LEEVILLE SUNNUNTAINA NOLLA SIJOITUKSELLA 2/19!!
Ensimmäinen sijoittuminen kolmosluokassa!
Viikko mökkeilyä takana ja mökiltä suunnattiin lauantaina Mikkeliin KooKoo99:n kisoihin ja oli ihan sairaan kuuma päivä! Molemmat pojat starttasi kaksi kisaa. A-kisan eli hyppärin tuomaroi Elina Hannikainen ja B-kisan agiradan Jarmo Jämsä.
Leevillä alotin hommat ja vuoroa odotellessa koira tuntu ihan ok.lta, repi lelua hyvin jne. Radalle tämä ei ihan kuitenkaan siirtynyt. Okei koira liikku ees jotenkuten, mutta paras keskittyminen oli tiessään. Helppoon umpikulmaan kepeille meni 2 väliin, ei vaan muka taittunu. =)Siitä vitonen siis. Ennen keppejä olevat hypytkin jotenkin homputteli. Keppien jälkeen valssasin ja ihan hyvin mielestäni. (toki pendanttina ihmisenä sen olis voinut alottaa vielä aiemmin) Radalle löyty hyvin ratkasut ja rennoin mielin sitä suoritin. Tein mitä olin aatellutkin ja hyvin liikuin rauhassa koiran edellä....
Leevin tokarata lähti käyntiin jo löysissä merkeissä, koira oli viitsimätön....toki se siitä taas loppuakohden paranti, mutta ei ollu mikään ihana rata. Muutama hyvä kohta mahtu joukkoon. Ja siellä oli yksi kohta mitä mietin kovin, siihen ei montaa vaihtoehtoa ollut, itse löysin kaksi ja en tiedä valitsinko niistäkin vielä huonoimman, koska haparointia tuossa oli. (melkein 5 paikka). =) Molemmilla radoilla valssailin "paljon" ja tein niistoja/niistopersjättöjä. =)Kivoja ratoja oli!
Hugo oli tuon kuumuuden takia aikasta matomatala, vähän sama homma jatku kuin agirodussa. Okei hyppis päästiin ratavirheettömästi läpi, mutta reilulla yliajalla. Koira mm. käveli kepit. =)Yhdessä kohdassa jouduin kalastelemaan koiraa ja tuo kohta oli itsellä jo ennakkoon tiedossa.
Hugon toinen rata oli taas aikamoinen pohjanoteeraus. Tuli mm. keinusta ohi, mutta tuossa edistin aika paljon taisi katsekin kääntyä juuri liikaa eteenpäin, kun koira oli vasta menossa keinulle... sitten kämmi kävi vielä myöhemmin omassa ohjauksessa ja puomille menossa kyseltiin ja kökittiin. Koira teki kyllä HYVÄT KONTAKTIT! Niin ja kepeille meni paremmin tällä radalla kuin Leevi!
Sunnuntaina kotimatkalla oli sitten vuorossa Heinolassa kisat, raviradalla, jonne oli muuten vaikee löytää. Tämä kisapaikka oli vielä kuumempi kuin edellinen!!!
Molemmat pojat oli ilmotettu kahteen kisaan, Hugo A- ja C-kisaan, mutta loppujen lopuksi Hugo starttasi vain yhden, eli A-kisan. Leevi meni molemmat mihin oli ilmottu eli B- ja C-kisaan.
Oli aika pienet kisat ja kovin hektiset tunnelmaltaan. Vajaa 20 koirakkoa, kun vetää kolme rataa peräjälkeen niin aina sai olla joko rataantutustumisessa tai koiraa hakemassa huitsin tutsasta, kun jätettiin auto turhan pitkälle tai sitten radalla. =)
No itse kisat meni erittäin vaihtelevasti.
Hugon A-kisa oli lopulta HYL kun rapsutin koiraa korvasta ja ohjasin sitten vain pois radalta. =) Rata alko suoraan, hyppy-rengas-puomi ja koira puomista ohi. Taisin sanoa sille "NO" radalla siinäkohden ja meni aivan lukkoon. Väsyneenä Hugo on juuri tuollainen yliherkkis! No, puomille kuitenkin päästiin ja matka jatkui tovin. Kunnes koira alkoi ravistella päätään ja tulla esteistä ohi. Loppujen lopuksi pysähty rapimaan korvaansa ja minä auttamaan ja sitten yhden putken ja loppusuoran kautta hyvillä mielin pois radalta. Samoin tein kipitin ilmoomaan, että Hugo ei mene toista rataansa ja ei muuten kisaa toviin muutenkaan! =)
Leevi aloitti urakkansa sitten B-kisassa joka oli agirata niinikään. Alussa koira meinas tulla ekaesteen ohi, kun menin lähtöasemiin ja eikun palauttamaan koiraa, sitten tuli mieleen se uusi sääntö ja iski paniikkia. Siitä sitten "rivakkaan" lentävään lähtöön ja koira kattoo mua, että mitä vittua sä siinä huidot, et lähetääx me tällee vai? =) No, liikkeelle päästiin ja renkaan jälkeinen valssi oli alun takia myöhässä hiukan, keinulle ok ja A.n alla olevaan putkeen siitä hyvin. Tästäkin matka jatkui ihan ok, tosin aika verkkaiseen tahtiin mielestäni, mutta ok kumminkin! Yhteen leikkaukseen ei tullu ihan niinkuin olisin halunnut. A.n haki todella nätisti vaikka oli putken suut molemmin puolin. Tosin näissä kyllä luotankin koiraan ja uskon sen toimivan oikein. Putkiin menee ohjaamalla. A.n jälkeen yksi takaakierto josta puomille ja sen jälkeen kepeille. Puomin alastulo oli huono, hiinä ja hiinä ja tuli vielä sivuun alas, kun kepit lähettin suorittamaan täysin takaisinpäin tulosuuntaan. Tästä A.n alla olevaan putkeen, kauimpaan päähän tehden päällejuoksun kepeille. Sit enää loppusuora ja kärkeen kuulutuksen mukaan mentiin. =) Oli huikea 0,69s ihanneajan alitus! =)Yksi koirakko toisensa jälkeen mokaili jotain ja loppujenlopuksi olimme sijalla 2!! Leevin ja minunkin ensimmäinen sijoittuminen kolmosluokassa! Mutta kun on Taijasta kyse, ei siitä vaan irronnu mitään WAU, JEE fiilistä. Mä haluun vaan sitä The Tunnetta, että mentäs lujaa ja veitsenterällä kokoajan! Mua ei valitettavasti lämmitä sijoittuminen tuollaisella radalla ja huimalla ihanneajan alituksella. Vaikkakin LEEVI ON IHANA KOIRA JA TEKI TUOSSA HELTEESSÄ VARMASTI KAIKKENSA! LOVE LEEVI!! Se on teknisesti ihan kivalla tasolla, mutta tuo eteneminen...
Tokarata oli ratavirheetön myös, mutta yliaikainen, koira meni sinne minne pitikin, mutta aika verkkaiseen tahtiin. Keppien jälkeisessä kuviossa tuli pitkä tie, kun oli kohta jossa en tiedä miten saisi kunnolla kerrottua käännöksen. Tämä on selvityksessä... =)Ns. normi "taka-taka", mutta kun ei tarvinnu valssata ja kepeille tein taas päällejuoksun. Eli työnnöstä vasemmalle hypylle pitikin kääntyä oikealle seuraavalle vieressä olevalle hypylle....ja siitä putkeen...
Tää on tällähetkellä aika ailahtelevaa tää liitely ja isossa osassa on toi koiran motivaatio ja eteneminen. Mutta kisataan nyt edelleen sillä periaatteella, että minä saan kokemusta radoista, joita hyödyntää sitten tuo Inton kohdalla, jahka kisaiäin saavuttaa ja pysyy terveenä sekä saan koulutettua sen siihen pisteeseen että kisaamaan voidaan lähteä. Vaatimukset on aika korkeat voin sanoa! Samantasoilla koiralla en lähe kisaamaan mitä oli Hugo ja Leevi kun kisauramme korkattiin! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti