sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ruskareissu ja päätöksiä..

Matkalla Saariselälle piipahdettiin Rukalla ja Himo kisasi siellä 1 ja puolen startin verran. Ekalla radalla eka rima alas ja yksi kielto. Kyllä, luit oikein - kielto pituudelle, mun ennakoinnista johtuvaa.
Toka rata loppui esteelle 9, kun ei löytynyt oikea keppiväli taaskaan muutamasta yrityksestä huolimatta. 

Ajomatkalla Rukalta Saariselälle pohdin erinäisiä asioita syvällisesti! Koko elämää, agilitya..
Aksan suhteen tein päätöksiä ja yksi niistä on nyt se, että tämä blogi painuu unten maille ainakin toistaiseksi! Niin kauaksi aikaa kunnes minulla on jotain positiivista sanottavaa ja voin iloita agilitysta Himon kanssa.
En viitsi ruotia paskaa agilityn tekoa enään täällä ratojen jälkeen, se on turhaa. Riittää, että käyn ne läpi heti kisojen loputtua ja otan niistä opikseni. Vaikka jokaiseen rataamme on aina mahtunut paljon hyvääkin! Mutta nyt ajatteluni on suuntaunut aivan liikaa tulospainoitteiseksi.
Samalla hautaan tavoitteeni agilityn suhteen, koska niiden asettaminen oli suurin tekemäni virhe. Jatkan toki haaveilua ja unelmoimista tiettyjen juttujen suhteen (niinkuin ennen) ja kohtalo sitten päättää toteutuuko ne ikinä vai ei.  Mä aina sanon,  ettei se paskakaan väkisin vääntämällä tule - eikä tule meille tuloksetkaan!

KIITOS LUKIJOILLE!

15 starttia 2 nollaa 13,33%
15 starttia 7  hyllyä 46,67%
15 starttia 6 vp rataa 40%

Viime kausi: (ei päätä huimaavia lukuja nämäkään, mutta...=) )
22 nollaa 60 radasta = 36,66 % (+)            
HYL ratoja  17 / 60  = 28,33  (-)             
VP ratoja  19 / 60 = 31,666 (-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti