Tottishommelit eivät ole minua varten, mutta Inton kohdalla olen päättänyt, että sivulletulo opetellaan.
Ihan pennusta saakka sitä on opeteltu..varmaan kerran kuussa kylläkin =O, kun mun hermorakenne ei oo tehty noihin hommiin.
Apujakin on matkanvarrella tässä saatu... =) Mutta niin en ole Intolle saanut hommaa opetettua, että pyörähtäs tossa mun vasemmalla puolella sivulle. =( Mun kroppa ei kykene (=taivu) hommaan / käden pituus ei riitä =). Mutta tuossa taanno viikkoina koin a-haa elämyksen, että opetankin sen ns. vanhalla tavalla, koira siis kiertää minun seläntakaani sivulle ja johan on ruvennut homma skulaamaan. =)
Ainakin näin kotona sisällä.... =)
Äsken saatiin kasapäin onnistuneita suorituksia, tosin on meillä vielä huonekauja / seiniä apuna ohjaamassa koiraa tarpeeksi lähelle jalkaani. Kyl se tästä!
Leevillä tein apulaudan kanssa "ota"- asentoa, minkä avulla Hugokin siis aikoinaan oppi hyvin ton kontaktin asentohommelin...
Ihan ok tilanteessa ollaan.
tiistai 30. marraskuuta 2010
lauantai 27. marraskuuta 2010
3 x HYL ja vauhti tiessään. =( 27.11
Leevin kanssa Purinalla 3 starttia ja ÄLLÖN KYLMÄ!! En tiiä oliko Leevinkin mielestä, koska sen vauhti mitä tossa taannoin on ollut oli poissa. =( Koira oli humpan pumppa tuulella.. Ohjauksiin lähteminenkin "hiukan" kyseenalasta.
Ohjaaminen oli itellä äärettömän vaikeaa, kun koira olikin tuolla tuulella. Mistään ei tullut mitään!!! Estehakuisuuskin sillä oli tänään hiukan ???. =( Oma asenne oli tiessään myös tänään, vaikka ei väsyttänyt, haukkottelin varmaan 100 000 kertaa kisojen aikana ja olo oli löysä. Jalat painoi.. =) Vikalle radalla sain kasaan ihan sairaan hyvän asenteen, mutta ei se paljo auta jos koira on erimieltä asioista!
Kaikki radat oli kertakaikkisen kaoottisia, kamalia!
Ekaradalla Leevi jo humputteli ja lopetti mm. kepit tokavikassa välissä kesken, suikkasi sinne sitten kuitenkin vahingossa hetken kuluttua takas, mutta oma sijainti oli jatkoa ajatellen jo niin morjens, että seuraavista esteistä tuli hyl...välistäveto kusi ja sen jälkeen ei enään mistään tullut mitään.
Tokaradan alun hylly oli mun vika ihan tyystin. En käyny kolmoselle korjaamassa koiran linjaa niinkuin olin suunnitellut ja en siis saanut sitten enään koiraa eka putken suun ohi tokaan. Sit tuli pituudesta ohi + en saanut koiraa yhessä kohtaa edes taaksetyöntöön (meijän vahvuuksia normisti!). Keppien jälkeen valssi ja 90 kulmassa putkeen kauinmaiseen päähän. Oli tosi takelteleva! Lopussa ampu suorasta putkesta ihan SAIRAAN pitkälle ja hankaloitti jatkoa.
Kolmas rata..alun (2) ihminuoleen ei mukaan "ollenkaan"...seuraavan putken jälkeen vauhti tiessään todella. A:n jälkeiseen valssiin ei mukaan "ollenkaan". Keinun jälkeinen puolivalssi hypylle jolla piti saada koira minuun päin ja putkeen, koira lähti kyllä puolivalssiin jonka jälkeen käskytän putkeen ja koira kurvasee minusta poispäin ja väärään päähän putkea. Puomin roiskasi huolella, että sellanen kisapäivä tänään. Fiilarit katossa. Kiva kun on ilmottu ens viikonlopun kisoihin oikein urakalla. Ja on vissiin luvannu näin v**un kylmään sinnekin. =( Saas nähdä.....
Mutta tämän päivän oppi oli ainakin se, että Leevi rupeaa opettelemaan vetoihin tuloon ja mä opettelen sen kanssa tekemään valssit kunnolla kohtiin missä tulee koira saada putken ensimmäisen pään ohitse! Kunhan vaan säät tulisi sellaiseksi, että voipi treenata!

perjantai 26. marraskuuta 2010
Inton treenailut 26.11
Hullua treenata näillä keleillä kylmässä hallissa, mutta niin vaan Inton kanssa käytiin pienet rykäsemässä...
Ekaksi treeniin persjättö. Takaakierron ja persjätön veti hyvin. Ainut vaan et sama homma ku Leevin kanssa, et taaksetyönnön tein liian myöhässä ja Into kun on mitä ilmeisemmin Leeviä ripeempi, ni olin vielä enemmän jatkosta myöhässä. No, tässä se ei ollut ongelma kun "rata" loppu lyhyeen. Sit harjoitus 2-> putken jälkeen persjättö tai viskyleikkaus. Eka sokkarilla ja enhän mä sinne kerenny. =) No putkea edeltävä hyppy tarkemmin ja rohkeemmin jotta pääs kunnolla irti ja kerkesin. Viskyllä täysin ok. Tässä kuviossa ykköselle lähetin takaakiertoon jonka jälkeinen valssi ihan ok 2:lle. Sit samassa kuviossa toisin päin. Alkuun viiston hypyn hakua ja ja HYVIN. Jätin siin (1) taa istumaan ja putken läheltä kutsuna. Myös toisin päin sama eli *1* puolelta ja oma rintamasuunta ekax vasemalle (siis lähellä putkea olin) ja sit heti oikeelle ja Into putkeen. Haki *1* sairaan hyvin!! Kunnon ohjauksen vaati putken jälkeiselle hypylle, eli katsoo vahvasti putkesta tullessaan ohjaajaa. Loppuun hyvin. Vikassa kuviossa tehtiin takaakiertoa ykköselle jonka jälkeen kakkoselle jaakotus ja irrotus kolmoselle sekä kakkoselle mentiin myös pakkovalssi-valssilla ja leikkauksella kolmoselle. Ihan sairaan hyvin! =)Koira paikkaa jo välillä ohjaajaansakin... =)
torstai 25. marraskuuta 2010
Leevin kanssa Niinun viikkovalkussa 24.11
Leevi siis matkassa tänään ja voi kiesus mikä keli oli.
Pende veti ihan hyvin taas! Mulla oli kolmosen jälkeen tehtävässä persjätössä ajotusongelmia. Koira meni kyl kokoajan ihan oikein, mutta silti tein sokkarin liian myöhässä, johtuen siis siitä, että en luottanut tarpeeksi koiran takaakiertoon menoon ja lähteny tarpeeksi ajoissa liikkeelle. Kerran mentiin ihan sairaan mageesti kun luotin! =) Sit 6 putkeen meno tuotti vaikeuksia..oikeaan päähän meno siis. =) Ei lähe vetoihin toi koiruus ei! Vekkaamassa taas piti käydä ja ei meinannu keretä. =)
Kepeillä oli yksi treenin haastavin setti. Joko törkkäsyllä sisään ja voimakas päällejuoksu loppuun tai alkuun TODELLA TAPPOLEIKKAUS tai Knuutit = törkkäsy + leikkaus. Ei onnaa meiltä!! =) Tehtiin parilla tapaa...toi eka onnas ku luotti koiran pujotteluun, tokaa tapaa mitä en osaa selittää hinkattiin. Keppien jälkeisestä elämästä (9-26) selvittiin kerran alusta loppuun vaikka ei nättiä ollut. =) Pari kohtaa valu. Sit muutamaa kohtaa laitettiin parempaan kuosiin ja kelloteltiin eri ohjausvaihtoehdoilla... ei ollu persjätöllä ja visky-leikkauksella kuin 5 sadasosaa eroa! =)
Näissä koulutuksissa on yksi mutta nykyään (ja tavallaan edelleen / taas), ennenkään en pystyny keskittymään kunnolla kun menee pöpinäksi =), ellen sit lähe ihan erilleen kunnolla keskittymään. Omissa koulutuksissa onnaa nykyään kun lähen sivuun keksittymään, jotta tulee tehtyä 110&% töitä, tuolla se ei oo vielä onnannu, mutta nyt ku ton taas tiedosti niin ehkäpä se tästä...

sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Inton treenit 20.11
Intopintiäinen täytti eilen jo 11 kuukautta! Hui kun aika menee nopiaan.
Tänään treenattiin Inton kanssa Niinun keskiviikon radan alkuosaa ja loppuosaa yhdistettynä ja meidän halliin sopivaksi tehtynä kokonaisuutena. 12 estettä. Alku meni jees ja sivuirrotus toimi, edelleen kakkoshyppynä normi hyppyeste kun meillä ei hallilla rengasta ole vielä. Pakkovalssiin 5:lle ok vaikka pituus oli nyt lähempänä siinä ansana kuin keskiviikkona. Kepittelyt ei sujunu nyt ihan niin mallikaasti kuin viimeksi, kun alotettiinkin niin,, että kepit ei ollu kokonaan verkotettuna. Tuntu että pojalla oli kiekkoja niin paljon että maltti puuttui. Aina keppien loppussa tuli välillä niitä mokia. Mutta kyllä sekaan mahtu paljon hyviä pujottelujakin! Hyvällä mallilla on kepit! Hakee sikahyvin ja kestää sivuirtoomistakin. Sit vaikeuksia meille tuli siinä, kun oli takaakierto hypylle ja heti siihen persjättö. Into kiersi koko hyppyä, eli ei siis lähteny yli kun käännyin persjättöön. Se piti tehdä ihan sairaan jyrkkänä jotta tuli. Mutta saatiin onnistumaan pariinkin otteeseen hyvin ja aimo palkkaus tietty. Valssilla kohta oli kyllä Intolle 100 X parempi! Pituudelta suikki muutamaan otteeseen ohi kun oli ekakertaa 2 palikkaa paikoillaan. Kerran kunnollinen ohjaus pelkästään vain pituudelle ja palkkaus korjasi asian! Loppu jees!
Leevillä otin saman radan kanssa ja aluksi nollilla kerralla läpi. Sit piti ruveta korjaamaa pakkovalssia 5:lle ja eihän siitä tullu mitään enään. Piitudelle meni kokoajan. =) Vaihdon ohjaukseksi takaakierron ja sylkkarillä kepeille, paremmin! Saksalainen testattiin kanssa ja oma tekeminen myöhässä alkuun, mut saatiin menemään onnistuuneestikin. Sit kokeilin Leevillä välistävedonkin ja tultiin vauhdilla useamman hypyn kautta! Ei ongelmaa ja tein ihan normisti. Ei mitään kammo hidastuksia ennen hyppyä. =)

Timon opissa 19.11
Timo tuli taas meijän ryhmää opettamaan ja Leevin kanssa siis osallistuin. Rata oli taas niin tyypillistä Timoa että, mä en käsitä mistä hän suoltaa noita treenejä. Äärettömän hyviä kohtia koko harjoitus täynnä ja haastetta yllin kyllin...liikaakin. =)
Alotus kiva, radan sisältä ulospäin hypylle josta A:lle, lentävä lähtö. Koiran joutu jättämään tekemään kontaktia ihan itekseen jotta kerkes jatkoon..muuri jonka jäkeen persjättö ja sit välistävetoon. A.oli lähellä seinää ja alastulo niin ikään kohden seinää (ja mulla länget käytössä) mikä käänsi koiraa oikiseen suuntaan automaattisesti, mutta silti Leevi tuli ekalla muurin ohi, jos tilaa A:n jälkeen olis ollu enempi mulla ois ollu vielä enemmän tekemistä saadakseni koira muurille ja kiireempi jatkoon. No, toi ohitus tuli vaan kerran ja toistojahan alkuun meillä tuli kun välistäveto tökki Leevillä pahasti, haki vaan osion kakkoshyppyä kokoajan takaa. Useiden toistojen jälkeen jouduin ottamaan sen kerran siinä paikoillaan välistävetona kuin tein mitä vaan niin haki taakse. Sit rupes onnaamaan. En tiiä oliko taas näitä Leevin klikkejä. =) Radalla oli "miljoona kohtaa" missä jouduttiin jyystämään...ei jaksa eritellä, mutta pahimmat oli vekkaukset. Mä aattelin sen ennen niin, että vekkaus tehdään siinä esteen edessä koiran kanssa yhdessä, korjataan linjaa olemalla siinä tolppana. Mutta tämä homma ei näissä kahdessa kohden toiminut ollenkaan se linjaus piti tehdä paljon ennen koiran hypylle tuloa ja niin, että se ei saanut minua kiinni ollenkaan. Ei meinannu mennä mun kaaliin ollenkaan ja sit kun tein oikein tuntu sairaan pöllöltä käydä jossain vekkamaassa ja koiraa ei "mailla halmeilla". =) Mutta kyllä se koiran kinjaa muutti ja laskeutu paremmin oikiseen suuntaan. Hullunkurista!
Sit taas oli niiston rintamasuunnan kanssa pulaamista, miten se voi olla noin vaikeeta et se ei mee kaaliin?! Nimittäin nyt toi rata oli ansoja täynnä ja silloin homma korostu entisestään. Leevi jakso ihmeen hyvin vaikka meni totaali hinkkaukseksi koko treeni. Varmaan 6 estettä (oikeesti en tiiä, en laskenu!=)) oli pisin pätkä mitä päästiin etenemään yhteen pötköön. =)

torstai 18. marraskuuta 2010
Keskiviikon humputtelut 17.11
Into oli vuorossa taas ns. normaaliin tapaan. Otin sen aimmista kerroista poiketen häkissä halliin oottelemaan vuoroaan ja tuskin otan toiste. =) Kun ruvettiin hommiin heppu oli ihan pööpö! Ei keskittynyt juuri ollenkaan. Alku oli sivuirrotus renkaalla minkä tiesin heti olevan meille vaikea juttu kun ei olla rengasta päästy edes treenaamaan! No muutaman yrityksen jälkeen rengas vaihdettiin hypyksi kun itse renkaan opetuksestakaan ei meinannut tulla ko. tilanteessa mitään ja en halunnut aikaani siihen käyttää. Into ei muuten tänään ees halunnut pysyä lähdössä, varasteli saatana!!
Sit rupes paremmin sujumaan vaikkakaan EI hyvin. Ollaan sivuirrotuksia tehty, mutta tänään niitä tartti vahvistaa.... Sit oli kuljetusta pakkovalssiin, mikä sinäänsä ihan ok, mutta mun pakkovalssit vaan myöhässä. =O Arghhhhh!
Sit hypättiin keppien ohi. Keppein jälkeen olis pitäny tehdä persjättö..vekki seuraavalle hypylle ja kuljetus kauinmaiseen päähän putkea, kohta tehtiin niin että Niinu piti Intoa ja päästi sen mun ohjaukseen kun juoksin tekemään persjättöä. Into lähti sika hyvin vekkiin ja vetoon ja oikiseen päähän putkea. Sama kohta tehtiin päällejuoksulla joka oli parempi. Homma menis oikeesti niin kun koira pujotteli olis tarvinnu päästä hyvin eteen ja sivuun irti sekä leijeröidä matkalla hyppyjä. Nytkin Into lähti mukaan mun ohjaukseen Niinun päästäessä irti. Jatkossa oli taakaakiertoa, "välistävetoa", missä tuli kommenttia liian lähelle esteitä menosta. Ei tarvii saattaa... A ja hyvät kontakti... sen jälkeiselle hypylleja jatkoon kokeiltiin paria ohjausta. Vekki ja leikkaus ja veto putkeen. Toimi! Kun tekee ite oikein! Putkeen irtoomisia tällasissa tilanteissa tulee kyllä treenata! Sit valssi ja vekki ja veto putkeen. Toimi. Enkä nyt siis puhu sutkee vedosta pimeeseen kulmaan vaan veto ohjauksesta. Tässä kohden olisi pitänyt kiinnittää ite huomiota palkkauskeen kun koira tuli putkesta. Palkkasin joko käteen tai heittolelulla. Olis ollu viistnta palkata putken jälkeiselle hypylle...tulis vahvistettua et hakee aina putkestakin esteitä...
Jotenki jäi paska fiilis treeneistä vaikka mitään huonoa tekeminen ei todellakaan ollu kummallakaan meistä. En tiiä tekikö toi alku sen vai mikä...

tiistai 16. marraskuuta 2010
Into yllätti 16.11
Hallille heti töiden jälkeen ja Inton treenisuunnitelmissa keppitreeniä.
Ja sairaan hyvin jannu kepittelikin!!!
Me ollaan menty niillä 30 cm korkuisilla verkoilla nyt koko keppejä muutamia kertoja ja verkothan on seuratoveri Hannan. Olen ollut aikeissa soittaa Hannalle monet kerrat, että aikooko hän vetää verkkoja palasiksi, että pääsis poistamaan palan sieltä täältä. Tänään aattelin, että tehdään vielä niillä koko verkoilla ja sit soitan Hannalle. Mutta yllätyksekseni verkot olikin nyt osissa ja tadaa, päästiin poistelemaan palasia.... Jes! Alkuun verkotin koko kepit lukuunottamatta avo puolelta sitä ns. takana olevaa verkkoa (siis kun kuvaa katsot, niin ohjasin koiraa kepeille pääasiassa ollen itse keppien oikealla puolella kuvassa), halusin nähdä taittuuuko väliin ja HYVIN taittu! Sit lähin rohkkeesti poistamaan jostain kohden palasen ja taas kokeiltiin pujottelua ja koira veti ihan sairaan hyvin ja määrätietoisesti loppuun. Ei tehnyt edes mitään rytmimuutosta tai elettäkään kohdassa mistä oli verkko poissa! Totesin että seuraava pala pois ja hyvin jatko! Pujoteltiin molempiin suuntiin, tuli avokulmaaa ja umpikulmaa. Lopussa oli verkkoa ja ei ollut ja aina pujotteli loppuun hyvin! Kuvasta näkyy millä mallilla verkot lopulta oli ja kaikki toistot oli onnistuneita mitä kepeille tänään tuli!! JES JA WOW! =) Happy!!! Sit otettiin ihminuolen perusteita (kun on vähän "tökkinyt" ko. ohjaus) ja kokeiltiin muutama toisto saksalaista ja jaakotusta. Ei huonosti mennyt nekään! Olen kertakaikkisen tyytyväinen "pentuun". =)
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Pätevä Leevi 13.11
Niinun valkku oli taasen, vika sellainen omalla hallilla tänä vuonna.
Harjoituksena 33 esteinen rata joka vaikutti jo paperilla ihan sairaan kivalta. Tosin en tiiä onko mulla nykyään yhtään sellasta ei kivaa harjoitusta. =)
Mut anyway, asenne tekemään lähdössä oli tosi hyvä, oli paikkoja jossa luotto ei ollut ihan tapissaan onnistumisen suhteen, mutta tekemään lähdettiin ja ekalla rundilla rykästiin esteelle 25 asti nollilla. Nättiä meno ei ollu kyllä missään vaiheessa =), käännökset valu ja tuli ainakin yx laskeutuminen ihan huti suuntaankin mutta taisteltiin. Esteelle 26 meno sit itellä hyyty, pakka alko leviimään paria estettä ennen oikeen toden teolla ja sit tohon tyssäs. Se oli putki A.n alla jonne sain kyllä ohjattua oikiseen päähänkin, mutta käskytys vaan hyyty ja koira. Ei enään menny putkeen. Sit repesin nauruunkin kun käskytys oli samallla lailla hyytynyt kuin ohjaajakin. Lausahdin vain hyytyneesti ja piiitkästi et puuuutttkeeeeennn. =)
Leevi veti koko valkun hyvällä draivilla (jälleen jesh!)vaikka tehtii hommia koko 20 min putkeen. Tolla ekalla rundilla valuneet kohdat hinkattiin kuntoon ja sit kellotettiin pariakin kohtaa eri tekniikoilla. Yllätykseksi ei hirveitä eroja ollut paitsi A.n jälkeinen kohta esteet 12-14 johon saatiin melkein sekunnin ero lyhentämällä reittä ja muuttamalla ohjaus pakkovalssi-valssi ja valssi ohjaukseksi pakkovalssi-jaakotus ja valssi. Sama kohta olis ollu melkein yhtä nopea jälkimmäisen kanssa viskyleikkauksella ja vekki+vedolla JOS koira olis tullu vetoon mukaan eikä menny väärään päähän putkea. =) Kepit Leevi haki aivan loistavasti joka kerralla!! Niin avot kuin umpikulmankin lopussa. Toi umpikulmaan meno oli varsinkin tosi nätti, kun teki sairaan määrätietosesti töitä. Sit esteet 26 - 29 oli mulle se kohta minkä tiesin tuottavan ongelmia. Kaksi takaakiertoa ensi ja vikan jälkeen valssi ja koira A.n alla olevaan putkeen kauimmaiseen päähän, jonne tultiin 90 asteen kulmasta, samanlainen kohta minkä mokasin Hyvinkään kisoissa, mutta putkeen mentiin kepeiltä.
Tässä hinkattiin valssia kuntoon.... joskohan ne jokupäivä olis edes vähän parempia.... Mut kertakaikkisen ihana valkku! Saatiin siis rata alusta loppuun treenattua osissa. Leevi on niin näpsäkkä nykyään! =)

perjantai 12. marraskuuta 2010
Läksykäännöstä ja pujottelua 12.11
Käytiin joo läksyn teossa hallilla, yhdellä hypyllä tehtiin ja ihan hyvin meni, en nyt kyllä siltikään ole ihan varma teinkö käännöstä niin kuin Niinu sen ajatteli. =) Mutta kyllä koira käänty erittäinkin hyvin ja tiukasti ja välillä testasin homman tekemällä viskyleikkausta. Tunnisti kyllä eron kunhan malttoi kuunnella. Sit jokunen toisto verkotettuja keppejä. Tosi hyvin hakee kyllä kepit ja ei tossa pujottelussakaan ole mitään ongelmaa kun noi verkot on, saa vaan nähä millä niistä sit pääsee eroon...
torstai 11. marraskuuta 2010
Viikkovalkku 10.11
No ei se Inton viikon paussi sit kestänytkään. =( Mulla oli Hesassa koulutuspäivä tänään ja ihan Purinan lähellä. Ensin sinne aamulla omalla autolla kauheessa ruhkaassa, niin ei kiinnostanu enään sit heti kotiinpäästyä napata vaan koiria kyytiin ja takas Hesaan. Siksi päätin ottaa Inton, että voitiin mennä Minnuskaisen autolla. Leevi kun ei mahdu Inton häkkiin, missä kulkee Minnan autossa. Ja siks toisekseen Leevillä on nyt niin saatanan hyvä draivi tehdä töitä, et en haluu tappaa sitä (en kyl tietty Intonkaan!!!)tekemällä liikaa ja sunnuntainahan oltiin kisoissa ja nyt tulevana lauantaina on taas Niinun valmennus omalla hallilla. Säästetään paukkuja siihen!
Mutta tän päivän treeniin... Into oli pätevällä tuulella, varsinkin välistävedoissa. Niitä tehtiin kaksi peräjälkeen. Alun ihmisnuolta vähän paranneltiin palkkauksella.... =) Sit yhes kohtaa "hinkutettiin" meikäläisen tekemistä, persjättöä.... A.kin mentiin aiemmista lupauksistani poiketen 2 kertaa ja hyvin, no hitaasti alas tosin (ei epävärmuutta vaan liikkumisen uskaltamattomuutta selkeesti kun uusi este). Hyvät kontaktit! Leikkaus lievästi viistoon lähetyttävälle hypylle oli huono. Koira väsy jo ja ei hakenu samalla lailla hyppyä kuin innokkaimillaan. Käänty kyllä oikein! Ja mun tekeminen on noissa leikkauksissa ihan vamppia!?! En irrota ja jotenkin hilaan käsiä kauheen lähelle kroppaa... Läksyjä! Ja sit ihan ns. normi käännöstä kans, en nyt tähän rupee erittelemään miten tulee tehdä, mutta tässä toinen läksy... Ja varmasti treenataan! =)Noi kääntymiset alkaa olemaan Intolle jo liiankin "vaikeeta" siis ei vaan viitti, kivempi luukuttaa suoraan. =)
Pussin veti tänään hyvin tuollakin. Eli se aiemmin tuolla ollut dilemma oli jokin tilapäinen härö. =)

maanantai 8. marraskuuta 2010
Purina, 0 sij. 3/27! 7.11
Yhden startin verran kisattiin Purinalla ja tuomari Anne Huittinen. Rata ihan peruskamaa, muutama kerkeemis kohta / "källi".
Leevi oli vauhdikkaalla tuulessa taas, IHANAA!! Ja ohjaaja kuin pelästynyt jänis ajovaloissa. =) Juoksi radalla ihan pihalla tukka hulmuten! =)Alku valu sikana, mä en nyt osaa ajottaa ohjauksiani oikein, kun koira on noin paljon ripeempi. 4:lta haki keppejä (ei siis pitänyt), eli taas valu, mut sain huudettua takas, ei kieltoa kuitenkaan. Kepit hyvin jonka jälkeen hypyn kautta kauimmaiseen päähän putkea, tätä kohtaa jännäsin mut tosi hyvin tuli! Keinu ja sen jälkeen piti mennä oikeelle sellasselle lenkille, mut Leevi haki taas suoraan edessä olevaa hyppyä. =) Mut tuli mukaan. Sit valssi melki myöhässä ja tästä A.ta edeltävälle viistolle hypylle ja koira läks. =)A.lle leikkaus ja putkeen humps... sit puomille ja musta tuntu et mä oon ihan pihalla, tollassessa vauhdissa sekoo. Asennetta lähtiessä radalle oli mut se karsiintu siellä matkanvarrella ja muuttu hätäännykseksi. Koiran vauhti oli niin "hurjaa".... =)Puomilta mentiin kahteen takaakiertoon ennen loppusuoraa ja sen toisenkin taa lähti tapansa mukaan hyvin, mutta mun oli pakko vaan hätäännyksissäni mennä ja luottaa et tulee yli. Tein siis persjätön ja näin just just et yli tuli, kehuin ja sit kipitettiin maaliin. En tienny oliko nolla vai mikä, se puomi on meille aina sellanen yllätysmomentti. HYVÄ LEEVI!!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Treeniturneen päätös 7.11
Tänään vielä Intolla nopea piipahdus hallilla treenaamassa, vuorossa takaaleikkaukset.
Ei ihan nappiin menny, positiivista kyllä koira hakee esteet hyvin, mutta se kääntyminen onkin toinen juttu ja ei siis taida pojalla paljon olla leikkausesta hajua. No oikeesti, on sillä jotain haisua, mutta töitä vaatii. Tehtiin kahdella hypyllä ja sit putki hyppy yhdistelmällä. Lopuksi kokeiluna kaksi kerta A kokonaisuudessaaan. Meni ihan jees. Kontaktin teki nätisti, mutta aika varovasti tuli A:ta alas. Se jääköön nyt hautumaan vielä kuukausiksi. Mennään sitä sitten kun koiruus on "aikuisempi", joskus ensi vuonna siis... =)
Nyt Intolla alkaa aksaton viikko! Sisäistystaukoa... Treenaillaan vaikka sivulle tuloa ja näyttelyesiintymistä, jos muori vaan saa ittestään noita irti.... =)

lauantai 6. marraskuuta 2010
Inton treeniturnee jatkuuuuu 6.11
Tänään vuorossa keinu ja kepit. Keinu hyvällä mallilla, ollaan siinä samassa pisteessä edelleen ja nyt tauonkin jälkeen ihan pelottomasti eteni! Jes!
Kepeillä olen nyt mennyt siihen mihin ei alunperin pitänyt, eli verkkoihin. Tänään ohjelmassa siis ihan suorat verkotetut kepit. (verkot on vain noin 30cm korkeat)
Ihan hyvin veti! =) Kepeille mentiin aina putkesta tänään. Hyvin hakee kyllä ja välillä ei menannu olla malttia mennä sisään vaan yritti juosta suoraan palkalle. Mutta kun palkkaa ei tullutkaan alkoi malttamattomuus korjaantua ja jopa niin, et ensin oli ajatuksissa suikata ohi, mutta palasikin takas ja kepeille. =) HYVÄ!
Sit hallilla ei oo vielä oikeata rengasta, niin virityksellä mennään, irrallinen moottoripyörän rengas jonka laitan siivekkeitten väliin pystyyn maahan ja hyvin veti. Kävi ittekseenkin suikkimassa sitä. =) Ja haki kauempaakin sen kun kepeille lähettelin senkin kautta.
Ihan hyvällä mallilla on mielestäni estehakuisuus! JES!

Perjantaitreenit kera Inton =o 5.11
Tuulan veto kun vaihtoivat Miljan kanssa ja täytyy kyllä sanoa, että Tuulla on treenienteko hanskassa. Pieniä muutoksia tehtiin numerointia muuttamalla (ettei ollu pelkkiä takaakiertoja ja saatiin paikkapaikon pidemmät estevälit) ja olihan taas näpsäkkä treeni. Paljon HYVIÄ kohtia!
Alun otin Intolla pyörityksellä vaikka mietitytti tekisinkö sitä oikeasti ko. kohtaan, kun mielestäni jää pyöritys tavallaan vajaaksi. Mutta siksi päädyin siihen, että tulee sitäkin tekniikkaa treenattua. Hiukan oli alkuun laajaa kaarta, mutta hinkattiin paremmaksi muutamalla toistolla ja palkkauksella. Sit jatko olikin samalainen kohta mitä treenattiin eilen. Ekoilla kerroilla tuli tehtyä samaa mokaa kuin eilenkin, eli lähdin kääntymään liian aikaisin, Into on vaan vietäävä pidempään suoraan ja ns. puskettava hypylle 5. Käänty kyl silti hyvin sen jälkeen. =o Ehkä rytmitys oli itellä sit ihan ok ja suhinaa käytin. Muuria ei ollakkaan menty ja se näky tänään, en takertunut nyt siiihen, muutamia ylityksiä tehtiin. 7:lle Into tartti pikku vekkiä ja sit tuli hyvin veton 8 putkeen. Irtos sinne irrotuksesta hyvin, hallilla tulee liikaa saateltua noille kun on niin pienet välit, mut onnex tänään äkkäsin homman. =)9 ennakoivassa valssissa tais ekalla tulla jokin moka....mutta sen jälkeen ok. Muurilta 11 meni käskytyksestä kepeille oikein sisään!!!! Ja siihen aimo palkka, Intohan ei vielä pujottele! Keppien päästä jatkettiin ja tässä töllö moka kun jäin kökkimään ekaputken pään kohdalle ja varmistelemaan et ei mee sinne, mut siinä kun paikallaan kökkii ni varmaan lukee just sen pään. No, homma sit kuitenkin ok. Putkesta 13 ampu pitkälle mitä en ekax tajunnu ottaa huomioon ja sit menikin reisille 14 taakselähetys, uusix ja HYVIN! Itseasiassa koko setti sit tokalla ja kolmannella kerralla meni aivan sairaan hyvin!! Päällejuoksu loistava!! sain irrota kunnolla!!, haki 15 loistavasti, käänty 17 hyvin (tosin seinä takana) Siis putkesta 13 oikeestaan loppuun saakka. WOW!! 18 käännös vähän huono. Valsseilla vein, suhinan kera. Pussin veti HYVIN ja VAUHDILLA!!! (love!) Sit tein vielä 18:sta 19:sta viennin vekillä ja poispäinkäännöksellä. Eka kerta sikahyvä, piti sulkea tuuri pois ja ei onnannukkaan..hosuin..kolmaskerta ja jees jälleen. Pätevä "pentu"! Kohta vuoden ikäinen sellainen...äkkiä se aika menee.
torstai 4. marraskuuta 2010
Inton kanssa hallilla 4.11
Inton kanssa piti heti mennä treenaamaan samaa settiä kun Leevillä eilen. Ihan samassa mallissa se ei halliin mahtunu, siis esteet 6-17 kun Sporttikoirahallilla oli, mutta tärkeimmät saatiin mahtumaan eli toi päällejuoksun treenaus 7.lle. (putkesta tulokulma oli hiukan eri nyt) Tais kylläkin olla enemmänkin ihmisnuoli mikä siihen tuli nyt ja sit koko suora mahtu hyvin. Alaosan U-putki oli ehkä hiukan erilailla kun originnaalissa treenissä. Nyt murheenkryyninä oli toi päällejuoksu 7.lle (tuli seläntaa, korjattiin palkkauksella), sit irtoominen 8.lle (meni kerran hyvin ja kun jatkettiin suoralle tuli kilpajuoksu, uudetaan tehdessä oli vaan kovin kokoajan lähössä kirmaamaan suoralle)Palkkauksella ja toistoilla tämäkin kuntoon ja sit yritystä esteelle 12 saakka. Tässä kusi oma tekeminen tyystin, ei osaa rytmittää ton kanssa. Lähin kääntymään liian ajoissa enkä saanut Intoa hypylle 11. Loppujen lopux tajusin et sen kanssa oli mentävä pidempään suoraan ja tuli silti hyvin välistävedolla (puolivalssi)12.sta. Sit pissi itellä taas pakkovalssissa ajotus, mutta sain kuntoon kun aattelin et mitä menetettävää on kokeilla oikeesti kuinka ajoissa voin ruveta kääntymään ja se on ajoissa. =o Teki kerran ihan sairaan hyvän käännöksen. Toi koko rundi mentiin vielä 2 tai 3 kertaa onnistuneesti, niin että 7-8 väliin valssasin. Oli pakko sulkea tuurin mahdollisuus pois. Intolla oli pitkät treenit tänään, mutta välillä se vaan menee niin..... Lopux otin ihan ovaalin mallisella radalla irrottelua, putkesta toiseen.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Keskiviikko ja Juvanmalmin treenilöt 3.11
Meninkin Leevillä treenaamaan.Jäi himo päälle lauantaista, ku onhan se nyt vaan niin et osaavamman koiruuden kanssa on kivempi mennä. =) Harjoituksena Niinulla oli erittäin virtaava 22 esteinen rata. Alussa hän kommentoi, että tämä harjoitus on helppo (olen hiukan eri mieltä! =)) ja tarkoituksena on tehdä muutamaan kohtaan eri ohjaustekniikoita. Mennään nopeella vaihtotempolla ja lopux ratana jos kerkee. No, me Leevin kanssa alotettiin ja alku oli suorassa linjassa hyppy, pussi ja pöytä josta pituudelle ja hiukan takasin päin ja viistoon kepeille.. Leevi meni niin kovin taas tänään, että eipä tuo pöydälle pysähtynyt vaikka oli kaikenmoisia keinoja itellä käytössä. =) No, Niinun metodilla rupes heti pelittämään. Eli pidemmälle pussin taa vastaanottamaan ja selkee jarrutus ENNEN pöytää koiralle. =)Täytyy myöntää, et Leeville ei ole opetettu millään lailla oikeata pöydän suoritustapaa. Eikä se ole koskaan ollut meillä radalla missään luokassa. Kisattu nyt kohta 2 vuotta.
Vekkasin pituudelle ja Leevi haki kepit (5) ihan jees, mutta tässä aika vauhdittomasti.
Sit päästiin The Kohtaan. =)Leevi paineli yhdessä kohtaa sitkeesti vaan pöydälle mikä oli tyrkyllä suoraan 8 hypyn takana. Ei kääntyny edes leikkauksesta. Kiiti aina vaan pöydälle. =) Näit on nykyään Leevillä tullu, se päättää että jokin menee juuri hänen tavallaan. No usean hinkkauksen jälkeen saatiin se kääntymään. Niin et 7-8 väliin valssi ja niin että 7 päällejuoksu ja 8 hyvä irrotus ja vastasella hanskaus. Leikkaus oli huonoin, jota tässä ei oikeesti olisi edes voinut tehdä. Tästä oli sit jatkoon ihan sairas kiire kun piti esteille 11-12 keretä välistävetoon ja hypyt 9-10 oli ihan suorassa linjassa, eli vauhtia oli. Leevi kiiti ku pikku elukka ja niin mäkin. =) Välissä pidettiin pieni tauko ja sit jatkettiin taas esteeltä nro 6. Niinu pisti mut tässä koville, vaikka saatiin homma onnistumaan se piti mennä uudestaan ja uudestaan. Siis esteet 6-17. Mä pihisin kun elukka. Treenattiin tsemppauksen ja psyykkeen kasassa pitämistä väsyneenä ja maitohapoilla.
Mutta selvittiin, vaikka varmaan 10 minuuttia homman jälkeen poltti vielä keuhkoputkea hullun lailla. Ihmettelen kuin Leevikin jakso ton koko setin ja se OIKEESTI LIIKKU.Sai kehujakin Niinulta etenemissestään, videoltakin kun kattoon noi esteet 11 ja 12 sen vauhti ei hyydey ollenkaan. WAU! Ja mä oon aina ollu sitö mieltä et se hyytyy käännöksissä. Siis reilu 5 minuttiia vedettiin tota settiä uudestaan ja uudestaan, välillä onnistuen ja suurimmaksi osaksi ei. Tössäsi tonne välistävetoon.
Kun ite teki jotain pöllöä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)