Tuli vähän extempore mahis päästä Elinan koulutukseen ja kun ko. päivälle en ollut kerennyt muutakaan buukata niin suunnattiin Hippiksen kanssa sinne! Nää mahikset meijän on niiiin käytettävä, koska apuja ton pennelin koulutukseen tarviin. On niin erilainen kun Into, sähäkkä ja kilpailevainen! =) Teknisiä taitoja kyllä saan opetettua, mutta... =)
tuo mun kanssa kisaaminen on se mihin niitä apuja tarviin.
Viimeksi jo puututtiin siihen ja olen nyt itsenäisesti treenatessakin kiinnittänyt asiaan huomiota ja puuttunut siihen tietynlaisella palkkauksella.
Tänään Elina kommentoikin "että ei ole koiran suhteen enään ollenkaan niin huolissaan, kuin miltä viimeksi näytti. Hän on kehittynyt" =) Jes!
Himo jakso alussa keskittyä hyvin, jäi palkalle hyvin, mutta kirmaa sieltä kyllä vikkelään mun peräään ja jatkaisi itsenäisesti kirmailujaan. Olenkin nyt toteuttanut Elinan sekä Vapun neuvoja siitä, että kun pätkä on tehty/koira palkattu, jutellaan tms. niin hallissa ei rallatella. Näin ei kuumu liikaa ja keskittyminen pysyy parempana! Töissä ollaan töissä! Varmasti kun kasvaa ja varttuu niin tähänkin saadaan helpotuksia. =)
Elina oli sitä mieltä, että lelupalkkaukseenkin päästään tulevaisuudessa, että ei ole enään liian kiihdyttävää.
Tänään myös opin koirasta sen, että sehän ei väsy niin, että vauhti tai motivaatio tippuisi (tiedossa oli, että eihän tolta bc:ltä moottori hyydy, eli ei tullut yllätyksenä!). Tuon koiran kohdalla väsyminen näkyy keskittymisen herpaantumisena = paikallaanolot alkaa kärsiä ja jahtaaminen lisääntyy ja näin myös esteohittelut.
Kahdessa 10 minuutin setissä tehtiin tänäänkin ja eka setti oli huomattavasti parempi kuin toinen. Yllättävän hyvin hillitsi itsensä sen pienen hetken hallissa mitä jouduttiin vuoroamme oottamaan ennen kuin edellinen lopetti. Toin sisälle ihan viimetingassa, en viitti "kiduttaa". Opetellaan ensin kunnolla tota itsehillintää.
Elina oli myös sitä mieltä, että rimat on nyt ehdottomasti nostettava treenatessa 40 cm, ei joudu noilla matalilla rimoilla tekemään yhtään töitä ja näin ei tarvitse keskittyäkään. Voi juosta vaan hulluna kaikesta läpi ja jahdata mua.
Tänäänkin veti mua päin päällejuoksussa niin, että vedin kunnon pesismahalaskut yhden esteen alle ite. Onneksi ei sattunut! Tämäkin kertoo Himon röyhkeydestä ja siitä hullusta kisaamisesta! Elinalla oli vahva mielipide tähän, että tämä on asia missä saa agilityssä ja muuallakin lenkillä esim. koiralle huomauttaa ja kunnolla. Ohjaajaa päin EI juosta/hypätä/törmäillä! Sen verran niitten pitää ite kattoa ja kunnioittaa ihmistä! Näinhän Elinan jalka meni paskaksi, että ymmärrän kyllä ja olen samaa mieltä!
Sitten jos joku on saanut tässä aiemmin jostain kuvan, että Hippis on todella taitava ja kykenee vaikka mihin ratasuorituksiin, niinkuin Into saattoi jo tuossa iässä kyetä, niin tässäpä pikku todiste meittin menosta ja tavasta treenata. Kyllä on kuulkaatten ratasuoritukset kaukana hamassa tulevaisuudessa! =) Luulenpa, että ei vielä ihan kisaiässäkään! Mutta sou! =) Kyetään sit kun kyetään!!!!! Maltilla edetään ja mä nautin vaan vauhdin hurmasta! =)
Video.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti