Molempien koirulien kanssa suuntasin tänään Turkuun aika lyhyellä varotusajalla saadulle Elinan yksärille. No, onneksi duunit meni niin, että pääsin lähtemään 1/2 lyhennykselle kivutta. Kerkesin ajoissa paikalle. Ratapiirrokseen tosin tutustuin kännykästä ajomatkan alussa, kun se oli pumpsahtanut mailiin työpäivän aikana..
Ajatus oli, että on pääasiassa Himon treenit! Into tekisi vain Himon tauon ajan. Toisin kävi... Into treenasi paaaaljon paaaaljon enemmän. Osissa mentiin sen kanssa koko 35 esteen rata. Lopussa vielä oli nollayrityskin, mutta se tyssäsi esteelle 12, otti väärältä puolelta - sössin välistävedon. Tuskin kyllä olisin jaksanut edes juosta sen kanssa koko 35 estettä enään, oli sen verran puhki.
Inton kohdalla Elina totesi, että voisi opettaa hypyn tarjoomista ja siivekkeeseen etäisyyden ottamista takaakierroissa naksulla. Tähän aika pitkäänkin keskusteluun ajauduttiin Inton muutaman huonohkon hypyn jälkeen. Peruskohdissa tuli - alotuksessa (eka hyppy) ja takaakierroissa.
Elina myös sanoi, että liikun Himon kanssa hyvin, paljon tehokkaamin kuin Inton. No joo, pakko! Ja hän hakikin samaa liikkumista multa Inton kanssa. Tuntu, että kirmailen kilometrin päässä koirasta. Hiukan tuosta pyrkinyt eroon, kun on sit niin saakutin vaikee paikkapaikoin rytmittää, kun joutuu oottelees koiraa...koheltamisen tunne tulee!
Mut hyvin nakki veti! On älyttömän estehakuinen ja taitava! Keinua tosin tuli läpi tänään!?! Siinä sitten otettiin vähän uusia konsteja käyttöön, mitä täytyy kyl ottaa ehkä kisoissakin kokeiluun A.n tai puomin jälkeen, jos ei pysähdy. Eli jos ei pysähdy kontaktille, pysähtyy ainakin sen jälkeen! Nimittäin kun käsken maahan. Matkanteko loppuu tasan tarkkaan.
Nyt treeneissä otti ainakin onkeensa ja oli hiukan ihmeissään.
Himon treeni oli lyhyt. Vain ensimmäiset 6 estettä. Ja ei siksi, ettäkö olisi mennyt huonosti! Oli estehakuinen ja RIPEÄ!
Jälleen kerran Elina sano, että ei tule vauhti olemaan meijän ongelma. Enemminkin se koiran maltti! =) Mutta hyvin kuulemma jää kuppipalkalle. Radassa oli todella haastavat linjat ja muurille tehtävään vastakäännökseen oli itse vaikeata saada sommiteltua askeliaan. Tässä vähän "hinkattiin" mun takia! Harmi, kun ei tullut Himolla kokeltua tohon ns. peruskäännöstä (irrotusta) minkä tein Intolla, kun uskon että olis Himollakin toiminut. Ainakin tolla minimuurilla. =) Maksikorossa oltaisiin saatettu linjankorjausta keinulle (seur. este) tarvita, vaikka en kyllä haluaisi. Perusjutut kunniaan! =) Jahka neitin juoksu on ohi ja saadaan mennä omalle hallille, täytyy tietyt kohdat käydä silläkin radasta treenaamassa!
Nii ja taas tänään toistu sama virhe niinkuin miljoonasti aiemmin. Ajatuksena tehdä ko . hypylle pakkovalssi. No, kun sitä ei vaan voi tollasissa kohdissa tehdä normaalisti - punanen ukko..oli niin punaista viivaa pitkin väärällä hypyllä vaikka kuin merkkaili kättä huiskuttamalla. Noissa on oltava kääntyneenä valmiiksi kun koira tulee putkesta! Koskakohan mä tajuisin ton ittekin?! Eikä vasta virheen kautta... =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti