Eli siis vain välillisesti agilityä josko ollenkaan ja taitaa tulla, nämä aika sekavassa järkässäkin kun teksti rönsyilee pään mukaan asiasta toiseen..
Mulla on ollut ehkä liikaa aikaa miettiä tai jokin ikäkriisi vaiko vaihdevuodet tulossa. =D
Kaikki sai alkunsa eilen tai siis purkautuu nyt sen ansiosta sanoiksi - Markon kanssa mentiin leffaan Porvooseen ja sen jälkeen syömään Rafaelsiin. Mukavaa touhuta yhdessä, koska me teemme sitä aivan liian harvoin. Tuntuu, että asumme saman katon alla, mutta meillä on omat elämät. Marko tekee pitkiä työpäiviä ja käy paljon salilla, ei lähde mun kanssa lenkeille tai mä sen kanssa salille kolmeksi tunniksi tms. Me emme harrasta valitettavasti yhdessä mitään, muuta kuin Lapissa käyntiä noin kaksi kertaa vuodessa. Kiitollinen niistä! Markon saan jonkun kerran vuodessa mun kanssa lenkille, tunnin narinan jälkeen. =) Muutoin lenkkeilen yksin ja juurikin yksin siihenkin on moottoria kovin kovin vaikea välillä löytää. Onneksi on noi koirat jonka vuoksi on pakko mennä. Ja joka kerta kun oot ahterisi metsään saanut raahattua on se ihanaa! Sielu lepää. Kukaan ei siis juurikaan koskaan soita mulle ja pyydä lenkille tai muuallekaan - aktivoisi minua. Sitä kaipaan! Sanna S. hvyin hyvin satunnaisesti! Kyllä mun on se ruinaushomma tehtävä jos seuraa haluan.. älkää tulkitko itsesäälillä kirjoitetuksi! Kaikkeen tottuu. Ja ei todellakaan kehtaa tai jaksa olla aina se joka vinkuu jotakuta lenkkiseuraksi! Ja kun lähes aina pyytäessä niitä harvoja ketä on edes pytää, saa kynsilleen niin ei viitti montaa kertaa samaa toistaa. Olis kiva kun joku ruinais mua. =) Tämä tarina siis siitä kun ajelimme Porvoosta lumisateessa kotiin ja ehdotin Markolle, että lähetään lenkille polttaa sapuskoja.. Voitte arvata mikä oli vastaus...
Toinen illan mieleen tuoma asia on naisellisuus ja kauneus, itseensä panostaminen. Itsensä arvostaminen.. "Laukaisija viereiseen pöytään istunut kaunis Noora Karma. =) Ikä? Kaunis, hoikka, sporttinen, tyylikäs, hurmaava...
Tällä hetkellä tuntemukset itsestä on hyvinkin "epämiellyttävät". Nuorempana aina ajatteli, että voi että mä oon lihava jne. Nyt tuon painoasian kanssa ollaan ns. sujut. Tottakai sitä valvon ja missään tapauksessa se ei saa lisääntyä, mutta en itseinhoskele itseäni sen vuoksi. Sen sijaan tämä hiustenlähtö ja niiden oheneminen on iso iso asia sotkemaan minäkuvaa. Ja omaa mieltään ei ole kovin helppo tässä suhteessa hallita! Mä en pysty katsomaan tätänykyä peiliin juuri olenkaan. Föönaan hiukset puolipimeässä eteisessä, jotta ei "kalju"loista. Uskokaa tai älkää, olen jopa meikannut pipo päässä, kun pitää mennä niin lähelle pieliä. Ja pipo päässä on hyvä olla! =) Välttelen peliä sen minkä kerkeen! Ja tämä kaikki hiusten takia!
Olisi ihana panostaa itseensä, tuntea olonsa itsevarmaksi jne.. Eikä kokea huojennusta siitä, että on kylmä keli ja voi survoa pipon päähänsä. Olisi kiva käydä kosmetologilla aika-ajoin (edes nypityttämässä kulmat), panostaa pukeutumiseen, löytää tässä tukkatilanteessa sellainen hiustyyli jossa olisi varma olla, eikä tarvitsis yrittää peittää ja piilotella. Pahimmat on työviikot, kun töissä on kuljettava myssy päässä ja auta armias kun sen työpäivän jälkeen otat pois päästä niin sisso..
Kolmantena kaiken pahan alku ja juuri, RAHA! Ja sen puute! Kiva ilta, jollaisia olisi kiva viettää useamminkin, mutta pelkkä illan ravintolalasku oli 85 euroa! Jonka siis Marko maksoi! Kaikki kiva ja mieltä virkistävä - mikä vie pois tämän paskan keskeltä maksaa, kaikki maksaa, maksaa ja maksaa!! Plaah!
Nyt tässä välissä panoitan, että osaan myös arvostaa asioita, vaikka tämä kirjoitus paneutuukin asioihin mitä minulla ei ole ja mitä kaipaan tai muihin synkkyyksiin. Kun sylkee paskaa välillä pihalle, olo helpottuu ja antaa uutta perspektiiviä asioille! Ja mulla se purkukanava on nyt tämä - eipä oikein ole muutakaan.
Me asumme vuokralla, joka on itselle hyvinkin ok vaihtoehto, jos kodin saisi oman kodin näköiseksi. Nyt on tyydyttävä tähän vanhaan joka ei ole itsensä näköistä ja tuo mielihyvää mitä kodin pitäisi tuoda. Siellä pitäisi viihtyä ja sen tulisi ilmentää meitä. Sinne pitäsi voida kutsua ystäviä kylään ilman, että tuntee ajatusta "vähän niinku hävettää". Mutta "onneksi" tilanne on se, että meillä ei ole sellaisia frendejä jota kutsuttaisiin. Minna ja Ari käy muutaman kerran vuodessa ja that's it. Eikä me muutoinkaan touhuta muitten kanssa juttuja, kahden yleensä. Ei vaan oikeen oo ketään kenen kanssa touhuta. Kaipasin kyllä toki - laumasielu. Mutta taidan vain karkottaa kaikki ihmiset tykööltäni. =) Sijainnilisesti pidän tästä asunnosta, joten voisihan tätäkin kämppää sisustaa, mutta ei viitsi kun kokee, että ei se mitään auta. Keltaiset muovimatot lattiassa.. makkarissa karmeen väriset tapetit.. kylppäri vuodelta 1970 ja jotain? Ja suurin mutta, RAHA! Olis ihan kun olisi oma koti! Omaa silmää miellyttäväksi tehty! But no money! Kodin ostoratkaisu olis pitänyt tehdä jo 20 vuotta sitten, nyt tuntuu myös, että on vähän myöhästä rypistä kun paska on jo housussa. =) Tästäkin kauppaa hierottiin, kun omistaja lähes joka kevät sanoo laittavansa huushollin myyntiin, mutta hinta on mielestämme liian kova! Remontintarve on niin suuri! Suurempiakin unelmia toki on - se omakotitalo omalla aksakentällä jne jne.. Niinkuin meillä kaikilla. =) Rehellisesti - kyllä se vaatimattomampikin riittäisi! Toisiko se sitä ajattelemaani onnea - en tiedä?!
Olisi ihana matkustella kotimaassa (ja Norjassa), Lappi saa aina unohtamaan kaiken ja vaan nauttimaan - elämään hetkessä. Mutta eipä ole rahnukkaa! Ainakaan mulla! Nyt haaveilen tämän talven aikana Lapissa käynnistä. Haaveilu tavallaan piristää, mutta myös masentaa, kun tajuaa, että mihinkään ei ole varaa. Mä en edes varmaan söis tätänykä ilman Markoa! Rahat menee laskuihin, 1/2 vuokra ym kuukausittaiset laskut, koiriin. Viimeaikojen ell maksut on sotkeneet mun talouden tyystin! Rihman kiertämää ei oo tarvinnut itselleen ostaa, edes vitamiineihin tai mihinkään muuhunkaan pienempään ei ole ollut rahaa. Homma on ollut ihan jokotai. Mihin haluut pienetkin roposet sijoittaa.. mm. viimeksi mä halusin muutamaan kisastarttiin mieluummin. Ja ONNEKSI ne toi MIELIHYVÄÄ! =) Niinkuin agility yleensäkin - jälleen aina siinä hetkessä muuta ajateltavaa!
Mutta elämä on valintoja ja niillä on seurauksensa... Vuosi sitten sain mahdollisuuden siirtyä kotipitäjään työskentelemään. Pääsisin pois työpaikasta jossa oli paha olla, mutta tämä muutos toi tullessaan vain 6h työpäivät. Senkin koin todella tervetulleeksi, koska oma jaksaminen on ollut todella kortilla. Mutta eipä valitettavasti tuokaan nyt suunnatonta helpotusta ole asiaan tuonut. (tätä asiaa nyt tutkitaan tohtorilla saakka). Mutta pahin seuraus tuosta 8 tunnin työajan vaihtamisesta 6 tuntiin, on tulojen tippuminen + että meillä koulumaailmassa on paljon lomia johon ei riittävästi edes kerry palkallista lomaa. Vajaa vuosi meni ok, mutta Hugon sairastumisen aiheuttamaa kolahdusta se ei kestänyt. Ja sanasta Hugo päästään taas itkuun, mulla on ollut tällä viikolla ihan suunnaton ikävä sitä koiraa. Itku on tullut lähes joka päivä. Eilen sen lempileluista. Mä en saataana tajua, kuin tää voi olla tän ikäselle aikuiselle ihmiselle näin helvetin vaikeeta?!
Elämästä puuttuu muu sisältö?
Olis kiva tehdä yhtä jos toista jos olis rahaa! Minkäköhän mittanen lista siitä tulis? =) Vai johtuuko ajatus siitä että nuo rahalla saatavat asiat saa uhontamaan joitakin muita asioita? Anyhow...
Ilmasia harrastuksia on varmaan pilvin pimein ja ulkoilusta mä todella saan mielihyvää, Porvookeikat jne, mutta eipä yksin... Olisi kiva tehdä jonkun tuttavapariskunnan kanssa sellasia asioita - käydä siellä täällä ulkoilemassa, mökkeilemässä (kylpytynnyri tai poreallas), saunomassa jne.. vaikka hiihtämässä (tosin en omista edes suksia), kalastelemassa jne jne..
Olis kiva opiskella valokuvaustakin jossain määrin... Valokuvaus - yksi mielihyvän tuoja elämässä.
Onnea on kuitenkin, että mulla on edes kaikki tämä mitä on (Äiti, Marko, terveys...katto päänpäällä, työpaikka... ) - asiat voisi olla todella paljon huonomminkin. Kaitpa se ihmismieli on vaan mikä on - aina se haluaa sitä mitä sillä ei ole. Ja jos yhden asian saa, haluaa toisen ja/tai enemmän. =)
Sellasta tänä sunnuntaina. Ens viikolla on onneksi äksöniä ni ei kerkee liikaa miettiä. =)
Ihanaa kun tänään aamulla oli valkoinen maa! Oli niin mentävä metsään! =)
Lumesta saadaan aasinsilta Jouluun, jonka tulo hiukan ahdistaa myös. Se ei oo ihan sitä mitä sen kuuluis olla kun ollaan tälleen kolmisteen MArkon ja äitin kanssa. Mä aina ruukaan tehdä kaiken ja "palvelen" muita, nuo kaksi istuu aina valmiiseen pöyttän - pikasesti eväät napaan ja mutsi haluu himaan ja se oli siinä. =) Mä en koskaan saa istua vbalmiiseen pöytään ja vaan NAUTTIA!
UNELMA: joulu Lapissa, ruokailut valmiista pöydästä, takuusti lunta ja pakkasta... Kyselin ja kattelin toki - kaatu RAHAAN ja sen puutteeseen! =) Koska äiti pitäisi saada ehdottomasti mukaan! Kulut hotellissa meiltä kolmelta noin +1200€
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti