lauantai 26. toukokuuta 2012

Motivaatiota kysellään.. 24.5

sen verran suuriksi koen nuo onkhelmat nyt!

Inton kanssa Porskilla tänään kaksi starttia ja tuomarina Seppo Savikko. Radat oli haasteelliset vaikkakin sisälsivät aivan perusaksaa! Ratkasut paikkoihin löytyy kyllä, mutta ei ne vaan toimi!?!

Eka rata alko taas jo paskasti, kun en saanut tehtyä niinkuin halusin! Into hiipi ja juuri puhuttelussa Seppo sanoi että "muistakaa sitten se 15 sekunnin lähtösääntö". Hätähän siinä itellä tuli! Hitto! Ei pitäs antaa vaikuttaa ja seuraavalla radalla ei vaikuttanutkaan, kun päätin että antakoon vaikka 7 hyllyä, mutta lähtö me tehdään kunnolla.
Eka rata hyllytettiin jo esteellä 9, mutta ihan mun takia, en ohjannut kohtaa niinkuin piti. Nykyään Inton kanssa en saa tehtyä mitään niinkuin olen ajatellut! Se ei vaan toimi niinkuin ennen tai olen ajatellut sen toimivan. Ekalla radalla jatkoin kuitenkin yhden esteen verran hyllyn jälkeen ja se oli A-este. Jonka tuli läpi! Läpi tultuaan meni ite pikaseen takasin A:lle "ota"-asentoon. Käskin pois ja otettiin A uusiksi ja sit kipin kapin radalta pois. Taas oli huippu fiilarit itellä radan jälkeen. =o Aksaati on niiiin mukavaa!

Tokalle radalle tuli sit taas apinanraivo joka itseasiassa on jo pakkokin olla, jotta koira pelittää edes jotenkuten. Oikeesti kyrsii ja hävettää huutaa kokoajan kurkkusuorana kitarisat vilkkuen sille että "tässä näin" ..."tänne näin". Kaikki varmaan aattelee että ohjaa sitä eläkä huuda!

Into ponnistaa nyt niin helvetin kaukaa tai millon mitenkin hypyille, että ohjauksia on vaikea ajoitta oikein. Näin se hyppää kaikki hypyt suoraan räyhäten läpi ja kääntyy vasta sitten. Tämä myös vaikuttaa vauhtiin rutkasti! Sen kääntymisreaktiota on odotettava jolloin taas seuraavaan ohjaukseen on vaikia keretä ajoissa. Loputon kierre radalla. Sit se hakee katseellaan kokoajan kaikkea -esteitä? jotain, jolloin ei oo mun kanssa hommissa lainkaan... huoh! Yhteistyö nolla! Sit on toi A.n kontaktisuoritus... Isoja ongelmia! Joita ei korjata hetkessä, josko ihan toisessakaan..

Mutta ongelmat tiivistettynä:

Hyppääminen

-ponnistuspaikka


-kääntyminen
-vaikutukset vauhtiin
-ohjauksien ajoittamisen vaikeus
-reaktioiden odottaminen (esim: välistäveto, tuleeko? Koska koiran kääntymistä et näe ennakkoon)

Kontaktit

-A.n alastulo

Yhteityö

-mun kanssa tekeminen (mun "lukeminen")
-natsi-aksa "tässättely ja huutaminen!


Edeltävälle hypylle tein leikkauksen...siitä siis singotaan luvallisesti juu oikeesti noi pitkälle! =o

SM:iin koira on nyt jokatauksessa ilmottu vaikka ei sinne kuulutakkaan! Rehellisesti!! Loppuu pähkäily ja aivopuoliskojen taisto! =) En oikeesti haluasi tässä tilanteessa sinne mennä, mutta voihan olla tuuria ja meillä hyvä päivä, sitähän ei tiedä koskaan, oikeesti. Toivotaan sitä nyt kuitenkin... Ja toiseksi tulevaisuudessa SM:iin pääsystä ei ole takeita jotenka mennään nyt kun kerran vaadittavat tulokset on...oman kokemuksen kantilta. Pääsen näkemään miten vaikuttaa omaan nuppiin.... Tosin mulla on nyt vääränlaiset lähtökohdat, kun ei edes huvita ko. karkeloihin mennä itteään nolaamaan. Vaikka tiedän, että siellä on monenmoista menijää. Pahempia varmaan kuin mekin. =D

1 kommentti:

  1. omg, eksyin pitkästä aikaa tässä ruokiksella lukemaan että mitä teille kuuluupi ja herranjumala! Sehän on kuin meikäläinen joka olisi kirjoittanut tän blogin monta juttua! Meillä on kuule todella paljon samaa onkelmaa.... :-/ t.Katja ja parrat

    VastaaPoista