sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Teemun opissa 6.4

pitkästä aikaa! =) Tykkäsin kovin! Niinu oli päättänyt lähtä kisaamaan ja oli valjastanut Teemun tuuraamaan. Vaihtelu virkistää! =D

Oheessa taas treenin video (oikeestaan kaikki!), josta siis näkyy hyvin kurvailumme. =)

Into oli pätevä ja meno tuntui helpolta! Videolta katsottuna vauhti vahän niin ja näin, mutta ei tuntunut tehdessä siltä! Niistoon Teemu kiinnitti huomiota, kun hänen mielestään käydään vaan liian hätäseen huitomassa siellä, mutta mielestäni video todistaa sen, että Intolle riittää pelkkä merkki siellä siivekkeen toisella puolella ja kun mä lähen rivakkaan pois alta niin sillä on tilaa kääntyä tiukkaan! Koska niistot meillä on toiminu viimeaikoina!!! Keppien jälkeinen tilanne kahdella eri tapaa kellotettiin ja pakkovalssikuvio oli nopein. Kaksi kertaa takaakiertona ohjattuna aika oli tismalleen sama vaikka ekalla kerralla peruuuttelin valssattavalle hypylle.

Ja kontaktit toimii niinkuin näette! =) Meillä vaan on kisa ja treenikontaktit erikseen! =O Kuka lie opettanut?! =D

Kotiläksyksi voisi sanoa TAAS tulleen valsseihin lähdön parantaminen palkkauksen avulla. Ai miten niin ollut onkhelmana ennenkin... Tämä nyt siis lopun pituussysteemistä! Yllätyksekseni siinä yhdessä kohdin mustasta putkesta tullessa minkä jälkeiselle hypylle valssattiin niin Into toimi törkeen hyvin. Oma rytmitys onnistu myös siinä hyvin. Oli rauha tehdessä ja sama kyllä itseasiassa siellä keppien jälkeisessä setissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti