perjantai 31. joulukuuta 2010

"ota"-hommelit jatkuu 31.12

Leevin kanssa taas pikavisiitti hallilla ja sama puomin alastulotreeni aiheena. Samaa pyörättelyä alastulon sivuilta oik. asentoon ja niin, että koira tuli myös ylempäältä puomin alastuloa pienestä vauhdista asentoon. Vaihteleva onnistumisprosentti edelleen. Tarjoo myös ite asentoa ja selkeetä sivuilta mennessä, eniten vaihtelevuutta "vauhdin" kanssa.

Nyt tässä hommassa kysellään minun pitkäjänteisyyttäni.... =)

torstai 30. joulukuuta 2010

Pöytä ja puomi 30.12

Intolle aamulla pöytätreeniä ja ihan hyvin meni tänäänkin! Olis himo päästä tyyppään oikiselle pöydälle jo, mutta se saa valitettavasti odottaa....
Ajatuksissa kypsyy jo muidenkin aksajuttujen treenailu olkkarissa. =)Ohjauksia....

Leevin kanssa kävin hallilla ottamassa taas pelkkää puomin alastuloa. Pyöräyttelin "ota"-asentton puomin sivusta molemmin puolin sekä niin et nostin koira ylemmäs puomille ja siitä sit alas "ota"-asentoon. Tänäänkin niin hyviä suorituksia kuin niitä läpitulojakin. Tarjoo kyllä asentoa hyvin itekseen, mutta sit kun tulee hiukankin vauhtia mukaan varmuus katoaa. A kun on hallissa kokonaisena oli pakko testata tajuaako hommasta mitään, kun onkin koko este ja vauhti (vaikkakaan A:lle en tota metodia ota, saa juosta sen läpi), eikä kyllä tienny mitään. =)
Mutta treenit jatkuu.....

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Yllättävä päivä 29.12

Iltapäivällä kävin Leevin kanssa ekaa kertaa ottamassa puomilla, pelkällä alastulolla kylläkin, sen uutta kontaktimetodia.
Jokunen toisto tuli otettua, valtaosa hyviä ja muutama mistä nyt ei hurraata huudeta. Mutta tää oli tosiaan eka kerta ite puomilla, tästä on hyvä jatkaa!

Ja kun Leevi kerran pitään jonkinsortin taukoa ja Into on toipilaana, oli mentävä Hugon kanssa sporttikselle valmennukseen.
Täytyy sanoa, että odotukset ei olleet korkealla, vaikkakin ihan luottavaisin mielin lähin pojan kanssa hommiin. Hugosta kun ei koskaan tiedä... =) Se oli ihan sairaan hyvällä päällä! Harrastanut agility viimeksi varmaan lokakuussa, tais olla itekin hiukan pöllämystynyt hommasta. Veti ihan sairaan hyvin! Lähti ohjauksiin ihan ennenäkemättömällä tavalla, siis Hugoksi!
Mäkin olen nyt ton koulutuksen jälkeen pöllämystynyt tosta koirasta!!

Niinu sano, että ohjaan sitä jotenkin tarkemmin kuin Leeviä, mutta silti rennommin. Johtuu varmaan siitä että oletusarvo koko hommalle on toisenlainen kuin Leevin kanssa tehdessä. En tiiä, mutta hyvältä tuntu tänään! Niinu myös kehotti ilmottamaan Hugon ihan extempore kisoihin ja treenaamatta siis. Sais siirrettyä samaa tekemistä / fiilistä Leevin radoille.

Mutta sit tän pv:n harjoituksiin... alussa sylivekkiä johon Hugo reagoi sairaan hyvin! Ja mä tein sen ihan hyvin!
Selkeesti jääny jotain päähän viime treeneistä... =)
Sit Hugo kepitteli hyvin!!! Keppien jälkeen oli välistäveto kohta jossa ekalla kerralla Hugo veti pahannäköisesti kyljelleen alastulon jälkeen...mä siis aivan liian myöhässä ohjauksissa. Seuraavat paremmin ja sit kohta missä piti tehdä flippi...saada koira oikeeseen päähän putkea, kaksi putkea sisäkkäin uulla joista sisimpään ja hei, ME ONNITUTTIIN EKALLA YRITTÄMÄLLÄ JA TOKALLAKIN, ei siis ollu tuuria! =) Hyvä Hugo!! <3 Ja ehkäpä mä sit osaan tehdä flipin?! =)
Lopussakaan ei ollut mitään ongelmia, oikeesti, niin se vaan oli. =) Ohjaukset jees! Kerran Hugo paineli pöydän sijasta putkeen, kun vaan päätti niin, sillä ohjauksella olis pitäny tulla oikein ja niin alkuun tulikin mut koukkasi putkeen. Niin Hugoa että. =)
Tosi nätit niistot ja muistin ite suhista, toimi Hugolla äärettömän hyvin vaikka ei ole koskaan noin toimittu aiemmin. Nätti takaakierto-päällejuoksu. Ok keinu! Viskyleikkaus vähän hidas hypylle keppien jälkeen, mut ootti palkkaa kepeiltä. Leikkauksen jälkeen vetoon hyvin vaikka putken ekapää tyrkyllä...
Kertakaikkiaan WAU HUGO!

Video Hugon menosta...




*

tiistai 28. joulukuuta 2010

"Pöytä"treenit jatkui 28.12

Taas otettiin pikku pöytätreenit sillä samaisella saunajakkaralla täällä pikkiriikkisessä olohuoneessa. =) Alkuun silleen mihin eilen jäätiin ja sit niin et mentiin "kovemmalla" vauhdilla ja mä jatkoin suoraan ohi ja tein ns. persjättöä tai valssia ja koiruus jäi pöydälle. Ekalla kerralla jäi kyllä pöydälle, mut ei heti hokannu mennä maate. Korjas kyllä pian ja sit kaikki toistot menikin hyvin! =)
Leeville samalla otin "ota"-asentoa myös tuolla jakkaralla, toinen ressukka niin innoissaan hommasta et tärisi tehdessään ja tarjosi asentoa kokoajan. =) Kun vaan päästäs puomille siirtämään toi homma....

maanantai 27. joulukuuta 2010

Pöytätreeniä saunajakkaralla 27.12

Intolle sairaslomapäivien puuhastelua, kun tota virtaa alkaa olemaan kohtuu kiitettävästi. Opeteltiin siis pöydän suoritusta saunajakkaran avulla =) ja ihan äärettömän nopeesti toi koira sisäistää asioita. Ei siis olla pöytää vielä aiemmin treenattu!
Mulla on visiona, että "pöytä"-käskystä hakeutuu pöydälle + käy sinne maahan ja odottaa, ilman mitään erillistä käskyä, lupaa poistua sieltä, poistuminen "mennään"-käskyllä. Iltaruuan verran otettiin toistoja ja hakeutu sinne (käskystä) hyvin ja käänty aina minua kohden ja kävi maahan. Tämän siis opetin ilman mitään "maahan"-käskyjä! Alussa olin jakkaran vieressä, sanoin pöytä millä käteni oli nyrkissä ja koira sai naksun/namin, kun kävi pöydälle mahaan. Sisäisti sika nopeesti! Kohta ei tarvinnut kättä laisinkaan tai mun pöydän vieressä oloa... meni pöydälle ja kävi maahan -> sai naksun ja palkan! Sit vahvistin siinä paikallaoloa antamalla nameja pöydälle ja pois tultiin vain "mennään"-käskyllä. Sit sain otettua jo käden nykimistä, hyppelyä ym. mukaan kiusaksi odottamiseen ja hienosti poika nakotti jakkaralla ja odotti lupaa poistua. <3 Treenaillaan nyt tätä sairasloman ratoksi ja katotaan kunhan hallille joskus päästään miten hienosti homma siirtyy minipöydälle, luulis et ei oo ongelma vaikka pöytä sit isompi onkin ja eri materiaalia....
Taitava Into!!!!

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Suunnitelmiin muutoksia...

Näin taas muuttu suunnitelmat, kun meillä Into sairastuikin tässä tämän viikon alussa. Taitaa olla kennelyskää. =( Oiskohan messarista saatu? Tosin aika pitkä itäminen on kyllä sit ollut....Maanantaina pakko soittaa ell:lle koska oireita on edelleen.
Soitettu, ei huolta kuulemma! Kun yleiskunto on hyvä niin nou hätä!

Isot pojat ovat toistaiseksi pysyneet oireettomina (saivat nenäsumutteen kennelyskää vastaan 7.12), mutta silti jätin niiden osaltakin viime keskiviikon Juvanmalmin valmennuksen väliin. Minnalta sain Eikkaa lainaksi, että pääsin kuitenkin itse mukaan. Ihan kiva oli kävästä opissa lainakoirallakin, vaikkakaan eihän se tietty sama asia ole. Teettää itsessä kummallisia asioita... =) Sylivekkiä tuli opeteltua oikein kunnolla sillä keikalla ja kyllä tais joitan perille mennä.

Leeville olin suunnitellut nyt tähän vuodenvaiheeseen treenitaukoa, tosin puomin kontakti olisi tauon aikana opeteltu uusiksi, mutta muuten ei oltaisi mitään aigilitya tehty. Tauko piti olla 19.12.2010 - 11.1.2011 ja seuraavat kisat 29.1 (ehkä jo 16.1) ja Inton tauon piti olla sitten tohon perään, että on kuitenkin itellä treenissä joku koira kokoajan, eli Into 10 - 31.1.2011. Mutta Inton tauko tulikin sit jo nyt! Ja pituus riippuu paljon siitä miten jannu lähtee paranemaan, mitä pidempään oireilee sitä pidempään pidetään oireettomia taukoviikkoja ennenkuin lähdetään taas varovasti treenailemaan! Nyt laskettuna AINAKIN siis viikolle 3 saakka.

Leevillä on tässä ollut tämän vuoden viimeisten kisojen jälkeen (5.12) jo helpompaa, treenissä ollut vain kerran, 18.12 se Sporttiksen keikka. Eli taukoillut tavallaan kyllä jo liki 3 viikkoa. Mikäli se nyt terveenä pysyy "joutuu" se jo hommiin.... Ainakin noi Sporttiksen keikat ja se kontakti pitäs opetella, mutta noi s******n pakkasetkin sotkee tota hommaa.

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!!


Hugo, Into ja Leevi toivottaa koirakavereilleen ja muillekin...varsinkin mamman kamuille oikein ihanaa joulua!! <3

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Saunajaakon Snowboard King "Into" 1.v

Into Pinto Pintiäinen täyttää siis tänään JO vuoden!
Aika mennyt ihan sairaan nopeasti, vastahan se tuli sellasena nappulana meille. =)
Tähän asti se on täyttänyt kaikki toiveet mitä koiruudelle silloin asetin. <3

Onnittelut poitsulle!

lauantai 18. joulukuuta 2010

Eka SM-ryhmän valmennus Sporttiksella 18.12

Niinun vetämä koulutus tämäkin ja aika moinipuolinen harjoitus oli kyseessä, 33 estettä.
Me mentiin se Leevin kanssa todella pätkissä, kokeillen eri ohjausvaihtoehtoja paikkoihin. Ei päästy ihan loppuun asti.
Osa kohdista meni todella onnistuneesti ja osa vähän vähemmän. Mutta toisaalta kiva tietää, että aika monipuolisesti voisimme eri ohjauksia paikoissa käytellä onnistuen. Paitsi vedot... =)
Jaakotus tuotti ongelmia puomin jälkeisessä kohdassa, Leevi hyppäsi hypyn takas kun käänty ensin väärään suuntaan, useamman kerrankin. No, mä en ees tiiä koska oisin sen kanssa tehny jaakotuksia. =O
Kepit loppu tosi lähelle seinään ja siinä ei Leevi kestäny taaksejättäytymistä...
Viskyleikkaus toimi hyvin kun linjasi sen oikein =), twisti hyvin, valssit ok, muutama vetokin tehtiin suht onnistuneesti.
Jäi hyvä mieli kyllä vaikkakin puhuin koulutuksen jälkeen et jotenki rikkonainen fiilis jäi. Varmaan johtu siitä kun teki noin pätkissä. On kai olevinaan suurempi onnistumisen mittari se et tekis / pääsis pidempiä pätkiä. Vaikka en kyllä oikeesti aattele noin! =) Palaset kun pelittää ne on helpompi yhdistää suuremmaksi kokonaisuudeksi.
Seuraavan kerran SM-ryhmä treenaakin vasta helmikuussa. =( Vois olla joka viikosta. =)

perjantaitreenailuja 17.12

Inton kanssa normi viikkotreeneissä, Minna ei päässyt jotenka luovutti vetovuoronsa minulle ja minähän nappasin harjoitukseksi Huittisen Harrin tuomaroimasta radasta pätkän, viime RimA.n kisoista medi3:lla olleen...

Oli paikkapaikon vauhdikasta menoa ja välillä yllättäviä ansoja. =)
Into veti hyvällä vireellä!

Allaolevassa videossa treenin huippuhetki... =)




torstai 16. joulukuuta 2010

Pikapikaa hallilla 16.12





Pakko oli mennä mm. eilisiä mokia paikkailemaan hallille kun pakkanenkin laski hiukan.
Tein Intolla alkuun sivuirtoomista (toinen kuvista, ei ihan oikisenlainen) niin, että jätin ykkösen taa ja menin itse putken viereen ja siellä siis valssi kun koira lähesty kakkosta. Aivaan sairaan hyvin Into veti. Ei ees alotettu palkalla vahvistamalla, toimi laakista! =) Kunnon irrotus toki piti kakkoselle tehdä. Sit otettiin suorasta putkesta tuloa hypylle jonne niisto. (tämä homma extempore sununnittelematta) Olipa hyvä et tuli otettua...(vaikkakin vaikea kuvio..vauhti kova!) ei niistoon ei millään ja nyt olin tasan tarkaan ite sijoittunut oikein!!!! =) Ei muuta kuin lelulla vahvistamaan ja niin tuli täysiä nyrkkiä / lelua päin että sisso ja hyppäsi hypynkin väkisin vaikka oli tarkoitus palkata se pysähtymään hypyn ponnistuspuolelle. Tätä jyystimme tovin ja saatiinhan se toimimaan! Pilkottiin kyllä heti osiin eli hypyn takaa liki vauhditta eka onnistumaan ja sit putkesta. Sit otettiin eilisen treenin irtoomiskohtaa, nyt irtos sairaan hyvin mutta ei käänny peruskäännöksellä, ei taida tietää koko hommaa =O..treenin paikka. Loppuunleikkaus molempiin suuntiin, aikasta ok. Hallilla oltiin varmaan vartti ja se sisälsi estekuvioiden rakennuksenkin, eli pikasetti.

Tyhmiä aivotuksia 15.12

Inton kanssa viikovalkussa Juvanmalmilla.
Niinulla TAAS kiva jouheja treeni jota ei kovinkaan pitkälle kylläkään päästy. Alussa oli kakkoselle pakkovalssi, jossa saisin vieläkin aiemmin lähteä liikkeelle, vaikkakaan ei ollut ollenkaan niin huonoa tekemistä itsellä kuin joskus muinoin... Ongelma oli nyt Inton hyppytyyli ja se kun tulee liian tiukasti siivekettä nuolle pakkovalssiin, joutuu ponnistamaan huonosti. Tähän saatiin neuvoksi pituuden pystytolpan käyttö. Kieris onnkeis sen eikä tullu välistä, jolloin olis vaikeempi lähteä korjaamaan hommaa. Sit vuorossa valssia ja vetoa yhteen kohtaan, molemmat ok kun tekee ite oikein. Valssi kerralla ok. Vedossa kunnolla käytävä vekkaamassa ed. hypyllä. Vekeissä Into vähän kattoo (hidastaa) et hei, eix tota estettä saakaa vetään tosta noin suoraan täysiä...tän hokasin videota katsoessani. =)Sit oli putkesta kolmen hypyn kuvio kaikki siis vierekkäin linjassa. Ekalle aika lailla suoraan tulo putkesta, mutta ei auttanu koiraa ootella jotta keekes kunnolla 2 hypylle päällejuoksuun ja seuraavalle eli muurillw takaakiertoon työntämään. Tässä sain jonkin pöölön ajatuksen et mun pitää kakkoshypylle hidastaa Intoa ja rupesin pöllösti sitä jarruttelemaan ihmisnuolen tapaan ja saakutin Niinu ei sanonu mulle mitään! =) Korjattiin vaan palkalla koiran tuloa kun valu hiukan selän taa, no en tiiä olisko tullu alunperinkään oikein jos olisin vaan kunnon päällejuoksun siihen tehnyt, meinaan sit kun loppujen lopuksi tei vain pelkän päällejuoksun toimi hyvin. =) No nää on näitä vammasia omia avoituksia... Mut opittiinpahan ainakin se, et ei tollee ja se on hyvä asia se!! Tossa höylättiin sen verran et alko pojasta jo paras Into olla poissa ja se näky sit jatkotekemisessä....8 hyppyä ei hakenu enään kunnolla ja haahuili. Saatiin sitr lopuksi sekin kohta onnaamaan ja sen jälk. valssi joka kylläkin videolta katsottuna suuntautuu hiukan huti ja koira valuu....

Ainiin ja tänään piti treenin jälkeen mainita kolme asiaa mihin on tyytyväinen. Kiva ihmiselle joka ei juurikaan koskaan ole tyytyväinen mihinkään. No, tänään tuli mieleen seuraavat pointit...mä olin tyytyväinen siihen et olin ees johonkin tyytyväinen =) ja siihen yhteen valssiin, vaikkakin jalat tikuttaa ku singeri (ei ihan oo valssi valmis kolmella askeleella)mutta ne likkuu jo oikeeseen suntaa ja mä uskon niihin! =) sit koira väläytteli alkuun hyvää estehakuisuutta ja vauhtia.
Tosin kotona videon katsottuani katosi kummasti tuo tyytyväisyys =) jää päällimäisenä vellomaan mieleen noi omat tolloilut tossa päällejuoksussa.... =)Et se siitä! =)

torstai 9. joulukuuta 2010

Into messarissa 11.12

Into junnuluokassa jossa 9 koiraa.
Kehäkäyttäytymisessä edelleen parantamisen varaa ja paljon. Arvatkaa vaan oonko treenannu.. =)
Tuomarina Annukka Paloheimo ja hän kommentoi seuraavaa:

Hyvin voimakas. Pitkähkö pää. Hyvä purenta. Vankka luusto. Hyvin kehittynyt eturinta. Riittävästi kulmautunut takaa.
Vielä löysyyttä liikkeessä. Erinomainen luonne. Kaunis esiintyminen.

Tulos EH ja kun huuteluja meidän numerolla kilpailuluokkaan en kuullut laisinkaan, ja se siis vietiin läpi ilman meitä vaikka about 2 minuuttia ennen olimme olleet arvosteltavana, niin tuloksemme jäi tuohon. =) Titteleihin meillä ei mahista olisi ollutkaan kun eriä luokassa kuitenkin jaettiin, vaikkakin niukanlaisesti, mutta olisi ollut kiva tietää sijoitus junnuluokassakin....

No ens kerralla tarkemmin, mutta tuskin enään ihan heti messarissa. =)

Into Timon treenissä 10.12

Ei ihan nappitreeni. =) Itellä ihan tohottamista ja Inton keskittymisestä näkyi, että rankka treeniviikko painoi. Olen tehnyt sen kanssa nyt tällä viikolla aivan liikaa! =(
Alussa tuli hyvää irtoomis treeniä. Sit liikaa hanskausta, tai no...en tiiä. Ton ikänen koira jonka kanssa kovasti tehdään töitä estehakuisuuden kanssa laitetaankin yht'äkkiä kaikkien ansojen keskelle ja esteitä ei pitäisikään mennä. Oli vähän hakusessa ahtaissa väleissä ohjaukseen tulo. Tulihan se sit vahvistamisen kautta, joka olis pitäny tehdä heti kun homma ei toiminu alkuun.. Seuraava paikka tuottikin itelle taas ongelmia, linjaukset ja oman liikeen suuntaaminen oikein...vaikeeta, sama ongelma kun aina, mutta en tiiä löysikö Timo ratkasun siihen. Tuntu ainakin että puhu asiaa... =) Mun katsomisestani koiraan ja tavasta liikkua eteenpäin ohjatessani. Liikaa kroppa kääntyy koiraa kohden...pitäs kattoa käsivartta pitkin koiraan ja liikkua koko kropalla eteenpäin. En nyt osaa tota paremmin selittää, mut onnex ite ymmärrän pointin. =)Kepit osaksi verkotettuna Into veti taas hyvin ja tein persjätön niiden jälkeen ja siitä takaakierto-niisto seuraavalle hypylle ja mä tein sen niiston taas ihan päin persettä. Tajusin sen jopa juuri siinä tehdessäni ja luovutinkin ja vitutti. Mikä saakeli niissä on niin vaikeeta opppia ja tehdä oikein??!!! No, seuraavalla kerralla sit hyvä, muistin jopa suhista ja hidastaa. =) Sit tähän lopetettiin, tuli jo kertakaikkisen liian pitkä setti Intolle muutenkin. Radassa paljon tiukkoja paikkoja mutta on ne jossain vaiheessa treenattava kuntoon....=)

Koetulokset ja fyssari 9.12

Hugon koetulokset saatiin tänään ja kaikki muu oli ihan ok paitsi kilpparin T4 arvo oli hiukan alhainen. Se voi vuorokauden eri aikoina kuulemma heitellä jonkin verran. Keskiarvo oli kuitenkin täysin hyvä, jotenka vajaatoiminnasta ei voida puhua.
Tilanne on kuitenkin hyvä tarkistaa puolen vuoden kuluttua uudella verikokeella. Eli kesäkuussa sitten, ellei muutoksia voinissa tapahdu ennen sitä.

Sitten iltapäivällä molemmat pojjaat pääsi fyssari Riinan käsittelyyn. Selässä molemmilla oli jumeja, mutta ainakin Hugolla nuo kuulemma aukesi hyvin. Hyvä!

Viikkotreenit Juvanmalmilla 8.12

Viikkotreenissä sama rata kuin maanantaina, tai no, sama pohja, mutta kyllä esteet oli hiukan eri kulmissa ja eri etäisyyksillä nyt. Oli hyvä kerrata asioita noin pian...
Alkuun tänään niisto-persjättö ja toimi! Muistin hidastaan suhinalla. =) Valssit alkuun pissi,en ennakoinu tarpeeksi, mutta saatiin paremalle tolalle, tosin näissä ennakoivissa Inton estehakuisuutta tulee vahvistaa vielä paljon. Kontakti (A) oli ihan jees taas. Inton pienen haahuilun jälkeen homma jatkui, valssia ja vekkiä ja takaakiertoa ihan ok. Tosin vauhtia saisi mielestäni olla enemmän. =)Pussi tossa kulmassa tartti vahvistusta. Loppuun puomi pariin kertaan ja sit rengasta. Meillä kun ei edelleenkään ole rengasta hallilla mitä treenata.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kennelyskää vastaan... 7.12

Tänään Hugo ja Leevi sai nenäsumutteet kennelyskää vastaan. Intollehan se on annettu jo pentuna rokkoitteen muodossa.
Nyt vaan ootellaan ja toivotaan että ei viimevuoden tapaan tartuta toisiaan tautiin. Se vaara tuossa nenäsumutteessa on, mutta on vasteentarjonnaltaan paljon parempi! Josko se viimevuotinen olisi riittänyt, oli kuitenkin sumutteen annossa eka kerta.

Hugosta otettiin myös samalla kolme putkea verta ja josta tehdään perusverenkuvaa ja kilpparikoetta. Ihan vain varmuuden vuoksi kun ikääkin on jo tuon verran. Mitään ongelmia ei siis ole ollut. Sitten kiikutetaan vielä pissinäyte ell:lle josta katotaan kunnolla munuaisarvoja sun muita...

Toivotaan, että kaikki on kunnossa!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Sporttikoirahallilla kera Linnojen ja Minnan 6.12

Oli ilo ja kunnia =) päästä Linna-familyn kanssa treenailemaan Sporttikoirahallille. Neljäs päivä aksaa putkeen ja perjantaiseen tapaan vuorossa Into. Teemu oli tehny "aika" haastavan radan ja se alkoi jo vallan mielenkiintoisella tavalla.
Tänään myös tuli paljon paljon paljon sellasta yleiseen kouluttamiseen liittyvää tietoa itelle! Pointteja mitä ei ite todellakaan älyä, että kiitosta vaan TAAS!
Ajatuksia siihen kuinka lähteä pennun kanssa mm. sitä ensimmästä estettä suorittamaan ja neuvoja lelusta koiran irti saamiseen jne....
Meillä oli Inton kanssa tänään(kin) aika paljon lelusta irtisaamis ongelmia ja alussa paikallaanpysymisongelmia.
Sit vähän sitä omaa sohellustakin mukaan mahtu. =)
Niistoa treenattiin nyt tällä kertaa koiralle kunnolliseksi, kun ei meinaa kääntyä.... Siihen nyt täytyy muistaa, että ei saa kiihdyttää koiraa "tule tule"-käskyllä vaan suhina käyttöön, jotta hidastaa ja tietää tiukan käännöksen olevan tulossa.
Ennakoivat valssit suht jees. Pussi oli A:n alla ovelassa kulmassa ja se oli Intolle liikaa. No, ke on tod.näk sama rata treenissä, että sillon sit treenataan se kuntoon. Ja rengas! Leikkauksien treeni ja vahvistaminenkaan ei olis pahitteeksi. =) Puomin veti hyvin ja nätti kontaktisuoritus. Alussa jos Into osais kepit jo kokonaan olis tullu sairaan hieno kepeille vienti iteltä! =)

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Vuoden vikat startit Porsk:illa 5.12

Tänäänkin Leevillä 3 starttia, Heidi Viitaniemen tuomaroimilla radoilla.
Kisapaikka oli kiva! Kohtuullisen lämmin ja kun kysessä heppamaneesi oli pohja hyvä! Varmasti koirien mieleen...pehmeä! Ei kuitenkaan itselle liian pehmeä, no ehkä vikalla radalla yhdessä kohtaa....=)
Leeville ekalla radalla armonolla oli hyppäri ja koira kulki ihan sairasta vauhtia (meijän mittakaavassa, tuloksissa etenemä 4,40m/s meidän uran nopein ikinä!!!!, armonolla siksi kun ydessä takaakiertokohdassa...niisto.. koira tuli mun jalkoihin ja ihan oikeesti väärälle puolelle hyppyä, eikä tuomari antanu 5. Kiva ja vauhdikas rata ja oikeesti Leevi vauhdissa ja iskussa, teki todella tarmokkaasti hommia ja tällä kertaa pysy hyvin ohjauksessa. Etenemä meillä aivan loistava siihen nähdenkin, että alussa ennen keppejä valssissa koira valu ja toi takaakiertohässäkkäkin vielä. Ite olin luottavainen ja päättäväinen, silti HYVIN rento mielestäni. Oli hyvä fiilis itellä tehdä töitä.
Tokarata agirata ja edelleen koiralla sairaan hyvä vauhti ja draivi. Alussa niisto kusi ja ihan vaan mun vika kun en tee niitä oikein. Argh! Mutta tuli hypyn kuitenkin oikein ja matka jatkuin puhtaasti aina kepeille saakka josta sisäänmenovirhe. Törkkäsyllä yritin mut ilmeisesti kovasta vauhdista johtuen koira ei taittunut ykköseen, ei taida osata itsekkään rytmittää menoaan uudessa vauhdissa. =)
Kolmas ratakin oli agirata ja taas kiva sekä vauhdikas. Aika nappirata meiltä jos kontaktivirhettä alastulosta ei olis puomilta tullu...ja muutamaa kohtaa missä koira hiukan kerkee kysellä...

lauantai 4. joulukuuta 2010

RimA:n kisat 4.12

Leevi kolme starttia RimA:lla ja tuomarina Harri Huittinen. Ekalla radalla meidän kaksivuotisen kisarupeaman aikana kohdattiin ENSIMMÄISTÄ KERTAA PÖYTÄ! Ja läpihän siitä mentiin mun ennakoivista jarrutuksista huolimatta, koira kyllä yritti sinne pysähtyä, mutta liuku vaan läpi kynnet pintaa raapien. =) Leevi painaa ratoja nyt sellasella draivilla että sisso ja hakee aivan kaikkia esteitä. Hyvä niin! =)
Ekaradan alotuksessa olin hiukan koiran tiellä sen mennessä putkeen, mutta se ei Leeviä haitannut (josku olis kyllä haitannu!!!) se paino sinne sellasella apinan raivolla että. =) Siit puomille samanmoisella ja nätti kontakti oli, mutta sen jälkeiselle muurillekin paino niin vauhdilla että en ois kerenny kissaa sanoa ja kääntyminen siksi hiukan huonoa, vaikka puolivalssia tein ja siihen tavallaan jäinkin. =) Tästä sitten pöydälle.... Pöydältä hypyn kautta puomin alla poikittain olevaan suoraan putkeen, mistä oli meno kepeille, mutta Leevipä veti putken niin täysiä, että paineli kepeiltä ohi, ja munkin ohi, johonkin sinne niiden takana kaukana olevalle okserille ja HYL. =) Sit kepit ei meinannu löytyä millään, mut kun löyty sen jälkeinen tilanne meni nätisti. Hiukan keppien ulostulon alapuolella hyppy jonne pakkovalssilla ja seuraavalle viskyleikkaus.... Jatko tästäkin ok tovin, kunnes A.n, jonka meni lentäen, jälkeen oli muuri ja seuraavalle hypylle takaakiertoon johon kerkesin hyvin ohjaamaan, mutta Leevipä päätti mennä viereiselle hypylle takaakiertoon (eli ihan kuin olisin kahden hypyn välissä tehnyt vippasun) ja siitä sit mun luo VAUHDILLA suikkasi sit oikean hypyn ja matka jatku maaliin. =)

Tokarata menikin sit vähän enemmän reisille. kolmas este pussi josta ohi ja juoksi sinne johonkin himoiten yhtä putkea. Eiku takas ja pussiin, sit sen jälkeen 2 hyppyä jees, jonne jouduin oikeesti tekemään töitä käännöksen kanssa ja jo tutustuessa aatella et ei hae siellä takana olevaa muuria. Ei se ennen olis tonne asti haeskellu! =) Sit suoraan putkeen johon olis tarvinnu jarruttaa, unohtu, juoksi sieltä suoraan tyrkyllä oleville kepielle kolmos väliin ja kepeille ei siis pitäny mennä. =) No, taas kun löydettiin oikiset jatkoesteet haki yhenkin ihan sairaan kaukaa???? =O Kepeille tein lähetyksen joka olikin uuteen Leeviin liian vahva, paineli kepeiltä huitsan tuuttiin... Sit sen jälkeen homma levis taas vaan lisää. Keppien jälk hypystä ohi...lopussa vielä muurin ohi..... mut vauhtia oli ja Harrilla joka radalla kunnon loppusuora.

Kolmannelle radalle ei ollu mikään jihaa fiilis lähteä. Ajatuksissa vain et nyt toi elukka on otettava jotenkin lapaseen.
Alko niin et puomi oli esteenä nro 2 ja josta löysän ohjauksen takia alastulovirhe kontaktilta. Sit matka jatkukin ihan jees, mitä ny esteellä nro 6 viskystä pyörähdys huti suuntaan, mutta pelastuttiin kumminkin jatkoon. Kepeillä oli vähän mongerrusta ja ei lähteny välittömästi niiden loputtua vetoon takaisin päin tulosuuntaan, mutta kun tuli vauhti oli liki suoraan putkeen huikea ja sieltä ulostullessa. Renkaalle puolivalssi jotta sain koiran oikiseen päähän putkea, ok. Sit alkokin koko hallin päädyn ja pitkän sivun mittainen loppusuora. eli kovaa mentiin! Tältä radalta tulos siis sentään. 5 ja luokan nopein aika sekä sijoitus kolmas.

Hugo 8.v











Kaikessa tässä tohinassa on unohtunu Hugon syndet! Hugo täytti siis eilen 8 vuotta!! Apuva, niin paljon jo! Onnee vaan pojalle! =)

Tänään RimA:n kisoissa sitten vihdoin ja viimein muistin mennä jututtamaan Johanna Kososta joka ohjaa Jedi nimistä russelia. Hugon isän nimi oli Jedi ja siksi siis kävin kysäsemässä, että oliskohan samasta koiruudesta kyse. Toki olin taustatyötä asiasta tehnyt, kun minulla on kopio Jedin papruista ja näin ollen osasin katsoa kennelliiton tiedostoista, että ko. koira kisaa agilityssa ja sit selvisi ohjaaja jne... Eli olihan se sama Jedi, Hugon iskä! Teräs-iskä onkin, 10 vee ja kisaa vielä ihan kympillä!
Sitten Johannalla olikin matkassa vielä Hugon sisko Jazi jonka oli pentueesta itselleen jättänyt. Kyllä niissä oli samaa näköä ja valittetavasti hiukan samoja ongelmiakin..terveydessä siis.
Oli äärettömän kiva nähdä koiruudet ja turista Johannan kanssa!
Tässä linkki Johannan ja koiruuksien blogiin....

Niin ja onhan Jedi siis Leevinkin pappa ja Jazi Leevin täti. (kun Leevi siis on Hugon poika jos joku ei sitä vielä tiedä =))

perjantai 3. joulukuuta 2010

Hyvä päivä vaihteeksi 3.12



Normi pe treenit ja sää salli treenaamisen just just. Oli oma veto ja keskiviikolta hiukan "varastin" treeniin kuvioita kun jäi silloin kokeilematta ohjauksia eli siis tuo puomi ja sen jälkeinen kohta, esteet 4-10.

Alotin treenin esteiden 5-7 eteen menolla, palkka lopussa valmiina ja HYVIN! Sen jälkeen puomi ja siitä poispäinkäännöksellä 5:lle jossa valmiina palkka ja HYVIN! Sit puomi ja pp.käännös + koko suora, 8 sylkkärillä ja 9 takaakiertoon johon niisto, joka oli huono. Muuten SAIRAAN HIENOSTI JA HYVIN! =) Puomin siis leijeröin!
Sit kerran kepit jotka oli osittain verkotetut, ok.

Sit kunnolla harjoituksen kimppuun....
Alotus meni Intolla yhden vahvistuksen jälkeen ihan sika hyvin! Tein siis sivuirrotuksella ja pakkovalssilla putkeen, putkelta mukaan ja sit toi puomi jne. Hyvin putkeen vetoon (10) saakka, joka ei ole muutenkaan ollut vielä 100% hallussa, putkeen vedot siis. Nyt putki vahvasti seinän lähellä. Tätä sitten tovi harjoteltiin. Mutta saatiin onnistumaan. Kepit ihan jees ja siitä jatko, tosin jaakotusta, mitä ei oikeesti olla kovin treenattu, tuotti hankaluuksia 15.sta. Sitä vahvistettiin. Puomin kontakti oli oikeestaan aika jees. Lopussa vahvistin pariin otteeseen itsenäistä päähänmenoa. Kepit haki molemmista suunnista hyvin, umpikulman päässä vaan joku haju haittasi hetkittäin keskittymistä.
Keppien jälkeisen kohdan putkeen yritin viedä vetämällä, ei onnannu. Sit koitin valssata, vaarallista itelle =) meninas tulla turpakeikka...paras oli persjättö keppien jälkeen ja hypyn 18 jälkeen. Jäi kyllä tän päivän treenistä kertakaikkisen hyvä mieli. Kyl toi Into sit taitaakin jotain osata sekä tykkää hommasta ja mä pysyn hetkittäin jopa sen matkassa. =) Tänään ei kyttäilly käsiä vaan haki sairaan hyvin esteitä! Tekee kyllä tuolla omassa hallilla ihan eri intensiteetillä töitä kuin muualla, mutta kyllä sekin varmasti korjaantuu! Ja ei siis missään tapauksessa ole huono muuallakaan.

torstai 2. joulukuuta 2010

Leevin kisakooste 2.12



Leevin treeni oli tänään suunnilleen kuvan mukainen. Homma koostu siis viime kisojen kämmikohdista...tänään nuo ei suuremmin tuottanut ongelmia. Alussa en saanu koiraa väärään päähän putkea millään, mutta kyllä sitä sitten loppujen lopuksi mukaan mahtu. Mutta sit treenattiin vetoon tuloa. Painu sit kyl yhessä vaiheessa valssistakin selän taa, mitä pelkäsin kisoissakin käyvän, siksi se suljettiin pois. Puolivalssit toimi ym... Kuviossa hommailtiin myös niin, että takaakierrosta avokulmaan kepeille ja eihän Leevi meinannu oikista väliä löytää millään. Ei saakutti vaan viitti, koska treenit todisti et tietää kyllä mitä kuuluu tehdä...
Intokin pääsi (taas =O) treenaamaan. Pakkovalssi jees, putkeen kolme molemmilla tavoilla jees (vetämällä ja valssista), loppuratakin jees paitsi tietty kepakoita ei menty. Okishan toki hinkkaamisen varaa ollu monessakin kohtaa mutta en nyt ruvennu hienosäätämään. Lähinnä mentiin sillä varjolla et tuleepahan taas tehtyä sitä sun tätä... mut tietty toissaan ja kunnolla kuitenkin. Otettiin myös muutama putkeen veto lopussa ja takaaleikkauksia, ihan jees. Nyt oma tekeminen oli parempaan, ajatuksella tekemistä ei koheltamista! Olin yksin! =)

Into Juvanmalmilla 1.12

Tälle päivälle Niinu olikin pistäny "pahan" radan =), haastetta oli kivasti. Tosin Inton kanssa tehdessä ei haasteisiin samalla tavalla pääse käsiksi. Itse Inton ohjaus on jo mukava haaste. Osissa mentiin rataa (tietty!), jo alku oli hinkkaamisen paikka..sivuirtoomista. A.n kontaktin Into suoritti sairaan hyvin!! Ja Niinu vaan nauro sille... =)Käsilläseisontaa....=)
Oma tekeminen oli taas kerran sellasta sohlaamista että. Nyt tohon täytyy tulla loppu, kaikki menee vaan pipariksi sen takia. Okei, joka aamu kun nousee 15 yli 5 ja sit viel joka keskiviikko siis suoraan töistä likimain tonne, niin ei sitä aina ihan skarpeimmillaan ole. =)Treenaamista oli koiralla vielä itsenäisessä puomin kontaktisuorituksessa (tottakai viellä tässä vaiheessa) ja mulla taas kerran mm. niistossa. Into myös tänään oli yllättävä kädessä = lelussa kiinni, nyt taas kiinnitettävä huomiota palkkaukseen, että tulee heittoina ja aina esteeltä! Putkeen veto meni Intolla hyvin sekä yhessä kohtaa leikkaukset.
Valitettavasti treenistä ei vaan taas jääny itelle hurraa olo, vaikka ei siellä nyt mitenkään perseelleen menny ainakaan koiran osalta. Ite oon nyt vaan niin pööpö! =)