lauantai 5. marraskuuta 2016

Kolme viikkoa yhteiseloa takana 4.11


Fire Inspired Eyes On You alias "Vire" vipottaja "Vii" 

Hän on ilostuttanut elämäämme jo kolme viikkoa. Tuntuu utopistiselta, että on Unkarin keikkakin heitettynä ja penneli sieltä noudettuna. =)

Pentu on vallan mainio. Unkarilainen jyrsin - jyrsii kaikkea ja kaiken. =D Mukaan lukien ihmisten jalat! Markoa se ei usko lainkaan!

Pentu on järkevä, harkitsevainen eikä tunnu tekevän hätiköityjä johtopäätöksiä asioista. On äärimmäisen rakastava ihmistä kohtaan!! Rakastava rauhallisella tapaa, nauttii ihmisen läheisyydestä eikä vedä kohellus vaihdetta siinäkin päälle niinkuin Himo. Ja mä niin oon sanonu, että meillä ei enään yksikään koira tuu sohvalle Leevin jälkeen, mutta kuinkas on käynytkään - Vire saa tulla, se nukkuu kuin Hugo konsanaan mun viekussa.  Tuntuu muutenkin että on täyttämässä Hugon paikkaa jotenkin...

Vire on pääsääntöisesti rohkea ja avoin. Lapsia pelkää ja tuntuu reagoivan jonkin verran ääniin. Mutta jälkimmäisen uskon olevan tyystin työstettävissä, kunhan vaan saisin itestäni irti. Huomaan olevani tämän pennun kanssa paljon aikaansaamaattomampi kaiken treenaamisen ja touhuumisen suhteen kuin esim. Inton ja Himon kanssa. On oikein omatunto kolkutellut kun ei opetella uusia juttuja kokoajan tai leikitä hirveesti.... =)

Ihan nopeesti tuo tuntuu asioita sisäistävän ja tekee asiat rauhassa. Ei ylisuorita vaan käyttää aivojaan.

Osaa istua käskystä ja odottaa ruokaansa. Osaa käydä maahan käskystä, mutta ei nyt ihan ekasta. =)
Odottamisessa ei tietenkää viive voi olla pitkä! Hän tulee tiistaina 12 viikkoa. Vähän on tehty 2on/2off alkeita täällä kotona boxilla. Siinäpä ne sitten onkin. Ainiin, kaksi kertaa on käyty tutustumassa putkeen.

Vire tykkää äänekkäistä leluista ja repimisleikeistä. Pallokin kyllä uppoo ja nyt jo pelaa sillä itekseen. Aluksi liikkumatonta lelua vain tuijotettiin.  Eli on silmää käyttävä pentu - näkyy ulkonakin Himon kyttäämisenä ja maastoutumisena. Saas nähdä kuinka se tuo uusia haasteita mulle koulutuksessa.

Leevi ei pennusta tykkää vieläkään. Mut jos ei mee Leeviä härkkimään ja ei törmäile siihen kaikki on ihan hyvin! Himon kanssa tulee toimeen hyvin. Liiankin hyvin! Leikkisivät mielellään paljon, mutta mä en anna! Välillä ok! Tai no ulkona enemmänkin ok! Sisällä ei tarvii peuhaa ja mä en haluu, että ne leimaantuvat toisiinsa. Vireelle tärkeintä elämässä pitää olla mä! =)












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti