Tänään piipahdettiin ihan huvin vuoksi tsekkaamassa Mäntsälän koirapuisto. Se on uusi ja viime viikolla avattu. =) Siellä oli kaksi osiota - pikkukoirien ja isojen. Isojen puolella oli 4 salukia ja pienten puoli oli tyhjä. Sinne siis.. Hippis innostui juoksemaan mäikäten salukien kanssa aidan reunustaa, Leevi puolestaan hetken haisteli ja alkoi sitten niittohommiin.
Salukit kun teki lähtöä keksin siinä ottaa perusasennossa oloa ja kontaktin pitoa. Ei ongelmaa! Himo on tulkinnut sen niin, että mihinkään ei katota! Oikein, mutta.. =)
Puistosta poistuessa päästiin vielä ottamaan homma uusiksi, kun sinne tuli joku berninpaimenkoiran kanssa.
No, ajattelin ottaa sitten ihan seuruutakin.. Ei ole koiralla hajuakaan siinä siitä, että pitäs kontaktia pitää! Siinä ei "seuraa" käsky tarkoita sitä! Laahustaa vaan matkassa.. Seuraa käksy = sivulla istuminen ja mamman kyttääminen! Liikkeessä sitä ei voi tehdä! Koska kun sanoin "seuraa" olisi halunnut pysähtyä. Että sillälailla taas.. Kuinka kertoa, että liikkeessä sama homma? Ihana tuo Himo! Tunnarissa oli samanlaisia ongelmia, eri muodossa toki. =)
No, pyysin katsekontaktin liikkeessä sanalla "katso" ja sitten "hieno seuraa"... En tiiä auttaako mitään?!
Mä hajoon ton seuruun kanssa!!
Kotipihaan kun tultiin, ja himan "polkua" kävellessä tienvierustaa meni lapsiperhe koirineen. Sanoin Himolle "seuraa" ja avot! Sain oikeeta seuruuta kontaktin kera! Häiriötä kun tuli koira toimi erilailla...
Tiiä mitä tosta tulee - saanko ikinä mitään kunnon seuruuta aikaiseksi. Mutta kentällähän oli sama juttu, kun on seesteistä laahustaa ja kun tarvii skarpata skarppaa. Kokeessa on vaan aina seesteistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti