torstai 1. kesäkuuta 2017

Treeniä Inkillä ja Qralla 31.5

Hannamari ja Heidi toi mulle koirat Mäntsälään ja kentällä valmiina olevan kontakti / putkisijoittelun pohjalle rakensin päästäni treenin, vain siirtelemässä hyppyjä. Harjoituksesta tuli hyvin hyvin Taijamainen! =) Haastava!


Qraan ottelin aluksi tuntumaa muutamilla esteillä, koska en koskaan aiemmin ole tehnyt sen kanssa mitään. Inkin kanssa tuo rata meni heti ekalla yrittämällä lähes nollilla, ainut moka oli, että koira käänty keppien lopun poispäinkäännöksestä pujotelemaan uudestaan. =o Yhtään rimaa ei Inkerillä tullut treenissä muistaakseni alas koko iltana. Keinun suorittaminen loppuun oli sille haasteellista tyhjiin ja ohjaajan jäädessä taakse!

Qran kanssa sujui muutoin oikeenkin mallikkaasti, MUTTA sillä on kovin vahva oma tapansa toimia putkista ulos tullessa. Minun mittapuussa hiukan "outo" ja äärimmäisen haastava ohjaajalle. Jos olisi oma koira haluaisin yrittää opettaa helpommaksi ja Hannamari on toki asiaa kovasti työstänytkin. =) Ja tämä on nyt sitten vain minun mielipide ja en siis mollaa koiraa missään tapauksessa! Äärimmäsen upea ja taitava koira! Rimavarma jne!  Ja nämä on puhuttu siinä samalla treenatessa  jo Hannarinkin kanssa! =)

Ja  siis tämä putkihomma koitui meidän murheenkryyniksi tässä treenissä! Putkelta 15 Qraa oli ihan helvetin vaikea saada kepeille 16, lähes mahdoton. Se haki aina hypyn keppien vieressä. Ja sit sen kerran kun jarrut meni läpi, mä jouduin jäädä kökkimään hiton taa ja koira haki hypyn 6 ja upeesti keppien sisäänmenon 7!

Tässä pieni videonpätkä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti