maanantai 22. joulukuuta 2014

Jarrailureeni 21.12

Aamupäivällä setti hallilla. Ohjelmassa jarruttaminen hypylle ja tätä tehtiin Janitan treenin pätkässä josta saattoi jotain jäädä silloin hampaankoloon. =)

Tänään oli ihan hyvä päivä! Mulla oli ajatus ja äärimmäisen tiukka linja, että tänään ei lennetä! Tätä ajatusta työstettiin jo aamuisella metsälenkillä - mamma oli todella tiukalla päällä sielläkin. =)

Treenatessa vaikutti siltä kuin koira olisi hoksannut jotain tai sitten se oli vain kuuliaisella päällä. Mikään ei ns. kiihdyttänyt sitä ennen treeniä - ei muita koiria tekemässä jne jne.. Toki se ottaa kierroksia jonkun verran jo ihan saapumisesta hallille.

Videota treenistä.

Tämän katsottuani pohdin itsekin, että vahvistinko tuota jarrailua ja kokoomista hypyille mitenkään... =) Huoh!
Toki lentämällä ei olisi saanut suorittaa mitään - onhan tuolle koiralle jo seuraavan esteen ottaminen palkka, mutta silti! Jos haluan konkreettisesti koiralle jotain opettaa tulee siitä saada konkreettisesti palkkaa! Toki se oikeesti jonkun kerran saikin ja videolla ei ole kaikki tekemisemme, kun kaikkea ei kuvattu!!
Mutta kun koira pääsääntöisesti toimi niinkuin halusin, teimme vain... Hoh hoijaa tota omaa nuppia!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti