tiistai 15. heinäkuuta 2014

Leikkausia 14.7

Tänään aamusella treenimään leikkausia ja voinen taas ihan rehellisesti todeta, että hermohan siinä meni. Tyyppi ei jarruta hypyille yhtään - latoo vaan täysiä läpi! Ja arpoo suunnilleen kääntymissuunnan tai soistaa sitä suuntaa mistä alotettiin.

Jonkun kerran palkkailua jarrutuksista, mutta loppujen lopuksi onnistuneimmat suoritukset sain laittamalla verkon ns. hyppyä vasten (vajaan metrin päähän hypystä), jotta ei päässyt lataamaan pitkälle vaan kääntyi valmiille palkalle. No, palkan nappauksen jälkeen alko ottamaan suunnatonta kaarta sitten sivusuunnassa. Vaihdoin käsipalkkaukseen jotta tulisi mun tykö, kääntysi leikkauksen kunnolla. Tähänkin oli sitten loppujen lopuksi ns. pakotettava siivekkeillä ohajaten, kun en jaksanut lisää verkkoja hakea. Eli oli ohjattava koiran suunta mun tykö flänkkäämättä!
Alko olees jo lopuksi aika väsy vaikka tehtiin pätkissä, kun Minna oli Hiron kanssa ja vuoron perään tehtiin.
Loppuun tuli kuitenkin hyvät suoritukset molempiin suuntiin johon lopetettiin!

Pakko vaan tehdä näitä ns. vauhdittomia leikkauksia ja palkata käteen tulosta sekä käyttää noita apuvälineitä tarpeen mukaan ja tarpeeksi pitkään! Kait se joskus tajuu! =)

Mut ei vaan oo kiva kun itel menee kuppi nurin! Onneksi toi ei todellakaan ole mikään herkkäperse toi koira!! =D

Ne saakutin liikkuvat valssit ois kans yksi treenittävä, mutta nää on kait siksi jäänyt vähän vähälle, kun tietää asian vaikeuden ja kuinka omien hermojen käy...

Jatkamma sitkeesti työstöä......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti