torstai 29. huhtikuuta 2010

Ulkotreeniä =) 28.4

Esteiden ulossiirron yhteydessä vetästiin Nikkisen kanssa "pikku" treenit. Rata, mikä on Englannin luokan 7 rata, vastaa siis meillä kolmosluokkaa. Mutta kun siellä saa estevälit olla mitä vaan niin tässäkin ne oli parhaimmillaa n. 10m. Rata oli 19 esteinen hyppäri. Koirilla tuntu olevan kivaa ja tulipahan treenattua etenemistä, niin omaa kuin koirienkin. =) Jalat oli ihan soosina kun useempaan otteeseen tuli juostua. =) Olis ollu hyviä paikkoja treenata irtoomistakin, mutta tarkotus oli nyt päästä nollilla läpi ja liikkua! Varsinkin kun tuo Leevi on ollu niin tahmis viimeaikoina.
Molemmat pojat liikku ihan kivasti, Leevin kanssa päästiin loppujen lopux rata nollilla läpi. Paikkapaikon tuottin ongelmia kääntyminen pitkän luukutuksen jälkeen ja ongelma ei ollu koiran vika vaan oman rytmityksen. Kun juoksit ihan hulluna oli siitä vaikee lähtee tekemään mitään kääntävää liikettä. =)

Intonkin treenasin samalla ja samalla radalla. Se teki namikipon ja assarin avustuksella nuo irtoomiskohdat (mm. hyppy - kaarevahko putki, sit hyppy- putki-pituus ja nämä kaarevalla linjalla, eikä tarvinnu saatella! =) =) ) ja yhden "pyöritys"kohdan mikä meni ihan sairaan hyvin!! =) Asioita mistä pennulle on opetettu ainostaan takaakiertoa. Mut tuli ihan sikahyvin mukana, haki esteet ja ohjauksen MAINIOSTI! Lopux loppusuoralla eteenmenoa, hyvin sekin.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Inton irtoomistreenit 26.4

Inton kanssa kävästiin hallilla vetäsemässä irtoomistreenit, Minna assarina. (välttämätöntä)
Alotettiin lähetyksellä pussiin, palkka kipossa. Samalla kaavalla sen jälkeen pussi-hyppy. Sit muuri (= tolpat ja rima maassa)-pussi...sit muuri-pussi-hyppy. Loistavasti menee. Taidettiin tehdä silleenkin, et lähetys ja itellä perään sivuirtoominen. Hakee hyvin esteet ja kipon. Mun sijainnilla ei väliä.
Tän jälkeen siirryttiin suoralle missä oli kolme hyppyä ja putki. Nää tehtiin kutsuna (Minna piti Intoa) ja minä ollen sivuirti+paikallaan suunnilleen keskellä estesarjaa.
Ekax hyppy-hyppy. Sit kolme hyppyä sit koko setti ja vielä koko setti toisinpäin. Koira jaksoi tosi hyvin tehdä hommia. Sai nääs aamuruokansa näin. =)

Sit leikittiin vielä nännikumilla ja heppu paineli tovin jos toisenkin sen kanssa. Repi ja ärripurrasi. =)
Tehtiinpä muutama hyvä kiertokin siinä ohella hallin keskellä olevalla tolpalla. =)

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Into mukana Janakkalassa....25.4









Into oli kisareissulla mukana ja pääsi leikkimään ihanan gööttitytön kanssa sekä Karstusten kelpie-pojun kanssa....

Leevi 2 starttia Janakkalassa 25.4

Leevi kisasi kaksi kisaa Janakkalassa. Eka rata Johanna Nyberin tuomaroima ja toka Henri Luomalan. Eka rata todella reippaasti yliaikainen nolla. V***U, alkaa jo riittää noi. Mulla ei ainakaan eväät riitä saamaan tosta koirasta enempää irti!! =( Takki tyhjä, outo fiilis...turhautunut. Onko syy minussa vai koirassa vai sekä että??
Videolta näyttää et siinähän se kulkee ees jotenki, mut silti kello näyttää hulluja lukemia. Yx kaarros meni reippasti pitkäx, ku ei lähteny ohjaukseen, homputteli vaan. Tokaradalta 5, putken ohitus aikalailla samassa paikassa kuin viime vuonna Janakkalan kisoissa. Katteli vaan sinne radan reunalle ja paineli ohi. Tämänkin radan aika painui plussan puolelle. Kepeillä hyyty taas tyystin, samoin puomilla, mistä oikeesti tykkää.Oli kuitenkin viikonlopun paras rata tämä. Vuoroa ootellessa repi lelua ihan kivasti.
En tiiä.... Leevi ei varmaan kisaa hetkeen. Mä en jaksa... =(

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kauden ekat ulkokisat 24.4

Ekat ulkokisat tälle kaudelle, Janakkalassa. Eikä ollu häävi alotus.Ei tuonu ulkokenttä lisää ytyä koiriin tai no tarkemmin sanottuna Leeviin. =( Okei, mahtu mukaan hyviä pätkiäkin, mutta ennen kaikkea jäi paska fiilis.

Molemmilla koirilla eka rata alko ihan kivasti ja kohtuu vauhdikkaasti. Kepit oli 6 este ja niille mentiin pituudelta lievään avokulmaan. Leevi haki kulman jees, mutta hyyty pujottelussa ihan täysin!??! Hugo puolestaan ei hakenut keppejä ollenkaan vaan pööpöili siinä jotain ja sitte PÄÄTTI mennä keppien kupeessa olevaan putkeen. Se on hauska, ku sitä vitasee et lähenpäs tonne, ilme menee veikeex ja sellasel päättäväisel pommpulaukal painelee omille teilleen. Pikkuhiljaa tuntuu, et pitäsköhän se viiä kuulotestiin? =)
Leevin kanssa tästä matka jatku aika verkkaiseen tahtiin, ei sitä huvittanu edetä. Kuhan pomputteli mennä. No, puomille ok, jonka jälkeinen hyppy viskyleikkauksella, parit hypyt joista toinen takaakiertona ja siitä A.lle. A.n jälkeen sain sille hyllyn aikasex ku meinasin, et valssaamalla saan sen etenemään paremmin ja tätähän en sitten tutustuessa aikonut tehdä, ja vituikshan se meni. Ajoin koiran hypyn väärälle puolelle sillä valssilla ja vittuhan siellä tuli suustakin radallakin =) naurun kera tosin, hermo ei mennyt! Onnex Leevi ei huomannu mitään, vaan tästä jatkettiin ihan normisti, pikkusen jopa sen vauhti kiihty loppuun. Loppurata tehtiin kyllä aivan toisin kuin olin suunnitellut. Tuli sitten tehtyä kolme persjättöä putkeen ja aika paskalla ja vaisulla ohjauksella, pisteet koiruudelle, että haki esteet anyway. Hugon kanssa ohjasin puomin jälkeisen hypyn jaakottamalla, liekkö myöhässä kun ei kääntyny hyvin. A.n jälkeen valssi ja sen jälkeisen hypynkin jälkeen valssi jossa koiraa sai kalastella tosissaan. Kun meinas väkisin ampua selän taa väärään päähän putkea. Tuli lopulta kumminkin oikeeseen käteen kun tarpeex kovaa rääkäsin et T-Ä-H-Ä-N!! Ja muistin kehua kunnolla kun tuli ja jatkettiin. =) Sit heppu läx, oli okseri, rengas, putki jonka loppupää syötti vasemalle radan keskelle, josta oli vielä L-kirjaimen mallissa kolme viimestä hyppyä, viimeisin siis radalta ulos. Mä jäin renkaalla jo ku nalli kalliolle ja käskytin vaan koira putkeen, leijeröin siinä matkalla yhden jos toisenkin esteen ja juoksin suoraan tekemään päällejuoksun kahden vikan esteen väliin. Toimi! =) Tuntu hyvältä! Hugo kyl kulkee sika kovaa, mut ku se ei kuuntele! =)

Hyppärin alku oli kieputusta, Leevi hyyty siinä tyystin ja Hugoa sai kalastella kun valsseilla mentiin.
Esteille 5-8 tein Leeville ihan paskat valinnat, varsinkin kun oli tuollainen tahmatassu.Hugon vein erilailla ja no, tökki sekin omasta mielestä. Siitä tuli taas suorempi pätkä minkä meni Leevin kans ihan ok, tosin mun valssi ku taas kusasi ihan pikkusen niin vauhti hyyty. =( Hugolle tein tässä kyllä mielestä hyvin ennakoivan valssin, mut no, ei lähe mukaan niin ei. Valu väkisin seläntaa. Meni oikeat esteet kumminkin. Sit seuraavan putken jälkeen sain Leeville hyllyn aikasex taas ihan omalla paskalla ohjauksella, kävi rykäsees yhen ylimääräsen esteen, mut EI HAITTAA, hyvä kun hakee esteitä! =) Nyt pujotteli paremmin ja loppu ihan ok. Hugolle vedin sen hypyn ohituksen sit kauhella tässä tässä meiningillä ja oli jo jotenki kait fiilarit pois. =) Kepeille törkkäsy päin peetä ja koira ohi, siitä vitonen ja loppu jees ...ja joku sairaat 6 s. yliaikaa.

Ekaa kertaa huomasin reagoivani tuomaripuhuttelussa, hänen sanomaansa ihanneaikaan, kun se tuli tyylillä...ihanneaika on 40 s. ja sehän tekee sit karvan päälle 4m/s etenemäx. No, soronoo vaan! In your dreams meidän kohdalla! Never ever ei olla menty sellasia nopeuksia... että se siitä sitten! =( Lähin silti täysillä yrittämään, sitä yliaka nollaa edes.

Edellisen päivän oksentelu ja vatsakipuilu ei kyllä mielestäni vaikuttanut tekemiseen eikä mieleen, ainut että jaloissa huomas paukkujen olevan vähissä.

Fiilarit ei oo katossa huomista aatellen, oon ilmonnu vaan Leevin kisoihin....käydään ny tahmaislemas kahden radan verran.
Hugon kans olis täl hetkel vaan kivempi kisata ku se tykkää, menee täysil vaikkakin omille teilleen. Niistä radoista jää vaan parempi fiilis....

Alla kisojen paras setti, millä jaksaa porskuttaa. Ei ehkä tossa videolla näytä niin vauhdikkaalta miltä tuntu radalla. =) Tuntu et sain pinkoo. Oisko johtunu eilisestä oksoomisesta?!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Aksapäivä... 21.4.

Mentiin poikien kanssa Lahteen Mariannen & koiruuksien kanssa treenaamaan. Olin tehnyt Riman radoista koosteen mikä osoittautui aikasta haastavaksi. =o Mun piti treenata vaan Leevillä "nopeesti" toi rata hyvällä fiilarilla ja toivoa, että se liikkuu edes kohtuu ripeesti, kun on enemmän tilaa. Toisin kävi! =( Mulla meni heti alkumetreillä tonkapapu nokkaan, kun koira oli taas saatanallinen tahmatassu. Kepitkin oli taas utopiaa. Kiva lähtee tän pohjalta kisaamaan viikonloppuna ja vielä molempina päivinä. =( Otin myös Hugon kehiin (alunperin ei pitäny) ja no ei sen kanssakaan onnistumaan päässy =), mut hauskaa sen kanssa on. Radan teosta ei ollu tietookaan kummankaan kanssa. Aika rikkonaiseksi jäi. Ja paska fiilis!

Pyysin myös Mariannea kokeilemaan josko Leevi lähtisi hänen matkaansa ja hän saisi siihen lisää vauhtia. Ennen tätä Leevi ei ole suostunut liitelemään kenenkään muun kuin minun kanssa. Nyt ihme kyllä lähti hommiin Mariannen kanssa, hyvä, mutta ei mennyt sen kovempaa. Samalla lailla oli sunnuntaiajelulla. =(

Marianne tarjosi tämän jälkeen minulle mahdollisuutta kokeilla menoa Vilin kanssa ja ei muuta kuin kokeilemaan. Ihme, että ei edes kerennyt tulemaan jännitystä pintaan, saatikka minkäänlaista epäuskoa yhteistyön sujuvuuteen. Tuli niin puskista ja yllättäen, että ei kerennyt edes aatella. =) Oli tosi siistiä tehdä töitä koiran kanssa mikä on kybällä mukana ja pinkoo ns. sen minkä kintuistaan pääsee. =)
Mä oon ihan myyty!! Love Vili!! Homma suju vielä kohtuu hyvin. Tosin kyllä sai töitä tehdä ja todella liikkua. Just ton 20 estettä jaksoin mennä. =)

Mut on noi omat vaan sellaisia perästävedettäviä että.. =( Pitäshän niitäkin ehdottomasti arvostaa, mutta tämän jälkeen se on vieläkin vaikeempaa. Millähän Leevinkin saisi noin syttyneeksi lajiin tai edes hitusen verran lisää estehakuisuutta ja vauhtia. Oliskohan se edes mahdollista? Estehakuisuus olisi kyllä varmaan parannettavissa, mutta vauhti...

Vili pelasti mun päivän!! Kiitos Marianne!


tiistai 20. huhtikuuta 2010

Pojat uimassa ja fyssarilla 20.4

Pojat pääsi taas uimaan Hyvinkäälle ja siihen päälle fyssarin käsittely. Siis fyssari vaan Hugolla ja Leevillä.
Hugolla oli kyljessä aikamoinen jumi, mitä ei ollut ilmeisestikään viimeksi ja nyt suoliluu liikkui paremmin. Leevillä oli lapojen seudulla jumia ja hiukan siellä suoliluun aluella, mutta molemmilla seuraavalle käsittelylle tarvetta vasta 5 vkon päästä.

Into uikskentili myös hiukan. Ihan ok! =)
Leeville tuli uimassa anturaan pieni vekki mistä vuosi ihan vähän myös verta, katsotaan.... Teippasin sen kohdan nyt varuiksi kuitenkin.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Inton treenit 19.4

Hiukan pöllösti suunnittelematta tuli lähettyä pentua treenaamaan. Kotona pikaseen päätin kuvion mitä treenaan ja asiat, eli sylkkäri ja pp.käännös. Elinan opeista huolimatta tuo palkkauksen tarkka suunnittelu jäi tekemättä. =( Päätin että lelulla mennään ja ihan ok:han tuo menikin. =)
Oheessa Intiäisen treenivideo. Kandee keskittyä koiraan ja sen menoon eikä ohjaajan töllöilyyn! Oli niin touhuissaan ohjaaja, että taisi unohtua tuo aina samanlainen/oikeaoppinen tekniikkasuorittaminen.
No, pääasia että pennulla on tässä vaiheessa hauskaa ja halua mennä esteille! =)
Hieno hän on ikäisekseen!! Vaikkakaan ei varmasti vedä vertoja nykypäivänä monelle ikäiselleen pennulle mistä on tarkoitus tulla agilitykoira. Mutta meillä on aikaa. =) Tärkeintä on, että pennulla säilyy halu tehdä töitä ja syntyy hullu rakkaus agilityn tekemiseen!!!

Sitten hiukan hammaskuulumisia.... Nyt on lähteny keskimmäiset yläetuhampaat ja seuraavatkin heiluu jo. Alhaalta on vaihtunu jo 4 hampaat. =)

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Teemu Linnan koulutuksessa 17.4

Teemu Linna tuli hallille kouluttamaan ja osallistuin molemmilla koirilla koulutukseen. Tuota Hugoakin kun pitäisi oppia ohjaamaan... =)
Ratapiirros saatiin etukäteen jo alkuviikosta ja opeteltiin hiukan valmiiksi tietty. Siinä oli sellainen muistamista vaativa putkihässäkkä. 3 putkea selätysten U.n mallisina, joihin mentiin yksi toisensa perään useaan kertaan. No, Teemu kun tuli paikalle hän sanoi, että älkää turhaan enään opetelko niitä vaan niihin tulee muutos....putkiin mentiin edelleen, mutta eri numerojärjestyksessä. Oho. Vitsailinkin Teemulle että ok, tuu ens la uudestaan, eiköhän me sit osata jo taas tää kuvio. =)
Tämä oli harjoituksen henkistä puolta kehittävä juttu. =)
Itse tykkäsin Teemun tavasta kouluttaa paljon. Hän oli erittäin tarkka mm. tekniikoiden aina samanlaisesta suoritustavasta jne... Todella paljon tuli taas ajattelemisen aihetta tekemiseen...Iski taas ärsyttävä todellisuus mm. siitä kuinka paljon on opittavaan radanluvusa ja rataantutustumisissa.

Rata alkoi kivasti, joskin meille haasteellisella tavalla, koska optimaalisin ohjaus jatkon / kerkeemisen kannalta vaati sivuirtoomisosaamista ja tätä ollaan treenattu TODELLA minimaalisesti. Tarttis panostaa siihenkin! Leevin kanssa alkuun vähän vahvisteltiin tätä, mutta kun pääsi jyvälle hommasta, teki hyvin. Muutamassa kohdassa Teemu vahvisteli ohjaustekniikkoideni suorittamista. Hyvä, kun itse kuvittelee tekevänsä esim: päällejuoksun, mutta todellisuudessa kerkee puolivalssamaan siinä samalla. Oho! Enkä siis itse tiedostanut lainkaan kääntyväni siinä.
Kontaktit kusi, kun paikka oli haastava, tiukka käännös A.n jälkeen. Eikä olla treenattu tällasta.
Keppien jälkeen oli tiukka käännös takasin päin-> tässä koira lopetti pujottelun kesken tokavikassa välissä ja täysin mun korvien välin takia! =) Korjaantu omalla tekemisellä! Mutta häiriötreeniä kepeille...
Leevin osalta olen kyllä tyytyväinen koulutukseen, mitään ei jäänyt "hampaankoloon" vaan päinvastoin paljon tuli esille kehitettäviä kohteita omassa tekemisessä.

Hugon kanssa ongelmakohdat oli ennalta arvattavissa...kuljetukset ja vedot. =)
Alussa ei pysyny paikallaan ollenkaan, kontaktilla oli malttamaton. Mutta oli ihana kun työstettiin antaumuksella Hugoa näissä meille ongelmallisissa tilanteissa. Kyllä mä senkin saan vielä ruotuun. =) Ja tänäänkin huomasi, että Hugo on paljon ripeempi kuin Leevi, joskaan ei läheskään yhtä kuuliainen kuin Leevi saatikka teknisesti saman tasoinen.

Teemu kommentoi lopussa asennettani tekemiseen hyväksi ja ohjauksien tarkkuudesta tuli myös hyvää palautetta. Kiitos vaan, tällaiset kommentit lämmittää mieltä ja jaksaa taas jatkaa määrätietoista opiskeluaan. =)

torstai 15. huhtikuuta 2010

Into ja Iitu-sisko treffasivat 15.4







Ajelin koiruuksien kera Lahteen tai tarkemmin sanottuna Orimattilan Pennalaan. Siellä treffattiin Marianne ja hänen koiruudet, mukaanlukien Inton Iitu sisko.
Kuvia treffeistä....
Marianne tekemä video kuvista....
Itse näin Iitun ensimmäistä kertaa livenä sitten "pentulaatikon".
Kuvien perusteella olen luullut Iitun olevan paljon Intoa korkeempi, mutta eipä näin ollutkaan. =)Tuskinpa sitä sitten on Ruudi velikään, mikä asustelee Virossa.
Into on vaan niin paljon massiivisempi kuin Iitu, että siksi näyttää matalammalta.
Marianne sanoi Inton muistuttavan paljon Hulinan isää Kassua.
Ja totta, yhdennäköisyyttä löytyy. =)

Alotettiin pentujen kanssa pikku aksailuilla. Hyvin Into teki töitä täysin uudessa paikassa. Ja tarjosi komiikkaakin, sillä aikaa kun oli Iitun vuoro, kun meni aina välillä itsekseen "ota"-asentoon takajalat hallin seinää vasten. =) Heppu seiso kirjaimellisesti etutassuillaan. =)
Intolla tein muutaman sylkkäritreenin ja sit putki-hyppy-putki kuviota mitkä oli pienesti kaarevalla linjalla.
Työnteon jälkeen pääsi lapsukaiset telmimään ja kivaa oli. Into niin tykkää Träpistä, se oli aivan tohkeissaan, kun Träp tuli mukaan kuvioihin. =)

Pieni preikki meille eväiden kera ja sit pikku lenkin teko. Kaikki koiruudet paineli siellä irrallaan ja tutuivat nauttivan.

Lopuksi otettiin posetuskuvia pennuista ja yritettiin kunnon kimppakuvaakin, mutta se oli tuhoontuomittu yritys. =) Molemmat pennut oli sairaan kiukkuisia jo tossa vaiheessa. Into varsinkin rähjäsi huolella. Ja taas sillon treffien alussa veti IItu Inton matalaksi, oikeen kunnon pärinöiden kera. =)

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Inton rokotus vol 2.

Aamusella piipahdettiin toisella rokotuksella ja samalla keikalla huomattiin toisen yläkulmurin menneen poikki. Oli tuoreen näkönen ja koska usein katselen pojan suuhun ja en ole sitä aiemmin huomannut, niin ei se vanha juttu voi ollakaan. Eilen ehkä? Repimisleikeissä?
Nyt vaan täytyy seurata ettei tule mitään tulehdusta ja varsinkin kun hampaan ydin näkyy, voi sitä jokin pöpö "elimistöön" mennä.
Hampaat alkaa muutenkin tuossa pikkuhiljaa vaihtumaan. Kaksi alaetuhammasta on jo tippunut ja uudet komeat legot pilkottaa hiukan. =)

Paino nousee myös pikkuhiljaa, nyt oli 4,9kg. Kotona punnasin vissiin viimex viime viikolla ja oli tuolloin 4,6kg.
Ell. Tuire sanoi, että on pojalla iso pää (joo, huomattu on ja kuultukin kommenttia=))eli tulee varmaan aika jykevärakenteinen kaveri. Eli ilmeisesti enemmän taitaa tulla isäänsä kuin äitiinsä? =)

Hauka oli, kun ell assari sanoi että muistuttaa niitä isopääkoira pehmoleluja, mä oon aatellu monta kertaa samaa! =) Siis niitä mitä ärrältä sai ostaa jotain taroja vastaan edullisemmin. =) Voi, nyt meni ihan toisen morkkaamiseksi.
Ihana pehmeä pieni pirulainen tuo on joka tapauksessa!!

Päivällä kävästiin nauttimassa ateria pihalla "ota"- hommia treenaten. Tekee jo ihan sika hyvin! =) Ja selkeesti alkanu tyrkyttämään sitä erinäisissä paikoissa, eilenkin pituuden palikalla yht´äkkiä. =o Eikä siis tehty mitään pituutta, kuljettiin vaan hallilla siitä ohi. =) Nyt tehtiin takapihan hiekkalaatikon reunalta ja rappukäytävässä alimalla rapulla. Häiriöt on nyt mukana, eli ite hypin ja liikun muutenkin, siinä lähellä pysyen kumminkin.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Treeniä treeniä 13.4

Mulla oli jatkiksen veto tänään ja päätiin ottaa hiukan keinun suorittamisen nopeuttamistreeniä ennen sitä. Elinan vinkeillä...Ekax Leevi, joka oli ymmällään kun keinu pysy ylhänä ja sit Hugo joka kyllä alkoi nopeasti kirmaamaan keinun päähän kun se oli ylhänä ja siellä palkka valmiina. Tästä jatketaan taas joskus...

Intolla mun ei pitäny tehä mitään, mutta se veti niin hirveet kiekat autossa, kun noita kahta treenasin, että oli pakko nöyrtyä ja tehdä silläkin. =)
No, jatkiksille tehdystä radasta tehtiin niin, että A.n alla olevaan putkeen niin, että jätin istumaan ja kutsuna putken suun yläpuolelta. Ekax palkka tästä ja hyvin meni.
Sit sama homma, mutta palkka putken kanssa linjassa olevan hypyn taa, mikä oli aika pitkällä. Hyvin tämäkin, itse jatkoin ohjausta kuitenkin valssaten.
Sit vielä uusix sama homma ja edelleen jatkoin ite valssaten ja mitä tekeekään Into, tulee hyvin ohjaukseen mukaan vaikka ei ollut edes tarkoitus. Valssiin siis ja haki jopa seuraavan hypynkin!! Emme ole vielä edes harjoitelleet valssaamista tai millään lailla näyttävän käden puolelle tulemista/vaihtumista. Takaakiertoja treenatessa on ehkä tullut muutamia "vahingossa" tehtyä. =)
Olin siis havaitsevinani pientä estehakuisuutta. Voiko olla?! =) Pentu oli tosi innokas ja aivan loistava. Tosi hyvä setti tänään.
Ja huom! Vaikka puhun hypyistä, niin menemme ne vain siivekkeiden välistä rimat maassa!!

Meijän oma ryhmän treenit on jatkiksen jälkeen ja mun ei pitäny niihin jäädä tai tehdä mitään. Päätin kumminkin radanlukutaidon kannalta tehdä edes rataantutustumisen ennen kotiin lähtöä ja kuinkas kävikään. Mian treenissä oli kolme kohtaa minkä kohdalla iski "epäilyksen häivä" että mihin kerkeän jne.. ja paikkoja mitkä siis voi todellakin tulla kisoissa eteen. Ne oli pakko kokeilla Leevillä. Ihan ok. Kepeille vienti oli haastava....siinä tuli muutama kämmi sisään menossa, kun en periaatteesta auttanut koiraa vetämällä eka väliin.

Ja yht'äkkiä A.n alastulo tökki, kun jäin koirasta jälkeen (ei ennen vaan haitannu) ja kun sen jälkeen oli putki tyrkyllä, minkä vuoksi ennakoin kääntymistä A:lla koiraa vasten. Se on Leeville uus juttu ja oli ymmällään...treenilistalle.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Ekat treenit ulkona 12.4

Käytiin vetäsees pikku treenit ulkona. Ohjelmassa Hugolla ja Leevillä kontaktit. Leeville niin, että edistin vahvasti ja Hugolla itseasiassa sama, mutta sillä pysäytyskontaktit, jotenka tarkoitus jäädä kontaktille ja liikkua puomi sekä A nopeesti. Varsinkin A on tökkiny kisoissa, kun jää kökkimään harjalle. Nyt teki hyvin.

Into treenasi sylkkäriä & pp.käännöstä. Sylkkäri tänään suht ok. Sit syötiin päiväruoka nenäkosketusta treenamalla A.lla. =) Se menee jo ihan hyvin.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Pojat uimassa Hyvinkään koirakylpylällä 10.4





Pojat pääsi uimaan todella pitkästä aikaa ja oli meno sen mukaista. =)
Hugo ja Leevi oli ihan sekasin!! =) Hulluja, eikä taas meinannu saada niitä pois altaasta millään.
Intomielinenkin rykästiin veteen suoraan, liivit päälle ja poika jonkhaan. Ja uihan se..tykkäskin! Kyllä siitäkin vesipeto saadaan. =)

Vesi oli vaan tällä kertaa uimalalla silmiinpistävän likaista!?! =(

Hittiareenalla Elinan opissa 9.4, Leevi ja Into

Isot koirat alotti ja minä Leevin kanssa ekana, kun järkkä oli sopiva niin..Minna seuraavaksi ja sit pentu pentunen, Into.
Harjoitus näytti ihan hyvältä, löyty hyvin ratkasut kohtiin ja luottavaisin mielin tuotiin vaihtoehtojamme julki.
Yksi kohta mietitytti enemmän. No, niinkuin aina, eihän ne omat ratkasut sitten oleetkaan ne hyvät. =) Jotenki käypiä joo, mutta vauhdillisesti ja muutenkin.... =) Sitten kuinka moni asia jäi jälleen huomioimatta, koskahan sitä oppii? =)
Sitten tosi toimiin, mä olin aluksi jotenkin vaisu, ehkä siksi, että huomasin Leevin heti olevan "mato matala-tuulella". Nuuskuti nuuskuti muunmuassa. =(

Pakkovalssit radalla kusi ajotuksellisesti, niinkuin aina meikällä. Alotuksissa ne toimii! Niisto-persjättöä tein jotenki tosi huonosti, en oo tajunnutkaan tekeväni sitä noin päin peetä. Perhana kun näistä ei omissa treeneissä saa kommenttia. Tiiän kyllä tasan tarkkaan oikea tavan suorittaa ko. ohjauksen, mutta en sitä kuitenkaan näköjään niin tee. Söi miestä kattoo videolta jälkeenpäin noita kohtia.. Vittu! Mä otan jatkossa videokameran treeneihin mukaan ja katon jokaisen pätkän jälkeen miten meni. Kun mulle ei todellakaan riitä, että suoriudun jostakin kohdasta/onnistun, asiat pitää tehdä teknisesti oikein!!!! Meinaan mokani oli juuri tuossakin kohtaa sellainen, että varmasti syö koiran vauhtia! Keinun suoriustekniikasta saatiin satikutia ja läksyjä. Tiedossa on homma, mutta eipä oo tullu kunnolla työstettyä.

Persjättöjä radalle mahtu paljon, eikä taas tullu tustustuessa ollenkaan mieleen. Kaiken kaikkiaan niitä mahtu radalle kait 5. Ja sain tehtyä niitä ihan hyvin. Kun luottaa koiraan ja oikeesti ohjaa sitä kokoajan. Pienikin katseen kääntö liian aikasin tuo ohi esteestä. =) Tiedossa oli... =)

Kokeiltiin yhtä kohtaa valssillakin ja jumankekka, taisi olla Leevin ja mun historian komeimmin valssaten menty kohta. Siis todella, se valssi oli lähes valmis kun koira lähtee ponnistamaan (noinhan niitten kuuluis aina mennä) ja irtos esteille nätisti. =)

Lopux mentiin koko setti kisanomasesti...26 estettä, nollilla läpi. Ainut yx kohta vähän tökki, kun Leevi alkoi haukkumaan (pelästy) ja pysähtyi melkein, kun Elina "rysähti putken päälle" juuri kun Leevin kanssa oltiin menossa häntä kohden. =)

Ihan hyvä koulutussetti, vaikkakin paljon on opittavaa!!! Nyt ensin turpa tukkoon siellä radalla ja on opeteltava tosissaan valkkkaamaan ne Leeville parhaat ohjaukset. Sekä luottaa koiraan, onhan se suht estehakuinen, kun sen vaan oikeesti niille ohjaa, kauempaakin.

Se mitä ainakin tänään opin liikkumisesta, oli että kun on oikeet valinnat ja luotto koiraan, tarkat ohjaukset, koiraa ei tarvitse joka esteelle saattaa, ei tarvitse kädestä pitäen jokaista varmistaa, näin saa ihan sairaasti etumatkaa koiraan radalla. Paikkapaikoin meilläkin oli Leevin kanssa niin, että kun se lähti hyppyyn ja tuli alas, niin mä olin sitä jo 3-4 m edellä. =o

Inton kanssa ei duunailtu paljoa, aika pian loppu into. Puomia aluksi, missä erittäin innokas ja mukana. Kontaktit ihan hyvällä mallilla. Nyt ite jo pystyyn ja häiriöt peliin. Ja vapautus vain sanasta, varoa pitää ettei lähe käsien tai kropan liikeestä.

Sylkkäri & pp.käännös treeniä nyt esteillä (kaikilla). Kupin kera ja Inton jäätävä palkalle, ei saa tulla mun mukana.
Ja läksyksi saatiin myös pelkästään hallilla ja kaikkialla leikkimässä käymistä! Lopettaa pitää siihen vaiheeseen, kun Intolla on suurin leikkifiilis päällä, jää nälkä haluta lisää. =)

Rengasta otettiin nyt ekakerran ja tosi jees meni! =) Harmi, kun meillä ei ole tuollaista rengasta minkä saa noin alas.

Tahtoo käydä viikottain Turussa oppimassa agiliitelemään. Pitäsköhän muuttaa Turkkuseen? =)