nyt on sitten aloitettu virallisesti mun mittapuussa yöreenilöt. =) Eli treenivuoro, kun on Juhalla nyt perjantainillan vikassa valmennennusryhmässä. Treenikamuina Janne, Pasi Santtu ja Heikki sekä ilmeisesti Annakin treenaa tossa mutta ei tänään.
Hyvät treenit! Vaikka mun kintuissa painokin, varsinkin ekassa setissä ja siksipä halusinkin tehdä kahdessa osassa. Tosin kaikki muutkin teki paitsi Heikki, kun on medikoira.
Flunssa se vaan ei ole hellittänyt vieläkään. Töissä oon kyl ollu koko viikon ja me niin aateltiin perjantainakin että varmaan iisimpi pv, kun on se lakko - ei oppilaat pääse kouluun, mutta niin vaan oli yli 300 syöjää! Sit meistä on yksi ollu saikulla tiistaista alkaen. =)
Mut siis itse treeniin. Alku lähti taas ihan päin persettä liinkenteeseen. Ihan liikaa asennetta - Juha vielä startissa höykytti, että nyt kunnon asenteella. =) Meno oli katkinaista monin paikoin. Eli normi kaavalla mentiin. Sössejä siellä sössejä täällä ja niitä korjaillaan. Sanottakoon nyt omaksi puolustukseksi, että ei mikään "pala kakkua ratakaan". =)
Tokalla setillä lähettiin ottaas nollana. Pelkäsin että en jaksa, mutta mä oisin jaksanu hyvin ja homma tuntu äärimmäisen hyvältä, kunnes koira meni kepeillä 24 väärin sisään. =( Siitä sitten jatkettiin loppuun.
Ois ollu kiva saada videota! Nyt ei oo pitkään aikaan ollut treenivideota! Täytyy varmaan alkaa ottaa jalusta mukaan ja laittaa kamera itekseen rullaamaan...
Hyvä / kiva treeni ja mulla tuntuu tällä hetkellä olevan aika kiitettävästi taas treeni-intoakin! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti