sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Maailmanmestarin opissa 5.5

Torstai-ilta meni Jau:n hallilla Sipoossa Pavol Vakonic:n ja Martina Vakonicova:n opissa. 2 tuntia molempien huomassa. Mukava ilta ja paljon aksaa. =)

Ekax Martinan opissa ja perusasioiden parissa..valsseja, persjättöjä ja leikkauksia.
Nuo kaikki kolme ensin yhdessä ja samassa kuviossa:

Me oltiin toka koirakko vuorossa ja kierettiin siis neljä koirakon kanssa todella tiuhassa tahdissa. Kukin teki sen aikaa kun kouluttaja katsoi tarpeelliseksi. Mulla meinas heti mennä kuppi nurin noissa valsseissa - niistä ei tullu mitään!!! Ja varsinkaa sillä tyylillä kuin me se aatellaan. Sain mä ne sit joten kuten onnamaan, kun tein Martinan haluamma tavalla (kun sisäisttin sen). Eli koira otettiin aika vahvasti hanskaan - sitä ootettiin jokaisessa valssissa ja liikuttiin aika vahvasti esteen taa sitä hakemaan, ei niinkään seuraavaa estettä kohden. En nyt osaa selittää ja videotakaan ei kuulemma saa julkaista.  Persjättöhommassa mun mielestä se miten he halusi ne tehtävän ei ollut juurikaan mitään tekemistä persjättöjen kanssa! Pikainen "pyllistys" ja koira lapaseen.... hermo meni! Ei voinu vaan liikkua ja kirmailla alta pois vaihtaen ohjaavaa puolta - no, ei tod.!! + et estevälit oli noihin kahteen ohjaukseen ihan v... lyhkäset. Leikkaukset meni sit suht ok, kun oli jo niin tonkis nokassa. =) Kaamella käkytyksellä! Martina kommentoi noiden jälkeen "you are grazy!"

Sitten takaakiertopersjättöjä seuraavassa kuviossa:

Nää meni suht ok, mut ite vaan meinasin vetää körsät. Sain kyl jatketrtua harjotuksen ns. nollilla loppuun!
Martina kommentoi sitten kaikille loppuun kuinka he käyttävät takaakierrossa apuvälinietä jolla koira oppiin automaattisesti hakemaan taakakierron vähän ulompaa - näin pytsyy kääntymään kunnolla. He myös käyttävät /opettavat koiralle erilliset käskyt jolla tehdään ns. takaakierto tiukemalla siivekkeen kierrolla josta tulee ns. päällejuoksun laskeutumislinja ja ulompaa kierretyn siivekkeen käskyn jolla laskutuu enemmä keskelle rimaa = tiukempi käännös. Olin myös kuullut ett ulosanti Marinalla ei paras mahdollinen. No, eipä tuo enkku ole itselläkään. Mutta olivat äärimmäisen mukavia ja rentoja/hassuja ihmisiä! Pilke silmäkulmassa heillä! =) Tykkäsin!

Pavolin treenit:
Erilaisia ratakuvioita ja hänen tapaansa vieden - peräänkuuluttaen jouhevuutta..sujuvuutta... takaakierto-persjätöt... =) Hänen mielestään takaakierto-persjättö kertoo koiralle paremmin tulevan suunnan / kääntymisen kuin saksalainen / päällejuoksu, jossa rintamasuunta on kokoajan kohti koiraa..




Tämä oli vika treeni, johon sai tutustua kunnolla. Hän sanoi, että nopea kierros jonka jälkeen mentaaliharjoitus. Meille tää rata tais olla aika "iisi".. Tää kun oli suoritettu piti mennä ulos ja EI SAANUT KATSOA MUITA! Sisälle takaisin päästyä - tuohon omaan vikaan settiin menttaalitreeniin..Pavol sanoi: äskeinen rata tehdään käänteisenä. Sinulla on 30 sek aikaa miettiä rata tässä ja nyt. Ei tutustuta kävellen. Apuva! Ei tullu mitään - mä vaan kuulin kun hän laski sekunteja.. En päässyt 6 pidemmälle ja kakkonenkin meni sitten väärin päin. Niinkuin kait kuulemma kaikilla! =) Mikkilän sari oli ainut joka tästä harjoituksesta oli kuulemma suoriutunut! =) Mä en kertakaikkiaan hahmottanut tota rataa! Se meni mun kaaliin vasta kun tän piirroksen koneella tein! =D

Oli mukava päivä! Ehdottomasti! Ei mitään mullistavaa tullut opittua, mutta ajattelemisen aihetta tuli! ja treenimotivaatiota noihin veemäisiin juttuihin! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti