perjantai 30. joulukuuta 2016

Olihan mukavaa!! 30.12

Tämmöstä tänään. =) Ja olipas vallan mukavata! Ihan treenata testaillen ja analysoiden!
Paljon mahtu kaikkea treenisettiin ja pelkastään hyvässä. 
Pahin oli ainoastaan radan loppu - 26 kepeiltä koira otti lähes poikkeuksetta 3/12/19 hypyn, vilasemattakaan minuun. Murr! =) Ja oli vaikeeta saada kääntymään koiraa 28 hypyltä 29 puomin suuntaan, kun eihän sinne kerennyt tai voinut ohjata muuten kuin ns poikkarilla. 
Ja voi sanoa että Himo OSAA mennä takaakiertoon ainakin meidän hallissa tuossa kohden olevasta suorasta putkesta pelkällä käskyllä! =)




torstai 29. joulukuuta 2016

Hammastohtorilla 29.12

Vire kävi tänään näyttämässä suutaan hampitohtorilla Jäkessä, kun olen tässä muutaman päivän ollut kovin huolissaan sen purennasta. Pienempänä kaikki oli kunnossa, mutta nyt kasvun myötä sille on kehittynyt lievä yläpurenta. Se korjaantunee, mutta kun alaleuka on nyt myös liian kapea. Alakulmurit ei tule mahtumaan suuhun kunnolla.. Maitohampaathan, ne alakulmurit, siltä lähti aatonaattona.

Saatiin nyt kuukauden ajaksi kotiharjoitteita jolla yritetään suuta muokata. Ja jos nää ei auta sitten on kirurgisten toimenpiteiden vuoro ehkä... ientä leikattaisiin pois.. Mutta toivotaan, että nää "jumpat" auttaa!!

Koiran alaleukahan on keskeltä ns. halki joten varsinkin näin varhaisiässä on vallankin "muokattavissa".

Vire sain mielestään varmasti elämänsä parhaat harjoitteet! =)

Täyskumipallolla leikkiä vähintää 4 x 10 min päivässä, jotta olisi suu auki mahdollisimman paljon. Näin halkio alaleuassa levenee ja kulmurit suuntautuisivat ulospäin kasvaessaan. Nyt ne on vielä ihan tyngät. Ja jahka ovat n. 1 cm mittaiset mä saan alkaa painelemaan niitä ulospäin varovasti.

Ell velotus oli 55 eur ja lelukauppaan menikin sitten 22 eur. Sen hintainen keissi se! =)
















keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Ihana ilma! 28.12

Ihanaa kun kerkee valosan aikaan kunnon lenkille!! Ja saa vielä nauttia pikkiriikkisestä pakkasesta ja millistä lunta maassa. =)











Kimurantteja koukeroita 27.12

Heti alkuun pakko kirjoittaa että tuntupa hassulta näpytellä tuohon 12:sta - joulukuu. Jotenkin ei ollenkaan tunnu siltä! Ei yhtään.. ja joulukin on jo taputeltu! Hyvä! =) Kesää kohden.. =)

Mutta asiaan, otsikon mukaan kimuranteissa koukeroissa (á la mä ite taas) käytiin hallilla pyörimässä!


Haastavinta tuntui olevan radan muistaminen ja tietyissä paikoissa kuten 5-6 välissä yliohjaaminen. Koira kävi taas tänään kovin kierroksillakin, joten jarrujen muistuttelulla tartti aloittaa ennen kuin päästiin edes joten kuten hommiin. 

Ongelmat: 

5:lta sain koiran 10 päähän putkea! =o
11:sta ohjatessa tiukalla jarrulla koira haki esteen taakse.
15 putken ulostulossa kääntyi useasti väärään suuntaan - oli haasteellinen paikka kun ei päässyt omalla sijainilla kertomaan kunnolla mihin matka jatkuu.
27 tuli ohjattua näköjään koko treenin ajan väärältä puolelta! =)

Oppi oli mennyt koiralle yhdestä edellisestä treenistä perille - 32 takaakiertoon meni ihan sukkana kun vaan anto "kierrä" käskyn ennen 31 putkeen menoa. Koitin piruuttain saada koiran hyppäämään 32 hypyn editse ns. väärältä puolta ja olipas vaikeeta! Taakse haki.. =)
29 erottelu toimi hyvin!!

Hyvä treeni! Positiivisesti yllättynyt monesta kohdasta = koiran regoinnit! mm. putkijarrut.. Nollilla ei edes yritetty!! =) 



lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua!



Ratana 24.12

Eilisellä radalla nollavedoissa. Kolme yritystä vaati jotta nolla tuli. Ekalla pakka kesti esteelle 34 saakka, jossa suhahti väärään päähän putkea. Tokalla livahti putkesta 27 A.n alla olevaan putkeen 28 takaakierron sijasta.. Kolmannella tuli sitten nolla. Treenit oli siinä. =)

Video

Aatonaaton treenilöt 23.12


Oheista rataa osissa... Yllättävän helppoa oli meno / tekeminen. Suurin ongelma oli saada koira kääntymään oikeaan suuntaan hypyllä 17.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Revanssi 20.12

No nyt on reeniradasta otettu revanssia ja jumankekka et tänään oli mulla ihan eri koira. Ei tarvinnu jyystää tai skitsoo. Homma pelitti! =) Onnistunut setti - hyvä mieli! Se osaa jos keskittyy!!

Video

maanantai 19. joulukuuta 2016

Vertailua..

Himo 3 vuoden ja 9 kuukauden iässä 50,5 cm korkea ja 14,5 kiloinen.
Vire 4 kk 1 vkon iässä noin 44,5 cm ja 11,5 kiloinen.
Taitaapi Virpukasta tulla vähän kookkaampi kuin Himosta! =o =)

Vireen sisarukset pyörii aika samoissa .. on joitakin senttejä heittoa korkeudessa ja kilon verran heittoja painoissa.  Mutta ei Vire musta missään tapauksessa liian lihava ole. Se on kovin poikamainen. =)


Akupunktiossa 19.12

Himo kävi akupunktiossa Haariksella.

Ot treenit 18.12


Taas osasin tehdä itselleni näköjään hermoja raastavan treenin,  kaikki saatanan vaikeudet samaan treeniin! Tän päivän oon potenu karmeeta morkkista kun meni hermo. Ennen kaikkea koiran keppimoikailusta. Mahtui sinne sitten siivekkeiden kaatoa, liikaa irtoovuutta ts. ohjauksista läpimenoa jne. Vaikka yksin olin treenaamassa oli koiran viretaso yllättävän korkea ollaksemme vain treenissä omalla hallilla. 

Eniten mua alko raivostuttamaan toi keppikohellus. Kun ei vaan keskity ni ei.. =( Tietyn osa-alueen osaamattomuuttahan sekin vain on = mun vaatimustaso liian korkeella.. Mutta about joka toisella löyty oikea väli joka toisella ei. Ja nyt kyseessä kepeille nro 13 meno.  Sit taas yllättävää onnistumista kohdassa 17, koira ei kertaakaan mennyt takana olevaan putkeen!  Kepeiltä ulostulossa 32 käänty myös sen tuhanne kerran väärään suuntaan, niinkuin jankkin kisoissa... Perkele, että oli vaikeeta saada koira kääntymään oikeeseen suuntaan - piti ihan sieltä lopusta hakea koira. 

22 treenasin itsenäistä irtoomista takaakiertoon käskyllä.. Himo hallitsee takaakierrot kaukaakin kunhan on liiketukea. Tohon en sitä kerennyt antamaan. Jos tonne ryykäs oli koira puomilla.

Tää menee niin uusintatreeniin tää rata! =) Paremmilla hermoilla tosin! =)

torstai 15. joulukuuta 2016

Ranking

Ihan vaan itselle muistoksi tästä vaiheesta, kun ranking elelee kokoajan..


Eipä näy meidän piste rivistössä 20 pisteen merkintöjä... =( 
Some day..some day? 
Mutta sikäli mikäli lukemani pitää paikkansa, että kisoissa startataan rankingin mukaisessa lähtöjärjestyksessä käänteisesti, en missään tapauksessa halua korkeemmalla ollakaan!


tiistai 13. joulukuuta 2016

Vallan hektinen päivä! 12.12

What a day!
Tösitä himaan, ruokaa napaan ja lähes suorilta lähtö Akatemialle treenaamaan. Vaihdettiin Nikkisen kanssa ns. oravannahkoja ja sain häneltä tämän päivän treenin.
Niin meinas väkisin uni tulla matkalla! Oikeesti sellasessa koomassa tuli ajettua, että turvallisuss kaukana. Olin 10 min ennen treeniajan alkua perillä. Oli pakko ottaa tirsat! =)  Pistin herätyskellon soimaan 9 minuutin kuluttua ja niin vaan kerkesin tuossa ajassa nukahtaa! =) =o En tiiä näkikö kukaan - kävelikö ohi, kun siinä akatemian oven suussa auto parkissa ja muija vetää unta kuulaan...

Sit tutustumaan ja päätin valita omat juttuni muutamaan paikkaan. Toinen A.n jälkeen mihin halusin tehdä persjätön, koska tiesin että siinä tulee virhe = livistää kontaktilta ilman lupaa. Tiesin myös, että tässä taatusti toimivampi juttu A.lle ns. päällejuoksu - työntäminen 9:lle.
Toinen paikka, 12-16 tein niin, että 13-14 väliin valssasin. Tän halusin kokeilla,  koska tuntu että olis meijän juttu - koira pysyy kontarollissa koko ajan eikä lähe niin pahasti flänkille mitä lähtis jos tekisin 14 persjätön. Tossa hallilahan ei flänkille ois kauheesti ollut edes tilaakaan, mutta jos ois ollu avoimempi paikka.

Lämpälle tutustumisen jälkeen ja kerranki olo tuntu edes suht virkeeltä. =)
Liikkeelle lähdön jälkeen homma kanto just niin pitkälle kuin aattelin, eli A.lle saakka josta lähti omin nokkineen ilman lupaa siinä persjätössä! MURR! Palautin ja annoin palautetta. Otin kokonaan uusiksikin jotta pääsin palkkaamaan. Sit taisin testata sillä päällejuoksulla ottaen kepeiltä saakka ja se toimi. Jatkettiin esteelle 25 saakka minne kerkesin todella hyvin, mutta sain sitten kiellon aikaseksi siinä. Näinhän se aina menee - paikka mitä jännäät onnistuu oli = sinne kerkeeminen ja seuraavassa kosahtaa. Puomilta uusiksi loppuun ja ok!

Pienen hengenvedon ja juomatauon jälkeen nollayritykseen. Nolla tuli, mutta mä olin jo ihan piipussa puomilla esteellä 19. =) Vois olla pikku kunnon kohotuksen paikka? Nollavedossa 13 jarrtti yllättävän hyvin ja pääsin kehumaankin siinä menon tiimellyksessä! Mutta 16 puolestaan haki kauheen ulos - en varmaan tarjonnut kunnolla näkyvyyttä hypylle.

Mä olin tyytyväinen treeniin! Omaan tekemiseen nyt, koiraan ja kun kerranki sain luotua koiralle A.lla tommosen tilanteen. Pääsin kouluttamaaan sitä. Hyvä treeni parempi mieli!

Akaktemialta ajoin suoraan kellikselle Himon hierontaan. Se oli kasilta ja pihassa oli 5 vailla.. Katja oli myöhässä ja Himon kohdalla lopetteli joskus 21.30. Kotona oli about 22.. salde napaan ja maate. Sellanen pv!

Himo oli jumissa niinkuin aina, mutta Katjan sanojen mukaan ei mitenkään super tai ylipahasti. Sai kuitenkin reaktiota aikaseksi koirassa monessa kohden!  mm. lavat ja takajalta.


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

4 startin päivä 10.12

Oikeen aktiivi päivä... =)

Ammusta heti Hyvinkäälle viemään luuria huoltoon Sonera kauppaan. Aattelin et nopee setti mutta siellä pirun kaupassa olikin avajaispäivä ja porukkaa ku meren mutaa. Meni yli tunti! Himassa oli puol 12 maissa, äkkii munakasta napaan ja klo 12 olin jo Katjan (serkun) kanssa hiekkakuopalla lenkittääs koiria. Katjalla siis kaksi isoa malia Simuna ja Allu.

Virpukka sai tavata Katjan koirat ekax - eka Simunan treffaus joka oli remmissä ja Vire irti. Simuna oli into pinkeenä ja Vire niin fiksuna taas että sisso. Oikeesti! Se on kyl niin järkipakkaus! Yleensähän pennut pelkää, maastoutuu, heittäytyy selälleen, mielistelee ja kuseksii tyyliin alleen, mutta Vire meni moikaamaan! Ai tällänen kookas kohelo sä oot! No, okke.. voidaan olla kamuja. Sit Katja päästi Simunan irti ja ne hörpötteli siinä tovin keskenään. Ja seuraavaksi Allu kehiin. Allun iso ego tunnetaan ja oli tietyt oletusarvot sen käytöksestä. Se onlauhkee kun lammas tällaisissa tilanteissa! Ei isoegoisen koiran tarvii hötkyillä tai isotella - pelkkä läsnäolo riittää! Allu ei juurikaan koskaan leiki kenekään kanssa! Vire meni yhtälailla todella rohkeesti moikkaamaan Allua! Katjakin ihasteli Vireen fiksua käytöstä! Toimii itsevarmasti, mutta ei ole missään tapauksessa uhkarohkean tyhmä! Katja päästi Allun irti ja se alko lähetulkoon leikkimään Vireen kanssa! o= Ja kun Allu hetkellisesti alkoi jaakaamaan Virettä liikaa sen juostessa "karkuun" toimi pentu jälleen minun silmissäni loistavasti. Se pysähty kun Allu jaakasi - jolloin Allun toiminta lakkasi välittömästi. Ja Allu ei siis jäänyt kyyläämään,  että koska ralli alkaa taas vaan tilanne nollaantui tyystin. Minusta pentu toimi loistavasti ja oikein. Kun pysähdyn jaakaus loppuu ja tiesi että Allu ei tee sille mitään saadessaan kiinni! Vaan homma päättyy siihen!

Himohan on tavannut Allun muutamia kertoja ennenkin ja tiedossa on kuinka se siihen suhtautuu. =)
Tänään suoritettiikin sillä saralla pikku testailuja! =) Himohan kisapaikoilla tai muulla belkkaireita nähdessään ehkä semisti "pelkää" niitä. Tai ainakin haluaa välttyä kohtaamiselta. Nyt kohtasi ensin Simunan jonka kanssa ralli alkoi välittömästi - normi Himo kohdatessaan muita koiria. Kimakkaa haukkua ja juoksua, komentelua ja kutsua / jallitusta juoksuleikkiin. Siinä ne sit tovin rallattelivat.. Ja koiran vaihto... Allu autosta ulos! Mitä tekee Himo?! Normi setti kun kyseessä Allu! Koira joka ei siis koskaan ole tehnyt mitään pahaa Himolle! Muuta kuin henkisesti! =)
Himo tajus välittömästi että voi vittu se on toi! Allu ei edes kertaakaan koskenut Himoon tms, mutta Himo juoksi kokoajan sitä karkuun kiljuen paniikissa. Aivan kuin päätä leikattas. Häntä koipien välissä ja välillä mun selän taa turvaan. Ja siinä sitten tarjoo hammastakin. Ikävähän se on et koira noin pelkää jotakuta toista koiraa, mutta toi on ihan hullun koomista. Allu kun ei tee sille mitään! Himo ei kestä että Allu edes haistais!
Testi jatkui - Allu autoon ja Simuna takas kehiin. Himo heti valmis ralliin.. tovin taas rallattelivat ja sittenpä päästettiinkin Allu siihen kolmanneksi pyöräksi paikalle yllättäen. Katottiin tajuuko Himo ja miten reagoi. Heti kun tajus et Allukin on ulkona, alko huutamaan Simunankin juostessa sen kanssa. Käsittämätöntä?! Allun läsnäolo teki Simunastakin kamalan.

Sit kun Allu meni takas autoon oli tilanne taas normaali - Himo ja Simuna käytettiin siinä irtlenkillä kaksin ja sit pääs pentu ja Leevi keskenään. En haluu riskeerata pentua tohon ralliin mitä Simuna ja Himo vetää keskenään. Haluan välttyä törmäyksiltä yms.










Alla: Rusakko tapaa Allun... 




Tunnissa piti ulkoilukeikasta selvitä, kun oli se kisoihin lähtö edessä, mutta niin vaan venähti. Kerkesin just himassa piipahtaa..  Tein pari näkkäriä evääksi, kisakamat kasaan ja kahvia termarimukiin. =) Janakkalaan ajaessa lämpöisessä autossa alkoi silmä luppaamaan...

Olin siis eka kerta kun olin ilmonnut meidät kisaamaan 4 starttia. Kovasti pohdin, että miten jaksetaan / oliko älytön aivopieru, kuinka vire itellä pysyy yllä. Pitkä päivä edessä, aikiksen mukaan eka rata 15.10 vika 20.00 ja kisojen loppu 21 jotain... Himasta lähdin 13.50. Himo lähti luokan loppupäässä joten suuntasin kisapaikalle vain sen vaaditun 30 min ennen starttien alkua. Halliin päästyä siellä jo kasaattiin maksien ekaa rataa. Kisat lähti nopeesti käyntiin ja tutustumisen jälkeen suuntasin Himon kanssa siihen läheiseen metsään lämpälle.
Tuomari kisoissa oli Saviojan Anne ja hänellä oli vallan jänskiä paikkoja radoissa. Aiheutti ihan päänvaivaa kuinka ne tekisin.. =) Olin jo taannoin päättänyt kokeilla vähän vähemmä tiukkaa käskytystä ja katsoa kuinka homma niin pelittää.. No, jälkikäteen voin sanoa, että ei pelittänyt! Himo menee ihan yhtä suurella apinanraivolla ja milestäni vielä vähemmällä välittämisellä mistään ja kun mun tekemisen tehoista ja tarkkuudesta on muutoksen vuoksi about 50 % poissa, niin hommasta ei tule mitään. Mä oon ihan ylivarovainen ja näin myöhässä joka paikasta. Ihan ihme huolimattomuus mokia.. koira livistää kontakteilta. keppivirheitä jne.. Annekin sanoi kisojen jälkeen kun sitten vikan radan tuloksen ansiosta oltiin palkinnoilla, että miten te nyt tänään tolleen. SM finaalin paras pujottelija, huikea kepeillemeno ja nyt ei osaa pujotella...


Tällä radalla 6 valssi sairaan myöhässä, kepeille väärin sisään (joo-o! 2 väliin.. =( ). A.n kontaktulta livistys - KESKEYTYS!


Tällä radalla tasi niin ikään tehdä keppivirheen, vein puolivalssilla 6.n joka myöhässä ja rima alas. 
A.n kontaktilta livistys ja KESKEYTYS! 


Tällä radalla 4 esteestä sain koiran ohi.. jatkoin ja kepeillä koira käänty sitten ulostulossa väärään suuntaan. Tämän mahdollisuuden tutustumisessa tiedostin, koska on Himolle tyypillistä! Mä en voi poikkaria kepeiltä treenata yhtään, kun tulos on heti tämä. Ja sillon viime ot.ssa oli poikkaritreeni keppien jälkeen.. Aattelin vielä en saa ottaa yhtään vastasta käyttöön ulos tulossa, mutta tein sen kuitenkin aika 100% varmuudella koska tulee multa niin luonnostaan. Tää rata juostiin sentäs jo loppuun saakka.


Vikaa rataa ootellessa päätin, että nyt lentää kukkahattuohjausyritykset romukoppaan. Kun ei tuu mitään niin ei tuu mitään! Silkkaa paskaa oma tekeminen! Ja ihan suoritettavissa olevat radat menee vituralleen.. Perkelettä = kunnon asennetta kehiin! Kävin enne omaa suoritusta hallissa omaan tapaani - näyttää jollekin hermeostuneen ees taas marhaamiselta, mutta mä kerään asennetta, puristin hiukan korvasta jne.. =)
Sit radalla mentiin kyllä aika moisella agrella ja käskytyksellä. Mutta nollahan sieltä napsahti ja aika riitti nollan tehneiden kesken kakkossijaan. Femman tehneistä Kim ja Hilu sekä Riina & lainakoira Pertti menivät kovemepaa!



Kehuja saatiin hienosta menosta radan jälkeen ja palkintojen jaon jälkeen tosiaan Annen kanssa jutellessa kerroin hänellekin tämän kokeiluni ja hän kysyikin, että miksi haluan hommaa muuttaa? Niinpä! No, mm. ihan esteettisistä syistä.. Hän tuhahteli =) Te teette omaa juttuanne näyttää tai kuullostaa miltä tahansa! Se on teijän juttu - ei siellä tartte hyvältä näyttää! =)
Joakisessa päivässä on omat oppinsa. Tänään se oli että be who or what you are! #perkele! =D