sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ruskareissu ja päätöksiä..

Matkalla Saariselälle piipahdettiin Rukalla ja Himo kisasi siellä 1 ja puolen startin verran. Ekalla radalla eka rima alas ja yksi kielto. Kyllä, luit oikein - kielto pituudelle, mun ennakoinnista johtuvaa.
Toka rata loppui esteelle 9, kun ei löytynyt oikea keppiväli taaskaan muutamasta yrityksestä huolimatta. 

Ajomatkalla Rukalta Saariselälle pohdin erinäisiä asioita syvällisesti! Koko elämää, agilitya..
Aksan suhteen tein päätöksiä ja yksi niistä on nyt se, että tämä blogi painuu unten maille ainakin toistaiseksi! Niin kauaksi aikaa kunnes minulla on jotain positiivista sanottavaa ja voin iloita agilitysta Himon kanssa.
En viitsi ruotia paskaa agilityn tekoa enään täällä ratojen jälkeen, se on turhaa. Riittää, että käyn ne läpi heti kisojen loputtua ja otan niistä opikseni. Vaikka jokaiseen rataamme on aina mahtunut paljon hyvääkin! Mutta nyt ajatteluni on suuntaunut aivan liikaa tulospainoitteiseksi.
Samalla hautaan tavoitteeni agilityn suhteen, koska niiden asettaminen oli suurin tekemäni virhe. Jatkan toki haaveilua ja unelmoimista tiettyjen juttujen suhteen (niinkuin ennen) ja kohtalo sitten päättää toteutuuko ne ikinä vai ei.  Mä aina sanon,  ettei se paskakaan väkisin vääntämällä tule - eikä tule meille tuloksetkaan!

KIITOS LUKIJOILLE!

15 starttia 2 nollaa 13,33%
15 starttia 7  hyllyä 46,67%
15 starttia 6 vp rataa 40%

Viime kausi: (ei päätä huimaavia lukuja nämäkään, mutta...=) )
22 nollaa 60 radasta = 36,66 % (+)            
HYL ratoja  17 / 60  = 28,33  (-)             
VP ratoja  19 / 60 = 31,666 (-)

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Sentäs 1 nolla tehtiin 3.9

Piirin mestaruudet ja ekalla radalla tehtiin sentäs nolla, mutta rataprofiili ei kyllä meitä suosinut millään lailla ja lentoa tulikin paikoin hurjasti. Alussa varsinkin ja mä sorruin siinä vielä yliohjaukseenkin. Ja ekassa putkessa Himo meni pahasti nurin just ennen ulostuloa! Aikaa paloi!
Sijoitus oli neljäs jääden kärjestä reilusti.



Toka rata ois ollu meille profiililtaan hyvä mutta Ruskkopa ei siten löytänyt keppien oikeaa sisäänmenoa lainkaan. Sitä etsittiin hyllyn arvoisesti. Ja eipä se ollut kuin melkein tismalleen sama kulma kuin aksaradalla ja vientikin oli likimain sama...
Mä oon aina ennen sanonut et mieluummin taidolla kuin tuurilla, mutta kyllä sitä on nykyään monesti toivonut edes hitusen onnea matkaan.. Mutta tosielämän Aku Ankka....



Kisojen jälkeen oli iloinen yllästys kun Marjo ja Evita olikin kuvanneet meijän radat. Kiva nähdä pitkästä aikaa. Ja myös pettyä näkemäänsä - itseeni siis! =) Alaspäin on menty kun ei pääse tekemään.

Seuraavaksi kokeillaan onnea Rukalla 2 startin verran - Ajetaan Saariselälle tällä kertaa sitä kautta.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Now we're talking! 1.9

Käytiin tyttöjen kaa isolla kirkolla reenamassa. Himolla eka Juhan treenissä ja mä menin koko porukan ekana. Kummemmin en asennetta keräilly tai miettinyt sen kummemmin muuta kun et riman tiputukseen stoppaan välittömästi! Rimat oli 60 cm. No ei ton takia tarvinnut stoppaa tänään kertaakaan! Ihan super hieno juttu! Ekalla setilla vedettiin todella hyvällä draivilla esteelle 15 saakka (puomi) josnka jälkeen aattelin hypylle 16 viedä koiran poikkarilla. Väärä valinta - otti edestä, kun eihän toi mihinkään vetoihin tuu! Sit jatkettiin matkaa esteeltä 6, ottaen keppien jälkeen yhen ylimääräsen hypyn mun väärän tutustumisen takia.  Kun kepeillä ei ollut numeroa oletintyystin (en tajunnut / ajatellut lainkaan sitä numerona 9, menköön tämä pe illan klo 20.00 ja pitkän takanaolevan työviikon piikkiin! =) ),  että hyppy 20 on 9 ja takaakiertona. Tein sitten homman vielä vaikeemman kautta, mutta tästä asti nollilla loppuun saakka.  Nyt ohjasin 16 hypyn puomin vasemmalla ollen. Tuntu ihan sairaan helpolta meno ja sainoin sen ääneenkin - Juha kommentoi, että siltä se näyttikin. Kaikki toimi: kontakti koiraan, lukitukset ja ennakoinnit.  Rimat pysy jne! Sit huilattiin tovi niin et Annemaria meni välissä Beccalla. Meijän hukin koittaessa en ees ajatellut mikä on tavoite tms - me vaan juostiin ihan sairaan hyvällä boogillä rata nollilla alusta loppuun! Mä en ois ikinä uskonut tällä radalla näin käyvän - koska näin monta meille pahaa paikkaa radassa. Niin tiivissä sijoittelussa oli esteet. Mutta toisaalta Himon esteosaaminen ja irtoominen sekä itsenäinen työskentely oli tässä valttia. Huikeen hyvä setti! Oltiin omalla tasollamme! Nyt vaan täytyy uskoa (edelleen) että kyllä tää tästä...
Harmi että treeniä ei ole videolla. Me tehtiin niiiiin hienosti töitä!  Kaikki toimi!


Virssu teki sitten pennelitreeniä toisella kentällä Annan ja Cristan kanssa. Päästivät loisimaan sinne , kun Juha ei näytänyt vihreetä valoa Vireen treenaamiselle tänään tuolla radalla. Oli tiukka meno, oli enemmän porukkaa paikallakin ja tuntui panostavan Pasiin ja Santtuun kovin. =) Jotenkin muutenkin oli aika nihkee tunnelma sillä osaltolla - kellään ei oikeen juttu lentänyt.. Outoa!  Yleensä ollu niin hyvä tunnelma - huumoria ja vinoilua! 
Mutta Virssutiina oli kans kovin pätevä! Treenattuamme erinäisiä kohtia radassa ( pussin muistutus alkuun, 2 hypyn otto, putkelta persjättöön tulo, riman pitäminen hypyssä 6, valssiin tulo hypyltä 7 , kepit ), se lopulta kirmasi sen nollilla. =O JA HEI KEPIT OSANA RATAA!!!


Pätevä pirulainen! =)

Himon osalta toivon, että kun ns kenraali meni näin hyvin niin, että sanonta "paska kenraali tietää hyvää ensi-iltaa" ei yksinomaan pitäisi paikkaansa. ;) =) Nimittäin ne PiirMestikset on sunnuntaina.