Päästiin treenaa ulkona ja oli ihana ilma! Harjotus tosin jouduttiin pätkäsemään, tekemään kahdessa osassa, kun puomi oli rikottu. :) Käyttökelvoton!!
Oma lataus ei ollut tänään parasta ja sen huomasin siinä, et ei oikein jaksanu antaumuksella miettiä mitään ohjausvaihtoehtoja. Ja ei kyl mun mielestä Leevikään ollut innokkaimillaan. Näky vauhdissa.
Ekax esteet 1 - 8. Alotus niin, että mentiin blokkaamaan omalla kropalla koiralta pääsy 3 putken väärään päähän. Tästä liikkeellä syötettiin oikeeseen päähän ja huom peittämättä koiralta näkyvyyttä sinne. Leeviä ainakin joutu vähän tönäsemään 4.lle, muuten tuli ohi. Kepit suoritti upeesti vaikka kulma oli haastava! :) Kepeiltä takaakiertoon joko 6 esteen siivekkeen vasemmalta tai oikeelta puolelta. Leevillä toimi molemmat. Jos vasemmalta, huomioitavaa oli, että ei omalla kropalla peittäny siivekettä, vaan pelkän riman!!
Esteet 9 - 23 olikin sitten haastavammat vietävät tänään.
Koira lähetettiin nyt liikkeelle puomin alastulon kohdalta ja 9 + 10 ohjasin niiden "alapuolelta" ja tönäsin koiran 10 ja 12 välistä putken suuntaan. Putkelle persjättö ja 12 ja omalla liikeellä vetäen koiraa kohti putke suuta 13 ja sinne vähän niin ku poispäinkäännöksellä. 14.sta koira vekaten 15.sta jotta saatiin tiukkaa käännöstä kun tuli välistäveto. S uhina 15.sta unohtu kokoajan! tässä jouduttiin vähän hinkkaamaan kun oli tosi lyhyt väli ja Leevi paineli "taka-taka" kokoajan. :) Mut iteppähän liikuin liiaksi taaksepäin kokoajan! No kun tästä selvittiin seuraava haaste olikin putkelle 17 vienti! :) Kysäsin Hannalta et mites jos ulkokautta? EI! :)
No, välistävetoon yhdistettiin jaakotus, siitä omalla liikellä koiraa vetäen eka putkensuun ohi ja poispäinkäännöksellä oikiseen päähän. Toimi jos vaan ite osas. Mulle tuo jaakotuksen yhdistäminen tollasseen väkkärään tuotti paljon hankaluuksia! :)Ei motoriikka pelaa! :) Mutta onnistuttiin kuitenkin. No, jaakotus ei tainnu olla ihan oikeaoppinen! :) Putkesta kepeille jommalta kummalta puoleta keppejä ohjaten, molemmat onnistu. Putkeen ja este 20 niistolla, twistillä tai pakkovalsilla. Jopa niin, et ohjasin koiran hypyn suorituspuolelle putkelta tullessa niin, et ite painelin suoraan sinne esteitten 12 ja 20 välistä. Merkki vaan päällä ja koira meni! siis hypyn 20 siivekkeen oikealta puolelta! Ei siis hypänny estettä väärään suuntaan! Toi koira kyl aina yllättää mut! Hanna sanokin et USKO siihen äläkä aina sano et ei varmaankaan mee / osaa! :)
Nyt Leevi huilii sunnuntaihin saakka. Sillon sit mennään tyyppää ekoja kakkosen ratoja! :)
Oli taas antosaa ja opettavaista tämä treenaaminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti