Hiukan pöllösti suunnittelematta tuli lähettyä pentua treenaamaan. Kotona pikaseen päätin kuvion mitä treenaan ja asiat, eli sylkkäri ja pp.käännös. Elinan opeista huolimatta tuo palkkauksen tarkka suunnittelu jäi tekemättä. =( Päätin että lelulla mennään ja ihan ok:han tuo menikin. =)
Oheessa Intiäisen treenivideo. Kandee keskittyä koiraan ja sen menoon eikä ohjaajan töllöilyyn! Oli niin touhuissaan ohjaaja, että taisi unohtua tuo aina samanlainen/oikeaoppinen tekniikkasuorittaminen.
No, pääasia että pennulla on tässä vaiheessa hauskaa ja halua mennä esteille! =)
Hieno hän on ikäisekseen!! Vaikkakaan ei varmasti vedä vertoja nykypäivänä monelle ikäiselleen pennulle mistä on tarkoitus tulla agilitykoira. Mutta meillä on aikaa. =) Tärkeintä on, että pennulla säilyy halu tehdä töitä ja syntyy hullu rakkaus agilityn tekemiseen!!!
Sitten hiukan hammaskuulumisia.... Nyt on lähteny keskimmäiset yläetuhampaat ja seuraavatkin heiluu jo. Alhaalta on vaihtunu jo 4 hampaat. =)
Hieno pentu ja tosi hyvin lukee sun ohjausta. Jos olisi minun pentu, lähtisin nyt tekemään siitä "hullua", eli irtoamis ja vauhtiharjoituksia ja tekisin vain silloin tällöin jotain ohjaustekniikka juttuja yhdellä hypyllä.
VastaaPoistaEli oikean viretilan etsimistä, palkka aina targettina, itsenäisyyttä ja irtoamista...vauhdin hurmaa ja raivoa. Sitä niiltä russeleilta usein puuttuu. Myöhemmin voit hyvin viedä sitä kädessä, mutta nyt unohtaisin sellaiset treenit vähäksi aikaa...jos siis olisi mun.
Mutta hieno pentu joka tapauksessa ja hyvin motivoitu!!
Moikka Mila ja kiva kun piipahdit blogissa. =) Kiitos neuvoista! Niitä otan aina ilolla vastaan! Vaikka ihan konkreettisesti kuvien ja harjoitusten muodossakin!! Tällaisia harjoituksia ei paljon tehdäkkään, itseasiassa tämä taisi olla ensimmäinen laatuaan. =) Ja tuolloin kun homman videoin ja katsoin sen, petyin juuri siihen kuinka harjoituksesta muotoutuikin vain putkelle saattotreeni. =) Vain muutama kohta irtoomisen vahvistusta. Tuleville viikoille onkin juuri ohjemassa tuota mitä kehotit tekemään. Palataan ns. "lähtöruutuun". Helpoilla linjoilla esteitä, palkka valmiina ja nimenomaan irtoomista ja estehakuisuutta vahvistaen....
VastaaPoistaToivottavsti saan pennusta aikaiseksi sen "hullun" enkä esim: Leevin kaltaista tahmatassua. =) Vaikka Leevi muuten ihana onkin!