sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kun hampaankoloon jää jotain... 30.11

Niin sehän tarkottaa sitä, että Taija käypi niitä varmasti treenaamassa! =D Ja niin tehtiin! Ja ei ollut saakutti mittään onkhelmaa, MUTTA esteasettelu tuksin oli sama kuin Juhan treenissä ja ei tohon halliin mitään ees mahdu! Mutta tässäpä silti meitin treeni - video.

Menihän jyystämiseksi! 27.11

Juhan treeneissä oli meille vallan haastava kohta jota sitten jyystettiinkin koko treeniaika. Esteväli 11-15!
Alun ekat 10 estettä meni ihan mallikkaasti jahka ekan yrittämän jälkeen älysin liikkua. Ja jälkeenpäin aatellen juuri kerkeemisen kannalta jaakotus 4:lle oli ihan paska valinta ja kääntyhän tuo helpommallakin!

Videota! =)

Juhalta tuli neuvot esteväliin 11-15 jo ennen kuin kerkesin edes itse siihen mitään valita... en tiedä mitä olisin keksinyt, mutta ainakin jälkikäteen (videolta katsottuna) aatellen valssi 12-13 väliin olis ollut meille varmasti parempi vaihtoehto!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Todella häiriöherkkä! 24.11

Tänään oli tokokurssin toinen kerta ja lähettiin testaamaan kisanomaisempaa tekemistä. Katsomaan kuin käy.. no, aika huonostihan siinä kävi. =) Tehtiin ekana ja koira aika suorilta hommiin - se ei keskittynyt ollenkaan. Alotettiin remmiseuruulla ja tyyppi haisteli maata ja oli ihan kuutamolla. =) Mä en ole sen kanssa vielä kertaakaan tehnyt remmiseuruuta. Duunin alle siis!

Ja nyt oli kontaktiesteetkin saapuneet halliin ja tokohyppykin siinä lähettyvillä, tyrkyllä kokoajan, ja ne kaikki olis niin vetäneent puoleensa! Katse hapuili missä sattuu! Häiriötreeniä siis läksyksi! Myös ihan perusasennossa olossa häiriötä! Nilla häiriköi Himoa ja lankensi pienempäänkin. Alko jo reagoimaan kokoajan kysymykseen "ohjaaja valmis?". Sana "valmis" oli houkutteleva! Liikkeestä maahanmeno oli hyvä. Seis ei ollut niin tehokasta kuin ollut nyt treenatessa. Toi häiriöherkkyys teki mielestäni sen tänään! Oli tosi keskittymätön. Minna oli Hiron kanssa hallissa samaan aikaan ja kokoajan mäkin kuulin sen käskyt ...istu...maa... jne jne...

Hyppy oli hyvä! MUTTA siinä kuuluu sanoa se "seis". =) Himo tekee sen homman ihan täydellisesti ja ei tarvii mitään "seis" käskyä, mutta tästä tulee kuulemma vähennyksiä - ennakoi! =) No, voi persiin suti! =D Täytyy sit vaan nopeesti livauttaa se "seis" käsky! =) Joo-o! Näin protokoilija meikä on! =D

Loppuun luoksepäästävyys ja kimppa paikallaolo. Luoksepäästävyys ok, mutta "jätä" käsky koiralle jo ennen kuin tuomari lähestyy sitä.

Ja paikallaolossa käskyt heti kun ne pitää antaa - ei saa oottaa liikaa että muut ovat käskynsä antaneet. Saman palatessa koirien luo ja perusasentoon nousussa.

Heti kohta kotiin päästyä tartuttiin härkää sarvista ja alettiin treenaamaan!

Kyllä se kotona osaa - pätee taas... =D ja mentiin kyllä ihan äärirajoille saakka.
(kuinkas muutenkaan kun on Taijan tokotreenailuista kyse - kaikkitaieimitäänhetitässäjamullenyt! ) =D

Video!

lauantai 22. marraskuuta 2014

RimA 22.11

Huonosti nukutun yön (selkä) jäljiltä aamulla kisaamaan. Lähin hyvissä ajoin eli liian aikaisin, kun aattelin et jos onkin huono keli, niin eipähän tarvii ainakaan koheltaen ajella. Olin rimalla jo heti ysin jälkeen. Kisat alko 10.00 ja Himo starttasi neljäntenä.

No, tulipahan kerranki lämpättyä  koira kunnolla, kun sai hillua siellä pellolla urakalla. =)

Ekan radan alotuksessa sai kokeilla sivuirrotusta ja päätin sen tehdä. Uskoin, että nou problem! =)
Kävin kuitenkin merkkaamassa kakkosen, kiertäen sitä kautta kolmosen tykö. Mutta heppendaalos tulikin kakkosen ohi! =o  =D  Tästä vain kielto, kun kerkesin korjata ennen kuin nappasi kolmosta. Mä oli jotenkin ihan löysä - puoli unessa! Mitään jännittämistä ei ollut! Koko rata menikin meille epätavallisen rauhallisissa merkeissä. =o Radalla pääsi yhdessä kohden tekemään leikkauksen ja se oli HIENO!! Jumalauta, koira kokosi ja käänty loistavasti!! Sit mentiinkin kovaa kepeille ja oikein sisään, mutta sitten seuraava väli olikin kolme tai jotain. Korjasin ja enään yksi hyppy maaliin. Näitä se ei oikeesti osaa! Treeniä tarttis, mutta tilanteita on vaikea luoda nyt talvella 24 m pitkään halliin..
Kontaktit tehtiin tapamme mukaisesti kunnolla seisottaen! =)

Tää on ihan hullua! Ei mitää hullua itsevarmuutta todellakaan tai sellaista, mutta mulla oli eilen tosi vahva kutina siitä, että tänään se kakkosiin nousu tapahtuu. Mä en osaa selittää, mutta näitä tuntemuksia vaan välillä tulee ja ei aina koske itseä - jotain saakutin "selvännäköä". Se on erityinen tunne! Tietää vaan et jokin juttu tulee tapahtumaan... =) Siksi uskalsin hiljaa toivoa, että nousu tapahtusi ekalla radalla, jotta pääsis heti kotiin. No, eipä tahtunut ja uskokin alkoi hiipua! Mä olin tosi väsy!! Seuraavaa starttia piti ootella liki kahteentoista saakka.... menin autoon nukkumaan! =)
Se autto hiukan! Koiraa lämpätessä uudelleen päätin, että nyt pitää olla hereillä/tarkka - vetää enempi asenteella, meille ominaisemmalla tavalla! Puristelin taas korvaa ennen radalle menoa ja agre nousi! =)
Alussa saatiin prikulleen revanssi Jari Suomalaisen radan alusta joka sössittiin ekoissa kisoissamme Jäkessä. Päätin tehdä sen kuitenkin samalla tavalla kuin tuolloin - olla vaan tarkempi!


Silloin meinasi humpsahtaa hypyltä kepeille ja meni sit lopulta kepeille umpikulmaan sisään.
Tänäänkin meinasi painaa suoraan kepeille , mutta kerkesin reagoida - huutaa "ei"  (noloa) ja niin meni putkeen. Mutta, musta se kävi kyllä putken sisäänmenolinjan yläpuolella, tästä ei kieltoa kuitenkaan! Huh!
Taas tehtiin leikkauksia, hypylle ei niin onnistuneesti ja A.llekin kun tein, niin koira näytti kompuroivan ylösnousussa. Näitä en oo kauheesti edes tehnyt!! A:lla seisoskeltiin taas tovi! Mahtui radalle yksi fiilisvalssikin, mitä ei todellakaan pitänyt tehdä! Luojan lykky, että se ei kostautunut. Toki tutustuessa ko. kohtaan sitä pohdin, mutta koin turhaksi... radalla selvitettiin myös kohta missä vastaavanlaisessa kohdassa on tullut kaksi kertaa rima alas. Putkestä hypyn kautta kontaktille. Nyt rauhotin itteni kohdassa sekä liikkeen että käskytyksen osalta ja ei ongelmaa! Puomin meni taas saakutin kovaa ja taisi vaan yksi takatassu jäädä pinnalle - käskytys oli kyllä kovaa!! =) Sit kolmen hypyn kautta maaliin.. Hyvä rata! Joskaan en tiennyt oliko nolla vai mitä!

Nolla oli ja nousu kakkosiin! Sijoitus tais olla neljäs! Sillä ei väliä!! Kontakteilla oltiin pitkään ja tiiä sit oliko muutenkaan kauheen sujuvaa = kaarteetonta menoa esteeltä toiselle.

Tuomarina tänään oli Ritva Herrala ja mitä olen hänen radoillaa kisannut, olisi nämä ihan yhtä hyvin voineet olla hänen kolmosluokan ratojaan! Siis missään tapauksessa ei vaikeita, mutta ei hänen ratansa ole sitä kolmosissakaan!

Olin ilmonnut Himon hskh.n kisoihin ensi viikonlopulle ykkösiin - nyt  siellä pitää sitten kirmata kakkosissa. =)
Tää on hassua, kun näitä nousuja oottaa kun kuuta nousevaa, mutta sit kun se tapahtuu, se ei juuri tunnu miltään! Älyttömän hienoa toki, mutta ... =) En tiiä - onko siksi että mitään wau! ratoja emme ole vielä oikeen kokeneet?

Videota kisoista ei (taaskaan) ole kun yksin on liikenteessä. Olis kyllä kiva nähdä noita ratoja itekin joskus..



Testailua - niin siistiä! 21.11

Rannikon reenilöt ja "helpoin" rata Timolta pitkään aikaan! Ja lue siis, että edes meiltä suoritettavissa oleva rata. =) Vai tuntuuko tämä vain siltä, kun niin hyvin homma meijän osalta meni? =)

Timo oli lumisateen aiheuttamien ruuhkien takia myöhässä tunnin ja sitä myöden munkin suoritusvuoro veny johonkin lähemmäs yheksää. En todellakaan ole parhaimillani enään tuota aikaa - hyvin usein jo nukkumassa! =) Viimeksi kun oli mulla näin myöhänen suoritusvuoro, oli vallan kiukkutreenit! =)

Alku oli tänään aika "kaoottinen", hyppäsi nelosen oikeesti melkein Timon syliin - päin seinää! Siinä nojasi pumberi vasten seinää joka meni nurinkin kun osu siihen... Mun rytmityksellä ollu mitää tekoa! Huoh! Uusiksi, ajatuksella nyt pysähtyy - toisin kävi! Ei pysähtynyt, mutta teki todella nätin käännöksen! Tästä palkka! 7 vastakäänöksessä olin myöhässä, mutta tänne kerkeeminen parani huomattavasti,  kun lähin siitä neloselta vaan reippaasti liikkeelle. Liikkeelle lähtö helpottu, kun koira alko 4.lla reagoimaan mun rytmitykseen! Kepeille ekalla oiken sisään mutta ei taittunut sit kakkoseen. Edelliselle hypylle poispäinkäännös joka oli loistava! Koira toimi superisti vaikka en kauheesti oo näitäkään enään tehnyt / treenannut!

Sit taidettiin ottaa alusta koko settiä ja siivet kanto esteelle 20 saakka jossa tuli totaalinen muistikatkos, että mihin sitten! Todellisessa flossa vedettiin tohon asti. Tosi mageeta! Kotona ratapiirroksesta rataan tutustuessani sisäistin sen hyvin juurikin esteelle 20 ja sit tökki ja näin se tökki sit tuollakin. Hommahan menee nyt meillä niin, että mennään porukka tutustumiseen ja sit nytkin kerkesin takas himaan melkein 2 tunniksi telkkua kattelemaan ja koirien kanssa lenkille ym. - siinä kerkee radat "unohtua"! =)
Tästä eteenpäin elettiinkin sit testaille eri ohjauksia ja juttja! Mä niin diggaan! Ihana kokeilla eri versioita - nähdä toimiiko vaiko eikö. Nähdä miten koira reagoi mihinkin - oppia tuntemaan sitä! Eikä aina vetää sillä tyylillä kuin joku on siinä radassa parhaaksi? katsonut! Onko se kaikille parhaaksi? =)

Tuli kokeiltua mitä koira näkee putkesta ulos tullessaan - mun jalkoja olenkaan... Eri ajotuksilla eri reagtiot!
Sit yhelle hypylle eri ohjauksia jne.... kaikkee kivaa!!

Siistit, totaalisen hyvän mielen treenit!! Jeah!
Erityisesti kohta 7 vastakäännös josta veto ja poispäinkäännös 8:lle ja siitä 9:lle tiukkaan umpikulmaan kepeille oli magee setti! =)


Onko se sittenkin liito-orava? =) 20.11

Juhalla oli taas tapansa mukaisesti vauhdikas rata treeninä. Hänen tavaramerkkinsä on kyllä aina täysiä johonkin ja tiukka käännös ja taas täysiä seuraavaan paikkaan! Siellä on aina ohjaaja kovilla! Juosta saa jos harrastaa vedättävää ohjausta! =) Tykkäsin kyllä taas!
Hippikselle ei vaan ole mennyt mitää perille mun rytmitystreeneistä! Se on sellanen liito-orava, että!
Treeni meni kyllä kaikenkaikkiaan älyttömän hyvin, mutta eihän tuo käänny. =) Irtoovuutta puolestaan riittää ja onhan toki  tossa irtoovuudessa etunsakin.... =) sen kertokoon video teille! Joka on siis vain lyhyt pätkä. Mulla ei ollut edes kameraa mukana joten Minna kuvasi omalleen ja akkuhan siltä loppusi! =)
Lopussa päästiin kokeilemaan rataa nollilla, mutta kuskin siivet ei kantaneen tätä lävitse! Yksi pieni herpaantuminen väsymyksissään ja putkeen humpsahti! Mutta tämä oli esteellä 20, eli kisaradan mitta kumminkin! =)
Puomia kirmasi tänään taas niin sairaanloisella vauhdilla, että tuli kerran "lapi". Ei vaan pysty pysähtymään - pysähtyy kyllä heti siinä puomin jälkeen ja näyttäisi siltä, että lulee olevansa puomilla. Saa käskyttää kitarisat vilkkuen huutamalla jotta pysähtyis.
Päivän helmia oli kyllä pujottelu joka loppui liki seinään kiinni, sekä leikkaus hypylle 18. Esteen 23 valssi myös, kunhan mun tekeminen saatiin siinä yhden toilailukerran jälkeen kondikseen.
On se huikee koira! Täytyy muistaa mistä on lähdetty ja mitä ollaan nyt! *sydän*

tiistai 18. marraskuuta 2014

Ei oo heleppoo! =) 17.11

Tänäänkin leikittiin rytmikoulua Himon kanssa ja nyt täytyy kyllä sanoa, että alkoi jo hiukan vanne päänympärillä puristella...
Toi koira niin lankee mun jokaiseen ansaa että... huoh!

Hallille mentäessä mulla ei sen kummein ollut mitään kuvioita suunniteltuna, mutta siellä syntyi seuraavanlainen:

Aluksi rallina ympäri rata, niin että putkesta mentiin kepeille...
Seuraavalla kerralla tein putkijarrun, mutta kaveri jatko ihan surutta matkaansa suoraan kepeille! Jonkun kerran sain jarrua tehdä jotta alko edes jotenkuten pelittämään. Sit vaihdettiin suuntaa ja kuinkas kävikään - arvon hyppy siellä putken jälkeen veti kummasti! Ja taas treenattiin...
No, sitten rytmiteltiinkin suuntaan jos toiseen, hypyille ja putkelle... suhinaan (= jarruta/kokoa pliis!) + samanaikaiseen liikkeen rytmittämiseen alkaa nyt reagoimaan, niin että pysähtyykin kokonaan ennen hyppyä ja sit lotasee luvan saatuaan sen jälkeen  loikan...huoh! No, onneksi edes reagoi jotenkin! Josko tämä tästä.... yritän kertoa, että tiukka käännös on se mitä haluan en pysähdystä... Tosin näin yksioikoista tämä homma ei ole mitä tässä kirjoitan - en vaan osaa tätä nyt sen paremmin sanoiksi pukea. Oikealla tiellä ollaan kuitenkin kokoajan ja homma elää sitä mukaan minkälaisia reaktioita saan koirassa aikaiseksi! =)

Keinulta laittelin koiraa sitten yhdessä vaiheessa muutaman kerran peräjälkeen kepeille ja jessus et alko ennakoimaan. Sanoin "tässä näin" ja tyyppi vilasi vaan ja painu kepeille! Ja EI muuten käy! Käteen tullaa niin tullaan! Nyt on tiukka linja! =) Sit mentiin "tässä näin"- meningillä esteden välissä ja lähellä suorittamatta mitään! On vaikeeta Himolle! Ja nyt huomasin senkin, että oon pääsääntöisesti pitänyt koiraa tässä harjoituksessa mun vasemalla puolella jossa ollen sen on paljon paljon helpompi luopua esteistä vaikka olisi mun ja esteen välissä. Nyt vahingossa oli mun oikeella ja kokoajan otti etäisyyttä ja pälyili esteitä hulluna - kokoajan se ilme silmissä, että minne ja koska!! No, mutta sittenpä treenattiin tätä! =) Tyyppi olis kokoajan halunnut mun vasemalle puolelle - niin kiusallista tää sille oli. Mutta tovin kun esteiden seassa tarvoimme pääsimme haluttuun lopputulokseen. =) Kaikkea sitä yllättäen huomaa koirassaan ja kuinka huomaamatta itse toistaa tietynlaisia juttujaan ja opettaa jotakin asiaa vaan tietyllä lailla koiralle.

Kaikenkaikkiaan treenin lopputelma oli hyvä! Joskaan sinne ei ihan kevyesti ja helpolla päästy! =) Koira reagoi liikkeen rytmitykseen ja sain pieniä hyppyjä liikkeen rytmityksellä aikaiseksi sekä koiraa pois ansoiltakin! Tosin se vaan lankee niin helposti virheisiin... Jos tehdään hypylle jarru ja seuraavalla kerralla sitten ei, että saakin losottaa kovaa ja suoraan, on sitten taas seuraavalle kerralle tehtävä rytmitys jo...huoh! Mutta sehän vain kertoo osaamattomuudesta, joka taas tarkoittaa sitä että tarvii treenata lisää. =) Eli rytmitystreenit todella jatkuu tulevaisuudessa. =)
Ainiin, pöytä oli ja treenissä tänään! Ei mitään ongelmaa vaikka ei olla sitä tehty aikoihin! Pöytä käskystä menee sinne ja käy maahan - loistavaa!!!

Älkääkä nyt saako vaikutelmaa, että tässä jossain pohjamudissa ryvetään! Ei todellakaan! =) Tää on vaan yksi asia mitä koira ei osaa ja se pitää treeniä kuntoon! =) Vaikka mitää loistoregoitsijaa tuosta menopelistä en varmaankaan koskaan saa, sen verran kiihkeä peli on! Mutta edes jotain...