maanantai 25. maaliskuuta 2013

Mukava aksaviikonloppu 23-24.3

Lauantaina kaksi starttia Vuokkosilla. Ihan kivaa hyvän mielen aksaa, kun lähin vähän niinkuin "hälläväliä" fiiliksellä kisaamaan. Tällä kertaa ilmosin vaan tarkotuksella yhdelle aksaradalle, toinen siis hyppäri, kun ajatuksena oli että en jaksa niistä kontakteista stressiä ja katotaan kuin sillä tapaa menee. No, eipä menny kauhian kivasti. =) A mentiin radalla kaksi kertaa ja aika korkeelta loikkasi molemmilla kerroilla saamatta kuitenkaan virhettä. Puomia ei ollut ollenkaan mutta keinu kyllä. Muuten rata ja meno tuntu hyvältä ja vauhdikkaaltakin. Molemmilla radoilla oli paljon takaakiertoja ja nekin toimi kivasti, joista voi olla erityisen häpi! Etenemä 4.20 ja sij. kait 6 /44.

Hypärillä päätin sitten yrittää tapon yritystä. Oli kohta missä koin, että tein niin tai näin niin saan koiran suorasta putkesta jaloilleni. Tuomari oli kuulemma puhuttelussa sanonutkin, että varokaa ettei tule yhteen törmäystä, mä en kylläkään tätä kuullut kun en kuullut koko puhuttelua...en yleensäkään niitä "kuuntele". Mutta hassua tehdä tuollaisia ratoja jos pitää vielä varoitellakin.

No, päädyin pöllöistä ratkaisusta pöllöimpään, kun kerrankin aattelin että kyllä mä ton minin kanssa kerkeen..mennään riskillä. Kohtaa en sitten jostain kumman syystä ohjannut kuitenkaan silleen pöllön turvallisesti, kun olin ajatellut vaan juoksin hullun lailla paikasta toiseen - leikkaus putkelle ei ollu sellanen väljä, kaukaa lähettetty kuin suunnittelin ja vaan juoksin sitten liian lähelle putkea. Ulostulossa piti vartoa, että koira saa "rauhassa" tulla ulos ja katsoa minuun päin, josta sitten vasta lähen työntämään sitä seuraavaan putkeen...juoksin kuitenkin putken suun ohi työntämään koiraa ja koira sieltä likimain mua päin. Ei kuitenkaan jostain kumman syystä törmätty toisiimme ONNEKSI!!! vaan Into tais enenemmän ajautua mun selän taa, mutta mä hyppelehdin siinä kohden ilmaan olevinaan koiraa väistellen ja kiljuin mennessäni. Hoh hoijaa, omaa mokaa todella paljon, mutta ei tollasia kohtia tartte ees radoille rakentaa. Mielestäni vaikka oisin mennyt putken toista puolta josta valtaosa meni, oisin saanut Inton jaloilleni. Eteenkäskytys ois voinu pelastaa sinä mutta edessä oli kepit joka on meidän vetoeste!

Tällekin radalle mahtu paljon hyvää kaikesta huolimatta. mm. keppien jälkeinen hetki! Tosin siitä himppu eteenpäin tuli myöhänen valssi joka kostautu vielä myöhäsemmällä valssilla seuraavalle esteelle jossa siis tartti tehdä tosi tiukka käännös ja tässä rima alas. Tulos siis 5 ja aika jotain, en tiiä mitä.


Su treenattiin Niinulla. Kivaa oli!! Video treenistä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siinä likimain koko setti. Hauska tokan treenin putkihomma! =) Sillon kun piti mennä putkeen löyty vaan kepit ja sit ku piti mennä kepeille löyty vaan putki. =D Into oli treenissä aika liekessä. Varsinkin alkuun. Ekaa rataa kun lähettiin tekemään jannu vikisi kepeillä. Päivän ongelmaksi muodostu taas lähelle tulo! Pitäs vahvistella käteen/lähelle tuloa!

Valkkussa tuli vaan taas tehtyä ihan liikaa!! Koira oli aivan naatti kun lopetettiin. Veti vaan vietillä menemään vikat minuutit... Tyhmä omistaja kun "rääkkää" koiraansa! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti