torstai 28. huhtikuuta 2016

Piirakeikka 27.4

Himo oli suora! Pientä jäykkyyttää etuosassa lavoissa ja on kehostaan hiukan toispuoleinen - lihaksiston kehityksen suhteen siis - lihaksisto ei kehittynyt tasapuolisesti. (nuoruuden traumoista johtuvaa)

Oikeata puolta voi venytellä ja vasenta vahvistella kierrättämisellä.

Himo on ihan eri koira kun Leena sitä käsittelee! Ei yhtään venkuile ja hötkyile. Caritalla hilluu ihan hulluna - koirat vaistoo kyllä missä saa ja missä ei! Tuolla koen kyllä että saadaan rahoille vastinetta! Onhan sinne matkaa, mutta on hoitokin on 13 euroa edullisempaa!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Treeniperjantai

Olihan perjantai! =)

Suoraan töistä ruokakauppaan (jossa kaikki kylä teinit), kamat himaan ja jääkaappiin. Koirien ruokinta ja pikaulkoilutus. Treenikamat kasaan ja revohka autoon.. Orastavaa hedaria...

Eka etappi Keravan pienjäteasema jonne vein vikat roskat - puujätettä.
Seuraavaksi Tammistoon.. Yliopiston Apteekki, josta hain Leksan ab.t.
Sit Hobby Hall, XXL Sport, Erätukku, Budget Sport ja Bauhaus.  Tässä vaiheessa panadolia nassukkaan!

Kaamee nälkä ja kello jo sen verran, että oli suunnattava treeneihin.. eli reippaasti yli kuus! Päätin mennä mäkkärin kautta. =) Tää meijän pe treeniryhmähän käy aina treenin jälkeen mäkkärissä (pl minä), mutta nyt meikä kävikin ennen treenejä! =)

Mä inhoon shoppailua ja yleensä en löydäkään mitään! Pakosta haen sit jotain mitä tarviin. Nyt oli saatava matto olkkarin lattialle, valaisin keittiön kattoon ja aksalenkkarit sekä ulkoiluhousuja. Kaikki löyty! Jes! Ainut - että tuli kallis treenireissu! =)

Treenit meni ok.sti kauheeseen hedariin nähden. Aina kun pysähty juoksusta tuntu et kallo halkee, sellanen oikeen jykyttävä päänsärky aina siinä kohden. Mut oli jotenkin iloinen, vapautunut ja kiva meininki treeneissä!
Viikolla, kun näin ratapiirroksen ensiajatus oli että kusessa ollaan. Kääntymistä... Meille vaikeita juttuja, mutta ilollahan niitä treenaa ja ihanaa kun ne haasteet tulee muun tekemänä eikä aina itsen.


Me kierettiin kolmen koplassa -  mä, Janne ja Heidi. Ekassa setissä meillä toi alku meni ihmeen hyvin, siis esteet 1-5. Yllätyin oikeen! Mut 6 putkesta koira latas ihan hevon kuuseen hypäten lopulta esteen 22. =) Mä olin ihan aatellut, että kylhän se ampuu ja saan vaan ns. ilmaiseksi takaakierron 7. =) Uudestaan, alusta ja sit kun varmistelin 7 ohjauksen, niin oli myöhässä putken 8 ohjauksessa sen verran, että oma sijainti ei kertonut koiralle käännöstä 8 putkesta taaksepäin. Siellä on oltava pitkällä, jotta koira osaa lukea tilanteen oikein.
19-20 väliin persjättö ja 20 japanilainen. Eka setti reisille sit alko pelittääs! Meille aika hasardia puuhaa. =) Ekalla myös 22 vastis ja 23 päällejuoksu ei mitään ongelma. Irtos ihan ilmasiksi 23 takaakieroon kun lentää...

Sit tauon jälkeen nollyritykseen. Koira oli kokoajan hallissa ja patosi... Ei päästy puusta pitkään kun rimat lenteli! Okei, mun vikaa kun katse ei pysy koirassa mut silti! Annoin palautetta ja vitutti oma kauhee hedarikin. Vissiin kolmannella yrittämällä päästiin alun esteitä pidemmälle. Esteelle 22 saakka, sit meni oletusohjaukseksi! Ihan oletin et koira menee takaakiertoon 23 mut noup. Joutu ottaas muutaman toiston, että onnistu. Koiran tekeminen muuttuu kun väsyy ja saa palautetta rimoista ym. Ei toiminu enään samalla tapaa kuin alussa. Mutta totuushan on se, että koiran laskutumislinja 22.lta syöttää suoraan editse hyypäämään seuraavan esteen.



keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Osaan haastaa kyllä itseäni! 20.4

Tulipahan vallan hallilla käytyä treenaamassa ja suunniteltua treeni about 5 minuutissa just ennen treenin lähtöä. Koneella valmiina olleeseen pohjaan siis, jossa oli 5 ekaa suoritettavaa estettä valmiina.

Moni aina sanoo, että tulee tehtyä itselle liian helppoja treenejä - tulee pysyttyä mukavuusalueella. Ja pah! Mulla käy tismalleen toisin päin! Saan kyllä kaikki paskamaiset treenattavat asiat treeniin! Tänäänkin kääntymistä jne... Ei ollu helppoo ei, mutta sitäkin opettavaisempaa ja palkitsevampaa! Ja tulipahan huomattua, että kun on tänä talvena tullu treenattua tossa hallissa todella vähän (viimeksi helmikuussa), on se vaikuttanut ratojen muistamiseen. Kun monta kertaa mennään samoja esteitä!


Ko. treenissä meillä oli monta hankalaa paikkaa! mm. 5 sylivekistä koira haki pituudelle tai tohon soieen putkeen. Hyvä muistutus taas itselle käyttää vastasta! Se on ainut millä Himo pysyy / tulee lähelle! Pituuden taa tehtävään valssii hiton kiire! 7 takaakierto-persjättö. Vastis ja veto 9-10. Putki 25 imaisi jonkun kerran. Testasin pituudelle persjätönkin... ok.
17 puomi löyty omalla maltilla ja rytmityksellä sekä koiralle tarpeeksi tilaa. 21 okserin taa valssi ja koira lens hevon vittuun suomeksi suoraan sanottuna. Tätä vähän sitten treenattiin enemmän, kurinpalautusta! =) 26 muurin sylivekistä oli Himoa vaikea saada putkeen 27. Haki kaikkea muuta KUNNES muistin taas ottaa vastasen käyttöön!

Videota! =)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kisaviikonloppu

Taas lyhyesti - nyt on jostain kumman syystä motivaatio koneella oloon sekä blogin kirjuuttamiseen ollut hiipumaan päin...

Mutta kisaviikonloppu takana. La ihan hyvä päivä, vaikkakin turkasen pitkä! Tuloksena tuplanolla. Kolmas rata hyl.
Ihan ok menoa meiltä ja nolliakaan kun ei ihan joka kisassa todellakaan tehdä. Mua vaan vähän kyrsii se, että ite yrität parhaas, mutta silti et pysty luotsaamaan koiraa voittoon. Koiraa jolla on kaikki edellytykset siihen! Mä joko pöllöillä ohjausvalinnoilla ja/tai myöhässä olollani saan sen vaan lentämään! Tekemään se seittämän metrin kaarrokset ja aikaa palaa! Kilpailuhenkistä ihmistä kyrsii - voittohan se on se mitä noihin karkeloihin pitää lähteä yrittämään, varsinkin kun siihen on olemassa oikeesti kaikki edellytykset (koiralla!). Vaikka sillä tän tason kisoissa ole mitään merkitystä, mut silti! =) Taso kisoissa on kovaa, siellä saa piiuakaan antaa periksi muille!

Su kisat meni rellestämiseksi! Ekan radan sössin minä - toisella rima alas ja voisin väittää että koiralla lähti vähän lapasesta! Olin ekaa kertaa Karstusen radoilla ja en ihan syttynyt. Todella hankalia linjoja ja jopa vaarallisia!

Koko viikonlopun radat omasta kamerasta, video

Ja ihana ylläri, kun Esa Muotka laittoi facen kautta linkkiä la kisojen nollaradoista! Kiitos!


Alla KATTAISEN SAARAn ottamia kuvia mitkä bongasin HSKH:n sivuilta. Kiitos kuvaajalle!




 Kamala kuski! Yök! 




lauantai 16. huhtikuuta 2016

Ot-treenailua 16.4

Tuuraussession päätteeksi ot treenilöt. Juha vastasi toiveeseen ja ko. rata sisälsi kohdan joka jäi männä kisoista kaivelemaan! =)


Video 1

Video 2 koko treeni

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Akupunktiossa 10.4

Himo kävi akupunktiossa first time ever! Jaun kisoista kun ansaittiin lahjis -50%. Pikanen setti muutamilla neuloilla..klassista.

Helppoa vaihteeksi 8.4

Treenit suju tänään paremmin ku hyvin! Oli hurjan helpon tuntuista. Hyvä fiilis tekemään lähtiessä, mut matka tyssäs flowssa vedellessä kun piti tehä päällejuoksu tuli saksalainen. Este 15 kyseessä. Puomi oli hyvä - Iidakin kehu! :-) Sit loppuun esteeltä 9. Tauko ja tokalla setillä nollayritykseen.. se katkastiin Juhan käskystä esteelle 12, ois saattanu kisoissa olla kielto. Uudestaan alkuun ja nyt nollana läpi! Juha kehui helpon näköiseksi ja Pasikin kommentoi et sehän alkaa sujumaan. Aika ajoin joo! Ja juoksupainotteinen rata - meille helppoo! Tämmösten treenien jälkeen tekee mieli lisää aksaa! :-)

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kisapäivä 2

Kisaa toinen päivä ja vain siksi, että sais heti kunnolla tuntumaa ja että omaan pääkoppaan ei jää liikaa "jälkiä" jos kisat menee ihan vituix ja venaat taas monta viikkoa seuraavia. Tänäänkään ei tuloksilla juhlittu! Pippanen taas aika vireessä! Kolmen hyllyn päivä! =(

Ekalla radalla mun ohjausmoka! Ois pitänyt tehdä yx kohta pakkovalssin omaisesti... ja en muista tuliko tälläkin radalla yksi rima alas.
Toka rata, yksi rima alas jonka jälkeen puomilta luvatta poistuminen ja minä siitä suivaannuin koiralle ja kävelimme sitten pois...
Kolmas rata, pussin jarrusta huolimatta yhdestä hypystä ohi viilettäen kohti seuraavaa putkea... Ei kerennyt käydä siellä mutta käskytin ohituksen takia "käy". Kurinpalautus päivät menossa...

Ei juu kovin mieltäylentävä kisaamisen aloitus remppatauon jälkeen.

Kaikkiin viikonlopun ratoihin mahtu paljon hyvääkin! Mutta kokonaisuuksia katsotaan jo tässä vaiheessa...

Kisaamaan ei opi kuin kisaamalla, eli kait se on jatkettava vaikka huvitusta ei ole. Huvituksen puute ei johdu näistä menneistä kisoista vaan en tiiä mistä? Mulla ei kait kuitenkaan ole tarpeeksi nälkää taistella tietäni tonne huippujen joukkoon? =) Ja mä huomaan itestäni, kun oot vähän aikaa aksaamatta, niin ilmankin kait pärjäisi.. Sais tapahtua tuloksellinen käänne, jotta huomaisi olevansa kykeneväinen haastamaan, niin se varmaan ruokkisi nälkää? Oonkohan mä luovuttanut? =)

Jau.n kisat 2.4

Jaulla kolme starttia. Eka hypäri, joka oli pelastelunolla esteelle 7 saakka. Ennen radalle menoa sanoin, että toi on sellanen rata et jos rytmi katoo ja joudut pelastelulinjalle - ei tuu mitään! No, krediittiä voi itelle antaa siitä että oletus kumoutui. Sijoitus kolmas ja toinen hyppyserti.

Toka rata hyl! Otti ja lähti alta luvatta ja sekös jäi mieltä kalvamaan... A.n alla olevasta putkesta avokulma kepit jonne kakkosväliin  - voi *PIIP*! Korjatessa kävi putkessa mistä tulikin, siitä hyl. Koira käy todella kuumana ja menee miljoonaa. Jopa Leppäsen Laura kommentoi, että vissiin käy koira aika lämpösenä! Jep!

Vika rata Mujusen. Superhelppo! JOs Timo Teilerin edellisellä radalla tuli nollia kolme? Tällä radalla tais kaikki muut tehdä nollan paitsi Himo ja äitee Ink. =) En oikeesti tiiä! =) Himolle yksi suoran jlkeinen rima alas ja lentokeinu, jonka jälkeen käskytin maahan. Otettiin uusiksi luvalla... Hyvänmielen kisat - noup!

Ekan radan video

Ameeba 1.4

Viikkotreeneissä ja suoritusvuorossa ekana, kun kisaviikonloppu edessä. Mulla taas kokeillaan sitä sun tätä ja mitä välii fiilis, kun kerran treeneissä ollaan. Homma meni alusta asti ihan reisille! ja monesti! Mä näin Juhan naamasta, että sitä alko mun löysyys kyrsimään ja lopulta yhdessä kohdin sanoikin mulle, että eihän siitä voi mitään tullakaan kun sä oot tollanen *piip* ameeba. Hiukanko alko hymyilyttämään, mutta kyl se upposkin. Tokassa setissä päästiin sentään rata läpi yhdellä riman tiputuksella.

Mun tarttis päästä tuolla treeneissäkin kunnon moodiin...