Kävästiin Niinun ja Teemun kanssa treenimässä Oreniusten hallilla. Olihan lämmin...
Koirat jakso silti ihan älyhyvin tehdä hommia. Leevi oli varsinkin yllätys!
Niinu oli tehny kivan harjotuksen!! Jouheva, mutta oli omat erittäinkin haastavat paikkansa. Varsinkin putki-puomi erottelu piti olla kunnossa. No, sitä jouduttiin mm. Intolla vahvistamaan. Onneksi Teemu tsiigasi meittin menoa ja oli ihanasti neuvomassa ja apupalkkaamassa. Into tuntu hoksineen hommaa hyvin! Into ei koko rataa tehnyt vaan alkua ja sittenhän toi eka putki-puomi erottelu tuli jo esteellä 6 eteen. Sit otin vielä puomin jälkeistä kohtaa jossa oli aika ilkeä vienti pituudelle (tartti ite olla sivuirti) ja siitä 2 hypyn kautta kepeille. Kepit ok ja sen jälkeisessä kohdassa yhdelle hypylle takaakierto ja persjättö mainio!
Leevi teki koko radan. Oli tosi onnistuneita pätkiä ja Teemu komensi aina katkasemaan ja palkkaamaan näistä, ettei aina lopu epäonnistumiseen. Hyvä, että komensi, usein tulee ahnehdittua liikaa. Leevi on helppo noissa putki-puomi erotteluissa. Luotan siihen kuin pässi sarviinsa, että puomin ottaa jos tarves! Alkuun Leevillä tartti muurin takaakierrosta A.n alle olevaan putkeen saadakseen koira kunnolla, ni käydä vekkaamassa aika reippaasti. Siis takaakierrossa "vekkaamassa" muurilla! Puomi näky suoraan muurilta ja suori kyllä sinne ellei vekkiä tehnyt! Leevillä takaakierto-persjätöt ei toimi, mä en luota siihen niin paljon että hypyn ottaa, jotta lähtisin ajoissa persjättöön. Paremmin toimi kohdassa jossa koira ottaa hypyn editse ja sit persjättö...valssi ajais tietty saman asian... Yhden hypyn leijeröinti tuotti meille tuskaa ja hikeä tai siis mulle. Leevi ei älynnyt millään, että sitä ei pidä ottaa mun selän takaa...onnistu kun tehtiin takaperin ketjuttamalla ja palkka kädessä ns. kuin olisin leijeröiden halunnut koiran pakkovalssiin. Mutta kun kohtaa otettiin kokonaisuudessaan 5 hypyn kuvio, niin en saanut onnistumaan. Mä en kerenny sinne tarpeeksi ajoissa. =) Keinu on Leevillä edelleen paska! Mutta hyvä setti molemmilla koirilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti