Käytiin juoksemassa Artjärvellä Rusakon kanssa 2 Henri Luomalan rataa. Kivan teknisiä ratoja!
Ekalla radalla rima alas niistokohdassa. Vähän auki miksi tuli - koira näytti hyppäävän jotenkin oudostikin.. Sit loppuradasi multa tippu hanskat tiskiin. Radan alkupuolella oli Himon meno aikamoista siksakkia! =( Se lentää taas niin helvetisti joka hypyltä. Ja aikaahan näihin palaa!
Toka rata oli suht jees, MUTTA:
1 kohta radan puolenvälin paikkeilla ei mennyt suunnitellusti. Koira kun ei tuu lähelle niin ei tuu (sikäli virheellinen valinta kohtaan), lähti viskiyleikkausta yrittäessäni musta ulospäin. Ei kieltoa kuitenkaan. Mutta eihän sille hypylle sitten tullut viskyleikkausta mihin piti, vaan siivekkeen ympäri kiersi, kun tulokulma hypylle muuttui tyystin. No, tästä taisteltiin eteenpäin. Puomilta livisti JA sen jälkeen olisi ollut kaksi hyppyä maaliin, MUTTA mitä tekee Rusakko?!! Juoksee vikan hypyn ohi remmikipolle jossa remmi lojui ihanasti kiposta ulona näkyvillä. Voi vittu - hei hei nolla! HYL, kun en nyt sitten mennyt vikaa hyppyä suorittamaan. Possu koira, todella! Never ever ei ole tätä tehnyt vaikka remmi olisi ollut maassa lojumassa valmiina. MURRRRRR!
Harmittaahan tuo toki, mutta eniten mua harmittaa sammakot mitä aina suusta pääsee. Kiittelin siinä sitten ääneen remmin tuollalailla kippoon jättänyttä henkilöä... Eihän tämä hänen vikansa ollut! Toki remmin olisi kippoon voinut kunnolla laittaa, eikä jättää lojumaan suurimmalti osin ulkona pesuvadista. Ja onko sitten kaikkien remmit olleet samalla tapaa... Mutta eihän tuo kenenkään vika ole - ei koira vaan saa noin toimia! Vaikka siellä olisi mikä houkutus edessä. Mutta agilityssä on näköjään kaikki koettava! Eipä oo toikaan ennen tapahtunut ja ei tapahdu vast' edeskään!
Tuloksellisesti huonot kisat (= ei tavoitteet lähene) ja ei kauhean hyvä fiilis jäänyt itse tekemisestäkään. Lentoo, huutoo ja vähän räpiköintiä.. ja karseeta vouhotuskipittämistä kuskilta! (karseen näköstä tekemistä!!) VIDEO
Mutta ei näitä jäädä murehtimaan, me jatketaan nyt kokeilua ja toivotaan koiran pysyvän ehjänä! Katsotaan onko meidän mahdollista kivuta nolla ja voittoputkeen..
Todella kivat kisat muuten taas! Kertakaikkiaan! Aurinko paisto, kiva lämppälenkki vieressä.. Rento meno ja homma toimi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti