Keinulla alotettiin ja teinpä tyhmän virheen. Annoin keinun laskeutua edelliskertaa alemmaksi ja aika reippaasti, niin suoraan tekemättä ensin ns vanhalla laskukorkeudella. Into yllättyi ja alkoi himmata seuraaville toistoille hiukan puolivälin jälkeen. Ei todellakaan mitenkään pahasti tai pelästyneesti, mutta minun mittapuussani liikaa. Palasimme siis pelkkään päähänjuoksuun jotta oikea suoritustapa pysyy ja luottamus. Ens kerralla sitten pikkuhiljaa laskua vähintään samaan pisteeseen kuin aiemminkkin. =)
Otettiin myös takanaleikkausta. Kahdella peräkkäisellä hypyllä ja välissä leikkaus siis. Nyt niin että palkka ei ollut ollenkaan valmiina ja HIENOSTI meni. Eka toisto vasemalle hiukan haparoiva, mutta seuraava ja kaksi muuta oikealle aivan loistavia! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti