Poikkeuksellinen pohjoseen matkaus.. Harvoin malttaa muuta kuin kruisata perille ja that's it. Mutta nytpä piipahdettiin matkalla kisaamassa kahden startin verran Keminmaalla. Pe siis lähettiin matkaan töiden jälkeen, noin 16.30. Eka etappi Kärsämäki ja tuttu majapaikka Rauhalan Kievari. Siellä taidettiin olla joskus 22.30. Suoraan maate ja aamulla aamupalan jälkeen noin klo 8.45 kohti Keminmaata.
Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin ja kisat oli myöhässä. Koko matkan paisteli arska, mutta auta armias ku piti lähtee lämpää koiraa aukes taivaan hanat. =) Onneksi oli isoa sontsaa ja koiralle sadetakkia mukana. =)
Ekalla radalla oltaessa tais enää ripsiä. Rata oli hauska, mutta omat kiemuransa siinä oli. Mulle jäi tunne että olin kokoajan piirun verran myöhässä ohajuksissa. Tulos kuitenkin nolla ja sillä irtosi voitto, kun luokan nopeimman ajan tehneellä koirakolla tippui 1 rima. Meijän kontaktit A.lla (mentiin kahdesti) oli ihan K A M A L A T ja syy minun. Mutta, voittoa ei olisi irronnut jos olisin tehnyt toisin. Ällöttää! Ja tällä tyylillä juuri saa koira sekaisin.. Mut nyt on voitto plakkarissa, joten tavat voi muuttaa.
Toka rata hyppäri ja hassun hauska sekin! =) Tuomarina oli muuten Anne Savioja. Tupla oli lähellä, MUTTA tottahan toki siellä tuli sitten 1 rima alas.. Niin tätä. Meillä on alkanu kokonaisuus pysyä kasassa, mutta noita saatanan rimoja ropisee. =( Nollia olis kummasti, jos niitä ei ois alas tullut! Nyt on kuitenkin SM-nollat kasassa...
Palkinnot olis jaettu vasta kisojen loputtua, mutta kysyin Annelta, että saisinko omani, niin päästään jatkamaan matkaa. Päätti, että maksit jaetaan pois sitten kokonaan ja mun onneni. Toivotti myös turvallista matkaa. Kiitos! Sanoi muuten myös, että tee jotain Himon takaakierroille, tulee liian siivekettä nuollen! TOTTA! On kuulemma nähnyt, kun bortsulta on kylki auennut, kun on mennyt siivekkeen kanssa ko. tavan vuoksi nurin.. =o
Perillä Ylläksellä oltiin noin klo 21.00.
(ja flunssa pukkaa. =( 2 päivää särkeny joka paikkaa... )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti