Leeville puomia jokunen toisto samaisella -oikotie onneen metodilla-. Toimii nyt! =)
Intolle pakkovalssia jossa meikän ajotus kusee ihan kympillä, koira vetää kyl hyvin!
Intolle myös muutama twistin treenaus sekä viskileikkaus, kaikkea näitä pulasimme siis yhden hypyn voimin.
Pentupuomilla kävästiin ottamssa myös muutama toisto ja sit ison puomin alastulolla kans, kun on jyrkempi ja sitä Into selkeesti kaipaa. Suorittaa varmemmin siinä.
tiistai 31. elokuuta 2010
lauantai 28. elokuuta 2010
Treeniä treeniä 28.8
Shoppareissun päätteeksi poikien kanssa treenaamaan.... Leeville aluksi ihan kaikkea hömppää ja keinua. Oli iloinen menijä. =) Sit tosissaan muutamia päällejuoksuja jotka jälleen teki hyvin, välistäveto pissi, koira ei kuunnellut/tullut ohjaukseen ollenkaan vaan IHAN OIKEESTI luuli tietävänsä mitä tehdään. Lopulta saatiin homma luistamaan. =) Leevi myös kepitteli tänään avokulmaan AIVAN LOISTAVASTI!!!! 135 asteen avokulmaan about 6m matkalta ja aina oikein sisään!! Katse oli aina hienosti fokusoitunut oikeeseen väliin! Jes! Hyvä Leevi. No, ton jälkeen sit oli umpikulma vähän hukassa, mut sou. =) Hienosti veti!!
Hugo pääsi myös hömppäilemään. Sillä oli sairaan kivaa, todella!! =) Se juoksenteli kaikki mahdolliset esteet omin nokkineen ja välillä mun luo kattomaan saako palkkaa. Hugo myös kepitteli tänään sika hyvin! Miksi se ei vaan koskaan vedä kisoissa tolleen, kysyn mä vaan!
Haki loistavasti, pujotteli NOPEESTI ja ajatus oli kokoajan sillä loppuun asti. Jes!
Into teki myös keinua (meno hyppyjen kautta) ja alkuun hiukan pienemällä laskulla ja loppuun laskin muutamalle toistolle hiukan lisää. Tulee kyllä ihan hyvin, mutta musta sais tulla vielä kovempaa ja hiukan pidemälle kovempaa, varsinkin tuota viimeksi mainitsemaani työstämme jatkossa antaumuksella.. Tänään hetsattiin myös lopussa hiukan ja parani meno.
Sit otettiin päällejuoksuja jotka tökki to, osaa kyllä, tänään se tuli todistettua, mutta aina ei malta. =) Sit myös muutamia välistävetoja. Hyvin veti ja hienosti haki erittäin paskasta ohjauksesta vedon jälkeisen kakkoshypyn. Hyvä! Keppeillä otettiin kanssa muutama toisto. Näissä ollaan kyllä pahasti vaiheessa....Kujaa mennään edelleen ja sisäänmenotkin on liian hakusessa. Tehotreeniin siis... mutta hienosti veti kyllä Into! Osaamattomuus on ihan mun treeninpuutteen moka. =)

torstai 26. elokuuta 2010
Torstaiset treenit, oma veto 26.8.
Oma veto, ihanaa pitkästä aikaa. Ratatreeniä ollaan kovin viimeaikoina tehty ja tekniikat ollu ihan nollatreenillä, siksipä päätin että nyt treenataan niitä ja urakalla. Suunnittelin kuntosalilta kiertoharjoittelumallia käyttäen meille treeniksi 7 eri pistettä missä treenata eri tekniikoita. Yksi pisteistä oli luukutussuora jossa tarkoitus käydä väännön vastapainoksi luukuttamassa. Ja treenit ajatuksella että ensin ei kokeilla osaako koirani vai ei, vaan lähdettiin suoraan palkkaamaan tekniikasta joko kupilla tai lelulla. Päivän teemana oli myös paljon palkkaa. Ja siis pareittan tehtin, että koirille tuli tarpeeksi lepoa välissä!
Me alotettiin leikkauspisteessä ja ihan hyvin meni, niin Into kuin Leevikin. Molemmat vallan innokkaita. Into teki vaan normileikkausta ja Leevi normi & visky, leikkausvalssi jäi tekemättä. Sit hiukan hinkattii omaa tekemistä pisteessä missä oli päällejuoksut, välistävedot puolivalssilla. Noi välsitävedot ei oo mun juttu tolleen puolivalsseilla..mutta tänäänpä meni ihan ok, kun ei ollut ns mitään menetettävää ja päätin kokeilla mitä koira kestää / miten hakee esteitä. Hyvinhän se veti. Meillä oli tässä pisteessä siis kolme hyppyä vierekkäin jossa pulattiin, päällejuoksut meni sika hyvin, on Leevin kanssa helpot kun lähtee kiertoon niin hyvin. Inton kanssa hinkattiin päällejuoksua, muuta sen kanssa ei tossa tehtykkään. =) Lähtee kyl kiertoon hyvin, mut ei tuu mua kohden hyppyä yli millään. Räyhää vaan mennessään ja tulee liikkeen mukaan kiertäen koko hypyn. =) No, saatinhan me loppujen lopux onnistumaan se jopa kahdella hypyllä perästysten, mutta tiukalla käskytyksellä. Sit taas huomaa itessä samaa kun joskus ennen, et kun koira ei toimi, rupee itte painumaan jos jollekin väkkärälle ja virheasennoilla ja sithän se toimii viel vähemmän. =) Tässä on läksyn aihetta! =) Kolmannessa pisteessä oli jaakotus, ihmisnuoli, pakkovalssi, backlap ja mitä vielä....Leevin kun otin oli sen alun loistava motivaatio tiessään = vatsa täysi nameja. =)Ihmisnuoleen ei mukaan ollenkaan tais siis mukaan liian aikasin...=) Pakkovalssi hoh hoijaa ja sit lopetettiinkin. Into ei enään pällejuoksujen jälkeen tehnyt mitään, siinä tuli niin kauan jynssättyä. =)

sunnuntai 22. elokuuta 2010
Leevi ja Hugo piirimestaruusjoukkuePRONSSIA!!! 22.8
Piirinmestaruudet Porvoo (itsellä ekat sellaiset), tuomarina Kari jalonen.
Pojat siis olivat seuramme minijoukkuessa joka nappasi kisoista PRONSSIA. Joukkueemme kulki nimellä Mäntsälän mAGIat minit.=)Joukkueemme lähti aina luokan kolmantena koirakkona ja minä starttasin Hugolla joukkueestamme ekana. Tämä loi ajatuksiin jonkin sählingin, kiireen tunteen ja kun edellisen joukkueen koirakko oli tullut maaliin, painelin minä Hugon kanssa kentälle ja menoksi...seuraavaksi kuulen, kun joku hihkuu kentänlaidalta jotakin ja siinä samassa tajusin että voi vittu, lähin ennen pillin vihellystä, ennen lähtölupaa. Olimme esteellä nro 2, tämän jälkeen ei enään mistään tullut mitään, ajatuksissa pörräsi koko radan ajan vain tuo alun moka ja mokia radalla sateli ihan kokoajan. Keppivirhe esteellä 4, koira ohitteli yhden jos toisenkin esteen jne.. radan jälkeen oli niin vitutus päällä, että sisso ja hävetti. Onneksi koira ei tiennyt siitä hölkäsen pölähtävää sillä oli niin siistiä kisata pitkästä aikaa ja tehdä muutenkin aksaa. Olen aina sanonut, että agilityssä kaikki on koettava ja vielä ei tota mokaa ole tullut tehtyä, nyt on ja toivottavasti ei enään koskaan ikinä! =)
No, aiemmasta hernarit nenässä aattelin, että Leevin kanssa mennään täysillä ja kun rata oli HELPPO, siitä on pakko selvitä! Alusta jo huomasin käskyttäväni koiraani oikein tomerasti, mutta se ei sitä haitannut, päin vastoin, teki hyvin töitä. =)Puomi otettiin tarkasti ja virheettä, onneksi siitä meidän murheenkryynistä selvitettiin. Yksi kaarros meni sika pitkäksi, kun tein leikkauksen ja varmaankin liian myöhässä tai jotain. Lopussa oli hyppysuora jonne mentiin A.lta, ennen A:ta ajattelin, että "herran haltuun" ottaako kontaktin vai ei, mutta nyt mennään niin paljon kun kintuista päästään. Ja juoksinhan mä, kauheen näköstä menoa. =) Lopputulos nolla ja -4,74 alle ihanneajan, joukkueemme ainut nolla ja tällä suorituksella joukkueemme nousi pronssille. JES! Joukkuekavereiden kannalta hienoa näin, että minä joka olin kahdella koiralla hyllytin toisen, näin jokaisen henkilön panos on mukana saavutuksessa. Tuntu pöllöltä kyllä ite saada kaksi mitalia kun toinen koirista hyllytti.

lauantai 21. elokuuta 2010
Inton lyhykäiset treenit 21.8
Keinulla alotettiin ja teinpä tyhmän virheen. Annoin keinun laskeutua edelliskertaa alemmaksi ja aika reippaasti, niin suoraan tekemättä ensin ns vanhalla laskukorkeudella. Into yllättyi ja alkoi himmata seuraaville toistoille hiukan puolivälin jälkeen. Ei todellakaan mitenkään pahasti tai pelästyneesti, mutta minun mittapuussani liikaa. Palasimme siis pelkkään päähänjuoksuun jotta oikea suoritustapa pysyy ja luottamus. Ens kerralla sitten pikkuhiljaa laskua vähintään samaan pisteeseen kuin aiemminkkin. =)
Otettiin myös takanaleikkausta. Kahdella peräkkäisellä hypyllä ja välissä leikkaus siis. Nyt niin että palkka ei ollut ollenkaan valmiina ja HIENOSTI meni. Eka toisto vasemalle hiukan haparoiva, mutta seuraava ja kaksi muuta oikealle aivan loistavia! =)

torstai 19. elokuuta 2010
Ryhmätreenilöt 19.8
Minnan veto ja ratana Elinan meille pitämältä leiriltä käyttämättä jäänyt toinen rata, mihin siis saatiin piirros kumminkin. =) Olihan kiva rata, 26 esteinen. Alotin Hugolla ja herra oli varsin innokas. Alussa vahvistin heti palkkaamalla kupilla, kun oli pientä sivuirrotusta. Tuli hyvin ja sit seuraavaksi ilman palkkaa. Kolmoselle viennissä sössin ite, mutta koira tuli esteen oikein kuitenkin. 6 jälkeinen valssi ihan ok, noin valssit alkaa pikkuhiljaa paranemaan ja Hugon kepittely oli tänään hyvää. Hugo veti itseasiassa rataa aikasta mageesti. =) Leevillä piti ottaa vaan radan alun sivuirrotuus palkkaamalla ja muutama toisto puomia, mutta hää oltkii niin innokas et mentiin koko rata ja melkein alusta loppuunkin kerralla, jollei mun kunnon pettämisen takia olis menny ohjaus huolimattomaksi. Leevikin veti hyvällä draivilla, keräs intoa Hugon treenin ajan... =) Oli kerrassaan hyvän mielen treenilöt!! Voi kun tuo siirtyis radallekin tuo koirien välillä vilauttema hyvä draivi! Seuraavaksi sunnuntain piirimestaruudet ja joukkuekisa siis. Yksilöihin meillä x:llä ei ole asiaa. =(
Inton kontakti"sulkeinen"
Käytiin kentällä puomitreeniä tekemässä ja hiukan rengasta. Puomilla sujui ihan ok, edelleen niin että hetsaan koiraa hyvin olise sitten tekemässä vain alastuloa tai koko puomia. Koko puomilla en edelleenkään käskyttäny enään kiipee kiipee, vaan "mene mene", "mene ottamaan" tai "ota" näin toimii. Mene mene kannustuksen tarvii ja näin voin jäädän hyvinkin paljon sen taakse. =)Rengasta otettiin ekax nakusn kanssa Mialta saadulla pelkällä renkaalla ja sit oikiselle renkaalle ja sehän meni sika hyvin. =)Vain muutama toisto kun on vielä niin korkea Intolle se rengas.
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Niinun valkku, mukana Into ja Leevi 15.8
Inton kanssa alotettiin, se teki rataa kahdessa 10 min pätkässä, ja rata alkoi sivuirrotuksella jonka penikka meni itseasiassa aikan jees. Omien valssien kanssa oli ajotusongelmia myös radan alussa, oli hyvääkin pätkää. Me hypittiin Inton kanssa sitten aina tietty jotakin kohtia välistä, mm. sellaisten esteiden takia mitä ei vielä tehdä. Viskyleikkausta otettiin kanssa, jyräsin liikaa, täytyy antaa koiran hakea este kunnolla edellä ja leikellä vasta sitten. =) Sit oli kohta missä meni oletuksen piikkii, tuli huiskasuja millä varmaan Leevi olis esteen menny, mutta Into kokemattomana olikin armoton. =)Persjättöjä duunailtiin... Loppupuolella harjotusta koira alko suikkaamaan vähän esteitä ohi, väsy selkeesti. Mutta saatiin sekin kohta onnistuneesti sit loppujen lopuksi suoritettua.
Leevin kanssa treenit meni kivasti ja lämmitti mieltä Niinun kommentti "en mä ymmärrä mitä virheitä teillä voi kisoissa tulla?" vastasin: aina sinne vaan mahtuu jotain, ikävä kyllä. =) Ja näinhän se on. =( Viime kisatkin sen osoittaa. Leevin sivuirtoomista vahvistettiin, mutta toisen kautta "kierrättämällä", missä ei tarvinnu sivuirrotusta oli meille kyllä mun mielestä parempi. Sain etumatkaakin ja koiralle suoremman linjan ja näin vauhtia Leeviin lisää. Sitä sillä ei ole koskaan liikaa. Aika mato matalalta tuntu koko treenin ajan vaikka hyvää pätkää tehtiinki. Palkkailin välillä siis niin, että oli onnistunu pätkä alla, usein tulee lopetettua vasta kun se kämmi tulee.
Yhessä käännöksessä hinkattiin mun kropan suuntausta....sit yx takaakierto =) voi jeesus mitä ohjausta... =)Yhen kohdan halusin viiä väen väkisin persjätöilla vaikka valssaamaan olsin kerenny ihan vallan mainiosti. En luottanut koiran estehakuisuuteen tarpeeksi ja ajotuksen persjätöissä kusi, siksi ei käänty kunnolla. Lopussa ei meinannu irrota pussiin millään kun kepit piti leijeröidä välissä, kerta vahvistus palkan kanssa pussista ja johan meni vauhdilla seuraavat kerrat. Leevi oppii kyl nopeesti jos haluaa. =)

lauantai 14. elokuuta 2010
Leevi 2 starttia Nastolassa 14.8
En kyllä uskonut kisaamisen onnistuvan, kun Nastolaan lähin ajelemaan, vettä tuli aivan saavista kaatamalla koko matkan. Perille päästyä satoi vielä jonkun aikaa, mutta ennen kuin mini3 alkoi, loppui sade. Jes! Ihan pikkiriikkisen tihutti jossain vaiheessa kun maksit meni. Luokkajärkkähän kisoissa oli vanhan mallin mukainen, mini-medi-maksi.
Kolmoset tuomaroi Salme Mujunen ja sitä perinteistä Salmeahan radat olivat. Agiradalla keinulta jyrkästi takaisin melkein tulosuuntaan...alussa 2:lta 3.lle takaakiertoon joka suorassa linjassa seuraavien 2 hypyn ja pituuden kanssa. Pituus syötti ihan suoraan kepeille, mutta siitä lähettiinkin loivasti oikeelle keinulle. A:n jälkeinen kohta oli paha. Ansaputki sika lähellä. Loppu oli kiva..ehkä siksi kun selvisin siitä ja persjätöillä vielä. =) Hyppärillä alotus niin, et ekalta hypyltä avokulmaan kepeille. Sit radalla oli 4 suoraa putkea.... =) Kiva rata, mutta hylly tosin agiradan tapaan. Eka rata hyllytettiin kun Leevi ei lähteny kakkosen ihmisnuoleen mukaan ja meni seläntakaa kolmosen väärään suuntaan. Videolla näkyy et oon kovin ohjaamassa koiraa takaakiertoon, mut ei tule niin ei tule. Liekkö katse ollu hetken poissa koirasta vai mitä...(Niinu katto videon ja siinähän se syy oli..katse poissa koirasta, turha syyttää koiraa!) Hyppäri hyllytettiin kun Leevi päätti olla tulematta mukaan valssiin (en tiiä vai oliko mun moka, videolla näyttäs valssi liikkuvan ihan ok suuntaan, ei tosin ole ihan valmis kun koira lähtee ponnistamaan) ja hyppäsi yhden ansahypyn. Näyttää mielestäni myöskin siltä videolla että on lukinnu esteen jo ollessaan siellä edellisellä. Että sellanen Nastolan turnee...
Tähän Niinu kommentoi sitä mitä hiukan uskalsin olettaakin, meinaan videota tarkemmin tutkaillessani havaitsin katseeni kääntyvän ihan hetkeksi eteenpäin, katsomaan tulevaa ja siinä syy Leevin väärän esteen hakuun. Lukee sika herkästi persjätöksi..

perjantai 13. elokuuta 2010
Pikavisiitti viikkotreeneissä 12.8
Leevin kanssa kävin vaan vetäsemässä muutamat puomit, edelleen oikotie onneen-tavalla. Kyllähän se osuu kun nami on siellä kontaktilla valmiina, mutta kerran välissä tehtiin ilman ja nätisti otti. Sit kun muilla oli treeninä Timon koulutuksen rata, otin alun muutamilla hypyillä omaa kuviota ja ei oikeen pelittäny. Koira kun ei irtoo, niin ei irtoo. Oli myös hiukka laiskahko. =( Ihna hyvät niistot tosin tein ite. Oho! Alkaa pikkuhiljaa kait pinttymään tonne pikkuaivoihin...Hope so! Kyllä täs viime aikoina oon päin P.tä ne tehnytkin ja ärsyttää kun itekin tiedostat heti ekan jälkee et persiille tuli taas tehtyä ja eiku uusix, oikealla tekniikalla. Nyt meni jo ekalla oikein, mutta tiedostin tietty erilailla, kun oli tarkoituskin tehdä niitä.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Muisti palaa pätkittäin 11.8
Inton kanssa pikavissiitti kentällä. Alotettiin kepeillä ja Into ei ois millään malttanu mennä oikein sisään. Palkka oli valmiina keppien päässä, kun yksin olin ja kun meni väärin sisään (oikoen) huusin nimellä pois. Kieltää en halua, tajusi kyllä ja rupes korjaamaan mutta laiskistu.. =( Sen jälkeen kontaktitreenailua, tän hetkistä murheenkryyniä... Taas kokeiltiin...Ensin vanhaan malliin aluksi pelkän asennon vahvistamista ja ilolla tarjosi. Sai myös namia vanhaan malliin, mutta nyt oli myös matkan päässä namipussi oottelemassa jonne vapautus mennään käskyllä. Sitten ruvetiin hivuttautumaan pentupuomilla ylemmäs ja hetsasin koiraan kovin..mennäänkö? Lähetsä "ota"? Meetkö "ota"? Irrotus, kun sen kehossa suurin menohalu tuntui ja koiruus ihan ok draivilla ota- asentoon ja minä jäin siis koiran taa. JES! Tätä toisteltiin hivuttautumalla ylemmäs ja ylemmäs. Lopuksi kaksi kokonaista pentupuomia samalla lailla hetsaamalla siellä puomin alun puolella...mennäänkö? Meetkö "ota"? Mennäänkö jne... =) Ihan ok.sti taas lähti ja suoritti "ota". Palkkapussi edelleen sielä puomin allastulosta noin 3m päässä, jonne vapautus. Nyt en siis käskyttänyt lainkaan vanhaan malliin kipee...kipee ja jossain vaiheessa käsky "ota", vaan hetsauksessa tuli se " ota" ja puomilla hoin mene mene...saatto ehkä kerran lopussa tulla "ota". Toivotaan, että tästä olisi taas suunta etiäpäin...
maanantai 9. elokuuta 2010
Keinumista, valsseja ja kontaktia 9.8
Inton puolentunnin treenit...Alotettiin keinulla, edelleen päähänjuoksua jossa palkka valmiina ja "seis" - käsky. Keinu laski nyt "jo" noin 50 cm.ä. Nätisti tulee! =)
Keinun ehkä 5-6 toiston jälkeen valssailtiin sinne tänne tonne kolmella hypyllä. Vähän meinas olla hakusessa näyttävän käden puolelle tulo. Irtoomista otettiin myös hiukan väännön vastapainoksi. Lopuksi syötiin iltaruoka "ota"->kontaktin alastulo asentoa tehden A-n alastulolla. Mun yhtään taaksejättäytyminen on ollut ongelma ja jos lelu on valmiina maassa menee lukkoon. Nyt oli nameja maassa valmiina ja nostin koiran A.lla about puoleen väliin alastuloa ja hetsasin...meetkö ota, meetkö ..mene ota. Meni ihan hyvällä draivilla alas, vaikka jäin Inton taa siinä A.n vieressä. Jatkamma nyt taas tätä, niin A.lla kuin puomillakin. Puomihan on ollut perin hukassa viime aikoina...

sunnuntai 8. elokuuta 2010
Paskimmat kisat ikinä! 8.8
Jaulla kolme starttia Leevin kanssa, saatanallisen helteisessä aamussa, joka kruunantui oikein arvokkaasti kisojen tapahtumilla / tuloksilla!
Koira lähti ekalle radalla tosi hyvällä draivilla, mutta mitä tapahtuukaan esteellä numero 8 joka oli U-n mallinen putki. Koira paineli innolla sisään, mutta tulipa innokaasti takaisinkin samaa reittiä kun oli sisään mennyt ja nopeaan. =0 Enpä muista samanlaista Leevin kisahistoriasta hetkeen. No, uudestaan ohjaamaan koiraa putkeen ja ei mene. Kuikkaan putkeen ja se on sisältä märkä, joku kussut sinne?! Sanoin asiasta tuomarille ja hän sanoo, ei voi olla mahdollista hän on ollut tässä kokoajan, kysyn jatkanko nyt anyway, hän toteaa, no hylätty se on jo nyt jokatapauksessa...jatkan siis... koira jatkoi ihan ok draivilla, menemättä ko. putkeen siis ollenkaan. Puomin alastulon roiskasi. Kepeille meni oikein sisään, mutta lopetti pujottelun heti, kun tuomari puhui radan ulkopuoliselle henkilölle jotain siinä vieressä ja minä luulin puhuvan minulle ja kysyin mitä?! Radalta pois tullessa totesimme Minnan kanssa Eikakin viihtyneen putkessa poikkeuksellisen pitkään (näkyy videollakin) ja se on kyllä sellanen, et kusee päälle jos joku on jo sinne ennen sitä kussut tai sitten on väistellyt. Mun jälkeen lähti seuratoveri Laura narttugööttinsä kanssa joka myös kieltäyty menemästä putkeen!!! =0 Nyt sitten Tiia Vitikainen? huusi kentänlaidalta että vaihtakaa nyt se putki ja niinhän sitten tehtiin!?! Loppukoirakoilla ei ongelmia! Entäpä tasapuolisuus tässä asiassa, ratojamme me epäonniset emme saaneet korjata!? Ko. kohdalla putki oli samassa paikassa ja samassa asennossa vielä seuraavilla kahdella radallakin ja Leeviä se ei auttanut vaikka se oli vaihdettu. Muistikuva kusista oli ja pysy. Kaikki ratamme kaatuivat kieltoihin tuolla putkella! Varmaan tuomari hieroi onnesta soikeena karvaisia käsiään yhteen kun sai laitettua syyn tavallaan koirani niskaan -eihän tuo mene putkiin nytkään-. No, enhän voi tietää mitä hän ajatteli, mutta itselle tuli heti tuollaisia mieleen! =(
Paskimmat kisat miesmuistiin ja tuo sää ei kyllä omia hermoja avittanut yhtään!!
Tulos siis 3xHYL =( Oliskin ees omia ohjausmokia tai jotain, mutta kun tuollaista...ARGHHHHHH

lauantai 7. elokuuta 2010
Into Porvoon ryhmänäyttelyssä 7.8
Inton ekat näytelmät ja ne olivat erittäin helteisessä Porvoossa Kokonniemessä. Koira jaksoi yllättävän hyvin, joskin hiukan poikaa näytti jännittävän. Ruohokentän heinä oli hiukan liian pitkää Intolle ja se olisi kovasti halunnut liikkua siellä laukaten.
Inton arvosteli Veli-Pekka Kumpumäki ja hän kommentoi seuraavaa:
"Erittäin hyvin rakentunut urospentu, jolla oikeat mittasuhteet ja vahva luusto. Hyvä ilmeinen pää. Hyvin taittuneet korvat, otsapenger voisi olla hieman selvempi. Kaunis ylälinja ja hyvin kulmautuneet raajat. Erittäin hyvä rintakehä, kaunis karvapeite. Liikkuu hieman (tai liian, ei saa selvää) epävakaasti edestä, muuten hyvin."
Tulos pl1 + kp ja ROP-pentu! =)
Näyttelyn päätteeksi Into pääsi pulahtamaan mereen.

Valmennusta a'la Timo Rannikko 6.8. JEEE
Timo tuli sitten kevään meitä taas koutsaamaan ja olihan mahtavaa, kun näitä koulutuksia tai treenejäkään ei ole liiemmin ollut. Rata oli kiva, haastetta paikkapaikoin ja sit taas ihan peruskamaa. Kepeille vienti oli kyllä taas sitten niiiiin Timoa kun voi olla. =)
Mä oli Leevillä ja pelkäsin kuollakseni, et koira ei jaksa mitään, kun ihan sairaan lämmintä taas. Mutta, se jakso erittäin hyvin ja mä varmaan vaikutin muitten mielestä ihan hihhulilta, kun en missään jääny kökköömään koiran kans, vaan jos tuli kämmin hilluin kuin durasel-pupu. Koiralla oli selkeesti hyvä päivä ja kivaa tekemistä. Rata oli 29 esteinen ja päästiin se loppuun pätkissä ja paikkapaikoin kyllä jouduttiin hinkkaamaan, mun takia tietty. Välistävedot tuotti onkhelmia. =) Oli tosi pitkillä esteväleillä.
Kakkoseste oli pituus jolle tultiin liki suorassa linjassa, mutta siitä lähettiinkin sitten melkein takasin tulosuuntaan, viistosti kylläkin. Mietin tekeväni siihen ennakoivan valssin ollen hiukan sivuirti, mutta suunnitelma muuttui pituudella tehtäväksi ihmisnuoleksi ja Leevi teki sen tosi nätisti. Kolmosen ja nelosen väliin puolivalsilla välistäveto, mutta koirapa ei irronutkaan kolmoselle syystä mikä toistui toisessa paikassa samalla lailla -> eli kun sain niin paljon etumatkaa koiraan irrotin sitä hypylle, oletin lukinneen esteen ja jatkoin jatko-ohjaukseen. Mutta tämä kaikki siis liian aikaisin, rytmitys petti, koira ei ollut estettä lukinnutkaan ja kääntyi perääni juuri ennen kuin olisi pitänyt hyppyyn ponnistaa. Uusiksi ja paremmin. Esteet 5,6,7 olivat kentällä ns. poikittaissuunnassa ja 8 este oli suoran päässä olevat kepit, avokulmassa. =) Tosin kepit näkyi vain juuri ja juuri, kun niiden edessä oli suora putki, saman suuntaisesti kuin kepit siis. Ekayrittämällä Leevillä ei katse edes vilkaissutkaan kepeille vaan se kurvasi suoraan putkeen. =) Hihhuloitti ympäriinsä hetken ja sit toisen putken kautta kepeille. Kokeiltiin uusix ja ei, sit tehtiin niin et lähetin 1 hypyn takaa ja Timo palkkaamassa koiraa kepeillä, oikein. Tämän jälkeen homma oli Leeville sälvää pässinlihaa! Teki oikein ja leijeröin putken. No sit tuli ne välistävedot ja pelkkään vastaseen ei ollut tulosta tietoakaan, puolivalsseilla tuli muta tuntu itestä tökeröltä, sit muutettiin niin et ekaväliin valssi, toiselle taaksetyöntö-päällejuoksu ja kolmannelle visky, siinä hidastu. Paras ehkä niin et eka väliin se valssi ja toka taaksetyönto-päällejuoksu ja vikalle pakkovalssi. =) Mut tähänkään en ole omassa tekemisessäni tyytyväinen, tällassia pitäs treenata...monia tekniikoita tiivisti peräkanaan.
Tämän jälkeen tuli A, muuri ja luukutus suoraan putkeen mikä syötti ihan suoraa toiseen putkeen jonne ei kuulunut mennä ja piti saada putkesta viistoon vasemmalla olevalle hypylle. Mä kerkeksin loistavasti tekemäään persjätön putken jälkeen ja sain koiran ihan sikahyvin oikealle hypylle. No jatkossa oli niistoa, mikä kusi taas ekalla kerra, vittu. En tiiä koska opin muistamaan!?! Yhessä leikkauksessa hidastu, muutettiin saksalaiseksi, oma tekeminen kökköä. Puomin alastulon roiskasi nätisti, kun en muista näissä koulutuksissa toimia niin kuin treeneissä. =( Puomin jälkeinen takaakierto- valssi -valssi meni sairaan nätisti. Hyvä mä!! Sit lopussa yks persjättö jossa kerkesin jo kirmailla koiran edelleä reilusti, siltä alkoi olla paukut loppu... Hyvä setti Leeviltä!!!

torstai 5. elokuuta 2010
Paska päivä 3.8
Pitkästä aikaa päivä, kun ei olis pitänyt treenaamaan mennäkään. Inton kanssa menin kentälle treenaamaan pöytää ja kontakteja. Hmmm...ei ois voinu enempää perseelleen mennä. Mulla ei ollu todellakaan mikään huono päivä tai paska fiilis lähtiessä treenaamaan, mutta jotenki siinä heti alkumetreillä meni tonkis nokkaan ton yhen kanssa ja sit treenitkin meni kokonaan päin v****a. =( Koira ei varmaan kauheesti diggaa pöydästä =) ja pentupuomillekin jäi kökkimään puoleen väliin alastuloa....hmmmmm. Että silleen. Okei, ei olla pitkään aikaa puomia tehtykään ja palkka oli ny valmiina maassa, ei oo ennen kauheesti ollutkaan.. En tiiä, toivottavasti vaan koiralla oli huono päivä, ainakin lämmin sillä näky olleen.. Sika hyvinhän meil on mennytkin.
Otetaan tässä lähipäivinä pöytää vähän positiivisemmissa merkeissä ja kontaktit kunnolla ja järjestelmällisesti taas työn alle.

maanantai 2. elokuuta 2010
Hugon kanssa Mian kaverina 2.8
Mian kanssa oltiin siis treenamassa ja Mia oli värkänny kisoissa sössimistään kohdista kivan treenipätkän. =) Meillekin tuttuja kohtia ennestään. Tosin osasta näistä selvittiin silloin kisoissa ihan kunnialla. =) Alku (1-4) siis RimAn kesäkuun kisoista, ei ongelmia. Jätin kyllä koiran liiaksi oman onnensa nojaan, huomasin vaan itestäni et katse ei ollu visusti koirassa, siksi oli otettava uusiksi vaikka koira oikein menikin. Tästä jatko ihan ok ja mun yllätyksekseni koira veti kepeille sisään menot hyvin (5-7), ekalla irrotin kiertoon ja päällejuoksu 6:lle ja törkkäsy pujotteluun, tokalla valssasin 5 jälkeen ja kepeille siis ulkupuolelta ohjaten ja Hugo meni loistavasti sisään ja pujottelikin hyvin. Siis WAU HUGO!! Palkka keppien jälkeen!
Homma jatku valssilla keppein jälkeen ja putken suu oli paremmin keppien lopun kohdalla kuin kuvassa ja keppein edessä oleva hyppy erittäin lähellä. Tämä ok! Tämän kohdan olen itse sössiny Hugolla kisoissa, oli Saviojan radalla Purinalla joskus keväällä. Takaakierto putken jälkeen jees ja siitä A.lle meno. Ihan ok kontaktit tänään. Irrotus 11 jonka jälkeen persjättö ja taas ulkopuolella ohjaus kepeille ja Hugo teki sen taas, meni hienosti oikein sisään ja pujotteli. Ekan kerran sattuma/vahinko pois suljettu! =) Loppu ok, tosin oma niisto on tällä hetkellä ihan hanurista. Liikkuu virheellisesti. Onnex muistan tän ainakin sit ku oon sen kerran tehny ja sit korjataan. Ehkä se oikea tapakin taas iskostuu nuppiin. Niistolla siis hypylle 16. Tein myös twistillä ja hyvin sekin. Backlappiin Hugo ei lähteny, vahvistettiin sit pari kertaa sitä lopux.
Hugo kyllä yllätti taas tänään. Sillä oli hyvä päivä! Tais olla tohkeissaan kun sai kerranki itekseen olla hommissa. =)Kerrassaan hyvän mielen treenit! Kiitos Mia! Hyvä Hugo!! Meinaan viime muistot on Heinolan kisoista ja sillon koiruus oli kaikkea muuta kuin hyvä tai agirotu, no huh huh!
Inton aamutreenit 2.8
Into treenasi tänään keinua ja siis edelleen päähän juoksua jossa pysähdys "seis" käskyllä. Ennen keinulle menoa kerrattiin seis- hommelia maassa. Tänään annoin keinun laskeutua noin 40cm:ä. Tuli oikein nätisti ja vauhdilla päähän, lievästi maastoutuen.
Kerran pirulainen kerkesi hypätä keinulta alas ennen kuin sain kiinni, ei ihan toi "seis"-käsky oo hanskassa. =( Ei onneksi reagoinu mitenkään! =) Alle 10 toistoa taas tehtiin.
Sit otettiin kippopalkan kanssa takanaleikkausta, molemmille puolille. Ja hiukan näytti, että ohjausreagointia tuskin oli =), kupille päämäärä vain. Mutta saattaapi tuo oppia, että se eukko siellä takana jotain häärää. Ainakin esteille liikkui hyvällä imulla. =)
Viskyleikkausta myös, oikealla ohjaten meni hyvin! Haki hypyn ilman etukäteispalkkoja, mutta vasuri oli selkeesti huonompi. Tässä tarvittiin kuppia pari kertaa avuksi ennen kuin alkoi ymmärtämään. Haki siis hypyn kyllä, mutta hyppäsi samoin tein takasin. =) Tästä on hyvä jatkaa....

sunnuntai 1. elokuuta 2010
Kepakoi kepakoi 1.8
Eilen 31.7 illalla Into teki kepakkotreenit ja tais olla aikasta vaihtelevaa suorittamista kai. Lyhyt muisti kyl meikäl kun en vaan muista, se on ku ei heti kirjota.. Ainii, sen verran tuli mieleen, et haki samaista liikettä millä osa maxikoirista pujottelee. En tiedä onko se edes minikoiralla mahdollinen. Riittääkö ns. rungos pituus?
No, tänään aamulla alotti Intipintiäinen taas ja teki sairaan hyvän setin! Innokkaana ja molemmilla puolilla olon kesti tosi hyvin. Hyvin tuli myös loppuun joka kerta. Kujan leveyttä senteissä en osaa sanoa, mutta edelleen juoksee sen suoraan läpi. Tein myös niin, että jätin koiran keppien pähän odottamaan ja menin ite toiseen päähän kutsumaan ja oikein tuli. =)
Leevi kepitteli kanssa ja taas tosi hyvin! Lähetin 90 asteen umpikulmaan noin reilu 8m päästä ja sairaan hyvin veti. Sitten myös yhen kukkapenkin kiertoa =) ja sieltä pitkältä lievään avokulmaan, hyvin! Oli tosi iloinen koko lyhyen harjotuksen ajan.
Lopux Hugo, jota ei juurikaan hommat aamutuimaan kinnostaneet. Muutama väkinäinen pujottelu....

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)