Kävästiin Salossa Tsekkiläisen Eva Lacnakovan opissa ja olihan positiivinen tapa kouluttaa hänellä. Paikalle kun mentiin siellä oli kentällä "muutama" hyppy ja putkia, harjoituksessa ei numeroita ollenkaan. Saimme kuulla, että radassa tehdään kolme lyhyttä harjoitusta aina 1 harjoitus kerrallaan ja Eva näyttää harjoituksen. Hän oli erittäin humoristinen ja tuntu tuntevan suomalaisten tiukat tavat agilityssä, niin hyvässä kuin pahassa -mm. ksi hyppy oli lähellä seinää ja se hypättiin seinään päin, hän toikaisi "tiedän, tämä on lähellä seinää ja hypätään tuonne päin" ja viittasi juuri suomalaisten tiukkuuteen tällaisissa jutuissa ja nauroi päälle. =) Hän myös painotti, että olkaa avoimia itse harjoituksessa ja kokeilkaa hulluiltakin kuullostavia juttuja. Nehän voi sitten treenin jälkeen potkaista halutessaan romukoppaan. =)
Seuraavanlaisessa pohjassa kirmailtiin:
Päälimmäisenä jäi mieleen ääretön positiivisuus, koiraystävällinen tapa treenata sekä se kuinka hän jätti ohjaajan varaan sen kuinka kauan jotakin juttua treenataan.
Minä opin koirastani tällä keikalla kolmekin eri juttua ja uusia ohjaustapoja tuli työkalupakkiin. Ja kaikeksi onneksi hyvin yksinkertaisia sellaisia!
Into oli innokkaalla tuulella ja Eva kehuikin sitä, että jaksoi vielä kahden tunnin jälkeen keskityyä hommiin hyvin. Tajusi varmasti koiran olevan nuori jne.. Into irtosi hyvin ja ansaesteetkin löyty kaukaa. =)Palloa en meinannut saada siltä pois millään ja kun revin sitä sen suusta ja hoin irti, Eva kiusoitteli "että koira ei taida puhua Suomea!" =D Sitten tänään Into ei taas pysynyt lähdöissäkään ollenkaan ja Eva ihanasti auttoi samaan tapaan kuin Niinu, että menee koiran viereen seisomaan lähtöön ja komentaa sitä jos nousee. =) Hän komensi hienostoi "ei". =)
Kiva reissu ja kivat treenit. Osoitti, että aina ei todellakaan tarvitse treenata isosti ja tuo hänen toteuttamansa tapa on varmasti koirille motivoivaa! TYKKÄSIN!
Koostetta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti