! =)

Mutta arvosteluun....

Liettualainen tuomari Julija Aidietiene kommentoi seuraavaa:

Exc. type, needs better ring training. Small white spot in nose, almond shape eyes.
Exc. topline, tail set and carriage, free movement.

Tulos: laatuarvostelu ERINOMAINEN, kilpailuluokka JUNIORILUOKAN 1 sekä PARAS UROS 3 + SERTI! =)

Hävittiin paras uros kisassa kahdelle valioluokan urokselle.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Intolle keppejä ja vähän puomin alastuloa 6.10

Intolle kujalla kepakkotreeniä, alkuun hyvin kun oli leveemmällä, mut kun kavesin veti ekan ihan sika mageesti ja sit ei enään osannutkaan. Muutaman uusintayrityksen jälkeen päätin lopettaa. Pikku huolitauon jälkeen otettiin hiukan puomin alastuloa... eka taakse jättäytyen, lelupalkka valmiina ja sit sivuirtiolemalla.... Aika jees.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Voihan keinu ja kepakot 5.10

Leevillä keinutreeniä, niin että kuppi siellä päässä valmiina ja toiveena, että rupeis ripeemmin hakemaan keinun loppuun saakka... joo hakeehan toi (ainakin se pelkän keinun) varmaan hiukan paremmin kun se kuppi siellä tosiaan on, mutta miten joku pv ilman ja kuinkakohan pitkä urakka lie. =) Sit keppejä..avokulmaa..tarkotus ottaa hypyn kautta mutta kun ei oikeen onnannu tänään ilmankaan. kakkosta haki niin pirusteen. =( Sit laittelin rimaa avux ja välillä vaan vaadin, koska tietää kyllä, mutta tästä jäi tosi blaah fiilis.

Intolla otin pelkkää keinua. Edelleen palkan avulla päähän saakka menoa. Tänään kahdella eri laskukorkeudella. Ekax keinu laski tuolille ja sit laitojn laskemaan minipöydälle, missä oli paksu vaahtokumipatjan pala. Ihan ok, mut ei missään tapauksessa hyvä! Pitää saada enemmän draivia ja raivoa tulla ihan päähän saakka!!! Tahtoo! On tietty visio suorittamisesta....
Nyt pysytään varmaan pitkään tällä korkeudella, jotta koira saa sen luoton ja draivin.
Keppejä piti treenata, mut kun aika meni niin ripeään. En tiiä koskakohan toi koira pujottelee saatikka osais sisäänmenoja. Ei kyl ikinä tällä keppientreenaus tavalla! =( Pitäs ottaa itteään niskasta kii.... Niitä ohjauksiakin pitäs treenailla ja sitä k-ä-ä-n-t-y-m-i-s-t-ä!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Into treenasi 3.10

Käväsin Inton kanssa hallilla ja tehtiin Timon radasta pätkää. Vallan mallikaasti veti Intokin ja RIPEESTI. =) Ei taho peräs pysyä. Alussa oli ajotusongelmia kolmosen jälkeen, neloselle takaakiertoon lähetyksessä kun tuli alun "suora" niin saakutin kovaa. =) 5 irrotuksesta käänty yllättävän hyvin Intoksi. =) Takaakiertoihin lähtee kyl todella hyvin kun ne tulee ajallaan. Valsseja sen kans on kiva tehdä kun ne voi tehdä ajallaan...voi luottaa et se menee esteet ja irtoo. =) Backlapinkin veti ihan hyvin, kunhan ohajus oli kohdillaan...tarpeeksi alhana ainakin näin alussa. Pakkovalssissa ja pakkovalssi-jaakotuksessa mun ajotus kusi aivan totaalisesti (taas ja edelleen) ja en tiedä vaikuttiko se koiran hyppytyyliin. Hyppäsi nimittäin aivan vammasesti!?! =(
Lopux muutama toisto kepeillä (6) vedättämällä, ei kehumista.... =)
Pari kontaktitoista myös, ok.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Timon valkussa kera Leevin

Syksyn hallikausi korkattu Timon valmennuksella ja ihan voin olla pikku koiruuteeni tyytyväinen. Se liiteli vallan mallikkaasti!
Rata oli ansoja pullollaan ja me ei sorruttu niistä yhteenkään, onnistu backlapit, pakkovalssi-jaakotukset, irrotukset hypyille jne. =) Mokat oli ihan mun ohjauksellisia räpiköintejä, mutta Timon sanoin aika pieniä sellaisia. =) Esim. pakkovalssi-jaakotukseen aiemmin lähtö....parissa kohtaa koiran turha kutsuminen...
Timo jopa vinoili mulle meijän lähtiessä harjoitukseen, että nollilla läpi (27 estettä)...totesin et just joo. =) Johon Timo: et kai sä sinne oo menossa virheitä tekemään..tokasin et NO EN ja asennetta tuli heti peliin tuplasti! =) Vallan hyvin menikin esteelle nro 16 asti, kepeille, kunnes Leevi meni oikeestaan suorassa sisään menossa umpikulman puolelle. No, itsepähän sen sinne ajoin! Jos tossa kämmi ei ois tullu, se ois tullu mun ohjausvalinnalla esteelle nro 18 -> keinu, koska koira ei tee itsenäistä keinua ja kestä sellaista sivuirtoomista kuin olin ajatellut tekeväni. Mut perskeles! Tän talven jälkeen osaa ja kestää!
Mut oon kyl iltaan tosi tyytyväinen! Muutamaa kohtaa koitettiin eri ohjauksilla ja ei huonoja nekään. Lopussa alko sit jo oma ajatus katkoilla, mut oli paikka minkä taas arvasin. Tutustuin siihen niin pöllöillä ohjausvalinnoilla... =)
Tästä on taas hyvä jatkaa!