maanantai 29. maaliskuuta 2010

Hugon fyssari ja Intolle pikku treenit ti 6.4

Elikkä Hugolla oli fyssari tänään Hyvinkäällä ja rentoutumisesta ei meinannut tulla mitään kun kylpylällä oltiin. Niin suuri hinku olis ollu uimaan. No, saatiin koiruus kumminkin käsiteltyä. Mitään suurta ei ollut, vaikkakin pelkäsin hiukan olevan. Ns. normi jumeja lavoissa, selässä ja etujaloissa. Etujalkojen jumit aukeni/liikkuvuus parani jo tuolla käsittelyllä. Mutta, uudestaan mennään reilun viikon päästä. Silloin pojat pääsee uimaan ennen käsittelyä, niin voipi olla että olisvat rennompia hoidon aikana. =)
Leevi tsekattiin vaan pikaseen ja todettiin, että hyvä käsitellä sekin. Eli seuraavalla kerralla hoidetaan molemmat pojat.

Inton kanssa kävin hallilla fyssarikeikan jälkeen ja ohjelmassa oli pikku kuvion tekeminen...suora putki-hyppy-U-putki josta taas hyppy ja pussiin. Sit sama homma toisin päin pussi-hyppy-.... Heppu meni loistavasti molemmat kuviot ja pystyin jättämäänkin sen istumaan alkuun. =)
Sit otettiin piimeetä putkikulmaa muutaman kerran, molemmat puolet, niin suoraan kuin U-putkeenkin. Ei ongelmaa.
Sit lähetystä U-putkeen ja leikkaus päälle. Ei oikeen meinannu ekax onnaa, oma vauhti kun tyssää, niin tyssää Intokin meno.=) No, saatiin onnistumaan kumminkin kuin vein palkan valmiiksi putken ulostuloon, mutta putken sisälle kumminkin.
Sit poispäinkäännöstreenit niin, että käännöksestä putkeen. Suht ok, ohjaustekniikkatreenit jatkuukoon kuitenkin.... =)

Hau:n kisat Purinalla su 4.4, molemmat pojat

Leevi starttasi ekana ja sillä ei ollut mitään vaikutusta motivaatioon. Koira oli oikein todellinen Leevi Liimanäppi!! Mä jaksa enään! :`( En tiedä johtuuko minusta. Oonko jatkuvalla syötöllä niin epälooginen sille, että se ei tiedä mihin mennä ja etenee siksi varovasti. Jokainen Leevi- tai "tässä"-käsky on sille varmaankin liikaa.
Eka rata oli hyppäri ja aika kiepusta taas ja ei kyl six sopinu meille sitäkään vähää. Leevi teki ihan tiukat käännökset, ainoostaan yhdessä kohtaa laskeutu väärin. Itseasiassa kohdassa missä arvasin näin käyvän ja lukevan ohjauksen viskyleikkaukseksi kun kyse oli pyörityksestä. Radalla oli 5 kohtaa missä pyörittää tai mennä niiston omaisesti. Pakkovalssit ei onnannu kun laskeutuminen olis ollu hutisuuntaan. Radalta tuloksena 0/+2,30. Etenemä 3,39m/s.
Agiradalla jatkui samainen meininki..tahmatassuilu. Alku suht ok ja itelle pointsit siitä, että valsseilla mentiin. Kepeillä koira hompsuili ja sen jälkeen tuli hutimutkaa kun piti mennä A.n alla olevaan putkeen ja koira hiukan liikaa haki A.ta ja kävi seläntakana. No, nipin napin selvittiin. Loppuun tassut liimattuina hiekkaan.
Tulos 0/+3,76. Etenemä 3,16m/s. Hmmmmmmmmm =( Monta asiaa olisin varmasti voinut tehdä toisin ja näin saada koiran ripeemmäksi, mutta ei nyt omin avuin aukee itelle että miten.

Hugo oli tapansa mukaan innokas ja sitä myöten myös tapansa mukaan ei niin kuuliainen.=) Mutta ei haittaa, pääasia et tekee innolla hommia!! Mun vaan pitää oppia ohjaamaan sitä, vaatia kuuntelemaan ja hiukan opettaa reagoimaankin ohjauksiin. =)
Hugolle tuli molemmilta radoilta HYL. Ekaradalla aivan käsittämättömässä paikassa ja käsittämättömällä tavalla. =) No, oma moka tuokin, kun en hansakannu TARPEEKSI putken jälkeen. Mut eipä kyl koirakaan reagoinu ollenkaan. Pälyili vaan että mihinhän sitä sinkoon. Oikeesti ja bongasi sieltä jostain putken ja eiku sinne siis. =) Mä oikeesti repesin nauruun siellä radalla, oli se niin koominen veto.
Tokaralla sössi tuli samaan paikkaan missä Leevinkin kans meinas tulla. Kohta mitä pelkäsinkin Hugon kohdalla. En taaskaan ollut tarpeeksi tarkka ja valssi myöhässä. Sit myöhemmässä kohdassa Hugo teki taas temput eikä reagoinu mihinkään. Pälyili vaan ympärilleen ja paineli kybällä omille teilleen. Ohittaen yhden esteen taas kunnolla. No, hyllyhän se oli jo tota ennen, mutta...
Sit mulle tuli hepuli, loppuun painettiin niin kybällä, mä metritolkulla koiran edellä ja jätin sen puomille taakseni suorittamaaan kontaktin itekseen vahvalla "ota"-käskyllä ja hyvin teki. A.lle jäi taas radan keskivaiheilla patsastelemaan.

Mulla on tällä hetkellä sellainen tunne, että mä suunnittelen nuo ohjaukset ym. ihan jollekin toisille koirille. Irtoovammalle ja nopeimmalle. Siis varmaankin jollekin haavekoiralle. =) Omat ei ainakaan mun metodeilla toimi. =(

ATD:n kisat Purinalla pe 2.4, molemmat pojat

Neljä starttia siis Purinalla, 2 /koira. Illan vikoihin ratoihin olin ilmoittautunut, mitkä oli agirata ja hyppäri. Tuomarina Johanna Wüthrich. Kisat oli aivan sairaasti myöhässä. Siinä vaiheessa kun mentiin kisapaikalle piti olla mini kolmosten eka- A-rata meneillään, mutta menossa olikin medit. Toi A-rata mille en ollut ilmoittautunut oli ihan sairaan helpon näköinen, ihan ykkösluokan tasoa. Tsori ny vaan! No,ei noi kaks muutakaan hankalia ollut!

Lähtökohdat kisaamiselle ei ollut parhaat mahdolliset, kun koko päivän olin potenut vatsatautia ja lievää kuumeilua sekä kovaa päänsärkyä. Mutta, kisoihin oli mentävä. =) Onnex kestin ton ajan ja oli buranaa matkassa. Päivällä popsitut imocurit piti vatsan kurissa. Juosta jaksoin yllättävän hyvin, mutta seistä ei ois jaksanu ollenkaan. Odottelu kävi voimille.

Hugo starttasi molemmilla radoilla ennen Leeviä ja tuloksena 2 yliaikanollaa. Tavotteena oli päästä radat virheettä läpi ja hyllyputki poikki ja näin Hugolle ekat tulokset kolmosluokassa. Tavote saavutettiin.
Koira toimi ihan jees, pysy lähdössä, meni takaakiertoihin (näissä olin itse tarkkaakin tarkempi!).... =)
Kontakteilla ei vaan ole yhtä tomera kuin treeneissä, jää patsastelemaan A.lle ja puominki tulee loppuun hitaasti. Käännökset on laajoja Hugolla, joko en todellakaan osaa sille kertoa käännöksiä ja olen sikana myöhässä tai sit se ei oikeen reagoi ohjauksiin kybällä. Ja näiden laajojen kaarien takia hyppärilläkin tuli yliaikaa. Kerran olin myös pahasti koiran linjalla. Agiradalla tuohon vielä lisäksi patsastelut kontakteilla, mutta ei tullu niin pahasti yliaikaa kuin joskus esim: kakkosissa. =)

Leevi lähti loppupäässä ja oli aika fleku molempien ratojen alussa. Otin koiran halliin selvästi liian aikasin. No, su testataan toinen ääripää kun lähetään ekana. =) Onnex vauhti radoilla kasvoi edes HIUKAN ratojen edetessä. Tuloksena ekalta, eli agiradalta nolla, sijoitus 12 ja hyvä puomin alastulokontakti, kun muistin ite rytmittää. Hyppäriltä yliaikanolla +0,67. Etenemät molemmilla radoilla 3,49m/s. Videolta, kun kattelee tota meijän menoa (molemmat koirat), näyttää siltä että koirat ei etene rataa kokoajan määrätietoisesti vaan rytmi rikkoontuu kokoajan. Hetkittäin vauhtia on ja sit se taas loppuu ja koira joutuu taas lähteä kiihdyttämään, keräämään vauhtia kunnes taas hyytyy ja kyttää mua. Mä varmaan oon kokoajan jotenki niitten tiellä ja valitsen paskat ohjauskuviot. Niille sopimattomat. Homma ei oo sujuvaa. En tiiä mitä pitäs tehdä persjättöjä persjättöjen perään? Luotto ei riitä niitten tekemiseen sen suhteen et koirat ois tarpeex estehakuisia. Millä helvetillä mä saan hommasta sujuvampaa ja saisin tarjottua sulavat tiet niille. Ettei tarttis yhtään himmailla välillä. Yritetään sunnuntaina parantaa....

Normi tiistaitreenit, oma veto 30.3

Juup, oma veto ja olin sitten sellaisen treenin tehnyt, että ei oikeen onnannu. Kaiken maailman kuviot ja tiukat koukerot on viimeaikoina mennyt, mutta nyt perus suoraan menot ja rytmitykset siihen tuotti ongelmia. Leevi ohitteli mm. esteitä jne... Treenikamut kysy yhes vaihees et onx mulla kaikki ok, kun näyttäs et koira rauhottelee omistajaa?!? =) Ei siis näkynyt kait päällepäin aiempi hermostuminen kotona imurikauppiaasta. Treenihetkellä ei kyllä ollut hermot kireellä yhtään, oikeesti, mutta kotona koirat tressasi myyjää ihan sikana! Mielestäni ihan hyvällä yritin mennä kokoajan!!! Paskakin oli molemmilla ripakalla lämppälenkillä. Hugo ei treenannut tänään.

Siis koko treeni oikeesti tökki! 2-3 väliin persjättö, ja koira ohi kolmosesta....5 kepit ei tietoakaan alux koiralla... kepeiltä poispäinkäännös, en viittiny ees yritellä, kun sen kerran mikä oli iteltä ihan floppi yritys.... 10 vippasu oli ainut positiivinen juttu....kepit toiseen kertaan -> olis pitäny päästä sivuirti, koira ei kestäny sitä tänään ollenkaan. Ja oikeesti osaa kyllä kestää. Jopa takaakierto tökki Leevillä??? Meidän vahvuus! Ja mitään ei oikeesti sitten tullut treenattua...hiottua ajatuksella...vahvistettua juuri niitä asioita mitä olin alun perin ajatellutkin tuon treenin suhteen. Vittu! No tätä on turha vatvoa enempää! =) Ei ollu meijän päivä tänään. Toi kuvio on otettava joskus uusix, oikealla fiiliksellä. Sisälsi tosi nasevia kohtia! =)

Nyt ei treenta tällä viikolla enään, pe kisoihin! Luottavaisin mielin....

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Valssitreenit 28.3

Oltiin hallilla valssitreenailemassa....Minna K., Minna N., Laura, Milja ja mä. Yhteensä 10 koiraa ja kyllähän tossa kolme tuntia hurahti keposaan. Leevillä tein Hugon jälkeen ja jossain määrin ok setti. Tavote saavutettu muutamassa kohdassa, että sain irrotettua koiran hypyille ja siitä ajoissa jatkovalsseihin. Radassa oli yhteensä 16 estettä (8 eri hypyllä) ja valsseja sinne tehtiin vissiinkin 12. Muita ohjauksia ei sallittu. =)
Hugo kielteli hyppyjä ja niissä kiristy pinna. =( Treenikumppaneitten mukaan ohjasin kyllä kunnolla, että koira ei vaan mennyt esteitä. En tiedä!!???!! Ohjasinkohan... vai onko tuo koira nyt jostain kipeä. Vahva epäilys on, koska ei ole ennen kiellellyt, on kyllä sen verran "estehakuinen". No fyssari on 6.4, harmittaa vaan kun oon ilmonnu sen kisoihin pääsiäisenä.
Valssit on ihan perseestä...varsinkin esteille saatettavalla koiralla, mutta treeniä jatketaan ja vahvistetaan estehakuisuutta, jotta joskus päästään valssaamaan ajoissa. =)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Rannikon valkku 26.3, Leevi



Leevin kanssa siis tosiaan oltiin valkussa. Alku oli aikasta haastava ja Leevi ei voinut tajuta ko. kepeille vientiä ensin ollenkaan ja se selkeesti taisi vaikuttaa koiran lataukseen ja motivaatioon, kun heti alussa tuli epäonnistumisia. Vienti siis tapahtui ko. kohdassa niin että mentiin ite kepeille hypyn 3 puolelle ja puoleenväliin keppejä kutsumaan koiraa. Heti, kun se oli putken suun ohi, liike taaksepäin ja käsi eka keppiväliin ja veto sinne. Mä kun sain koiran ohi putkesta (ensin haki sitä paljon)rupesin käskyttämään kepit, koira alkoi pujotella puolesta välistä keppejä minua kohden. Sitten helpotettiin hommaa ja jätettiin Leevi putken suun kohdalle istumaan ja kutsuin sitä vaan käteen ja sinne ekaa keppiväliin. Parempi...mutta alusta saakka ei tainnu tulla kertaakaan oikein. Rupes aina pujottelemaan mua kohden. =) =(
Muu osa treenistä ihan ok, teknisesti koira on hyvä, mutta vauhdissa ja motivaatiossa sekä estehakuisuudessa on SUURIA PUUTTEITA. Nyt pitäs treenatessa kyllä alkaa panostamaan selkeesti noihin! Osassa paikoissa tuli "ongelmia" juuri taas sen takia, kun koira pitää varmistella esteille mitkä oli aika pitkälti suoraan sen linjoilla ja niin minä myöhästyn jatko-ohjauksista...pakkovalssi mm. Hieno backlap tehtiin tänää ja vieläpä vahingossa, en ollut sitä siihen kohtaa sunnitellut. Eli esteet 23-24, en kerenny jatko-ohjaukseen...keppien vasemmalta "vetämään" koiraa ekaväliin. =) Ihan hyvä setti kokonaisuudessa.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Pitkästä aikaa tiistai-treeneissä 23.2



Treeneissä joo, Minnan veto oli tänään, mutta taas mentiin mun harjoituksella. Kiva minulle, että Minnalle kiitos! Minnalla ollu hoppuva, ettei oo kerenny harjotuksia suunnitella ja mullahan niitä riittää ja lisääkin pukkaa kokoajan. =) Tänään tehtiin lauantain kisoista pätkää ja samoista kisoista Minnakin olis harjoituksen halunnu tehdä. Mutta nyt itse treeneihin...

Hugolla alotin, ei keskittyny koira juurikaan. Omat ohjaukset tökki, sössiskelin siellä täällä jotain. No, mahtu sinne onnistunuttakin pätkää mukaan. mm 8-11 ohjattuna keppien puolelta. 7-8 oli Hugon kanssa haastavaa, tuppaa hakeutumaan selän taa ja kun joudut varmistella tuloa olet myöhässä 8:lla pakkovalssissa.
Koira vaan on kovasti ruvennut haukkumaan mennessään ja haittaa molempien keskittymistä. Hugo on nyt myös kieltäytynyt hypyistä...mm. takaakierroista niin paljon, että olen huolissani, onko koira kunnossa. Taidan varata ajan fyssarilta...Nyt BOT-kuurina ja jospa sais varattua aikaa uimalaankin.

Leevi oli aikasta persreikä alux. Jouduin vallan menettämään hermoni ja panna sen pelin poikki. Autto ja koirakin rupes hommiin, mutta liian kauan taas kattelin tota touhua.... Keppejäkin koira kulki nenä maassa nuuhkuttaen -hiiren jälkiä. Kirosana! =)
Aikamme pulattua erinäisiä kohtia rupes homma siis pelittämään ja rupes onnistumaan baclapistä kepeillekin meno. Ja hyppyjen leijeröinti koiran pujotellessa. =)Leevilläkin oli sujuvaa toi 9-11 keppien puolelta. Kisoissahan tein toiselta puolelta...
No perjantaina Rannikon valkku, toivottavasti koira ois motivoituneempi.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Juha Oreniuksen koulutus Mänts:n hallilla 21.3



Hugolla osallistuin koulutukseen ja oli taas ihan innokas koira. Tosin alku vallan hävettää, kun koira ei pysyny ollenkaan paikallaan saatikka keskittyny. No, pienien pulailujen jälkeen päästiin tositoimiin... 2 niisto ok, kolmoselle pakkovalssi välillä ajoissa ja välillä vähemmän ajoissa. Hankaluus tossa kohden oli putkeen 4 saanti. Joko vauhdin puolesta tökki et koira kyseli tai sit haki hyppyä 6 väärältä puolelta.
Seuraava kohta minkä aattelin olevan meille vaikea oli hypyn 6 jälkeinen valssi et saan koiran keinulle. Ja paskat, ei se ees kattonu keinulle kun teki valssin ajoissa ja oikein eteenpäin liikkuen. =)
Tuskaisin kohta itelle oli 8-9, koira haki putkea 10 kokoajan. Mä en saanu siinä ohjausta millään hyväksi. Jos sain putken ohi, koira käänty hypyltä väärään suuntaan. Harjoiteltavien juttujen listalle siis... Takaakierrot tökkii myös Hugon kanssa. Oli siis meille sikahyvä treeni! Mä oletan sen lähtevän kiertoon, kun Leevi hakee ne paljon paljon paremmin. Muuten ihan ok setti. Ihan nollilla ei päästy rataa vaikka yritettiin, kämmi tuli juuri tuolla 8-9 välissä.

Leevin kisat KKK 20.3

Tuloksena 2xhyl. Ekaradalla hyllytettiin 3 viimeselle esteelle. Koira luki A.n jälkeisen elämän loppusuoraksi, kun siinä oli rengas - muuri ja siellä takana vielä linjassa hyppy, mutta muurilta ois pitäy tulla välistävetoon..... ja mä vaan näin et se pinkoo enkä tehny mitään. =) Ei myöskään tällä radalla tullut puomin jälkeiseen ohjaukseen ollenkaan (pp.käännös). Meni kyllä oikean esteen ja haki sitä hyvin, mutta laskeutui täysin väärin alas. Koira tuntui myös tuon radan alkuosion, A.n jälkeistä osiota lukuunottamatta, hitaalta.

Tokaradalla koira oli myös aika perästävedettävä. Siellä putkesta hypyn kautta avokulmaan ja kakkosväliin. Piti vekata hypylle mutta en sitä tehnyt. Hylly tuli myöhemmin, kun koira ei taaskaan tullut ohjaukseen (sylkkäri) ja oma tekeminenkin siinä oli ihan perseestä... Leevi luki homman työnnöksi vaikka piti tulla minua kohden.... Liekkö itellä ajatus jo liiaksi eteenpäin.
Etenemät oli Risto Ojanperällä meille kovia 3,7m/s ja hyppärillä 3,9m/s, me ei koskaan olla ylletty VIELÄ sellaisiin etenemiin.

Tuntuu taon jälkeen kusevan tää homma tosissaan!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Pikkureenit 17.3

Rauhassa pitäs itte ottaa, mutta hallille veti. Minna tartti Jekkiksen treeneissä apua ja kun en oikeen lenkkeillä voi, reenasin pojilla sitten ihan pikkusen siinä samassa. Leevillä alux kahta hyppyä peräkkäin itse olemalla paljon sivuirti. Ihan ok, sit keppejä muutamia kertoja kaukaa lähettämällä sekä kokeilin päällejuoksua keppien jälkeen. Rohkeesti se on tehtävä jos ajoissa meinaa olla. Onnistui! HUgolla kans kepakoita...alkaa sujumaan. =) Hakeekin kun suputtaa että missä kepit... =)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kisoissa pitkästä aikaa 14.3

Vihdoin päästiin taas kisaamaan. Leevillä HSKH:n kisoissa Purinalla siis kolme starttia. Ja täytyy heti alussa sanoa, että se kolmas oli Leeville liikaa näin tauon jälkeen, hyyty.
Eka rata oli ihan jees menoa, vaikkakin kaikissa rataantutustumisissa kärsin luottamuspulasta itseäni/valintojani kohtaan ja kyllä koiraankin. Arvoin ohjausvalintoja ja mietin muitten tekemisiä, mietin että valitsenko taas vain hitaimmat ohjaukset, miten koira reagoi mihinkin. Sekin tuntui unohtuneen tässä treeni/kisatauon aikana. Kuitenkaan en ajatuksissani varmistellut, jostain ne valinnat vaan tuli, toimikin ihan ok kai, sain kerrottua koiralle käännökset mielestäni ok. Valssit yhdellä radalla jätin tekemättä ja valitsin leikkaukset kun oon niin paska valssaaja ja noilla muutamalla radalla niitä teinkin ja aina myöhässä. PRKL!
Puomin alastulon kontaktit paukkuu tällä hetkellä joka kisassa, tänäänkin. =( Hallilla tekee ok, mutta vauhdit ei pääse samalaisiksi siellä kuin kisoissa. En tiedä mitä teen?!

Ekaradalla koira kulki ihan jees, lopussa tuli yhelle hypyn jälkeiselle putkelle ohitus ja kisoissa pistin täysin omaan piikkiin, mutta videolta katsottuani ohjaan kyllä ihan ok, mutta jostain kumman syystä koira tulee vaan mun perässä eikä ees kato putkea. Onkohan tämä sitä vahvati jalkojen mukana tuloa?...tahtoo irtoovan koiran. =)

LISÄYS 17.3 -> Arvostamani henkilön tutkailtua videota tuli tuomioksi seuraavaa.... Syy on siis kuitenkin minussa! Ohjaus ei ole kunnolla putkeen oikea-aikaisesti ja sitten kun se tulee, rintamasuunta on jo rutkasti huti! Eli olettamiseksi on mennyt tuossa kohtaa meikällä. =)

Toka rata alko hyppy-keinu-suora putki kuviolla, jäin keinun kupeeseen alotuksessa vastaanottamaan ja koira meinas suikata keinusta ohi, mutta korjaa viime hetkellä. Kerkesin nipin napin tekemän persjätön putken jälkeen ja taka-taka näin ok. A.n jälkeen oli muurille viisto vienti ja A.lle tein päällejuoksun. Hiukan hoppu tuli muurilta työntää koira seuraavalle hypylle takaakiertoon ja en kerennyt sitten enään alta pois kuin koira lähti hyppyyn ja näin hidasti tosi paljon.

LISÄYS 17.3 -> tähän ko. henkilö kommentoi seuraavaa : saatan koiran ihan liian lähelle esteitä (muuri) ja kun pitäisi olla ollut jo ohjaamassa hypylle takaakiertoon olin vielä muurin tolpan takana...olisi ollut tarvetta olla enemmän "sivuirti" muurilla.

No, tästä kepeille ja valssi niiden jälk.(myöhässä) ja koira takaakiertoon josta suoraan putkeen leikaten (piti valssata takaakierron jälkeen, mutta kun ei kerenny). Suorasta putkesta koira piti saada takaakiertoon ja tähän valitsin poispäinkäännöksen. Tässä valuin ihan liian pitkälle ja koira mukana. Sit tuli hyppy ja pituus mistä lähettiin tyyliin kokonaan takasinpäin. Piti jaakottaa pituudelle, mutta koira vetikin ohjauksesta liinat kii ennen hyppyä (vauhti oli kova näytti et irtoo pitemmältä ja lähin ohjaukseen, liian ajoissa siis), sain korjattua, kun huomasin, mutta Leevi astui pituuden palikan päälle ja siitä tuli mun väärälle puolelle ja väärään päähän putkea = HYL. Puomin kautta maaliin ja alastulossa sellainen roiskasu ETTÄ! =(

Kolmas rata tuntui matelulta, mutta maaliin tultiin 5 kera (kosketus) ja yliaikaa, kun yx valssi oli taas niin PRKL:een myöhässä ja taas takaakiertoon lähetys kusi sen takia, jouduin pakottamaan koiran kiertoon, tässä tuli jalkoihin.

Mutta tämä kaikkihan todistaa sitä, että olen siis tehnyt väärät ohjausvalinnat, kun en kerran kerkee kunnolla/oikein tekemään vai? Tai sitten en vaan osaa? =) PERKELE!

Ei mun päivä. Jäi paska fiilis oman itsen takia! Pitäs uskoo siihen mitä tekee, reilua koirallekin. Mutta välillä on käytävä näin jotta voi taas ottaa opikseen ja parantaa omaa tekemistään. =)

LISÄYS 17.3 -> tavoitteeksi valita sellaiset ohjaukset missä pääsen itse liikkumaan kokoajan hyvin, välttää valsseja niin kauan kun saatu treenattua ne kuntoon, ei saatella koiraa kädestä pitäen joka esteelle jne...

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Normi perjantai treenit 12.3



Minnan veto, mutta Minna päätti ottaa treeniksi mun tekemän 30 esteisen radan joka pohjautu yhteen Niinu koulutuksen radoista. Haastetta riitti monessa kohtaa ja sairaan kiva treeni vaikka ite sanonkin!
Hugon kanssa painittiin alussa sivuirtoomisen kanssa. Ei onnannu, persjättö käyttöön. Ei hyvä sekään, kun ei tullu ajallaan. 5 paras oli pakkovalssilla jatkon kannalta, leikkaus sit 6:lle. Ensin yritin irrottamalla putkeen, mutta jatkosta tuli Hugofutista. =)Hugo teki muuten treenin alussa monta kertaa A.lle sika hyvät kontaktit!! =)Poispäinkäännökset 12 ja 16 oli tosi hyvät! Eka yritin valssia 11 ja 12 väliin, mutta Hugo tuli 11 niin herkästi ohi ja jouduin varmistelemaan sitä, niin valssi oli auttamatta sairaan myöhässä. Leikkaukset toimi Hugolla tänään hyvin kans. Putkelta 21 putkeen 23 ohjasin jotenki ihan pöllösti alux, mutta onnex treenikamuilta saa hyviä neuvoja ja asia korjaantu pienellä vekkauksella.

Leevillä otin alussa kerran sivuirrotuksen palkalla ja sit tositoimiin. Alku jees sivuirrottamalla ja valssi 2-3 väliin. Pakkovalssilla putkeen 5 ja leikkaus hypylle 6. Tähän katkesi matka alussa muutamaan kertaan kun Leevi haki hypyn 6 taakse oikeelta. Ohjasin leikkaukseen varmaan liiaksi poispäinkäännöksen omaisesti kun ajatuksena oli kääntää paremmin. Taka-taka ok, ja puolivalssi hypylle 8 ja A:n ohjasin oikealta. Poispäinkäännöksissä on Leevillä hiottavaa tällä hetkellä ja siksi tämän radan innoissani tuossa muutama viikko sitten teinkin. Toki ne tänään onnistui jotenkin. =) A:lla (este 25) oli aluksi kauhia hoppu keretä tekemään valssi sen jälkeen, kun halusin ohjata A.n sen oikealta. Asia korjaantu sillä tosi hyvin, kun tein putken 23 jälkeen persjätön jolloin olin jatkon kannalta paremmin sijoittunut oikealle, kun koira tuli ulos putkesta 24, tästä sain hyvin koiran ohjattua A:lle ollen jo A.n sivulla. Leevi kun hakee kontaktiesteet hyvin! Loppu ok, kokeilin myös kepeilleviennin leijeröimällä 2 hypyn. Leevi oli muuten aikasta vauhdikkaalla tuulella! =) Toivottavasti tälläinen motivaatio ja vauhti pysyy yllä jatkossakin.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Omatoimitreeniä 9.3

Hallilla päivällä kävin vähän poitsujen kanssa treenailemassa. Hiukan kontakteja ja leijeröintiä..estehakuisuuttaa...ohjaajan irtoomista. Hugo veti laakista hyvin. Leevillä parilla ekalla kerralla huti. Kävi aika kierroksilla, siksi luulen, että oli malttamattomuutta. Mutta kun ei ohituksista tullut palkkaa, koira korjasi ja homma rupes toimimaan. Hyvä setti tänään. =)Leevillä kontaktilla treenattiin sitä, että voin jättäytyä jälkeen ja hää menee esteen silti loppuun. sekä sitä, että kontaktiltakin voi tulla tiukka käännös eikä vaan totutusti luukuteta sitä 5m eteen. =)

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Treeneissä!!!??!! =) 5.3

Siis oikeesti, treeneissä oltiin! Leevi on liidelly viimex tammikuun lopun Jau:n kisoissa ja Hugo Rannikon valkussa 5.2. Tällaisen pikku tauon se viheliäinen kennelyskä aiheutti. Mutta, hyväksi varmasti kaikille. Pojat sai nkaipaamaansa taukoa ja itse osaan taas arvostaa, että saan harrastaa ja näinkin ihanilla otuksilla mitä mulla on. =)

Oli mun veto ja harjoituksena oli erittäin yksinkertainen kuvio...3 hypyn verran suoraa luukustusta toisella pitkällä sivulla ja putki loivalla uulla hallin päässä, puomi toisella pitkällä sivulla ja toisessa päässä 1 poikittainen hyppy. Kepit puomin vieressä.
Harjoituksessa meille olennaiset jutut kontaktien treenaus Leevillä. Ensin luukutusta puomilta putkeen ja itse leijeröin esteitä niin paljon kuin pystyin. Kontaktit jees ja koira haki suoraan eteen. JEE! Sit pitikin puomilta kääntyä kepeille...suoritti loppuun puomin, mutta ehkä hiukka hidas. Oli jo harjoituksen loppupuolella et parhaat paukut pois. Eikä treenattu kauaa!! Toisessa päässä puomilta viistolle hypylle poispäinkäännöksellä. Tökki. Ite ohjailin jotenki päin p:tä. Koira kerkes pyöriä ja hakea väärää hyppyä. Näin jälkeenpäin aateltuna, keppien leijeröinti oli turhaa, kerkesin liian pitkälle ja näin sylkkäri olis ollu oikee ohjausvaihtoehto. =) Mutta pp käännös on edelleen treenilistalla, koska on treenattu sitä tosi vähän ja hakusessa on. Six se oli tänäänkin listalla.

Hugo veti kans innolla ja teki hyvät kontaktit. Muistaa vaan käskyttää viime tipassa ja aika tomerasti. =) Hugon pp toimi. Sekin kesti leijeröinnin, kun oli puomilla. Ihana otus!! Koominen agilitykaveri. Pitää ilon kyllä yllä treenatessa ja muistuttaa siitä että on turha ottaa liian vakavasti. Hugo ei ainakaan ota. SE PITÄÄ HAUSKAA! Voi miksikä se onkaan kehittynyt tässä vuosien mittaan. Tulee ihan kyynel silmään, kun muistelee sitä alotusta Orimattilassa. Hugo niin rakastaa aksaa tänäpäivänä! =)

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Muisteltiin mitä on agility 1.3

Käytiin poikien kanssa hallilla vähän muistelemassa mitä on agility. Hugo ja Leevi vaan kepitteli muutaman kerran ja toiset mokomat irroteltiin suoraan putkeen. Inton kanssa leikittiin ja muutaman kerran pikku herra meni suoran putken..mustan sellaisen. No problemos! =)
Katja oli apurina ja tulipahan siinä treenattua Katjan Napsullakin (malityttönen) aksaa... Kivaa oli ohjaajalla! =)