Karsinnoista suunnattiin suoraan pohjoiseen lomille ja piipahdus Norjassa myös. Hugo lähti mukaan matkaan ihan normisti, koska koin parhaaksi sen olevan mun valvonnassa kokoajan. Huolissaan olon tunnetta ja pelkoa koiran voinnin romahtamisesta olen tuntenut viime aikoina enemmän kuin ikinä. Kamala tunne elää! Norjaan saavuttua tais pukata jo pientä paniikkikohtauksen poikastakin... Johtu varmaan niin siitä kun poistuimme Suomesta ja avun saanti tarvittaessa oli niin ??? Onneksi siellä kaikki meni hyvin, koira voi ihan ok.sti!
Rasitettu sitä ei reissussakaan lainkaan! Mä kävin yksin Himon kanssa "vaeltamassa" - ei ihan ollut tarkoitus tämä reissua suunnitellessa keväällä!
Mutta reissumme jäi siis 5 vrk:tta suunniteltua lyhykäisemmäksi, kun su 5.7 koiran vointi heikkeni. Siitä näki että olo oli kivulias ja koira pahoinvoipa. Ja jos Hugolle ei ruoka kelpaa niin silloin se todella on kipeä! Kaikki tropit työnsin siihen ja rukoilin, että ei ala oksentamaan. Soittelin jo kaikki pohjosen ell:t läpi, että mihin päästään tarvittaessa. No, vaikeeta olis ollut päästä mihinkään! Joka paikkaan 200 km tai enemmän ja päivystävät about 200 km säteellä, että onko paikalla edes vaiko ei.
Loppujen lopuksi teimme päätöksen, että lähdemme ajamaan yöllä kotia kohden (klo 24.00), ensin Ouluun missä on 24/7 ell. Ja sinne jos tarve vaatii! Oulussa taisimme olla joskus 5 aikaa aamulla, tilanne koiran osalta näytti seesteiseltä ja päätimme jatkaa matkaa.. Olisi sitten jo 8.00 jälkeen aamulla missä pitäjässä tahansa, niin ell.t olisi auki ja Jyväskyslässä ainakin osaamista sitten jo myös.
Onneksi missään ei tarvinnut ell.lle mennä ja kotona olimme klo 12.00 päivällä....
Maanantai ja tiistai meni koiran osalta aika vahvassa lääkityksessä - oon myös juottanut sitä paljon.
Ma illan kakassa oli selkeä keltainen kohta mikä kertoo haiman ärsyyntymisestä.
Nyt kakka on ollut normaalimpaa.
Tänään ke 8.7 ollaan tilanteessa, että koira ei onneksi ole lähtenyt oksentelemaan, mutta ei se normaalikaan ole! Elellään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tuleman pitää... Lähes 13 vuotiaan koiran kanssa en halua jatkuvaan nesteysleikkiinkään lähteä tai jatkuvaan kipulääkitykseenkään ja kyllä sapen poistokin (mikä siis kaiken takana todennäköisesti) tuntuu kaukauselta ajatukselta!
Ja jos the päätöksen eteen joudumme niin haluan olla kotona, enkä lopettaa koiraa jossain pohjosen perukoilla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti